From Wikipedia, the free encyclopedia
Suomen kalliomaalaukset ovat kallioihin ja siirtolohkareisiin neoliittisella kivikaudella ja pronssikaudella tehtyjä piirroksia, merkkejä ja kuvioita. Punamullalla tehdyt kalliomaalaukset ovat yleensä huonosti säilyneitä johtuen sään ja kasvillisuuden tuhoavasta vaikutuksesta. Myös ihmistoiminta on nyttemmin uhannut maalauksia. Suomessa kalliomaalauksia tunnetaan eniten Kaakkois-Suomesta, mutta niitä on myös esimerkiksi Etelä-Suomessa ja Kainuussa.[2][3] Tunnistettavia kuvioita sisältäviä kalliomaalauksia tunnetaan Suomesta kaikkiaan 96. Lisäksi tunnetaan 26 kohdetta joiden kuvioita ei pystytä tunnistamaan haalistumisen tai suttaantumisen vuoksi. Näistä osa on todennäköisesti kallion luonnollisia värjäytymiä ja osa saattaa olla myös nykyaikaisia tai aiemmin tuhoutuneita kohteita.[4] Vuonna 2005 kalliomaalauksia tunnettiin Fennoskandiassa eniten Suomesta.[5]
Kalliomaalausten jäljistä on päätelty, että punamultamaalia on sivelty sormella suoraan kiven pintaan. Käytössä on toki voinut olla sivellinkin, mutta muutaman merkin tekemiseen on tuskin vaivauduttu valmistamaan välineitä. Väriaineen on täytynyt olla jäykkää ja tahmeaa, koska kuvioiden valuminen on harvinaista. Punamaalia on valmistettu punamullasta eli savimaalajista, jossa on runsaasti hematiittia. Punamultajauhetta sekoitettiin ilmeisesti rasvaan, joka oli leviteltävissä ja joka tarttui kiveen valumatta. Sideaineeksi on ehdotettu myös verta, koska sitä on käytetty pyhiin voiteisiin myös historiallisella ajalla.[3]
Kuvioiden pysyminen kalliossa on askarruttanut tutkijoita pitkään. Pieneliöt syövät rasvaa, jolloin rasva häviäisi ja punamulta varisisi alas kalliolta. Myös ilmakehän läpäisevä ultraviolettisäteily tuhoaa rasvan kemiallista rakennetta. Osa kuvista onkin voimakkaasti haalistunut ja jälki on niin heikko, ettei kuvioita enää tunnista ilman teknisiä apuvälineitä. Jotkin kuvista ovat levinneet tai suttaantuneet epäselviksi läikiksi, minkä on voinut aiheuttaa hankaavat kevätjäät, toistuvat sateet tai toinen maalari.[6] Kallioiden hikoilema piidioksidi on vuosien aikana tehnyt suojaavan kalvon maalauksien päälle.[7] Happamat sateet kuitenkin liuottavat suojakalvoa ja paljastavat maalia sään armoille. Myös ihminen voi vahingoittaa maalausta raaputtelemalla, hankaamalla, kastelemalla tai pesemällä niitä. Useita kuvioita on vahingoitettu tällä tavalla. Nykyään maalauksen koskettelukin on kiellettyä.[6]
Vain sellaiset maalaukset ovat säilyttäneet muotonsa ja värinsä, jotka ovat sijainneet suojaisessa paikassa. Säilyneille kuville on yhteistä se, että ne sijaitsevat etelään päin aukeavassa kalliossa, ovat kuivassa paikassa, sijaitsevat halkeamien tai lohkeamisten alapuolella tai sijaitsevat kallioiden vaalenneella alueella. Kallion värin vaaleneminen voi johtua kalsedonista eli opaali on piidioksidisaostuma,selvennä joka liukenee kallion pinnasta ja saostuu kuivuessaan takaisin kallion pintaan muodostaen sille opaalikalvon. Vaalea kohta saattoi houkutella maalaamaan sille kuvioita, jotka erottuivat kauaksi. Maalauksen päälle saostui uutta kalsedonia säilyttäen sitä pitempään. Maalauksien päältä on löydetty myös kipsisaostumaa eli kalsiumsulfaattia.[2][3]
Kalliomaalausten maalissa käytettävä rasva on hiilivetyä, jonka sisältämästä hiilestä voidaan tehdä radiohiiliajoituksia. Näin on menetelty maalauspaikoilla eri puolilla maailmaa, mutta Suomessa tätä ei ole vielä onnistuttu tekemään. Suomessa on ajoittamiseen käytetty erilaisia luonnonhistoriallisia menetelmiä. Kalliomaalaukset sijaitsevat Sisä-Suomessa järvialueella, joiden vedenpinnan vaihtelut ovat olleet kytköksissä maankohoamisen aiheuttamiin hitaisiin muutoksiin. Koska maalaukset sijaitsevat usein veden äärellä, on maalaajan täytynyt seistä jään päällä tai istua veneessä. Tällaisella oletuksella maalauksille on saatu karkea ajoitus.[2]
Ensimmäiset maalaukset on karkeasti arvioiden tehty noin 5000−4500 eaa, mikä sijoittuu varhaiseen kampakeraamiseen eli keskineoliittiseen kauteen. Viimeiset maalaukset on tehty arviolta pronssikauden aikana noin 1500 eaa.[2][8][9]
Yli puolet kalliomaalauksista on Suomessa tehty muinaisiin saariin ja osa sijaitsee edelleen saarissa. Osa maalauksista sijaitsee salmissa tai vesistöjen kulkureittien risteyskohdissa. Maalaus sijaitsee usein sellaisessa kalliossa, joka näkyy hyvin järvelle päin. Vaikka maalaus oli pieni ja käsitti vain muutaman merkin, tuli sen erottua hyvin ohikulkijoiden meloessa kohteen ohitse.[2][10]
Järvi-Suomen luonnonhistorialliset vaiheet ja järvien kulloisetkin vedenpinnankorkeudet ovat vaikuttaneet maalauspaikan valintaan. Kun jääkauden jälkeen noin 9000 eaa. alkaen muinais-Päijänne ja muinais-Saimaa kuroutuivat lahtina erilleen muinaisesta makeavetisen Ancylus-vaiheen Itämerestä, syntyi kaksi uutta suurta järviallasta. Nämä järvet olivat aluksi yhteydessä toisiinsa Pohjois-Savossa Pielavedellä ja muodostivat Keski-Suomen suurjärven, joka laski vetensä Pohjanlahteen. Epätasaisen maankohoamisen takia Suurjärven pohjoisosat kohosivat nopeammin kuin sen eteläosat. Tämän seurauksena järvialtaan vedet kallistuivat etelään, pohjoiset lasku-uomat alkoivat kuivua ja vedenpinta suurjärvessä kohota. Järvien pohjoisosat eriytyivät toisistaan lopulta noin 4900 eaa. muodostaen kaksi suurjärveä.[11]
Maankohoaminen selittää joidenkin maalausten oudot korkeudet vedenpinnasta. Kallistuneen järven pohjoisosa madaltui ja eteläosa syveni. Madaltuneen pohjoisosan kalliomaalaukset kohosivat lopulta liian ylös ja niiden alapuolelle alettiin maalata uusia kuvia. Järven eteläosassa rannat painuivat veden alle, jolloin kuvia piti alkaa maalata veteen vajoavien kuvien yläpuolelle. Lopulta ylimmät kuvat ovat jääneet useiden metrien korkeudelle.[2]
Joskus järvessä tapahtui äkillisiä pinnanmuutoksia, jotka johtuivat uusien jokiuomien puhkeamisesta. Järven eteläosissa järvialtaan hidas kallistuminen oli nostanut veden pintaa yhä korkeammalle ja lopulta vesi tulvi yli patoavien kannasten. Tulvan uurtamasta ojasta kehittyi järvelle uusi lasku-uoma, joka syvetessään laski järven pintaa ja paljasti uutta maalattavaa kalliopintaa. Vedenpinnan laskemisen seurauksena jotkin maalauspaikat jäivät pois ja uusia alettiin käyttää. Esimerkiksi Päijänteen eteläinen uoma puhkesi noin 5000 eaa. ja synnytti Kymijoen. Myös Saimaa on uurtanut uusia lasku-uomia, joista kuuluisin on Vuoksen puhkeaminen 3700 eaa.[2]
Kalliomaalauksissa olevia kuvioita ei pidetä taiteena, jossa taiteilija ilmaisee itseään vapaasti, vaan kommunikaationa, jossa maalaaja merkitsee kiveen symboleja. Merkkejä on rajoitettu määrä ja niitä voi tutkia esimerkiksi ryhmittelemällä niitä aiheen mukaan. Eräät kuviot esiintyvät ryhmissä, joiden yhdistelmillä on ilmeisesti jokin merkitys. Kuvakirjoituksen ratkaisua, kuten egyptiläisten hieroglyfien tulkitseminen, ei voida kuitenkaan toivoa kalliomaalausten suhteen.[12]
Kalliomaalauskohteiden suuri lukumäärä (noin 130 kappaletta) ei merkitse kuvioiden suurta lukumäärää. Yli 10 merkin kohteita on vain 9 kappaletta, josta kuudessa on yli 20 merkkiä ja joista kolmessa on yli 50 merkkiä. Vähäisestä kuviomäärästä noin 200 eli yli puolet on ihmismerkkejä ja 140 hirveä tai peuraa esittäviä merkkejä. Merkkien staattisuus on silmiinpistävää. Vain kolmessa kohteessa hirvi näyttää juoksevan. Maalauksissa ei esiinny kuvia, joita tekijä olisi hahmotellut, vaan tekijä on maalatessaan aina etukäteen tiennyt, millainen kuviosta tulisi. Tämä saattaa kertoa, että vain jotkin yhteisön jäsenistä saivat tehdä merkkejä kallioon.[9][13] Kalliomaalauksista myös puuttuu monia tärkeitä saaliseläimiä. Maalauksissa onkin ehkä kuvattu vain eläimiä, joilla on aikanaan ollut ihmisille tärkeä uskomuksellinen merkitys.[14]
Ihmishahmot eli antropomorfiset kuviot on yleisin kuviotyyppi. Ihmishahmot saattavat esittää ihmistä tai ihmisen näköistä oliota. Useimmat ihmishahmot on kuvattu tikku-ukkoina vailla mitään lisäpiirteitä. Hahmon kädet ovat joko koholla, jolloin puhutaan adorantisesta hahmosta (de: Adorant), tai sitten alhaalla. Joillekin hahmoille on maalattu käteen jousi tai sauvat. Pää on usein pistemäinen tai rengas. Joillain hahmoilla on kolmion muotoinen naamio, tai pää, jossa on silmäpisteet. Päähän on voitu lisätä sarvet tai se on kuvattu kuin eläimen pää. Sukupuolitunnuksia on erittäin harvoin. Naisella voi olla rinnat ja miehellä siitin, mutta nämäkin tulkinnat ovat subjektiivisia. Piirteettömät tikku-ukot ovat viestinnässä heikko signaali, joten esimerkiksi jalkojen tai käsien asento saattaa merkitä jotain erityistä. Jos hahmo on kuvattu pää alaspäin, on sillä erityinen merkitys.[15] Suomalaisissa kalliomaalauksissa ihmishahmot on kuvattu koukkupolvisina. Useimmat ihmishahmot on kuvattu edestä päin, mutta jotkut myös sivusta: sivusta päin kuvatut ihmishahmot muodostavat keskenään tavallisesti ryhmiä ja osallistuvat toimintaan.[16]
Hirvet ja peurat muodostavat toiseksi yleisimmän ryhmän. Molemmat ovat olleet yleisiä, mutta kuvioista on ollut vaikea erottaa kummasta on kysymys. Eräät maalarit ovat kuitenkin lisänneet kuviinsa ripauksen realismia ja näin on voitu erottaa hirven pään ja vartalon linjojen tunnistettavat piirteet. Vaikka molemmilla lajeilla on osan aikaa vuodesta sarvet, niin vain kolmessa tai neljässä kuvassa ne esiintyvät. Tulkinnan mukaan sarvettomuus johtuu eläimen kuvaamista keväteläimenä. Joillekin hirville on merkitty rintaan niin sanottu sydänpiste.[15]
Veneet tai sarvet muodostavat kolmanneksi suurimman ryhmän. Koska kuviot ovat symbolisia eikä realismia ole yritetty korostaa, on tulkinnoille jäänyt varaa. Osa tutkijoista pitää kuvioita sarvina ja osa veneinä. Kuviot ovat yksinkertaisesti laaja kaari, johon on vedetty joukko pystyviivoja aivan kuten kammassa. Viivat ovat siten joko veneen miehistöä tai sarven piikkejä. Osa kuvioista muistuttaa selkeästi nahkavenettä, joissa on jopa keulakoriste. Eräässä veneessä on maalattu alle jalat. Toisaalta, eräät kuviot on maalattu hirven pään yläpuolelle niin, että vaikutelmaksi tulee sarvet. Mutta sarvet saattavat esittää myös venettä, ikään kuin vene olisi syntynyt tai valmistettu suuresta sarvesta.[15]
Varsin yleinen merkki on kostean kämmenen painallus kiveen. Tunnetaan myös käärmeen, kalan, hauen, linnun, joutsenen tai karhun kuvia. Tyylittelyn takia lajista ei olla varmoja. Mukana on myös joukko abstrakteja kuvioita. Niitä ovat muun muassa suuri vinoristi, sik-sak-viiva, aaltoviiva, vaakaviiva, ryhmä pystyviivoja, ympyrä, neliö, kolmio, puoliympyrä ja verkkokuvio.[15][13]
Kalliomaalausten voidaan tulkita olleen osana uskonnollista toimintaa. Ne ovat saattaneet liittyä kulttipaikkoihin tai samanistisiin istuntoihin. Jälkimmäisessä tapauksessa ne ovat kuvastaneet samaanin transsissa tekemiä matkoja maailmojen välillä ja hänen sen yhteydessä kokemiaan asioita. Näin ollen kalliomaalaukset ovat ilmentäneet kolmikerroksista maailmankuvaa. Kalliomaalaukset olivat veden äärellä sen takia, että veden ajateltiin kuvastavan reittiä tai tasoa, joka erotti normaalin maailman alisesta, kuolleiden maailmasta. Ylistä maailmaa asustivat jumalat. Samaani kulki aliseen maailmaan veden kautta, jonka väreilevä pinta kuvasti häilyvää eroa elämän ja kuoleman välillä. Samaani pystyi myös matkaamaan jokea pitkin transsissa aliseen maailmaan. Hän käytti apunaan omaa apuhenkeään, tai sieluneläimiä, ja matka taittui myös veneellä. Samaanin matkoja eri maailmojen välillä ja muodonmuutosta ihmisestä eläimeksi kuvataan kalliomaalauksissa. Kalliomaalaukset olivat kulkureittien ja yhteisöjen rajamailla. Ne olivat siis fyysisestikin eri maailmojen rajoja.[19][20]
Ensimmäisen kalliomaalauslöydön Suomessa ilmoitti säveltäjä Jean Sibelius 25. tammikuuta vuonna 1911 Kirkkonummen Vitträskissä, mutta sen aitous varmistettiin vasta vuonna 1917. Useimmat kalliokuvat on löydetty kuitenkin vasta 1960-70-luvuilla ja 1990-luvulla. Toinen maalaus on vuonna 1963 löydetty Juusjärven kalliomaalaus. Kun tiedotusvälineet kiinnittivät ihmisten huomion kalliokuviin, alkoi havaintojen määrä kasvaa nopeasti. Esimerkiksi vuonna 1966 löytyi Taipalsaaren Valkeissaari, joka oli ensimmäinen Saimaalta löydetty maalaus. Vuonna 1968 löytyi Ristiinasta Astuvansalmen maalauskenttä, joka on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kohde. Vuonna 1975 todettiin ennätykselliset 12 uutta maalauskohdetta. Etsimistä joudutettiin muun muassa etsintäkilpailuilla. Vuonna 2003 eräs etsintäretki suuntautui Päijät-Hämeeseen, jolloin löydettiin kuusi uutta kohdetta. Eniten kalliokuvia on löytänyt Timo Miettinen, jolla oli vuonna 2003 nimissään 25 löydettyä kalliomaalausta. Edelleenkin löydetään keskimäärin yksi maalaus vuodessa.[21][22][8]
Maalausten dokumentointi on tärkeää kahdesta syystä. On havaittu, että ilmansaasteet ohentavat maalauksia suojaavaa kalvoa ja altistavat maalaukset sään aiheuttamalle eroosiolle. Toisaalta myös kalvo tekee maalauksesta epäselvän, jolloin otollisella hetkellä tehty havainto paljastaa kuvion eri piirteet paremmin. Kalvon läpinäkyvyys riippuu voimakkaasti ilman ja kallion lämpötilasta, kosteudesta ja valon tulosuunnasta ja määrästä. Dokumentoimalla kuvio useaan kertaan, saadaan tutkimukselle hyödyllistä aineistoa.[23][13]
Maalauksia on dokumentoitu eri tavoin. Helppo tapa on ollut kopioida maalaus kallion pinnalle asetellun muovikalvon läpi värikynällä. Menetelmällä saadaan kuviot talteen niiden luonnollisessa koossaan, jolloin niiden mittaaminen on jälkeenpäin helppoa. Tapa on nykyään kielletty, koska maalaukseen ei saa enää koskea. Valokuvaaminen on siten ainoa sallittu dokumentointitapa. Eräätselvennä ovat ottaneet kohteesta paperivalokuvan ja värittäneet siihen maalauksen kuvion. Tapa on hyvin subjektiivinen, mutta sallii heikosti näkyvien osien korostamisen. Samaa voi tehdä digitaalivalokuvien kanssa, jossa kuvankäsittelyohjelmalla voidaan korostaa punaisen eri sävyjä. Näin on voitu paljastaa haalistuneiden maalausten heikkoja yksityiskohtia. Menetelmä on joskus tuonut esille kuvioita suttaantuneiden läikkien sisältä. Eräissä tapauksissaselvennä on voitu päätellä viivojen piirtojärjestys.[23][24][25][6]
Kalliomaalauksia ei voi tutkia käyttäen pelkästään taiteen käsitteitä. Kuvien symbolimaisuus ei jätä ilmaisulle paljonkaan tutkittavaa. Sen sijaan löytöpaikka ja sen valintaan johtaneet syyt, kuvien tekijöiden identifiointi, maalauksen ikä, väriaineen ominaisuudet, tekovälineet, säilymisen syyt, maalauksen aitous, merkkien muotokieli ja niiden selitys, merkkien alkuperä ja levintä ovat tutkimisen arvoisia aiheita. Kalliokuvien tutkimus onkin monitieteellinen projekti, jolle arkeologia, geologia, antropologia, uskontotiede ja taidetutkimus voivat antaa tulkinnassaan tukea toisilleen.[12]
Kalliomaalausten tutkimus on Suomessa hyvin nuorta ja vähäistä. Vaikka kalliomaalaus on selvästi merkitty paikka maastossa, jossa muinaiset ihmiset toimivat, ei maalauspaikoilla ole tehty montaa arkeologista kaivausta. Ensimmäiset kaivaukset on tehty Valkeisaaressa, jossa Antti Lahelma suorittamat toiset kaivaukset tapahtuivat vuonna 2004 ja Astuvansalmen kalliomaalauksien edustalla on suoritettu useita vedenalaiskaivauksia sukeltaen, joista viimeisimmän toteutti Juhani Grönhagen vuonna 1992. Ensimmäinen väitöskirja kalliomaalauksista on Antti Lahelmalta vuodelta 2008.[26][27][28]
Kuvien ajoittaminen luonnontieteellisillä menetelmillä kuten radiohiilimenetelmällä ei ole Suomessa toistaiseksi onnistunut. Muun muassa Timo Jussila ja Timo Sepänmaa ovat selvittäneet Saimaan ja Päijänteen epätasaisesta maankohoamisesta johtuvaa veden pinnankorkeuden vaihteluiden käyttöä ajoittamiseksi. Maalauskohdan korkeuden perusteella on saatu epäsuoria viitteitä, että kuvat on tehty vallitsevan vedenkorkeuden tasolta. Samalla on huomattu, että tiettyjä merkkejä on käytetty usealla kohteella samanaikaisesti ja suhteellisen lyhyen aikaa.[25]
Seuraavassa on luetteloitu useimmat Suomessa tunnetut kalliomaalaukset (tilanne 2005). Pienissä maalauskohteissa on havaittu alle 10 kuviota. Pienet kohteet ovat enemmistönä, kun taas kolmessa suurimmassa kohteessa on yli 60−100 kuviota. Maalauskohteet on ryhmitelty karkeasti muinaisten vesistöjen mukaan.[8]
Keski-Saimaa rajautuu etelässä Toiseen Salpausselkään ja ulottuu pohjoisessa Heinävedelle, lännessä Mäntyharjulle ja idässä Savonlinnaan saakka.[29]
Alueen pohjoiset maalauskohteet sijaitsevat Heinävedellä. Pohjoisin niistä on Vierunvuoren ja Humalniemen, jossa poikkeava kolmiomainen kuvio. Muut pohjoisen kohteet sijaitsevat Vierunvuoresta etelään. Enonkoskelta löytyy Ukonvuoren kohde, Haukkalahdenvuoren kaksi kohdetta ja Kurtinvuoren kohde.
Savonlinnan alue sijaitsee edellisten kohteiden eteläpuolella. Lyhyen matkan päässä Savonlinnasta länteen sijaitsee Rapakkon maalaus. Savonlinnasta etelään ovat tiiviissä rykelmässä Ikoinniemen Haukkavuoren kalliomaalaus sekä tuhoutunut Orivuoren kalliomaalaus. Pieninä kohteina ovat vielä Karsikkovuorella oleva punavärijälki, sekä Porossalmen ja Murronvuoren epäselvät kohteet Savonlinnassa.
Matkalla Savonlinnasta Mikkeliin kohdataan Sulkavan Viidanmäki maalaus ja Kivikirkon tuhoutuneen maalauksen. Näistä etelään sijaitsevat Toisen Salpausselän pohjoispuolella ja Puumalan itäpuolella kohteet Maksasaarenselän, Vetotaipaleen, Syrjäsalmen ja Lapinvuoren kalliomaalaukset.
Mikkelin suunnalla sijaitsee Verijärven ja Tikaskaarteenvuoren kalliomaalaus. Juvalla sijaitsevat myös Sarkaslammen, Sarkasvuoren, Hepo-ojan, Papinsängyn ja Enkelinpesän kohteet. Puumalan puolelle jäävät epävarmat kohteet Vuorilahti ja Ison Lepistölahden sekä Sourunniemen, Vuorilammen, Völjärinsalmen ja Kuutinvuoren kohteet.
Mikkelistä etelään ja Puumalasta lounaaseen sijaitsevat Ristiinan kuuluista kohteet Astuvansalmi, joka on Suomen toiseksi suurin maalauskenttä (65 kuviota), ja Uittamonsalmi.
Epätasaisen maankohoamisen aiheuttaman kallistuminen kohotti vedenpintaa Suur-Saimaan eteläosissa ja vedet puhkaisivat uuden lasku-uoman Matkuslampien läpi Mäntyharjun pohjoispuolelle noin 4900 eaa. Tätä vesien kulkureittiä kutsutaan edelleen Mäntyharjun reitiksi. Näin Suur-Saimaan laskuvedet alkoivat virrata Kymijokeen Sarkaveden, Voikosken, Vuohijärven, Verlan, ja Pyhäjärven kautta. Pyhäjärvessä Päijänteen aiemmin puhkaisema lasku-uoma kohtasi nyt Saimaan vedet, jotka jatkoivat yhdessä laskuaan Kymijokea pitkin Suomenlahteen.[31]
Reitin alkutaipaleella kohdataan ensin Suomenniemellä Louhtovuoren maalaus ja sitten Mäntyharjulla Haukkavuoren, Itkonlahden ja Kannonaluksen maalaukset. Kouvolassa kohdataan Voikosken, Kapasaaren, Tupavuoren, Löppösenluolan, Olhavanlammen ja Verlan kalliomaalaukset. Ennen Kymijokeen yhtymistä ohitetaan Heinolan kapeikoissa Ala-Rievelin, Rajakiven ja Rautvuoren maalaukset. Hieman pääreitiltä sivussa idässä löytyy vielä Patakallion ja Uutelanvuoren maalaukset.[29]
Nykyään Mäntyharjun reittiin kuuluu myös Puulavesi, mutta se virtasi Päijänteeseen aina Kissakosken kanavan rakentamiseen 1854 asti.
Etelä-Saimaa sijaitsee Keski-Saimaan eteläpuolella Ensimmäisen ja Toisen Salpausselän välissä. Etelä-Saimaa laskee vetensä niin sanotulle Väliväylän kautta Suomenlahteen ja Vuoksen kautta Laatokkaan. Lähellä Vuoksea sijaitsee Ruolahden Kolmiköytisienvuoren kalliomaalaus. Etelä-Saimaan länsirannoilla löytyvät Taipalsaaren Valkeisaari, jossa on suoritettu arkeologiset kaivaukset. Noin 10 kilometrin sisällä kohdataan Kannuksen linnavuoren, Ruusin Turasalon ja Lintuinvuoren kohteet. Lamposaaressa ja Suuressa Turasaaressa on kuviottomia punaväriläikkiä.[29][4]
Epätasaisen maankohoamisen aiheuttama eteläisen Suur-Saimaan tulva oli puhkaissut Mäntyharjun reitin, mutta vesi jatkoi siitä huolimatta kohoamistaan. Kun noin 4 300 eaa. toinen vedenjakaja ylittyi Lappeenrannan Kärenlammen kohdalla Salpausselkien välissä, jolloin syntyi Väliväylänä tunnettu lasku-uoma Kymijokeen. Reitti kulki Etelä-Saimaalta Kivijärvelle, Kannuskoskelle, Rapojärvelle, Haukkajärvelle, Lappalanjärvelle ja sieltä lopulta Kymijokeen.[29]
Reitin ensimmäiset kohteet tulevat Kivijärvellä, jossa ovat Lemin Ruominkapia, Venäinniemi, Ilmuksenvuori, Ruuniemi, Niinivuori, Muuraisvuoret, Linnasaari, Haukkasaari sekä Lappeenrannan Salmenvuori. Sitten reitillä kohdataan Kouvolan Lakiasuonvuoren ja Jyrkkävuoren kohteet, josta viimeisen kohteen saman järven vastarannalla sijaitsee Revonkärjen maalaus. Sen halkeamassa on useita punavärijälkiä, jotka ovat ilmeisesti kalliomaalauksia.[4] Tuohiaisen järven ympäristössä sijaitsevat Luumäen Kalamaniemen molemmat kohteet, Inkilän tuhoutunut maalaus ja Ievasvuoren maalaukset noin 7 kilometrin matkalla.[29]
Kymenlaakson maalaukset ovat sidoksissa Kymijokeen, joka saa vetensä Päijänteen ja Saimaan vesistöistä ja on siten ollut tärkeä kulkuväylä järvien välillä. Päijänne puhkaisi eteläisen uomansa Heinolan harjun yli 5 000 eaa. ja Saimaa noin 4 900 eaa. ja 4 300 eaa. kahdesta eri kohdasta.[31]
Heinolan eteläpuolella Konnivedellä sijaitsee Karhusaaren ja aivan Kymijoen luusuassa on Kelloniemen itäsivulla Konniveden Haukkavuoren sekä Rautakannanvuoren maalaukset. Pieni kuvioton Kymenkäänteen maalaus sijaitsee Kettujärvessä. Kymijoen virrasta hieman sivussa sijaitsevat Mertakallion ja Kotojärven Haukkavuoren kohteet. Erillään noin 7 kilometriä länteen Kymijoesta sijaitsee Nastolan Linnankallion kalliomaalaus. Pyhäjärven pohjoisrannalla on Kintahuonvuoren maalaus ja kun päästään Kuusankosken keskustaan, kohdataan Pakanavuoren maalaus. Kotkassa on enää Jumalniemessä siirtolohkareessa kuvioton maalausjälki.
Kurouduttuaan merenlahdesta itsenäiseksi järveksi noin 6 500 eaa. Päijänne laski vetensä aluksi Pohjanlahteen. Kun Päijänne puhkaisi Jyrängönharjun läpi uuden uoman noin 4900 eaa. sen vedet siirtyivät Kymijokeen.[32] Puulavesi ei koskaan kuulunut sitä ympäröivään Keski-Suomen Suurjärveen, mutta sen vedet laskivat siihen.[31]
Päijänteen pohjoispuolella Laukaan Saraavedellä on Suomen suurin maalauskenttä Saraakallio, jossa on noin 100 kuviota. Saraakalliolla on kaksi erillistä kuvakenttää. Siitä itään sijaitsee suurin piirtein puolivälissä Hankasalmea Paanalansaaressa Uittovuoren maalaus. Tästä vielä pohjoisempana Hankavedellä Rautalammilla sijaitsee Toussunlinnan kalliomaalaus. Näiden järvien vedet virtaavat Saraakallion molempien kohteiden ohi etelään Leppäveden kautta edelleen Jyväskylän ohi Päijänteeseen. Matkalla sivutaan läheistä Ison Kuhajärven pientä luolamaalausta. Tästä kohteesta 6 kilometriä länteen sijaitsee suolampareen rannalla kalliossa Halsvuoren pieni maalaus.
Päijänteen rannoilla on muutama maalauskohde. Hakavuoren kivessä Jyväskylässä on pieni kivikautisen asuinpaikan lähellä oleva maalaus. Sellainen on myös Avosaaressa Luhangan lähellä. Päijänteen länsipuolella sijaitsevat suoraan avoselkään rajoittuvat Pyhänpään kaksi kalliomaalausta ja Pyhävuoren maalaus Kuhmoisissa. Varisvuorelta on löydetty laaja punaväriläikkä, mutta sitä pidetään luontaisena värjäymänä. Padasjoella on pieni Haukkasalon kalliomaalaus.
Päijänteen eteläosassa Asikkalan kylästä itään Ruotsalaisen suunnassa sijaitsevat Huonpohjanvuoren ja Patalahden maalaukset. Ruotsalaisesta pistää etelään pitkä Rutalahti, jossa Väinönkallion kalliomaalaukset sijaitsevat. Ruotsalainen rajoittuu Heinolan kaupunkiin, jonka itäpuolitse kulkevat Saimaan vedet.
Osa Päijänteen alueeseen luettavista maalauskohteista sijaitsevat kaukana Päijänteestä. Jämsässä lähellä Mänttää sijaitsee Kuoreveden järvellä siirtolohkareessa Käpinniemen maalaus. Puulaveden rannalla Hirvensalmella on Hahlavuoren yksi maalaus ja Suonteen laskujoen Viherinkosken yhteydessä Joutsassa on kaksi maalausta. Päijänteestä länteen Kukkian järvessä Pälkäneellä sijaitsee tämän alueen läntisin maalaus Salminkalliolla.
Suomen itäisimmät maalaukset löytyvät Ilomantsista erillään lounaassa olevista muista kohteista. Eristyneisyys voi olla löytöhistoriasta johtuva harha, koska etsintä on aiempina vuosina painottunut Saimaan ympäristöön. Kokkokallion maalaus sijaitsee Koitereen eteläpäässä sen luusuan lähettyvillä kapeassa salmessa, jota kutsutaan Haapajoeksi, etelään aukeavan kallion sivussa. Kalliossa näkyy vain muutama kuvion katkelma. Saman Haapajoen pohjoisrannalla 3 kilometriä alavirtaan on Käklinkallion kohde, jota ei vielä varmuudella luokitella maalaukseksi.[33][34] Kiteellä on Poroniemellä kuvioton punaväriläikkä.[4]
Aivan Suomen itärajalla Parikkalassa Pyhäjärvessä, josta osa kuuluu Venäjälle, on kaksi kilometriä valtakunnan rajalta olevassa Louhisaaressa maalauskohde. Aivan pystykallion vesirajassa on punamaaliläikkiä, joista voi tunnistaa verkkomainen kuvio. Digitaalikuvista on värinparannustekniikalla nostettu esiin 18 hirvi- tai peuraeläintä kahdessa rivissä seisomassa toistensa päällä. Oikealla on koukkupolvinen ihminen. Edellisestä kuvakentästä 18 kilometriä lounaaseen sijaitsee Kuorevaaran kalliomaalaus, joka on maalattu suureen siirtolohkareeseen. Väriä on käytetty paljon, mutta kuvat ovat puuroutuneet tunnistamattomiksi.[35]
Rautjärven taajaman eteläpuolella, Uukuniemestä noin 50 kilometriä etelään, Salpausselän länsipuolella sijaitsevat kaksi kohdetta. Nurmijärvessä on Suurisaaressa Riuttavuoren kallionjyrkänteessä pieniä punaläiskiä. Hieman lounaaseen Riuttavuoresta on Pieni-Torsa -niminen järvi, jonka rantaan päättyvässä Torsanvuoressa on maalauskohde.[35][36]
Kainuu sijaitsee erillisenä saarekkeena kaukana Järvi-Suomen kalliomaalausalueesta. Siitä huolimatta Suomussalmella oleva Värikallio on kuvioiden lukumäärän perusteella (61 kuviota) kolmanneksi suurin kuvakenttä Suomessa. Myös Sotkamosta on löytynyt pieni Halolankallion kalliomaalaus. Sen sijaan Kuusamossa, Pohjois-Pohjanmaalla, oleva Julma-Ölkky on pieni muutaman kuvion kohde. Suomessa edellisten lähiseudulla saattaa vielä löytyä lisää maalauksia, mutta etenkin Venäjän puoleinen alue rajalta Vienanmerelle asti on potentiaalinen alue. Etelä-Pohjanmaalla on siellä ainutlaatuinen ja yksinäinen maalauskuvio Alajärven Pyhävuorella, joka on vielä ajoittamaton maalaus.[4]
Lounais-Suomesta ei tunneta montaakaan kalliomaalausta. Paimiossa sijaitsee edellisistä erillään Rekottilan kalliomaalaus, joka on muinaisen Sauvosta sisämaahan ulottuvan merenlahden länsirannalla aivan Turku-Helsinki-moottoritien varrella. Muinaisten merenrantojen lahdet ovat jääneet kalliomaalausten suhteen huomioimatta. Niistä saattaa löytyä lisää kohteita. Vuonna 2012 löydettiin Maskusta Mätikän luolasta maalaus, joka on edelleen vahvistamatta.[37]
Suomen kaksi ensimmäistä ilmoitettua kalliomaalausta sijaitsevat Kirkkonummella. Vitträskin verkkokuvion ilmoitti Jean Sibelius vuonna 1911 ja Juusjärven kalliomaalaus on toinen todettu maalaus vuonna 1963. Espoossa Nuuksion alueella sijaitsee Jäniskallion kalliomaalaus Pitkäjärven eteläpäässä. Myös Vihdissä Salmijärvellä eli Lautmäellä on pystykalliossa pienen karin takana punaväriläiskä ja samoin on lähellä olevassa Pyyslammen maalauksessa.[38] Näiden lähellä Lohjalla on vielä Karstun Linnanmäellä on kalliossa yksi punaväriraita.[37][39]
Raaseporista on ilmoitettu kolme kalliomaalauskohdetta. Määrjärven, Pikku Kullaanjärven ja Lammasjärven rannoilta on löytynyt osin vielä varmistamatta olevia maalauskohteita.[40]
Kymijoen itäpuolella Ensimmäisen Salpausselän eteläpuolella on myös kalliomaalauksia. Nämä maalaukset eivät liity vesireittien varrelle pyhitettyihin paikkoihin. Eteläiset kohteet ovat eristäytyneiden järvien rannoille tehtyjä maalauksia. Niissä aiheena on useimmin ihminen itse. Noin 15 kilometriä Lappeenrannasta sijaitsee Keltavuoren maalaus sokkeloisen Humaljärvien kallioseinämässä. Maalauksesta erottuu noin 40 senttimetriä pitkä ihminen hirvien ja viivojen kera. Humaljärvestä noin 15 kilometriä lounaaseen sijaitsee Luumäellä Elkiäjärven 300-metrisen ja yli 10 metriä korkean Vaskivuoren rantakallion keskellä ihmisen kuvia neljässä kohtaa. Luumäellä on myös Myllyojalla, Siliävuorella ja Mörtinkivellä maalaukset. Valkjärveltä löytyy yksi käärmettä esittävä kuvio. Elkiäjärvestä edelleen 12 kilometriä lounaaseen sijaitsee Miehikkälässä Ristniemenvuoren vajaan kilometrin pituisen kalliojyrkännealueen koillissivulla pieni maalauskohde. Siinä on yli 10 ihmishahmon katkelmaa, joista yksi on 87 senttimetriä pitkä.[37][39]
Kymijoen länsipuolella Elimäen keskustassa kuivatun Elimäenjärven entisessä rannassa sijaitsee Vesitorninmäen eli Tyynelän maalaus pihapiirissä olevan kallion kyljessä. Maalauksesta on tunnistettu 87 senttimetriä pitkä ihminen ja jokin eläinhahmo.[37]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
