itävaltalais-englantilainen filosofi From Wikipedia, the free encyclopedia
Ludwig Josef Johann Wittgenstein (26. huhtikuuta 1889 Wien, Itävalta-Unkari – 29. huhtikuuta 1951 Cambridge, Yhdistynyt kuningaskunta) oli itävaltalais-englantilainen filosofi,[1] joka vaikutti 1900-luvun alkupuolella loogiseen empirismiin ja analyyttisen filosofian syntyyn.
| Ludwig Wittgenstein | |
|---|---|
 Ludwig Wittgenstein vuonna 1930. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. huhtikuuta 1889 Wien, Itävalta-Unkari |
| Kuollut | 29. huhtikuuta 1951 (62 vuotta) Cambridge, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Koulutus ja ura | |
| Koulukunta | analyyttinen filosofia |
| Vaikutusalueet | logiikka, kielifilosofia, matematiikan filosofia |
| Tunnetut työt | Tractatus Logico-Philosophicus, Filosofisia tutkimuksia, Varmuudesta |
| Väitöstyön ohjaaja | Bertrand Russell ja Frank Ramsey |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.wittgen-cam.ac.uk | |
Wittgensteinin tuotanto jaetaan usein varhaiseen ja myöhäiseen kauteen. Vaikka hänen ajattelunsa muuttui ajan mittaan radikaalistikin, muutamat tutkijat ovat myös painottaneet hänen teostensa olennaisia jatkuvuuksia.
Wittgenstein syntyi sivistyneeseen ja musikaaliseen perheeseen. Pianisti Paul Wittgenstein oli hänen isoveljensä. Hän oli kotiopetuksessa vuoteen 1903, jonka jälkeen hän aloitti Linzissä kolmivuotisen, teknisiin aineisiin erikoistuneen reaalikoulun.
Wittgenstein siirtyi 1906 opiskelemaan tekniikkaa Berliinin teknilliseen korkeakouluun, jossa hän kiinnostui ilmailusta. Hän muutti vuonna 1908 Manchesteriin tekemään tekniikan tohtorintutkintoaan. Opiskellessaan Manchesterissa hän kiinnostui matematiikan perusteista, koska hän tarvitsi matematiikkaa potkurien suunnittelussa. Näin hän tapasi modernin logiikan perustajan Gottlob Fregen ja näytti tälle erästä logiikka-aiheista kirjoitelmaansa. Tekstin luettuaan Frege ehdotti, että Wittgenstein voisi lähteä Cambridgen yliopistoon opiskelemaan Bertrand Russellin johdolla logiikkaa. Wittgenstein siirtyi Cambridgeen, teki pian suuren vaikutuksen Russelliin ja G. E. Mooreen ja alkoi työskennellä logiikan ja matemaattisen logiikan perusteiden parissa. Russell huomasi heti Wittgensteinin kyvykkyyden ja jätti logiikan perusteita koskevien ongelmien pohtimisen tälle.
Wittgenstein ilmoittautui heti ensimmäisen maailmansodan puhjettua vapaaehtoiseksi Itävalta-Unkarin armeijaan, toisin kuin pasifisti Russell. Sodan aikana hän kirjoitti maineikkaimman teoksensa Tractatus logico-philosophicuksen eli Loogis-filosofisen tutkielman. Teos pohjaa käsitykseen kielestä, jonka mukaan mielekkäät lauseet ovat maailman asiantilojen kuvia. Lauseet sanovat maailman olioiden olevan tavalla tai toisella, ja maailma voi joko vastata lausetta tai olla vastaamatta. Tractatuksessa Wittgenstein pohtii logiikan näkökulmasta kielen ja maailman välisen yhteyden edellytyksiä.
Tämä käsitys lauseiden luonteesta sulkee kielenkäytön ulkopuolelle esimerkiksi etiikkaa tai estetiikkaa koskevat pohdinnat, kenties filosofian yleisemminkin, sillä niissä ei selvästikään ole kyse maailmassa olevien olioiden tilasta. Wittgenstein kuitenkin sanoo, että näitä asioita voi ”näyttää” kielen pohjalta, vaikka niitä ei varsinaisesti voikaan ”sanoa”. Esimerkiksi olioiden olemassaolosta ei voi muodostaa väitelauseita, mutta olioista puhuminen kuitenkin viittaa niiden olemassaoloon.
Saatuaan Tractatuksen valmiiksi Wittgenstein uskoi ratkaisseensa kaikki oleelliset filosofiset kysymykset. Hän päätti jättää filosofian ja ryhtyi opettajaksi Itävallan maaseudulle pieneen Trattenbachin kylään. Samaan aikaan Tractatus alkoi herättää kiinnostusta, ja niin sanotun Wienin piirin jäsenet olivat siitä erityisen innostuneita. Wienin piiri koostui filosofeista, joiden mielestä filosofian tulisi olla luonteeltaan luonnontieteitä muistuttavaa ja sen tärkeimpänä apuvälineenä olisi käytettävä modernia logiikkaa. Wieninpiiriläiset kokivat käyttökelpoiseksi etenkin Tractatuksen tieteeseen soveltuvan puolen, joka koskee väitelauseiden mielekkyyden rajoja ja suhdetta. Vaikka Tractatus ja looginen empirismi yhdessä muodostivat analyyttisen filosofian perustan, Wittgenstein suhtautui Wienin piirin toimintaan epäillen. Hän ei kannattanut loogisten empiristien ateismia ja fysikalismia.[2]
Lyhyehkön opettajanuransa jälkeen Wittgenstein päätyi tutkimaan Tractatusta uudelleen. Hän katsoi tehneensä useita vakavia virheitä ja palasi jälleen filosofian pariin. Wittgensteinin myöhemmältä kaudelta on jälkipolville jäänyt paljon muistiinpanoja ja luentomateriaalia sekä muutamia vasta paljon myöhemmin julkaistuja kirjoja. Tärkein myöhäiskauden teos on Filosofisia tutkimuksia, jossa hän esittelee pääajatuksensa hyvin selvästi. Vasta Wittgensteinin kuoleman jälkeen kirjaksi kootussa Filosofisissa tutkimuksissa hän esittää muun muassa paljon puhutun yksityisen kielen argumentin ja käsittelee siinä säännön seuraamisen ongelmaa.
Wittgenstein huomasi, että hänen luomansa kielen kuvateoria ei riitä kielen luonteen tutkimiseen, koska kielen tehtävä todellisuuden kuvaajana on vain yksi sen käyttötarkoituksista ja on olemassa muitakin kielen käyttötapoja. Hän kutsui kielen käyttötapoja kielipeleiksi.[3] Esimerkiksi rukoilulla, anteeksipyytämisellä, kiroilulla, tieteellisillä väittämillä ja muilla kielen käyttötavoilla on omat kielipelinsä. Vastaavasti esimerkiksi lääkäreillä, ralliautoilijoilla, katolilaisilla, luterilaisilla ja muilla kielen käyttäjillä on omat kielipelinsä. Kielipelit voivat olla toisilleen läheistä tai kaukaista sukua.[1] Lääkärin ja ralliautoilijan puheet poikkeavat toisistaan enemmän kuin katolisen ja luterilaisen kristityn. Analogia on sama kuin pesäpallolla ja baseballilla verrattuna pesäpalloon ja nyrkkeilyyn. Wittgenstein korosti, poiketen perinteisestä kielianalyyttisesta tavasta etsiä jotain yhtä tiettyä yhdistävää tekijää joka niputtaa alleen jonkin tietyn sanan merkityksen, ettei tällaista yhdistävää piirrettä tarvitse olla olemassa, vaan saman sanan käytöt eri kielipeleissä muodostavat perheen jota yhdistää perheyhtäläisyys[4] – samoin kuin tietyn perheen joillakin jäsenillä on samanlainen nenä, joillakin samanlainen kävelytyyli ja niin edelleen ilman yhtä kaikkia yhdistävää piirrettä.
Wittgenstein säilytti edelleen näkemyksensä siitä, että filosofiset ongelmat johtuivat kielen väärinkäytöstä, mutta nyt hänen mukaansa kielen väärinkäyttöä on kahden tai useamman kielipelin sekoittaminen, muunlaista kielen väärinkäyttöä ei ole. Esimerkiksi kysymys ”Onko enemmän identtinen kuin epätosi vai maksalaatikko?” saattaisi olla aivan pätevä jossain kielipelissä, vaikkei sellaista tällä hetkellä tunnetakaan. On kuitenkin vaikeaa, ellei inhimillisesti mahdotonta, kuvitella sellaista aktuaalista tilannetta, yleisemmin elämänmuotoa, jossa tämänkaltaisilla ilmaisuilla olisi varsinainen merkitys. Voidaan toki kehittää sketsi tai ajatella tosielämän tilanne, jonka komiikka perustuisi vastaavanlaisille epäkieliopillisille puheakteille. Wittgensteinin mukaan olisikin mahdollista, jopa toivottavaa, kirjoittaa filosofinen teos vitsien muotoon. Hämäräksi kuitenkin jää, millainen huumori edustaisi erityisesti filosofisesti arvokasta tyyppiä. Joka tapauksessa Wittgenstein kiteyttää näkemyksensä kielen hermeneuttisesta, ennalta loogisesti rajaamattomasta luonteesta viittaamalla radikaaliin ”toiseuteen”: hänen mukaansa emme ymmärtäisi leijonia vaikka ne osaisivat puhua.
Wittgensteinin kielipeliajatus on vaikuttanut uskonnonfilosofiseen keskusteluun ja fideismin syntyyn, vaikka Wittgenstein itse ei yhdessäkään pääteoksistaan tarkastellut erityisesti uskonnollista kieltä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
