tyylitelty symmetrinen tai geometrinen koriste From Wikipedia, the free encyclopedia
Ornamentti (lat. ornamentum), koriste tai dekoraatio on tavallisesti geometrisesti tyylitelty ja usein symmetrinen koristemuoto. Ornamenteista muodostetaan usein rytmisen toiston avulla seinäpintaa jäsentäviä horisontaalisia friisejä tai nauhoja (esimerkiksi boordeja). Ornamentti voi olla joko puhdas geometrinen abstraktio tai tyylitelty luonnon aihe.
Koristeaiheita ovat ornamenttien teemat, ohjelmat tai aihekokonaisuudet. Erilaiset koristeaiheet olivat yleisiä arkkitehtuurissa ja käyttötaiteessa funktionalismiin asti.[1] [2]
Ornamentti ja koriste ovat synonyymejä, mutta koriste-sanaan liitetään joskus halventava merkitys, joka on peräisin ornamentin modernismin aikaisesta historiasta 1900-luvun alussa. Aihetta koskevassa kirjallisuudessa käytetään yleensä sanaa ornamentti, ja sitä käytetään tässäkin artikkelissa.
Dekoraatio on koriste tai somiste. Dekorointi tarkoittaa koristelemista, lavastusta, kulisseja tai kunniamerkkiä tai sen antamista.[3]
Augustinukselle syntisen orjan katumuksista, jonka rangaistukseksi täytyi puhdistaa viemäreitä, tulee ornamentti juuri sen häpeän takia, joka näin puhdistaa ja tasapainottaa uudelleen ihmisen sielun ja aseman.
Jacques Bossuetille Jumala teki ihmisistä kauniita hengen valistuneisuudessa, älyn säteilevyydessä häntä muistuttavia, ei heidän oman onnellisuutensa takia, vaan kaikkeuden koristamiseksi, nykyisen vuosisadan ornamenteiksi.
Immanuel Kantille ornamenttia on kaikki, mikä lisää maun tyytyväisyyttä pelkästään muodollaan, kuten maalausten kehykset, veistosten draperiat, pylväiköt palatsien ympärillä ja naisen iltapuku juhlahuoneessa.
Martin Heideggerille ornamentti, ymmärrettynä Zierinä (sen antiikinaikaisessa mielessä jalokivenä) on kimallus, joka saa asiat ilmestymään ja tulemaan osaksi kokonaisuutta, osaksi nykyhetkeä.[4]
Ornamentin etymologia juontuu muinaiskreikan sanaan kosmos. Se ja sen latinalainen käännös ornamentum viittaavat molemmat alun perin pyhään, latautuneisuuden sävyttämään käsitteeseen. Antiikin kosmos tarkoittaa ”järjestystä” ja ”ornamenttia” (kaunistamisen välineenä). Kristityssä perinteessä tunnetaan vastaava kauniin sopusoinnun käsite, ornatus mundi.[4]
Ornamentteja tutkinut Mihaela Criticos esittää sille neljä tehtävä.[4]
Ornamentin symbolinen (esittävä) tehtävä ilmenee ornamenttia synnyttävänä toimintana. Ornamentti luotiin luultavasti erottamattomaksi osaksi julkisia ja yksityisiä rituaaleja ja siitä tuli asioiden, olentojen ja paikkojen mielekkyyttä lisäävä yksityiskohta, ihmisen olemassaoloa symboloiva käsikirjoitus.
Laatua eli kvalifikaatiota antava (adjektiivinen) tehtävä. Omassa luokassaan jokaisella esineellä on oma ominaisuuksiensa tai ”sattumien” summa. Olivatpa ne keinotekoisia tai luonnollisia, ornamentit ovat välttämättömiä olemuksen sattumia.
Ornamentti merkitsevänä yksityiskohtana heijastaa kokonaisuutta osassa, yleistä järjestystä yksittäisessä ilmiössä. Myös toisinpäin ajateltuna se jäsentää fyysistä, usein kaoottisena ja muodottomana havaittua todellisuutta. Ornamentin järjestystä luova periaate viittaa sekä muodolliseen että sosiaaliseen järjestykseen.
Ornamentin koristavaa, dekoratiivista tehtävää perustellaan usein sen leikkivällä ja hedonistisella osatekijällä ja myös sen kyvyllä muuttaa tavallinen esine (henkilö, asia, konteksti, toiminto) esteettiseksi objektiksi.
James Trilling esittää kirjassaan The Language of Ornament ornamentin visuaalisia ominaisuuksia ”dialektisia vastapareja”, joita ovat muun muassa:[5]
| liike | pysähtyneisyys |
| viehkeys | vahvuus |
| päämäärä | päämäärättömyys |
| käsitettävyys | monimutkaisuus |
| tyylittely | tarkkuus |
| taituruus | materiaaliuskollisuus |
| esineeseen asettaminen | yhdistäminen |
Islamilaisessa taiteessa on erityisen vahva mieltymys koko pinnan kattavaan koristeluun. Islamilaisen ornamentin neljä osatekijää ovat kalligrafia, kasviaiheet, geometriset kuviot, sekä ihmishahmojen esitys.[6]
Näkemykset ornamentista ovat ristiriitaisia. Sen on katsottu lisäävän tyylikkyyttä ja laatua. Tämän vastakohtana on näkemys, jonka mukaan ornamentin arvo taideteokselle ei ole missään mielessä sen sisäistä ja tarpeeton, koska se vähentää vaadittua vaikutusta.
Ornamentin asema ajankohtaistui teollisen vallankumouksen myötä 1800-luvulla. Sen seurauksena ornamentteja voitiin ja alettiin tehdä koneilla mekaanisesti. Vuoden 1851 maailmannäyttelyssä nousi esille kysymys ornamentin määrästä ja luonteesta. Tuohon aikaan kasvimuotojen ornamentteja käytettiin ylenpalttisesti ja sopimattomasti. Syytettiin, että nämä kätkivät huonosti suunnitellut esineet, eivätkä tuoneet esiin hyvää muotoilua.
Bauhausin esittämä ratkaisu oli järkiperäistäminen. Pyrittiin suunnittelemaan rakennuksia ja esineitä, jotka sopivat massatuotantoon ja joiden ornamentteja välttävä virtaviivaisuus myös ilmaisi niiden tekotapaa.[7]
Ihmiskunnan alusta asti kaikki yhteiskunnat ja kulttuurit ovat tuottaneet jonkinlaisia ornamentteja. Ornamentin kriisi alkoi teollisesta kumouksesta 1800-luvun lopulla ja kärjistyi itävaltalaisen arkkitehdin Adolf Loosin esseen otsikossa vuonna 1908 ”Ornamentti ja rikos”. Modernissa arkkitehtuurissa ja muotoilussa ornamentiikka ja ornamentti laitettiin syrjään. Ornamentti alkoi tehdä paluuta, kun 1970-luvulla ylellisyysesineiden käsityömäinen tuotanto elpyi.[8]
Adolf Loosin ratkaisu ornamentin ongelmaan oli esimerkiksi kiven ornamentaalisten ominaisuuksien käyttö perinteisten ornamenttien sijaan, jota hän käytti Looshausin alaosissa. Tätä ominaisuutta käytettiin jo ennen ornamentin kriisiä, muun muassa neljännellä vuosituhannella eaa. Egyptissä. Materiaalien, kuten kiven tai puun hienovaraisten pintarakenteiden käytöstä tuli uusi, ornamentin kieltäneen modernismin ornamentti.[9] Monet tulkitsevat nykyajan ornamenteiksi myös erilaiset vinjetit ja esimerkiksi puhtaasti sommittelua ja visuaalista vaikutusta varten tehdyt palkit, rimat ja elementit rakennusten julkisivuissa. Ornamenttia tutkinut Kaisa Simanainen toteaa rakennuksen julkisivusta, että se voidaan haluttaessa mieltää rakennuksen ihona, jonka läpi rakennuksen toiminta ja rakenne eivät ole luettavissa.[10]
Tietokoneiden avulla pystytään tutkimaan ornamenttien historiallisia lähteitä tarkemmin kuin aikaisemmin. Nykytekniikalla ornamenttien luominen on helppoa ja tehokasta, mutta niitä ei kuitenkaan paljon käytetä. Esimerkiksi arkkitehtuurissa ornamentteja saisi tietokoneavusteisesti helposti lisättyä julkisivujen koristeluun.[10]
Suomalaisen kuvataiteilija Jan-Erik Anderssonin Life on a Leaf – a total work of art väitöskirjaan kuuluu lehden pohjamuotoon perustuva omakotitalo. Taiteilija puolustaa ja toteuttaa ornamentin käyttöä arkkitehtuurin ja arjen mielikuvitusta tuottavana osana.[11]
.jpg)
.png){kind=small}
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
