Suomen maantiede
yleiskatsaus Suomen maantieteeseen From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Suomen maantiede tarkoittaa Suomen aluetta ja sillä esiintyviä ilmiöitä. Suomi sijaitsee Pohjois-Euroopassa osapuilleen 60. ja 70. pohjoisen leveyspiirin sekä 20. ja 30. itäisen pituuspiirin välisellä alueella.
Remove ads
Remove ads
Pinta-ala ja maankäyttö
Vuoden 2013 alussa Suomen kokonaispinta-ala oli Maanmittauslaitoksen mukaan 390 905 km². Lukuun sisältyivät maa-alueet, makean veden alueet ja merialueet. Maa-alueita oli 303 891 km², makean veden alueita 34 544 km² ja merialueita 52 470 km².[1] Maankohoamisen vuoksi maapinta-ala kasvaa vuosittain noin 7 km².[2]
Vuonna 2005 maapinta-alasta neljä prosenttia oli rakennettua, yhdeksän prosenttia maatalousmaata, 77 prosenttia metsää ja kymmenen prosenttia muuta maata.[3]
Remove ads
Pinnanmuodot, kallioperä ja maaperä
- Pääartikkeli: Suomen kallioperä
Suomen luonnolle on tyypillistä, että kallioperä on ikivanhaa, iältään maapallon vanhimpia, mutta maaperä hyvin nuorta, viimeisen jääkauden tuloksena vain muutamien kymmenien tuhansien vuosien aikana syntynyttä. Kallioperä Suomessa on kulunut suurissa muodoissaan tasaiseksi mutta rikkoutunut pienissä muodoissaan vaihtelevaksi. Peitteenä kallioperän päällä ovat jääkauden synnyttämä moreeni ja lajittuneet maalajit. Viimeksi mainittuja ovat jäätikköjokisyntyiset sora ja hiekka, joita on etenkin harjumuodostumissa, sekä eri syvyiseen veteen kerrostuneet savi ja muut hienot lajitteet, kuten hieta ja hiesu. Lisäksi on eloperäisiä maalajeja, kuten turvetta ja liejua.
Suomen korkeimpia kohtia ovat tunturit. Itä-Suomen ja Lapin tunturit ovat ikivanhaa Karelidien vuoristoa. Käsivarren Lapin tunturit kuuluvat Skandeihin. Maan eteläosa ja Pohjanmaan rannikko on tasaista, mutta Keski-Suomessa maasto muuttuu kumpuilevaksi. Nykyiset Itä-Suomen vaarat ja Lapin tunturit ovat jäänne muinoin Itä-Karjalasta Lappiin ulottuneesta Karelidien vuoristosta. Käsivarren Lapin korkeimmat tunturit kuuluvat Skandeihin, jonka kallioperä on iältään 400–450 miljoonaa vuotta. Suomen korkein kohta on Skandeihin kuuluva Haltitunturi, jonka rinne kohoaa Suomen puolella 1 324 metriin merenpinnasta.[4]
Yleisin kivennäismaalaji on moreeni, jonka päälle on paikoin kasautunut savikkoa. Moreenin peittämillä alueilla tyypillisiä pinnanmuotoja ovat tavallisesti luode-kaakko-suuntaiset drumliinit, jotka ovat muodoiltaan virtaviivaisia moreenimäkiä. Näitä on esimerkiksi monissa osissa Savoa. Savikkoja on eniten Lounais-Suomen, Pohjanmaan ja Uudenmaan rannikkoalueilla.
Eloperäisistä maalajeista soille on muodostunut turvetta ja kangasmetsiin kangashumusta. Soiden osuus on suurin Pohjois-Pohjanmaalla. Eri puolilla Suomea suoyhdistymätyypit eroavat toisistaan: Etelä- ja Lounais-Suomessa esiintyy keskeltä kohollaan olevia, pääosin sadevesistä ravinteensa saavia keidassoita, pohjoisempana tasaisia ja vetisiä aapasoita ja pohjoisimmassa Lapissa palsasoita, joiden palsakummuissa routa säilyy läpi vuoden.
Jäätikköjokisyntyisistä pinnanmuodoista Viimeisen jääkauden lopulla syntyneet jäätikön reunan suuntaiset reunamuodostumat ja liikesuunnan mukaiset harjut ovat Suomelle tunnusomaisia maastonmuotoja. Reunamuodostumista merkittävimmät ovat Salpausselät, jotka kulkevat eteläisen Suomen poikki lounaasta koilliseen. Harjuista tunnetuimpia ovat Pyynikinharju Pirkanmaalla, joka on maailman korkein soraharjulähde?, sekä Punkaharju Saimaan Puruvedellä.
Remove ads
Vesistöt
Järvet
Suomi tunnetaan maailmalla järvien valtavasta määrästä. Yhteensä maassa on Maanmittauslaitoksen mukaan 168 000 yli puolen hehtaarin suuruista järveä.[5] Yli viiden aarin kokoisia järviä on 187 888, ja niissä on vettä yhteensä 230 kuutiokilometriä.lähde?
Suomen suurin järvi on Vuoksen vesistön keskusjärvi Saimaa ja lähinnä suurimpia omien vesistöjensä pääjärvet Päijänne, Inarijärvi ja Oulujärvi. Eniten järviä on Järvi-Suomessa Kokemäenjoen, Kymijoen ja Vuoksen vesistöalueilla. Muita suuria järvivesistöjä ovat Oulujoen vesistö ja Inarijärven lasku-uoman Paatsjoen vesistö.
Joet
Suomen puoliselta valuma-alueeltaan suurimpia jokivesistöjä ovat Kemijoen, Oulujoen,Tornionjoen ja Iijoen vesistöt. Muista jokivesistöalueista Suomen puoliselta alaltaan suurimpia ovat Tenon, Kyrönjoen, Koutajoen, Siikajoen, Kalajoen, Lapuanjoen, Kiiminkijoen, Pyhäjoen, Karvianjoen, Tuulomajoen ja Simojoen vesistöalueet.[6]
Pisin Suomen joista on Kemijoki ja lähinnä pisimpiä Iijoki, Ounasjoki, Kitinen, Muonionjoki, Luiro, Kymijoki, Tornionjoki, Simojoki, Ivalojoki ja Kiiminkijoki.[7]
Saaret
- Pääartikkeli: Suomen saaret
Järvi-Suomen vastineena Suomen rannikolla Saaristomerellä on Euroopan laajinlähde? saaristo. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.lähde?
Vanhastaan Suomen suurimpana saarena on pidetty Soisaloa (1 638 km²).[8] Uudemman käsityksen mukaan Soisalo ei ole saari, koska sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Vedenpinnan korkeusero sen eri puolien välillä on noin kuusi metriä.[9] Ympäröivien vesien saman tason perusteella Suomen suurimmaksi saareksi on esitetty Sääminginsaloa Saimaalla.[9] Sen pinta-ala on 1 069 km². Sääminginsalo on kuitenkin saari vain, jos kaivetun kanavan mantereesta erottama alue hyväksytään saareksi. Kaikki saaren määrittelyperusteet täyttävistä saarista suurin on Ahvenanmaan pääsaari (685 km²) ja toiseksi suurin on Kemiönsaari (524 km²).
Remove ads
Ilmasto
- Pääartikkeli: Suomen ilmasto
Suomen ilmasto on maan sijainnin takia väli-ilmasto, jossa on meri- tai mannerilmaston piirteitä riippuen ilmavirtausten suunnasta ja matalapaineiden liikkeistä. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti keskileveysasteilla suurimmaksi osaksi pohjoisten leveyspiirien 60° ja 70° välillä ja Atlantilla Skandinavian länsipuolella virtaava Golfvirta, joka kohottaa Suomen lämpötilaa korkeammalle verrattuna yhtä pohjoisessa manneralueisiin.[10] Toisaalta muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomen ilmasto on mantereisempi.[11]
Remove ads
Elävä luonto
- Pääartikkeli: Suomen luonto
Kasvillisuusvyöhykkeistä pääosa Suomesta kuuluu boreaaliseen vyöhykkeeseen eli pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, joka edelleen jakautuu Suomessa eteläboreaaliseen, keskiboreaaliseen ja pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen. Eteläisin Suomi kuuluu hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen, joka edustaa havumetsä- ja lehtimetsävyöhykkeen vaihettumisaluetta. Alueella esiintyy havupuiden ohella jaloja lehtipuita yleisimmin Suomessa. Vastaava, mutta rajoiltaan kasvillisuusvyöhykkeistä poikkeava vyöhykkeisyys on myös soilla, joista eteläisessä Suomessa vallitseva suoyhdistymätyyppi on keidassuot ja pohjoisempana aapasuot. Aivan pohjoisimmassa Suomessa on palsasoita, joiden sisällä esiintyy ajoittaista ikiroutaa.
Eläinmaantieteellisesti Suomi kuuluu palearktiseen alueeseen, jonka eläimistö on tyypillistä pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle.
Remove ads
Poliittinen maantiede
- Pääartikkeli: Suomen hallinnollinen aluejako
Suomen hallinnollinen aluejako pohjautuu maakunta- ja kuntajakoon. Vuonna 2020 Suomessa on 19 maakuntaa ja 310 kuntaa.[12]
Suomen suurimmat kunnat 31. maaliskuuta 2025.[13]
Remove ads
Luonnonvarat
Suomen geologiset luononvarat koostuvat malmeista ja teollisuusmineraaleista, kiviaineksesta, turpeesta ja maalämmöstä. Vuonna 2012 malmeja louhittiin 12 ja teollisuusmineraaleja 29 kaivoksesta. Siilinjärven apatiittikaivos on tärkein teollisuusmineraaliesiintymä. Suomi on merkittävä koboltin ja platinaryhmän metallien tuottaja Euroopan tasolla. Metallimalmeista hyödynnetään myös kultaa, kuparia, nikkeliä, sinkkiä ja kromia.[14]
Suomen uusituviin luonnonvaroihin kuuluvat metsät ja monet luonnonvaraiset kala- ja riistalajit, marjat ja sienet.[15]
Remove ads
Rajat
Suomella on kolme rajanaapuria: Ruotsi lännessä, Norja pohjoisessa ja Venäjä idässä. Etelässä Suomenlahden toisella puolella, kansainvälisen merialueen erottamana on Viro.
Suomen ja Ruotsin raja on lähes kokonaan vesistöissä. Pohjoisessa Kolmen valtakunnan rajapyykiltä alkaa lyhyt, vain 230 metriä pitkä maaraja. Raja jatkuu jokirajana 555,5 kilometrin matkan pienten purojen, Kilpisjärven, Könkämäenon, Muonionjoen ja Tornionjoen kautta Tornioon saakka. Tornion ja Haaparannan välissä raja on määritelty suorin linjoin, samoin Tornion saaristossa. Meriraja jatkuu Perämerelle, jossa maiden aluevesirajat erkanevat. Ahvenanmerellä on yhteistä merirajaa ja raja halkaisee myös Märketin luodon.[16][17][18]
Suomen ja Norjan raja on noin 736 km pitkä, mistä 442 km on maarajaa ja 294 km jokirajaa. Maarajan läntinen osuus alkaa Kolmen valtakunnan rajapyykiltä ja kulkee muun muassa Haltin kautta. Käsivarren juuresta Peltotunturin kupeelta raja jatkuu jokirajana Tenojoen vesistössä. Pulmangin ja Nuorgamin tienoilla raja taas erkanee joesta ja jatkuu maarajana, joka päättyy Muotkavaaralla sijaitsevaan Suomen, Norjan ja Venäjän rajapyykkiin.[19][20]
Suomen ja Venäjän raja eli itäraja alkaa pohjoisessa Muotkavaaran rajamerkiltä ja jatkuu maastossa suorin linjoin, valkoisilla taitepistepaaluilla tai kivisillä rajapyykeillä merkittynä. Rajavyöhykkeellä kulku on luvanvaraista.[21] Rajan kulku määritetty Moskovan välirauhassa (1944) ja Jäniskosken–Niskakosken alueen myyntisopimuksessa (1947), mutta paikoin raja on ollut samassa kohdassa pitempäänkin: rajan vanhimmat osat Kainuussa periytyvät Täyssinän rauhasta (1595).[22] Maaraja päättyy etelässä Virolahdelle, josta jatkuu meriraja Virolahden, Haminan ja Kotkan edustalla avomerelle pisteeseen, jossa maiden aluevesirajat erkanevat.[23]
Suomen aluevesiraja kulkee avomerellä yleensä 12 meripeninkulman päässä uloimmista maastonkohdista. Tätä kuitenkin rajoittavat Ruotsin, Venäjän ja Viron kanssa tehdyt sopimukset.[24] Viron kanssa on vuonna 1994 sovittu vapaan kauttakulun ylläpitämiseksi Suomenlahdella, että kummankaan aluemeret eivät ulotu lähemmäs kuin 3 meripeninkulman päähän keskiviivasta.[25] Lisäksi Bogskärin eteläpuolella aluemeri ulottuu vain 3 meripeninkulman päähän. Aluemeren tarkat rajat on asetuksella määritelty koordinaattipisteitä yhdistävinä suorina ja ympyränkaarina.[26]
Remove ads
Ääripisteet
Keskipisteet
- Pääartikkeli: Manner-Suomen keskipiste
- Suomen maantieteellinen keskipiste on Siikalatvalla entisessä Piippolan kunnassa Kestilän ja Piippolan välillä Talasnevan suoalueella. Keskipisteen merkki () pystytettiin vuonna 1958 Suomen Kuvalehden avustuksella Leskelän kylään valtatie 4:n varteen.[34]
- Suomen manneralueen keskipiste on Puolangan Housuvaaralla. Siellä aikanaan sijainnut keskipisteen merkki on sirretty Puolangan kirkonkylään, joka sijaitsee noin 10 km etelämpänä.
- Weberin piste on Hauholla, joka kuuluu Hämeenlinnan kaupunkiin.
- Suomen aluemerikeskipiste (maa-alueet + merialueet) on Haapajärvellä Kuusaan kylällä.[35] Maanmittauslaitoksen antamat koordinaatit ovat 429299,4 ja 7084487,9 (käänteisessä E-N ETRS-TM35FIN -koordinaatistossa). Arvot ovat kansainvälisessä WGS 84 -koordinaatistossa Maanmittauslaitoksen muuntolaskimen mukaan . Pyörähdysellipsoidilla laskettuna saadaan kuitenkin tarkempi sijainti. Se on noin 123 metrin päässä edellisestä ETRS:llä lasketusta, kohdassa . Tarkin kohta saadaan geoidilla laskettuna, Se on noin 5.5 metrin päässä edellisestä, kohdassa .[36][37]
- Manner- ja Meri-Suomen puoliväli sijaitsee Limingassa
Suomi Unescon maailmanperintöluettelossa
Suomen ensimmäinen luontokohde Unescon Maailmanperintöluettelossa on Merenkurkku, missä maankohoaminen on noin sentin vuodessa. Merenkurkun saaristo on Ruotsin Höga Kustenin (Korkean Rannikon) maailmaperintökohteen laajennus. Merenkurkun ulommilta saarilta on Ruotsiin matkaa vain 25 kilometriä. Aiemmin Suomesta luetteloon on hyväksytty kuusi kulttuuriperintökohdetta muun muassa Vanha Rauma ja Suomenlinna.[38][39]
Katso myös
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads