yleisurheilulaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Pituushyppy on yleisurheilulaji, jossa päämääränä on suorittaa pituussuunnassa mahdollisimman pitkä hyppy. Nopea vauhdinotto ja korkea loikka lankulta ovat lajissa menestymisen keskeisiä tekijöitä. Siksi ei olekaan yllättävää, että monet pikajuoksijat, kuten Carl Lewis ja Marion Jones, ovat kilpailleet menestyksekkäästi pituushypyssä.
Pikafaktoja Miesten ennätykset, Naisten ennätykset ...
Pituushyppy on ollut nykyaikaisten kesäolympialaisten ohjelmassa niiden alusta lähtien. Vuosina 1900–1912 olympialajeihin kuului myös vauhditon pituushyppy.
Punainen lippu nousee yliastutun hypyn merkiksi ja Salim Sdirin suoritus GE Money -kisassa on hylätty.
Kilpailijat ottavat hyppyyn vauhtia radalta, joka on päällystetty samalla materiaalilla kuin kentän juoksurata. Vauhdinottoradan päässä on radasta hieman korotettu lankku, johon vahalla merkityn hyppyrajan takaa kilpailijan täytyy suorittaa hyppynsä. Rajalta tai sen jälkeen tehdyn hypyn katsotaan olevan yliastuttu, ja se hylätään. Hylkääminen on seurauksena myös, jos kilpailija ei aloita hyppyään ennen hänelle kilpasuoritukseensa varatun ajan täyttymistä. Laskeutuminen tapahtuu hiekalla täytettyyn kuoppaan. Hypyn pituus saadaan selville, kun mitataan matka lankun hyppyrajasta kilpailijan taaimmaisimpaan jälkeen hiekassa. Matkaa ponnistuskohdasta hyppyrajalle ei lasketa mukaan tulokseen.
Arvokisoissa pituuskilpailu koostuu kahdesta vaiheesta. Ensin on karsinta, johon kaikki kisaan päässeet ottavat osaa. Jokaiseen kisaan määrätään etukäteen valmiiksi karsintaraja, jonka ylittämällä kilpailija pääsee automaattisesti finaaliin. Jos vähintään 12 kilpailijaa ei ole ylittänyt rajaa, otetaan finaaliin mukaan 12 parasta tulosten perusteella. Jos tällöin 12:nnella on sama tulos kuin yhdellä tai useammalla seuraavaksi sijoittuneella, kunkin toiseksi paras hyppy ratkaisee jatkoon pääsijän. Jos sekin on yhtä pitkä, ratkaisee kolmanneksi pisin hyppy. Jos vielä sekin on yhtä pitkä, kaikki edelleen tasoissa olevat kilpailijat pääsevät finaaliin. Joissakin kilpailuissa (esimerkiksi sisäratojen arvokilpailuissa ja Kalevan kisoissa) finaaliin kelpuutetaan 12 parhaan sijasta vain kahdeksan parasta. Finaali, joka on kilpailun toinen vaihe, alkaa niin, että kaikki mukaan päässeet kilpailijat hyppäävät kolme hyppyä, minkä jälkeen 8 parasta pääsee kolmelle viimeiselle kierrokselle.
Finaalissa pisimmän hypyn tehnyt julistetaan voittajaksi. Jos kaksi tai useampi saa saman tuloksen, ratkaisee näiden hyppääjien toiseksi pisin hyppy keskinäisen paremmuuden, sen jälkeen tarvittaessa kolmanneksi pisin ja niin edelleen. Jos kaikki hypyt ovat yhtä pitkiä, sija jaetaan.
Suurin sallittu myötätuuli ennätyshypyissä on 2 metriä sekunnissa.
Tulokset mitataan täysinä senttimetreinä.
Pituushyppysuorituksen tärkeät vaiheet ovat vauhdinotto, kaksi viimeistä askelta, ponnistus, ilmalento ja alastulo. Ponnistusnopeuden merkitys näkyy siinä, että moni pituushyppääjä on myös erinomainen pikajuoksija. Kolme merkittävintä pituushypyn hyppytekniikkaa ovat saksaus, keriminen ja tempaus. Saksaus on huippuhyppääjien yleisimmin käyttämä tekniikka mutta myös vaikein opetella. Siinä hyppääjä tekee jaloillaan useita saksausliikkeitä kuin jatkaen juoksuaan ilmassa. Kerimisessä ilmalentoa tehostetaan viemällä kädet ensin alhaalla taakse, sitten ylös ja lopuksi eteen. Tempauksessa jalat ja kädet kurotetaan mahdollisimman kauas lantiosta, ja jalat työnnetään eteen vasta hypyn lakipisteen jälkeen.[1]
Pituushypyn maailmanennätys on Mike Powellin vuonna 1991 hyppäämä 895.
Pituushyppy on tunnettu pitkäikäisistä maailmanennätyksistään. Vuonna 1935 Jesse Owens hyppäsi maailmanennätyksen 813senttimetriä, joka rikottiin vasta vuonna 1960. Myöhemmin Bob Beamon hyppäsi 890senttimetriä vuoden 1968 olympialaisissa eikä sitä pidempiä nähty kuin vasta vuonna 1991, jolloin Mike Powell hyppäsi Tokion MM-kilpailuissa voimassa olevan maailmanennätyksen 895 senttimetriä. Vuonna 1995 Iván Pedroso tosin hyppäsi 896 cm, mutta ennätystä ei ilmoitettu ratifioitavaksi, koska toimitsija oli seissyt tuulimittarin edessä, joka näytti sallittua lukemaa 1,2 metrin myötätuulta.
Miesten Suomen ennätys oli pitkään Rainer Steniuksen vuonna 1966 hyppäämä (ja Jarmo Kärnän myöhemmin sivuama) 816senttimetriä, kunnes Tommi Evilä paransi sitä hyppäämällä 818senttimetriä vuoden 2005 yleisurheilun MM-kilpailuiden pituushypyn karsinnassa elokuussa 2005. Evilä paransi SE-tulosta Suomi–Ruotsi-maaottelussa Göteborgissa sentillä samana vuonna. Kesäkuussa 2008 Evilä hyppäsi 822senttimetriä niin ikään Göteborgissa. Se säilyi ennätyksenä kesäkuuhun 2020, jolloin Kristian Pulli hyppäsi 827senttimetriä Espoossa.
Naisten Suomen ennätystä pitää hallussaan Ringa Ropo tuloksella 685senttimetriä, joka on hypätty Lahdessa elokuussa 1990.
Pituushyppy on yksi nykyaikaisten olympialaisten yleisurheilun alkuperäisiä kilpailutapahtumia. Se on ollut lajivalikoimassa vuodesta 1896. Naisten pituushyppy tuli kisaohjelmaan vuonna 1948. Olympiahistorian alkuvuosina kilpailutapahtumia oli kaksi, kun olympiamitalit ratkaistiin myös vauhdittomassa pituushypyssä. yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa pituushyppy on ollut ensimmäisistä MM-kilpailuista alkaen, vuodesta 1983. Menestynein maa arvokilpailuissa on ollut Yhdysvallat.[2][3][4][5][6][7]
Mike Powell
Galina Tšistjakova
