Lutetium
alkuaine From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Lutetium (lat. lutetium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Lu ja järjestysluku 71. Lutetium on lantanoidien sarjan viimeinen alkuaine, ja se kuuluu harvinaisiin maametalleihin. Se on eräs harvinaisimmista lantanoideista ja se esiintyy tavallisesti yttriumin kanssa. Sitä käytetään joskus metalliseoksissa, iänmäärityksessä ja katalyyttinä.[3][4][5][6]
Remove ads
Lutetium on hopeanvalkoinen korroosiota kestävä kolmiarvoinen metalli, joka on suhteellisen vakaa ilmassa ja on harvinaisista maametalleista raskain ja kovin.[7] Joskus lutetium luokitellaan ryhmän 3 siirtymäalkuaineeksi.[8]
Lutetiumia on hyvin kallista tuottaa suuria määriä, ja siksi sen kaupallinen käyttö on vähäistä.[7] Sitä tuotetaan vuosittain vain noin 10 tonnia, ja se on harvinaisista maametalleista kalleinta: puhtaan (99,9 %) lutetiumin hinta vuonna 2016 oli noin 100 dollaria grammalta, ja se on siten kalliimpaa kuin paremmin tunnetut arvometallit kulta, hopea tai platina.[6][9]
Remove ads
Historia
Lutetium on saanut nimensä Pariisin muinaisen latinalaisen nimen Lutetia mukaan.[9]
Lutetiumin löysivät vuonna 1907 toisistaan riippumattomasti ranskalainen Pariisin Sorbonnen yliopiston kemisti Georges Urbain, itävaltalainen mineralogi Carl Auer von Welsbach ja yhdysvaltalainen kemisti Charles James. Urbain kutsui aluksi ainetta nimellä lutecium, mutta se muutettiin vuonna 1949 lutetiumiksi[10]. Auer eristi lutetiumia yttriumoksidista ja kutsui sitä nimellä cassiopeium Kassiopeia-tähtikuvion (lat. Cassiopeia) mukaan. New Hampshiren yliopistossa toimiva Charles James oli samoihin aikoihin tuottanut jo suuria määriä lutetiumia, mutta koska hän oli varovainen tulostensa julkaisemisen kanssa, alkuaineen löytämisen kunnia meni Urbainille ja Auerille.[11][12][13]
Ensimmäisen kerran puhdasta lutetiummetallia valmistettiin vasta vuonna 1953.[11]
Lutetiumin inflaatiolla korjattu reaalinen hinta on pysynyt hieman yli 10 000 USD/kg tason lähes koko ajan 1950-luvun loppupuolelta vuoteen 1998 saakka.[14]
Remove ads
Fysikaaliset ominaisuudet
Puhtaana metallina lutetium on hopeanvalkoista ja suhteellisen pysyvää ilmassa. Lutetium on paramagneettista kaikissa lämpötiloissa aina sulamispisteeseensä 1 936 K (1 663 °C) asti. Siitä tulee suprajohtavaa 0,022 K (−273,128 °C) lämpötilassa ja yli 4,5 GPa paineessa.[3]
Lutetiumilla on vain yksi allotrooppinen muoto, jonka kiderakenne on heksagonaalinen tiivispakkaus. Hilavakiot ovat a = 350,52 pm ja c = 554,94 pm huoneenlämpötilassa.[3]
Isotoopit
Luonnon lutetium koostuu kahdesta isotoopista: pysyvästä 175Lu (97,4 %) ja radioaktiivisesta 176Lu (2,6 %, puoliintumisaika 3,76×1010 vuotta). Tätä radioaktiivista isotooppia voidaan käyttää meteoriittien iän määritykseen. Se on heikko beetasäteilijä[8].
Lutetiumille tunnetaan yhteensä 34 radioaktiivista isotooppia, pois lukien ydinisomeerit. Niiden massaluvut vaihtelevat välillä 150–184. Näistä isotoopeista pysyvin on edellä mainittu 176Lu, sen jälkeen seuraavat 174Lu puoliintumisajalla 3,31 vuotta ja 173Lu puoliintumisajalla 1,37 vuotta. Kaikkien muiden radioisotooppien puoliintumisajat jäävät alle yhdeksän päivän, useimpien alle muutaman tunnin. Ne lutetiumin isotoopit, joiden massaluku on pienempi kuin pysyvän isotoopin massaluku 175, hajoavat pääasiassa β+-hajoamisella, mutta joukossa on myös elektroninsieppauksella hajoavia nuklideja. Raskaammat isotoopit hajoavat pääasiassa β--hajoamisella hafniumin isotoopeiksi.[15]
Lutetiumilla on runsaasti ydinisomeereja, ja niistä pitkäikäisimmät ovat 177mLu (puoliintumisaika 160,44 päivää), 174mLu (142 päivää) ja 176mLu (3,664 tuntia). Kaikkien muiden tunnettujen ydinisomeerien puoliintumisajat jäävät alle puoleen tuntiin.[15]
Remove ads
Kemialliset ominaisuudet
Lutetium esiintyy yhdisteissään aina hapetusluvulla +3. Useimpien lutetiumsuolojen vesiliuokset ovat värittömiä, ja kuivuessaan suolat muodostavat valkeita kiteitä, poikkeuksena ruskea lutetiumjodidi LuI3[16]. Lutetium liukenee helposti laimeisiinkin happoihin. Vetyfluoridin vesiliuoksiin se kuitenkin on liukenematonta, koska metallin pinnalle muodostuu liukenematon suojaava lutetiumfluoridin LuF3 kerros.[3] Veteen liukenevat suolat, kuten lutetiumnitraatti, -sulfaatti ja -asetaatti muodostavat kidevedellisiä hydraatteja kiteytyessään.[17] Lutetiumoksidi, -hydroksidi, -fluoridi, -karbonaatti, -fosfaatti ja -oksalaatti eivät liukene veteen.[17]
Lutetiumoksidi Lu2O3 on tärkein alkuaineen yhdiste. Lutetiummetalli tummuu ilmassa hitaasti lutetiumoksidiksi.[18]
Lutetiummetalli on sangen elektropositiivista ja reagoi hitaasti kylmän ja nopeasti kuuman veden kanssa muodostaen lutetiumhydroksidia Lu(OH)3 ja vetykaasua:[18]
- 2 Lu + 6 H2O → 2 Lu(OH)3 + 3 H2
Lutetium muodostaa yhdisteitä kaikkien halogeenien kanssa:[18]
- 2 Lu (s) + 3 F2 (g) → 2 LuF3 (s) (valkoinen suola)
- 2 Lu (s) + 3 Cl2 (g) → 2 LuCl3 (s) (valkoinen)
- 2 Lu (s) + 3 Br2 (g) → 2 LuBr3 (s) (valkoinen)
- 2 Lu (s) + 3 I2 (g) → 2 LuI3 (s) (ruskea)
Esiintyminen ja tuotanto
Lutetiumia on maankuoressa vain 0,5 miljoonasosaa, maaperän pinta-aineksissa 0,3 miljoonasosaa. Merivedessä lutetiumia on 0,3 biljoonasosaa. Vaikka lutetium on harvinainen alkuaine, se on kuitenkin yleisempää kuin hopea.[8]
Lutetiumia esiintyy pääosin samoissa mineraaleissa kuin muitakin lantanoideja. Kaikissa mineraaleissa sen pitoisuudet ovat pieniä. Esimerkiksi monatsiitti sisältää lutetiumia vain 0,003 %.[11]
Lutetiumin arvioidut maailmanlaajuiset varannot ovat 200 000 tonnia. Sen vuotuinen tuotanto on 10 tonnia lutetiumoksidin muodossa. Tärkeimmät tuotantoalueet ovat Kiina, Yhdysvallat, Brasilia, Intia, Sri Lanka ja Australia.[11]
Lutetium erotetaan mineraaleista liuotinuutolla ja ioninvaihdolla.[3][19] Metallista lutetiumia saadaan kuumentamalla lutetiumkloridia tai lutetiumfluoridia alkalimetallin tai maa-alkalimetallin, kuten kalsiumin kanssa.[11][9]
Remove ads
Käyttö
Lutetiumilla on vain vähäistä käyttöä tieteellisen tutkimuksen ulkopuolella.[11] Sitä on käytetty katalyyttinä öljyntuotannossa raakaöljyn krakkauksessa[20] ja joissakin alkyloinneissa ja polymeroinneissa.[9] Sitä voidaan myös käyttää katalyyttinä joissakin hydrogenointiprosesseissa, joissa vetyä lisätään kasviöljyyn kovetetun lopputuotteen aikaansaamiseksi.[20]
Lutetiumin isotooppi 177Lu säteilee korkeaenergisia beetahiukkasia. Sitä on tutkittu käytettäväksi sädehoidossa.[4]
Eräs lutetiumin teksafyriinikompleksi, moteksafiinilutetium, on kliinisissä kokeissa. Sitä tutkitaan käytettäväksi eturauhas- ja rintasyöpien, melanooman, silmänpohjan rappeuman ja sepelvaltimotaudin fotodynaamisissa hoidoissa.[21] Se toimii herkistimenä, joka infrapunavalolla säteilytettäessä tuottaa soluille myrkyllisiä happiradikaaleja.[22].
Lutetium-PSMA on on aine, jossa PSMA toimii kantaja-aineena, joka kuljettaa vaikuttavan korkeaenergisen lutetium-177-isotoopin kasvaimen pintaan. Tätä käytetään pitkälle edenneissä hoitoresistenteissä eturauhassyövissä. Hoito on pidentänyt potilaiden elinikää.[23]
Lutetiumalumiinigranaattia (LuAG, Al5Lu3O12) on tutkittu käytettäväksi korkean taitekertoimen linsseihin immersiolitografiassa,[24] jota käytetään mikropiirien valmistamiseen.[25] Lutetiumalumiinigranaattia on käytetty myös väriaineena joissakin LED-valoissa ja optisena väliaineena lasereissa. Myös lutetiumoksisulfidia (Lu2O2S) on tutkittu lasereita varten.[26]
Lutetiumia on käytetty douppausaineena gadoliniumgalliumgranaatissa (GGG, Gd3Ga5O12), jota on joskus käytetty tietokoneteknologiassa, tarkemmin magneettisissa kuplamuisteissa.[11][27]
Lutetiumtantalaatti (LuTaO4) on tihein tunnettu väriltään valkoinen pysyvä materiaali (tiheys 9,81 g/cm3)[28]. Tämän takia sitä on suunniteltu käytettäväksi röntgensäteilyalueen fosforoivana aineena.[29][30] Ainoa vielä tiheämpi valkoinen aine on toriumdioksidi (tiheys 10,0 g/cm3), mutta se on radioaktiivista, mikä vaikeuttaa sen käyttöä tekniikassalähde?.
Remove ads
Biologinen rooli ja käyttöturvallisuus
Lutetiumilla ei ole minkäänlaista biologista roolia, eikä se ole kovin myrkyllistä ihmiselle. Sen joidenkin suolojen on tosin todettu kiihdyttävän aineenvaihduntaa. Veteen liukenevat suolat voivat olla lievästi myrkyllisiä suurina annoksina, mutta liukenemattomat eivät ollenkaan.[4] Toisaalta lutetiumin myrkyllisyydestä ei ole kovin paljon tietoa, joten sen käsittelyyn on suositeltu varovaisuutta.[9]
Lutetiumin yhdisteiden kokonaismääriä ihmiskehossa ei tiedetä tarkalleen, mutta ne ovat hyvin pieniä. Kasvien juuret eivät ota lutetiumia maaperästä juuri lainkaan, joten se ei pääse rikastumaan ravintoketjussa. Eräiden vihannesten lutetiumpitoisuuksiksi on mitattu 10 biljoonasosaa kuivapainosta. Ihmisen ravinnosta saamat määrät ovat todennäköisesti mikrogrammoja vuodessa.[4]
Lutetiumyhdisteiden myrkyllisyys ja käyttöturvallisuus
Lutetiumkloridin akuutiksi myrkyllisyydeksi rotilla on saatu LD50-arvo 315 mg/kg vatsaontelonsisäisesti (intraperitoneaalisesti) ja 7 100 mg/kg suun kautta annosteltuna.[31]
Lutetiumfluoridi ärsyttää ihoa ja on myrkyllistä hengitettynä.[20]
Jauhemainen tai pölymäinen lutetiumoksidi voi olla myrkyllistä hengitettynä tai syötynä.[20]
Lutetiumnitraatti muodostaa tulipalo- ja räjähdysvaaran sitä kuumennettaessa.[20]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads