puolalainen vapaustaistelija From Wikipedia, the free encyclopedia
Tadeusz Kościuszko (4. helmikuuta tai 12. helmikuuta 1746 – 15. lokakuuta 1817) oli puolalainen vapaustaistelija, josta tuli Puolan, Valko-Venäjän ja Yhdysvaltain kansallissankari. Vuonna 1776 hän matkusti Pohjois-Amerikkaan ja osallistui Yhdysvaltain vapaussotaan.[1] Kościuszko nimitettiin 1780-luvun lopulla Puola-Liettuan armeijan kenraalimajuriksi, ja vuonna 1794 hän johti Kościuszkon kapinaa Venäjän keisarikuntaa vastaan.
| Tadeusz Kościuszko | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Swede |
| Syntynyt | 4. helmikuuta tai 12. helmikuuta 1746 Mereczowszczyzna, Puola-Liettua |
| Kuollut | 15. lokakuuta 1817 Solothurn, Sveitsi |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusvuodet | 1765–1794 (Puola-Liettua), (Yhdysvallat) |
| Taistelut ja sodat | Yhdysvaltain vapaussota, Puolan–Venäjän sota, Kościuszkon kapina |
| Sotilasarvo | Prikaatinkenraali |
 Nimikirjoitus |
|
Kościuszko aloitti vuonna 1794 taistelun Puolan venäläisiä miehittäjiä vastaan, mutta joutui vuonna 1795 venäläisten vangiksi. Kościuszko armahdettiin syksyllä 1796, kun Paavali I korvasi Katariina Suuren Venäjän hallitsijana. Elämänsä viimeiset vuosikymmenet Kościuszko vietti maanpaossa Ranskassa ja Sveitsissä.[1]
Tadeusz Kościuszko syntyi helmikuussa 1746 Mereszowszczyznan kylässä Kosavassa, Puola-Liettuaan kuuluvassa Liettuan suuriruhtinaskunnassa, (nykyisen Valko-Venäjän Brestin alueella) Ludvig Kościuszkon ja Tekla Ratomskan toisena poikana. Hänen isänsä oli hyvin toimeentuleva maatilan omistaja, jonka alaisuudessa työskenteli 30 talonpoikaa. Tadeuszilla oli kolme sisarta, Joseph, Anna ja Catherine. Tadeusz omaksui jo nuorena isänsä elämänmyönteisen maailmankatsomuksen. Hän oli erityisen kiinnostunut ulkomaailmasta ja vei muita talonpoikaislapsia usein omaan suosikkipaikkaansa korkealle kalliolle, josta avautui näköala ”kaukaiseen maailmaan”.[2]
Täytettyään yhdeksän vuotta Tadeusz lähetettiin katolististen piaristipappien kouluun Lubieskowiin Pinskin lähelle. Siellä hänen opettajanaan toimi pedogogi ja pioristijohtaja Stanisław Konarski, joka tunnetaan työstään Puolan koulujärjestelmän uudistajana.[3] Tadeusz lumoutui Antiikin Kreikan ja Rooman keisarikunnan historiasta, mutta joutui jättämään opiskelunsa vuonna 1758 isänsä kuolemasta johtuneiden taloudellisten vaikeuksien takia. Hän jatkoi opiskeluaan jonkin aikaa kotonaan maatilalla, jossa hänen äitinsä huolehti maatilasta ja pyrki parhaansa mukaan turvaamaan nuoremman poikansa opinnot.[3]
Vuonna 1764 Stanislaus II Poniatowskista tuli Puolan kuningas. Seuraavan vuoden joulukuussa Kościuszkolle tarjoutui mahdollisuus opiskella kuninkaan vastaperustamassa kadettikouluussa (nykyinen Varsovan yliopisto), jonne hän pääsi pappien suositusten ansiosta. Kościuszko opiskeli muun muassa pioneerintaitoja, piirtämistä, linnakkeiden rakentamista ja topografiaa. Hän kehitti myös taitojaan miekkailijana ja ihaili suuresti Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n sotataitoja Venäjän tsaari Pietari Suurta vastaan. Kościuszkon fyysinen kestävyys ja hänen samaistumisensa Ruotsin kuninkaaseen toivat hänelle lempinimen ”Swede” (ruotsalainen). Valmistuttuaan joulukuussa 1766 Kościuszko sai ylennyksen chorązyksi, joka vastaa lähinnä luutnantin arvoa. Häi jäi kouluun uusien oppilaiden opettajaksi. Vuonna 1768 Kościuszko ylennettiin tykistön kapteeniksi, koska hänen tietonsa tykkien kantomatkoista ja rintamalinjoista olivat erinomaisen tarkat.[4]
Kun Puola-Liettuan sisällissota alkoi vuonna 1768, Kościuszkon oli joko liityttävä kreivi Casimir Pulaskin johtamiin Barin konfederaation joukkoihin, jotka yrittivät suistaa vallasta kuningas Stanislausta, tai tuettava monarkiaa. Vaikean tilanteen edessä Kościuszko matkusti Pariisiin jatkamaan sotilaskoulutustaan. Ulkomaalaisena hän ei kuitenkaan onnistunut pääsemään Ranskan sotilasakatemioihin, vaan joutui tyytymään maalaustaiteen ja kuvanveiston opiskeluihin. Hän otti myös yksityistunteja arkkitehtuurista ja kävi Pariisin sotakorkeakoulujen luennoilla ja kirjastoissa täydentämässä sotilastietouttaan.[5]
Puolan ensimmäisessä jaossa vuonna 1772 Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat keskenään suuren osan Liettuan maa-alueista. Kun Kościuszko vuonna 1774 palasi Puolaan, hän totesi veljensä Josephin tuhlanneen suuret määrät sukunsa omaisuutta. Koska Kościuszkolla ei ollut varaa ostaa upseerin nimitystä, hän joutui etsimään muunlaista työtä. Suurliikemies, provinssin kuvernööri ja hetmani Józef Sylwester Sosnowski auttoi Kościuszkoa ja palkkasi hänet kahden tyttärensä yksityisopettajaksi. Kościuszko opetti tytöille historiaa, matematiikkaa ja taiteita.[6] Hän rakastui vanhempaan tyttöön Ludvikaan ja houkutteli tätä karkaamaan kanssaan Amerikkaan. Kuvernöörillä oli omat näkemyksensä Kościuszkon soveltuvuudesta vävyksi ja määräsi palvelijansa antamaan tälle kunnon opetuksen. Nöyryyttävä kokemus jätti Kościuszkoon elämänmittaisen vastenmielisyyden sosiaalista teeskentelyä ja luokkaeroja kohtaan.[7]
Syksyllä 1775 Kościuszko päätti jättää kotimaansa toistaiseksi. Hän lainasi rahaa sukulaisiltaan ja palkkasi asianajajan hoitamaan asioita hänen poissa ollessaan. Kościuszko matkusti Pariisiin kokeilemaan mahdollisuuksiaan liittyä sikäläisiin asevoimiin, sen jälkeen kun hän ei ollut päässyt Dresdenissä Saksin armeijaan. Pariisissa hän kuuli amerikkalaisten siirtokuntien etsivän Euroopasta ”aseita, ammuksia ja taitavia pioneereja”. Tämä uutinen sai hänet tekemään päätöksensä matkustaa Amerikkaan.[8]
Kesällä 1776 Kościuszko purjehti Amerikkaan vapausaatteen innoittamana. Hänellä ei ollut suosituskirjeitä, mutta diplomaatti Benjamin Franklin tarjosi puolalaiselle mahdollisuuden tukea siirtokuntia Englantia vastaan. Kościuszko kertoi erikoistuneensa opinnoissaan pioneeritoimintaan ja sotilasarkkitehtuuriin. Franklin palkkasi hänet pioneerien päälliköksi, jonka alaisena tuhannet siirtolaiset osallistuivat linnakkeiden rakennusprojektiin Pennsylvaniassa Delawarejoen rannalle estämään Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien mahdollisen etenemisen jokea pitkin Philadelphiaan. Lokakuussa 1776 kongressi nimitti Kościuszkon siirtokuntien armeijan pioneerien everstiksi saatuaan kuulla hänen etevyydestään rakennustöiden suunnittelussa.[9]
Seuraavana keväänä Kosciuszko oli mukana kenraalimajuri Horatio Gatesin johtamassa retkikunnassa, joka saapui Kanadan rajalle toukokuussa 1777. Fort Ticonderogassa Kościuszko moitti linnakkeen puolustusta ja suositteli tykistön asettamista korkeimmalle mäelle rakennusten takana. Varuskunnan komentaja prikaatinkenraali Arthur St. Clair torjui ajatuksen. Myöhemmin tämä osoittautui taktiseksi kömmähdykseksi. Kun britit hyökkäsivät kenraali John Burgoynen johdolla Fort Ticonderogaan, he tekivät juuri sen mistä Kościuszko oli varoittanut. Kenraali Burgyone näki heti linnakkeen takaisen kukkulan taktisen etulyöntiasemana ja antoi määräyksen tykistön asettamisesta mäen huipulle.[10] Amerikkalaiset jättivät linnakkeen ilman taistelua.[11]
Vuonna 1778 Kościuszkosta tehtiin West Pointin linnakkeen pääsuunnittelija. Linnoitus tuli tunnetuksi ”amerikkalaisten Gibraltarina”, koska Britannian armeija ei kyennyt valtaamaan sitä.[12] Kościuszko rakennutti useita linnoitettuja etuvartioasemia Hudsonjoen molemmin puolin ja hyödynsi tarkkaan kallioita ja muita maaston epätasaisuuksia. West Pointin alueesta tuli amerikkalaisten kapinallisten vahvin tukikohta vapaussodan aikana. Nähdessään hyökkäyksen pohjoisiin valtioihin mahdottomaksi brittikomentaja Henry Clinton joutui muuttamaan aiempia suunnitelmiaan. Lähes 9 000 englantilaista sotilasta jätti New Yorkin joulukuussa 1779 ja suuntasi kulkunsa eteläisille taistelukentille.[13]
Kościuszko ei halunnut jatkaa West Pointissa, koska sodan painopiste siirtyi etelään. Siirtokuntien armeijan ylipäällikkö George Washington hyväksyi puolalaisen pyynnön matkustaa etelään sotakentille ja nimitti tämän kenraali Horatio Gatesin johtaman armeijan pioneerijoukkojen pääinsinööriksi.[13] Seuraavien kolmen vuoden aikana Kościuszko oli mukana monissa taisteluissa johtamassa linnakkeiden, juoksuhautojen ja miinakenttien asennustöitä. Hän suunnitteli myös armeijan kuljetukseen soveltuvia tasapohjaisia veneitä. Historioitsija James Pulan mukaan ”Kościuszko näyttää olleen mukana lähes kaikkialla, missä käsiteltiin sodankäyntiin liittyviä yksityiskohtia, suunniteltiin etenemislinjoja tai etsittiin vähän tunnettuja oikopolkuja.”[14]
Kesällä 1784 Kościuszko matkusti takaisin kotimaahansa ja saapui Puolaan elokuun lopulla. Hänen veljensä Joseph oli menettänyt suurimman osan suvun maista virhesijoitusten vuoksi. Sisarensa Annan avulla Kościuszko onnistui turvaamaan osan maista itselleen. Samalla hän rajoitti talonpoikien palveluksia kahteen päivään viikossa. Toimenpiteistään huolimatta Kościuszko velkaantui, ja hän odotti turhaan Yhdysvaltain hallituksen lupaama palkkiotaan usean vuoden asepalveluksestaan itsenäisyyssodassa.[15]
Kościuszko solmi nopeasti uusia tuttavuuksia ja ystävystyi maansa vapausaktivistien kanssa. Eräs katolisen kirkon papeista tarjosi hänelle paikkaa luennoitsijana Jagellon yliopistossa Krakovassa, mutta hän kieltäytyi ja jäi odottamaan armeijakomennusta. Lopulta Sejmin valtiopäivät 1788 saivat aikaan uudistuksia, jotka tarjosivat mahdollisuuden armeijan vahvistumiseen ja Puola-Liettuan rajojen puolustamiseen. Kościuszko näki mahdollisuutensa palata asepalvelukseen ja matkusti Varsovaan, jossa hän osallistui poliittisiin väittelyihin valtiopäivien ulkopuolella. Hänen esittämänsä ehdotukset amerikkalaiseen malliin toimivista vapaaehtoisista miliisivoimista saivat kannatusta. Brestin maakunnan lainsäätävän elimen edustajat ilmoittivat valtiopäivillä haluavansa Kościuszkolle sotilaallisen toimeksiannon. Myös monet Varsovan aateliset puhuivat kuninkaalle Kościuszkon puolesta.[16]
Lokakuussa 1788 Kościuszko nimitettiin Puolan armeijan kenraalimajuriksi ja hänelle maksettiin ennakkoon lähes 12 000 zlotyn vuosipalkka. Vuonna 1790 Kościuszko komensi joitakin jalka- ja ratsuväen yksiköitä läntisen Bugin ja Veikselin välillä. Saman vuoden elokuussa hänet komennettiin Volyniaan. Kuninkaan serkku prinssi Józef Poniatowski luotti Kościuszkon hankkimaan sotakokemukseen Yhdysvaltain vapaussodassa ja antoi tälle joukkojensa väliaikaisen komentajuuden.[16]
Vuonna 1792 tehdyn Puolan toisen jaon jälkeen maa ajautui yhä huonompaan asemaan. Edellisen vuoden aikana säädetty perustuslaki ei kyennyt pelastamaan maata, vaan Venäjän vaikutusvalta kasvoi entisestään. Vuonna 1794 Kościuszko johti nimeään kantavaa kapinaa, joka kohdistui koko Venäjän keisarikuntaa vastaan. Venäjän keisarinna Katariina II oli niin raivoissaan puolalaisten yrityksistä estää hänen suunnitelmansa, että lupasi Kościuszkosta ”suuren palkkion elävänä tai kuolleena”.[17]
Kapinan edetessä Kościuszko pyysi puolalaiskomentaja Adam Poninskilta 4 000 miehen yksikköä avukseen Maciejowicen taistelussa lokakuussa 1794, mutta apu ei saapunut ajoissa. Venäläiset voittivat taistelun, ja haavoittunut Kościuszko joutui venäläisten vangiksi.[18] Hänet teljettiin Pietari-Paavalin linnoitukseen, joka sijaitsee Pietarin Jänissaarella Nevajoen rannalla.[19]
Venäläiset pitivät Kościuszkoa vankina yli kaksi vuotta, kunnes poliittiset muutokset sallivat hänen vapauttamisensa. Hallitsija Katariina Suuren poika Paavali I nousi valtaistuimelle äitinsä kuoleman jälkeen ja vapautti Kosciuszkon sillä ehdolla, että puolalainen ei koskaan palaisi Venäjälle (joka silloin käsitti Puola-Liettuan).[20]
Kościuszko lähti 19. joulukuuta 1796 Pietarista pienen seurueen kanssa ja suuntasi kulkunsa Pohjois-Eurooppaan. Suomen rannikon asukkaat auttoivat matkalaisia tallaamalla polkuja Pohjanlahdelle. Tukholmassa Kościuszko sai sankarin vastaanoton ja väkijoukot tungeksivat nähdäkseen edes vilahduksen hänestä.[21] Myöhemmin samana vuonna Kościuszko matkusti Englantiin ja purjehti sieltä Yhdysvaltoihin, jossa hänet vastaanotettiin lämpimästi. Hän sai 15 000 dollaria palkaksi palveluksistaan sodassa ja kongressin päätöksellä maapalan Ohiosta.[22] Matkansa aikana Kościuszko halusi ostaa vapaiksi ystävänsä Thomas Jeffersonin mustat orjat.[23] Hän esitti voimakkaita mielipiteitä myös Amerikan alkuperäisväestön oikeuksista omiin maihinsa. Jefferson totesi myöhemmin, että Kościuszko oli innokkain vapausaatteen kannattaja, jonka hän oli tuntenut milloinkaan.[24]
Kościuszko palasi 1798 Eurooppaan ja asettui Ranskaan. Ranskalaiset vallankumoukselliset rakastivat Kościuszkoa, josta he olivat tehneet oman maansa kunniakansalaisen, ja pitivät hänen taannoista kapinaansa oman vallankumouksensa sivuhaarana. Kościuszko tapasi myös Napoleon Bonaparten, jonka hän aavisti suunnittelevan vallannousua Ranskan direktoriohallitusta vastaan. Kościuszko kehotti hallitusta pitämään silmällä Napoleonin aikeita.[25] Kolme viikkoa myöhemmin Napoleon teki vallankaappauksen ja otti Ranskan hallintaansa. Kościuszko kieltäytyi liittymästä ”tasavallan haudankaivajiin”, kun puolalaiset joukot auttoivat Napoleonia hyökkäämään Venäjälle. Hyökkäys osoittautui tuhoisaksi Napoleonille.[23]
Elämänsä viimeiset vuodet Kościuszko vietti Solothurnissa Sveitsissä, jossa hän kuoli ratsastusonnettomuuden jälkeiseen aivoverenkiertohäiriöön[26] tai vanhojen vammojen ja huonon terveyden seurauksena puhjenneeseen pilkkukuumeeseen 15. lokakuuta 1817.[27]
Vuosina 1820–1823 Krakovan laidalle pystytettiin yli 30 metrin korkuinen Kościuszkon kumpu. Miehet, naiset ja lapset matkustivat kaikkialta Puolasta ja kantoivat mukanaan kiviä ja irtomaata taistelukentiltä, joilla Kościuszko oli puolustanut maansa vapautta. Myöhemmin muistomerkki sai tiilikatteen ja sen yhteyteen rakennettiin uusgoottilainen kappeli.[28] 1910-luvulla Kościuszkolle pystytettiin patsas Washingtoniin, Clevelandiin ja Milwaukeehen, 1930-luvun aikana Poznańiin ja Łódźiin.[29]
Vuonna 1925 New Yorkissa perustettiin Kościuszko-säätiö, joka on omistautunut kehittämään Puolan ja Yhdysvaltain välisiä suhteita tieteellisten ja kasvatuksellisten opetusohjelmien välityksellä.[30] 1930- ja 1950-luvuilla hänen mukaansa nimettiin kaksi siltaa Albanyssä ja New Yorkissa.[31] Myös Australian korkein vuori Mount Kosciuszko on nimetty Kościuszkon mukaan.[32]
Puolan ja Yhdysvaltain kirjallisuudessa Kościuszko on ollut esillä 1800-luvulta eteenpäin. Hänestä on julkaistu useita novelleja, runoja ja historiallisia elämäkertateoksia.[33]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
