Perspektiivi
kolmiulotteinen näkövaikutelma esineiden sijainnista ja etäisyydestä From Wikipedia, the free encyclopedia
kolmiulotteinen näkövaikutelma esineiden sijainnista ja etäisyydestä From Wikipedia, the free encyclopedia
Perspektiivi on kolmiulotteinen näkövaikutelma esineiden sijainnista ja etäisyydestä, sekä sen vaikutelman luomista kuvataiteessa eri keinoin.[1]
Kuvassa on kaksi ulottuvuutta (korkeus ja leveys), ja kolmas ulottuvuus on illuusio (syvyysvaikutelma). Perspektiivin voi havainnollistaa katsomalla junanraiteita: tiedämme, että ne ovat yhtä kaukana toisistaan, mutta kauempana katsojasta ne näyttävät lähenevän toisiaan.
Matematiikassa perspektiivi kuuluu pääasiassa euklidiseen geometriaan. Perspektiivistä tilan kuvaamista, perspektiivioppia kutsutaan myös deskriptiiviseksi geometriaksi.
Sana perspektiivi on johdettu latinan sanasta perspectiva, joka juontuu verbistä perspicere (nähdä läpi, nähdä tarkasti, tajuta selvästi). Perspektiivi-sanaa on käytetty eri aikoina eri merkityksissä. Antiikissa ja keskiajalla se viittasi optiikkaan. Tämä merkitys syrjäytyi renessanssin aikana, jolloin käsitteet perspectiva artificialis tai perspectiva pigendi tarkoittivat taidemaalarin esittämää keinotekoista lineaari- tai viivaperspektiiviä. Tavallisesti perspektiivikuvauksella tarkoitetaan geometrisesti konstruoitua keskeisperspektiiviä. Koska se perustuu katsomiseen yhdellä silmällä tietystä kohdasta eli näköpisteestä, perspektiivikuvauksen mukainen esitys ei voi vastata täysin todellista kahden silmän hahmottamaa kuvaa.[2]
Perspektiivin teoria käsittelee niitä menetelmiä, joiden avulla kolmiulotteiset kohteet ja tilasuhteet kuvataan tasolla säilyttäen vaikutelman esineiden luonnonmukaisesta kolmiulotteisuudesta. Ensimmäiset keskeisperspektiivin teoriat laadittiin Italiassa 1400-luvulla. Perspektiivipiirustus, joka perustui geometrisiin sääntöihin tuli kuvataiteen tärkeäksi menetelmäksi. Se ei vaikuttanut ainostaan renessanssin taiteeseen, vaan muutti käänteentekevästi koko länsieurooppalaista taidetta.[2]
Erilaisia tapoja kuvata tilaa kaksiulotteisella kuvapinnalla on useita ja ne ovat erilaisia eri kulttuureissa. Eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluu perspektiivinen kuvaustapa, joka kehittyi voimakkaasti renessanssin aikana.
Perspektiivin optisen perustan selittivät arabimatemaatikot vuoden 1000 paikkeilla: valo tulee silmään kartion muotoisena keilana, koska samalla etäisyydellä olevat kohteet ympärillämme muodostavat pallopinnan.
Leonardo da Vinci ja aikalaiset käyttivät teoksissaan luonnollista perspektiiviä eli asiat pyrittiin kuvaamaan niin kuin ihminen ne näkee kahdella silmällään. Luonnollisessa perspektiivissä yhdensuuntaiset viivat (esimerkiksi raiteet) eivät leikkaa toisiaan vaan kaukaisuudessa taipuvat yhdensuuntaisiksi; perspektiiviprojektioissa ne leikkaavat jossakin (katoamispisteessä). Renessanssitaiteilijat ottivat käyttöön tilan kuvaamisen keinoja. Esimerkiksi Paolo Uccello, jolla Vasarin mukaan oli pakkomielle perspektiiviin, keskusteli euklidisen geometrian ongelmista aikalaistensa kanssa.
.jpg)
.jpg)
Yhden pakopisteen perspektiivissä suoraan katsojasta poispäin menevät viivat kohtaavat yhdessä katoamispisteessä, yleensä jossain kuva-alalla.
_-_The_Last_Supper_(1495-1498).jpg)
Kahden pisteen perspektiivissä katsojaan nähden vinottain kulkevat viivat kohtaavat kahdessa pisteessä, yleensä kuva-alan ulkopuolella.
Kavaljeeri- eli sotilasperspektiivissä katsojaa kohti olevan tason reunaviivat ovat luonnollisessa asennossaan, mutta siitä poispäin suorassa kulmassa olevat viivat esitetään 45 asteen kulmassa.
Etäisyyden tuntu lisääntyy, jos ilmaan lisätään materiaalia. Esimerkiksi elokuvan teossa saatetaan laskea kaasua, sumua tai savua ilmaan kuvan syvyyden lisäämiseksi.
.svg)
.svg)
.svg)
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
