Kielen kuvateoria

Kielen kuvateoria on kielifilosofinen teoria, jonka mukaan todellisuus ja kieli vastaavat ihanteellisessa tilanteessa toisiaan ja kieli muodostaa eräänlaisen todellisuuden peilikuvan. Teoriaa edusti muun muassa Ludwig Wittgensteinin teos Tractatus logico-philosophicus.^[1] Usein kielen kuvateoria liittyy ajatukseen universaalikielestä.

Wittgenstein esittelee Tractatuksessa kielen kuvateorian, jonka mukaan oikein muodostetut lauseet ovat kuvia asiaintiloista. Esimerkiksi lause ”Kissa on pöydällä” kuvaa asiaintilaa, jossa kissaksi kutsuttu eläin on pöydällä. Filosofisia ongelmia syntyy Wittgensteinin mukaan silloin, kun kieltä käytetään väärin esimerkiksi yrittämällä kuvata sellaista, jota ei voi kuvata. Esimerkkinä tästä on maalauksen ja maailman vastaavuussuhde: maalaus voi esittää latoa, mutta maalaus ei voi esittää maalauksen ja ladon välistä esittämissuhdetta. "Missä esittämissuhde on?" kuuluisi wittgensteinilainen kysymys. Puhe sen puhumisesta, mistä ei voi puhua, herättää kysymyksiä monien omituiselta tai filosofiselta kuulostavien väitteiden luonteesta: ”Mikä on elämän tarkoitus?", ”Kuinka paha ihminen voi olla?", "Onko enemmän identtinen kuin epätosi vai maksalaatikko?".

Wittgensteinin mukaan kielen kuvateoria ei voi sanoa tällaisista (kahdesta ensimmäisestä) lauseista mitään, koska ne viittaavat mystisiin tuntemuksiin ja transsendentteihin ideoihin. Viimeinen esimerkkilause on sen sijaan järjetön jo tavanomaisen kieliopin kannalta.

Wittgensteinin mukaan filosofian tehtävänä on löytää kielelliset sekaannukset. Hän osoittaa, että mainitun kaltaiset kysymykset vievät ajatuksellisiin umpikujiin. Filosofinen erittely ei tuota tiedollisia väittämiä kuten luonnontieteet, vaan se on toimintaa, jonka tavoitteena on purkaa kielemme tuottamat mielettömyydet. Wittgenstein pitää esimerkiksi etiikasta ja estetiikasta puhumista mahdottomana.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivät etiikka ja estetiikka olisi elämässä oleellisia tekijöitä. Wittgenstein vain väittää, ettei niistä voi puhua sekaannuksista vapaalla kielellä. Lause ”Sinun pitäisi auttaa lähimmäistäsi” ei puhu maailmasta kuten "Kissa on pöydällä”. Kaikilla tosiasiaväitteillä on looginen rakenne (”Kissa on pöydällä” tai ”Kaloilla on kidukset”) ja ne ovat tosia tai epätosia vallitsevan asiaintilan perusteella. Lause ”Kissa on pöydällä” on tosi, jos kissa todellakin on pöydällä. Wittgenstein myös toteaa, että kieli voi vain kuvailla maailmaa, mutta se ei voi kuvata sitä miten se kuvaa maailmaa. Tätä kutsutaan semantiikan julkilausumattomuudeksi.

Lähteet

1. Richter, Duncan J.: Ludwig Wittgenstein The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 22.6.2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Keyt, David: Wittgenstein's Picture Theory of Language. The Philosophical Review, Oct., 1964, 73. vsk, nro 4, s. 493-511. Artikkelin verkkoversio.
• Wittgenstein, Ludwig: Tractatus logico-philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma. ((Logisch-philosophische Abhandlung, 1921.) Suomentanut Heikki Nyman. 3. tarkistettu painos (1. painos 1971). Taskutieto 70) Helsinki: WSOY, 1984 (5. painos 1997). ISBN 951-0-12171-1

Aiheesta muualla

• Hanna, Patricia: The Picture Theory of Meaning (Arkistoitu – Internet Archive) Philosophy of Language: Logic, Language and Truth (englanniksi)