pankkiiri- ja liikemiessuku From Wikipedia, the free encyclopedia
Rothschild on kansainvälinen, saksanjuutalaista alkuperää oleva pankkiiri- ja liikemiessuku. Suvun perusti Mayer Amschel Rothschild (1744–1812[1]), joka aloitti pankkitoimintansa Frankfurt am Mainissa 1700-luvun lopulla ja lähetti viisi poikaansa perustamaan pankkeja eri puolille Eurooppaa. Rothschildit keräsivät 1800-luvulla valtavan omaisuuden rahoittaessaan Euroopan hallituksia, kaivoksia ja rautateitä. Vaikka Rothschildien vaikutusvalta ja omaisuus ovatkin 1800-luvusta nykypäivään huomattavasti vähentyneet, heillä on yhä runsaasti varallisuutta sekä liiketoimintaa muun muassa pankki-, kaivos- ja viinialalla.
| Rothschild | |
|---|---|
 Rothschildien sukuvaakuna vuodelta 1822. Nyrkissä olevat viisi nuolta edustavat Mayer Amschel Rothschildin viiden pojan perustamia dynastioita. Suvun latinankielinen tunnuslause Concordia, Integritas, Industria tarkoittaa ’Harmonia, Rehellisyys, Ahkeruus’. |
|
| Alkukoti | Frankfurt am Main |
| Aktiivisena | 1700-luvun lopulta alkaen |
| Ala | pankkitoiminta |
| Perustaja | Mayer Amschel Rothschild |
| Jäseniä |
Amschel Mayer Rothschild Salomon Mayer Rothschild Nathan Mayer Rothschild Carl Mayer Rothschild James Mayer Rothschild |
Rothschildin pankkiirisuvun perustaja Mayer Amschel Rothschild syntyi vuonna 1744 suvun ahtaasti asuttuun taloon Frankfurtin ylikansoitetussa juutalaiskorttelissa perheensä neljäntenä lapsena viidestä.[2] Hänen isänsä Amschel Moses työskenteli rahanvaihtajana ja silkkivaatekauppiaana. Mayerin isä kuoli vuonna 1755 ja äiti yhdeksän kuukautta myöhemmin, joten Mayerin täytyi ryhtyä hankkimaan oma elantonsa jo nuorena.[3] Nuoruudessaan Mayer teki töitä kauppiaana sekä keräsi ja myi harvinaisia kolikoita postimyynnillä.[4] Sen myötä hän oppi tekemään kauppaa ja ylläpitämään suhteita ylhäisten ja ruhtinaiden kanssa.[5]
Mayer oli luultavasti sukunsa ensimmäinen, joka käytti yksinomaan nimeä Rothschild ('punakilpi'). Nimi on peräisin 1560-luvulla rakennetun suvun entisen talon nimestä. Mayerin sukupolveen asti suku oli käyttänyt myös nimeä Bauer.[6] Nimi lausutaan saksaksi [ˈʁoːtʃɪlt], kuten ”rot Schild” mutta paino ensimmäisellä tavulla. Englanninkielisissä maissa Rothschild lausutaan yleensä [ˈɹɒθs.tʃaɪld], siis kuten ”Roth’s child” mutta paino ensimmäisellä tavulla.[7]
Mayer Rothschild meni naimisiin vuonna 1770: avioliitosta syntyi viisi poikaa ja viisi tytärtä. Vartuttuaan lapset auttoivat Rothschildiä liiketoimissa: tytöt hoitivat paperityön ja pojat siirtelivät tavaroita.[5] Rothschild pyrki myöhemmin pitämään suvun omaisuuden suvun hallussa ja määräsi siksi testamentissaan suvun ulkopuolelle naineet naiset perinnöttömiksi. Tämän seurauksena suvussa alettiin harjoittaa paljon serkusten välisiä avioliittoja.[4] Vuoteen 1905 mennessä suvun 58 avioliitosta tasan puolet oli ollut serkusten välisiä.[1] Rothschildien dynastian yhtenäisyys ja menestys perustui suurelta osin juuri Mayer Rothschildin patriarkaalisuuteen ja vaatimukseen siitä, että Rothschildien on aina naitava vain juutalaisia.[8]
Mayer Rothschild sai suojelijakseen Hessen-Kasselin kruununprinssi Vilhelmin, joka teki hänestä vuonna 1769 hovifaktorinsa. Vilhelmistä tuli myöhemmin Hessenin maakreivi ja vaaliruhtinas, ja hän antoi vähitellen raha-asiansa Rothschildin hoidettaviksi.[9] Vuoteen 1796 mennessä Rothschildin omaisuus oli kasvanut nopeasti suureksi, kun hän oli ryhtynyt antamaan asiakkailleen luottoa, ja hänestä oli tullut yksi Frankfurtin rikkaimmista juutalaisista.[6] Hän liittyi lainakonsortioihin ja hänestä tuli hovien rahoittaja; merkityksensä kasvun myötä hän sai myös käydä geton ulkopuolella maksullista lupaa vastaan.[10]
Ranskan vallankumouksen aikana Rothschild hankki tarvikkeita Itävallan armeijalle brittiläisillä kolikoilla ja toi maahan englantilaisia tekstiilejä.[4]
1800-luvun vaihteessa Mayer Rothschild laajensi pankkitoimintaansa ympäri Eurooppaa ja lähetti viisi poikaansa perustamaan pankit Frankfurtin lisäksi Napoliin, Wieniin, Pariisiin ja Lontooseen. Mayerin pojista Amschel johti Frankfurtin toimintoja, Carl (Kalman) lähti Napoliin, Salomon Wieniin, James (Jakob) Pariisiin ja myöhemmin menestynein kaikista, Nathan, Lontooseen. Nathan oli aloittanut Manchesterissa vuonna 1806 ja siirtynyt lopulta Lontooseen, minne hän perusti N M Rothschild & Sons -yhtiön.[11] Hän rikastui lainaamalla rahaa sotaa käyville hallituksille sillä periaatteella, että sodan voittajalle lankesivat maksettavaksi häviäjän velat.[4]
Rothschildien pankkitoiminta kehittyi aikana, jolloin Euroopassa käytiin paljon sotia, joihin hallitukset tarvitsivat rahaa. Tavanomainen keino kerätä varat sotimiseen oli verotus, valtion omaisuuden myynti, tai inflaatio, sillä rahoitusmarkkinat olivat vielä kehittymättömiä ja lainat olivat kalliita. Nathanin ja muiden Rothschildien kehittämä pankkitoiminta salli brittiläisten kapitalistien sijoittaa suuria summia ostamalla kansainvälisesti vaihdettavia, kiinteäkorkoisia haltijavelkakirjoja. Tämä oli samalla Rothschildien menestyksen perusta, vaikka heidän pankkitoimintaansa kuului paljon muutakin.[12]
Koska valtioiden maksukyky oli Rothschildeille tärkeä, he huolehtivat siitä, että he olivat vallan keskiössä ja tiesivät mitä tapahtuu. He kehittivät nopean ja laajan tiedonantajaverkoston, joka piti heidät muiden edellä talouden ja politiikan tapahtumista.[13] Rothschildit solmivat läheisiä ja vaikutusvaltaisia suhteita Britannian ja Ranskan poliittiseen johtoon sekä Englannin kuningashuoneeseen.[14]
Jo ennen Napoleonin sotia (1803–1815) Rothschildeillä oli huomattava omaisuus ja suku oli saanut markkinajohtajan aseman arvometallikaupassa.[11] Lontoosta käsin vuosina 1813−1815 Nathan Mayer Rothschild toimi keskeisenä brittien sotaponnistelujen rahoittajana. Hän järjesti jalometalliharkkoja Wellingtonin herttuan armeijalle ja brittien taloudelliset avustukset mannermaan liittolaisille. Yksinomaan vuonna 1815 Rothschildit käyttivät brittien Euroopan-liittolaisten lainoittamiseen 9,8 miljoonaa puntaa, joka nykyrahassa olisi 566 miljoonaa puntaa nykyajan jälleenmyyntihinnalla tai keskiansioihin suhteutettuna 6,58 miljardia puntaa.[15]
Rothschildin veljekset tekivät yhteistyötä Euroopan halki, ja suku onnistui kehittämään agenttien, laivureiden ja kuriirien Euroopan kattavan verkoston, joka kuljetti kultaa ympäri sotaa käyvää Eurooppaa. Suvun verkosto mahdollisti sen, että Nathan Rothschild sai poliittista ja taloudellista informaatiota ennen kilpailijoitaan, mikä antoi hänelle etulyöntiaseman markkinoilla ja teki Britannian hallituksen entistä riippuvaisemmaksi Rothschildien suvusta.[11]
Usein toistetun väitteen mukaan Nathan Rothschild olisi saanut tiedon Waterloon taistelun ratkaisusta ennen kilpailijoitaan, mikä olisi mahdollistanut suuret voitot markkinoilla ennen tiedon leviämistä. Ranskalaisen vasemmistolaisen ja antisemitistisen journalistin Georges Dairnvaellin vuonna 1846 julkaiseman pamfletin mukaan voittoa olisi tullut jopa 135 miljoonaa eli nykyrahassa noin 5,6 triljoonaa puntaa. Rothschild ei kuitenkaan ollut ainoa, joka sai taistelun ratkaisun tietoonsa ennen kuin se virallisesti julkistettiin – ensimmäinen jonka tiedetään Englannissa levittäneen sanaa Waterloon lopputuloksesta oli tuntematon mies (Mr C of Dover, suom. herra C Doverista), joka oli kuullut asiasta Gentissä Belgian rannikolla ja Englannin Kanaalin ylitettyään kertoi asiasta vapaasti kaupungilla Lontoossa. Osakkeiden hinnoilla ei myöskään ollut arkistotietojen mukaan tuolloin mahdollista tehdä yhtä suuria voittoja kuin tapaukseen yleensä liitetään. Rothschildien perheen arkistoissa on kuitenkin asiakirja, missä Nathan Rothschildin saama varhainen tieto taistelun ratkaisusta ja siitä hyötyminen mainitaan, joten on luultavaa, että hän sai tiedolla ainakin jonkin verran rahallista hyötyä. Tapaus on sittemmin mainittu useista syistä monissa sukua käsittelevissä populaariesityksissä ja muissa yhteyksissä.[16][17][18][19]
Rothschildien tuottavin liiketoimi toteutettiin sen jälkeen, kun brittien voitto oli ilmoitettu julkisuudessa. Nathan Rothschild laskeskeli, että rauhan myötä tapahtuva hallituksen velanoton vähentäminen aiheuttaisi valtion joukkovelkakirjojen nopean nousun kahden vuoden stabiliteetin jälkeen, mikä viimeistelisi sodanjälkeisen talouden uudelleenjärjestelyn.[15][16][17] Nathan Rothschild toteutti tämän jälkeen yhden taloushistorian rohkeimmista liikkeistä ja osti välittömästi valtion joukkovelkakirjoja, joita pidettiin silloin kalliina, odotti kaksi vuotta ja myi ne hintapiikin aikana vuonna 1817 saaden niistä 40 prosentin voiton. Rothschildien suvun sijoitusvolyymi huomioon ottaen summa oli valtava.[15]
Vuonna 1818 Nathan Rothschild järjesti 5 miljoonan punnan lainan Preussin hallitukselle.[1] Keskeisin osa hänen liiketoimiaan oli joukkovelkakirjojen liikkeelle laskeminen. Lopulta hänellä oli niin paljon valtaa, että vuosina 1825–1826 Rothschild onnistui rahoituksellaan pelastamaan Englannin pankin likvideettikriisiltä.[20]
Vuonna 1828 Rothschildien omaisuus oli jo yli neljä miljoonaa puntaa ja he hallitsivat kansainvälistä rahoitusmaailmaa.[4] Muutama Rothschildien sukuhaara Itävallassa ja Britanniassa sai 1800-luvulla aatelisarvon.[1] Vuoden 1830 jälkeen James Rothschildistä tuli suvun näkyvin pankkiiri, kun suvun Pariisin-pankki nousi Ranskan talouselämän huipulle.[1]
Rothschildien kolmas sukupolvi rakennutti 1800-luvun puolivälissä suuria palatseja, osti maata, keräsi suuria määriä taidetta ja sponsoroi ajan suurimpia taiteilijoita.[21]
Rothschildit olivat 1830- ja 1840-luvuilla Euroopan rautateiden rakentamisen päärahoittajia. 1860-lukuun mennessä James de Rothschild oli rakennuttanut suuren osan Euroopan rautatieverkostosta Belgiasta ja Ranskasta Espanjaan, Saksaan ja Itävaltaan. Rothschildit ryhtyivät hankkimaan kaivostoimintaa 1830-luvulta alkaen Espanjan elohopeakaivoksista alkaen, ja he rahoittivat etenkin 1880- ja 1890-luvuilla lukuisia kulta-, kupari- timantti-, rubiinikaivoksia ja öljylähteitä eri puolilla maailmaa, kuten Afrikassa, Intiassa ja Kaukasuksella.[22][23] Vuonna 1875 Lionel de Rothschild keräsi Britannialle rahat Suezin kanavaan sijoitettavaksi.[24]
Rothschildien vaikutusvalta alkoi vähentyä 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun muut pankkiirisuvut onnistuivat lisäämään vaikutusvaltaansa ja kilpailemaan Rothschildien kanssa suurista lainoista, usein jäljitellen Rothschildien perhekeskeistä liiketoimintatapaa. Rothschildit menettivät rahaa myös sijoituksissaan Yhdysvaltain sisällissodassa, mikä sai heidät pysymään ulkona Yhdysvaltain markkinoilta pitkäksi ajaksi. Rothschildien Napolin-pankki lakkautettiin vuonna 1861 ja Frankfurtin-pankki 1901.[1]
Rothschildit eivät suostuneet koskaan lainaamaan rahaa Venäjän hallitukselle sen juutalaisvastaisen politiikan johdosta.[1] Vaikka aluksi uskonnollisten Rothschildien uskonnollisuus vähenikin 1800-luvun myötä, he säilyivät lojaaleina juutalaisina ja tukivat huomattavasti juutalaista hyväntekeväisyyttä sekä juutalaisten vapautumista 1800-luvun Euroopassa. Pariisilainen paroni Edmond de Rothschild tuki rahallisesti 1800-luvun lopulla Palestiinan juutalaisasutusta, ja englantilainen Walter Rothschild johti myöhemmin Britannian sionistista liikettä.[25] Israelin perustamisen kannalta keskeinen Balfourin julistus oli osoitettu Walter Rotschildille.[26] Toisaalta suvun Englannin-haaran päämies Anthony de Rothschild vastusti 1930-luvulla sionistien pyrkimystä sijoittaa juutalaiset juuri Palestiinaan.[27]
Rothschildeihin kohdistettu arvostelu kiihtyi 1800-luvun loppua kohti, ja heistä kirjoitettiin paljon panettelevaa kirjallisuutta. Vastustajat näkivät Rothschildien kontrolloivan koko Eurooppaa ja masinoivan sotia hyötyäkseen niistä. Aluksi arvostelu oli tullut sosialisteilta, kunnes sen painopiste siirtyi enemmän antisemitismiin, etenkin Saksassa.[28] Saksan kansallissosialistit hyökkäilivät Rothschildejä vastaan ahkerasti 1920-luvulta alkaen senkin jälkeen kun suvun Frankfurtin-liiketoiminta oli jo päättynyt eikä muillakaan Rothschildien pankeilla enää ollut paljon merkitystä Saksan taloudessa.[29] Toisen maailmansodan jälkeenkin perinteinen epäluulo Rothschildeja kohtaan on silloin tällöin nostanut päätään mediassa aina Britanniaa myöten. Monenlaiset Rothschild-salaliittoteoriat kukoistavat Internetissä.[30]
Pankkimaailman uudistuttua etenkin osuuspankkien nousun myötä Rothschildien asema oli heikentynyt 1900-luvun alkuun mennessä. Entisestä tunnollisesta pankkiirisuvusta oli tullut nautiskelijoita ja tuhlareita. Jotkin suvun miehistä kuitenkin yhä menestyivät: esimerkiksi Edmond teki omaisuuden lomahotelleilla ja muilla uudenaikaiseen elämäntyyliin kuuluvilla mukavuuksilla, ja Henri (1872–1947) menestyi tehtailijana ja lääkärinä.[31]
Itävallan Rothschildit menettivät omaisuutensa Saksan kansallissosialisteille ja joutuivat pakenemaan Yhdysvaltoihin. Aiemmin yhtenäisen Rothschildin suvun satojen jälkeläisten liiketoiminta oli toisen maailmansodan jälkeen hajautunut eri aloille ja useisiin eri yhtiöihin.[32]
Rothschildin suvun näkyvimpiä jäseniä ovat nykyisin muun muassa sijoittaja-pankkiiri Evelyn de Rothschild, pankkiiri Jacob Rothschild, Nat Rothschild (Nathaniel Philip Rothschild), ympäristöaktiivi ja seikkailija David Mayer de Rothschild, sijoittaja Lynn Forester de Rothschild, kirjailija Nadine de Rothschild, rahoittaja, muusikko ja hyväntekijä Leopold David de Rothschild, taloushistorioitsija ja kunniaprofessori Emma Georgina Rothschild, lehti- ja viiniomistaja Édouard Etienne Alphonse de Rothschild, pankkiiri Baron David René James de Rothschild ja sopraano Charlotte Henriette de Rothschild.[33]
Rothschildin suvun toimintaan on 1900- ja 2000-luvuilla kuulunut pankkitoiminnan lisäksi muun muassa kaivos- ja öljyteollisuuden harjoittamista sekä viinintuotantoa.[34] Rothschildien pankkeja ovat N M Rothschild Group Lontoossa, Rothschild & Cie Banque Pariisissa ja Edmond de Rothschild Group Genevessä.[35] Kansainvälinen rahoitusalan konsulttiyhtiö Rothschild toimii itsenäisesti suvun hallinnassa. Pohjoismaissa toimii Rothschild Nordic.[36] Rothschildin viinejä ovat Château Mouton Rothschild ja Château Lafite.[37]
Rothschildit ovat lahjoittaneet 50 000 taide-esinettä julkisille instituutioille.[38]
Rothschildin suvun omaisuuden arvoa on vaikea arvioida, sillä se on jaettu suvun jäsenien ja ulkopuolisten osakkeenomistajien kesken. Koko suvun omaisuuden yhteisarvoksi on arvioitu 300–400 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Rikkaimpia Rothschildeja ovat nykyisin brittiläinen sijoituspankkiiri Jacob Rothschild, jonka omaisuudeksi on arvioitu viisi miljardia dollaria, sekä sijoittaja Sir Evelyn de Rothschild, jonka omaisuudeksi on arvioitu 20 miljardia dollaria.[34]
Saksalainen Carl von Rothschild oli ”Suomen talouden tukijalka” kahdesti 1860-luvulla. Ensin hän lainasi Suomelle varoja markan arvon sitomiseksi jalometalleihin. Vuonna 1867 Suomen Pankki lähetti johtajansa Otto Reinhold Frenckellin lainaamaan Euroopasta rahaa Suomen katovuosien takia. Tarkoitus oli saada ostetuksi viljaa nälkää näkevälle kansalle. Lontoosta, Amsterdamista ja Bordeaux’sta lainaa ei herunut, koska takaisinmaksukykyyn ei luotettu. Frankfurtissa Frenckell sai Rothschildin suostumaan miljoonaluokan lainaan, jonka tämä antoi henkilökohtaisista varoistaan.[39] Carl von Rothschild oli henkilökohtaisesti mukana kaikissa Suomen ulkomaisissa lainoissa aina kuolemaansa vuonna 1886 asti[40].
Frenckell työskenteli 1860–1867 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen johtajana, ja oli ottanut joulukuussa 1864, ennen Suomen valtionlainaa, Hypoteekkiyhdistyksen ensimmäisen ulkomaisen lainan M. A. V. Rothschild & Söhnen pankkiiriliikkeestä, joka sijaitsi Frankfurt am Mainissa, kooltaan kolme miljoonaa Preussin taalaria.[41]
Joidenkin Rothschildien eläin- ja kasvitieteellinen harrastus on jättänyt jälkensä eliönimistöön. Rothschild esiintyy tieteellisenä nimenä 153 hyönteislajilla, 58 linnulla, 18 nisäkkäällä, kolmella kalalla, kolmella hämähäkillä, kahdella matelijalla ja 14 kasvilla. Näistä lajeista tunnetuimpia on rothschildinkirahvi (Giraffa camelopardalis rothschildi). Israelissa on Rothschildien mukaan nimettyjä kaupunkeja ja katuja, ja Etelämantereella on Rothschildin saari.[42]
Rothschildin pronssiveistokset ovat kaksi Michelangelon veistämiksi arveltua veistosta. Ne ovat saaneet nimensä entisen omistajansa, Alodphe de Rothschildin mukaan.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
