suomalainen toisen maailmansodan ansiomerkki From Wikipedia, the free encyclopedia
Mannerheim-risti on suomalainen kunniamerkki. Mannerheim-ristin 1. ja 2. luokan ristit kuuluvat Vapaudenristin ritarikuntaan. Ritarikunnan sisäisessä järjestyksessä 1. luokan Mannerheim-risti on toisena Vapaudenristin Suurristin (VR SR) jälkeen. 2. luokan Mannerheim-risti on järjestyksessä neljäs. 1. ja 2. luokan väliin sijoittuu Vapaudenristin 1. luokka rintatähtineen (VR 1 rtk.)
Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin jatkosodan aikana ja välittömästi sotien jälkeen 191 sotilasta.[1] Puolustusvoimien komentajina toimi sotien jälkeen kolme Mannerheim-ristin ritaria: kenraalit Erik Heinrichs (1945), Kaarlo Heiskanen (1954–1959) ja Yrjö Keinonen (1965–1969). Viimeinen puolustusvoimien palveluksessa ollut ritari oli merivoimien komentajana vuosina 1966–1974 toiminut vara-amiraali Jouko Pirhonen.[2] Ritariksi nimitettyjen keski-ikä oli 32 vuotta.
Viimeisenä elossa ollut ritari, Tuomas Gerdt, kuoli 1. marraskuuta 2020. Hänen hautajaisiinsa osallistui tasavallan presidentti Sauli Niinistö.[3][4]
Vuoden 1940 joulukuussa tehtiin lisäys Vapaudenristin ja Vapaudenmitalin kunniamerkeistä 8. joulukuuta 1939 annettuun asetukseen, jolloin sen 4. pykälä totesi: "Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erityisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas hänen sotilasarvostaan riippumatta nimittää 1. tai 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi."[6]
1. luokan nauha
2. luokan nauha
Ristin myöntämistä koskeviin säädöksiin tehtiin sodan aikana kaksi huomattavaa muutosta. Laki kunniapalkinnon suorittamisesta... annettiin 14. toukokuuta 1943, jolla ristiin liitettiin valtion varoista maksettava 50000 markan kunniapalkinto, joka suuruudeltaan vuonna 1943 vastasi vakinaisessa palveluksessa olevan luutnantin vuosipalkkaa. Toisena muutoksena 18. elokuuta 1944 lisättiin asetukseen mahdollisuus palkita sotilas uusista ansioista toistamiseen.lähde?
Koska Mannerheim-risti oli korkein sotilaallisista ansioista myönnettävä kunnianosoitus, sen jakaminen haluttiin heti alussa rajoittaa pieneksi, ja tässä myös pysyttiin: Mannerheim-ristin sai kaikista sotilaista noin 0,03 prosenttia. Esitykset kulkivat monen seulan läpi, ja jokaisessa portaassa karsinta oli ankaraa. Ensimmäisenä esityksen saattoi tehdä komppanianpäällikkö, minkä jälkeen pataljoonan komentaja suositti sitä eteenpäin rykmentin komentajalle, sieltä edelleen divisioonan komentajalle ja seuraavaksi armeijakuntaan. Lopullinen leikkuri oli Päämajan komentoesikunnassa, jossa ainakin 109 sotilaan tie ritariksi katkesi. Vielä viimeisen seulan läpäisseiden listan kävi henkilökohtaisesti läpi marsalkka Gustaf Mannerheim, joka saattoi puuttua – ja hyvin usein puuttuikin – suosituskirjelmien esityksiin. Ilman Mannerheim-ristiä jäivät näin ollen esimerkiksi kenraalimajuri Hannu Hannuksela, eversti Armas Kemppi, kapteeni Kyösti Karhila, luutnantti Vladi Marmo ja vääpeli Alfons Almi.[7]
Mannerheim-ristin myöntäminen tuli esille vielä yli 20 vuotta sodan päättymisen jälkeen vuonna 1967. Silloinen puolustusvoimain komentaja kenraalimajuri Yrjö Keinonen suunnitteli esittävänsä Suomen 50-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi annettavan kolme Mannerheim-ristiä, yhden upseerille, yhden aliupseerille ja yhden miehistöön kuuluvalle. Upseeristoon kuuluvana ehdokkaana olisi ollut sodan aikainen kapteeni Aimo Raassina. Asia ei edennyt kuitenkaan toteutukseen; olisi vaatinut lain muutoksen eduskunnassa.[8]
Kaikki Mannerheim-ristin ritarit kutsuttiin itsenäisyyspäivän vastaanotolle vuodesta 1994 lähtien. Ritarit tulivat vastaanotolle ensimmäisinä. Viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari, Tuomas Gerdt kuoli 1. marraskuuta 2020 98 vuoden ikäisenä. Hän osallistui itsenäisyyspäivän vastaanotolle vuosina 2008–2010, 2012 ja 2014–2015.lähde?
1. luokan ritariksi nimitettiin kaksi henkilöä; ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim ja yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. Mannerheim sai samalla kertaa sekä 1. ja 2. luokan Mannerheim-ristit 7. lokakuuta 1941. Tämä tapahtui presidentti Risto Rytin ja siihen mennessä nimitettyjen 17 ritarin esityksestä.lähde?
1. luokan Mannerheim-ristejä valmistettiin vain kahdeksan kappaletta; viisi numeroitua ja kolme numeroimatonta.[9]
Toisen kerran Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin 3. divisioonan komentaja, kenraalimajuri Aaro Pajari, Jalkaväkirykmentti 50:n komentaja, eversti Martti Aho, Hävittäjälentolaivue 24:n lentueen päällikkö, kapteeni Hans Wind ja Hävittäjälentolaivue 34:n ohjaaja, lentomestariIlmari Juutilainen.lähde?
Nimitetyistä ritareista 165 palveli maavoimissa, 19 ilmavoimissa ja seitsemän merivoimissa. Maavoimien ritareista 159 palveli jalkaväessä (näistä 18 panssarintorjunnassa), neljä
kenttätykistössä ja kaksi pioneerijoukoissa.lähde?
Lähes puolet ritareista eli 81 oli syntyisin maanviljelijäperheistä. Toiseksi eniten oli virkamiesten (32) ja kolmanneksi eniten liikkeenharjoittajien poikia (30). Eniten ritareita oli kotoisin Karjalasta (49), toiseksi eniten Pohjanmaalta (34) ja kolmanneksi eniten Savosta (30). Neljä ritaria oli syntynyt ulkomailla. Suomessa syntyneistä ritareista 141 oli kotoisin maalaiskunnista ja 46 kaupungeista. Jääkäreitä oli ritareista 20. Suojeluskuntajärjestöön kuului 121 ritaria eli liki kaksi kolmasosaa kaikista ritareista. Nimityshetkellä oli ritareista upseereja 110, aliupseereja 58 ja miehistöä 23.[10]
28 ritariksi nimitettyä kaatui, yksi teki itsemurhan ja yhdeksän kuoli muista syistä jatkosodan aikana. Ensimmäisenä kaatui korpraali Arvid Janhunen, joka kuoli Karhumäen lähistöllä 26. marraskuuta 1941.[11] Viimeinen kaatunut ritari oli kapteeni Paavo Kahla, joka sai surmansa tiedustelulennolla Kittilässä 23. lokakuuta 1944.[12]
Seuraavassa ensimmäisenä nimitysnumero, nimen jälkeen sotilasarvo nimityshetkellä (kahdesti nimitettyjen kohdalla jälkimmäisen nimityksen hetkellä), sekä nimityspäivämäärä.
1. luokka ja 2. luokka
18. Mannerheim, Carl Gustaf Emil, sotamarsalkka, 7. lokakuuta 1941, (sai samalla myös 2. luokan ristin)
48. Heinrichs, Axel Erik, jalkaväenkenraali, 31. joulukuuta 1944, (sai 2. luokan ristin 5. helmikuuta 1942)
2. luokka, kahdesti nimitetyt
12. Pajari, Aaro Olavi, kenraalimajuri, 14. syyskuuta 1941 ja 16. lokakuuta 1944
52. Aho, Martti Johannes, eversti, 1. maaliskuuta 1942 ja 16. lokakuuta 1944
56. Juutilainen, Eino Ilmari, lentomestari, 26. huhtikuuta 1942 ja 28. kesäkuuta 1944
116. Wind, Hans Henrik, kapteeni, 31. heinäkuuta 1943 ja 28. kesäkuuta 1944
Joidenkin ritarien kohdalla saattaa eri lähteissä esiintyä kahta eri nimityspäivämäärää. Tämä johtuu eroavaisuuksista komentoesikunnan nimitysesittelylistoihin kirjattujen ja julkaistuissa luetteloissa ylipäällikön myöntämistä kunniamerkeistä olevien päivämäärien välillä.lähde?
Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka (toim.):Suomen puolesta – Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945, 4. painos.Ajatus kirjat, 2004.ISBN 951-20-6224-0