Kulmanpuolittaja on geometriassa suora tai sen osa, joka jakaa kulman kahteen yhtä suureen osaan.[1] Tämä voidaan ilmaista myös kulman suuruudella niin, että jaettava kulma on kaksi kertaa sen puolikas.[2]
Kulmassa
Jokaisella kulmalla on vain yksi kulmanpuolittaja.[2] Kulmanpuolittaja on suora, puolisuora tai jana, jonka pisteet ovat yhtä kaukana kulman molemmista kyljistä.[3] Kulmaan voidaan piirtää ympyrä, jonka säde on tuo etäisyys, ja joka sivuaa molempia kulman kylkiä. Ympyrän keskipiste sijaitsee kulman puolittajalla.
Kulmanpuolittajan konstruktio
Jos käytettävissä on vain viivain ja harppi, voidaan kulmanpuolittaja piirtää geometrisella konstruktiolla seuraavasti. Merkitään kulman molemmille kyljille pisteet kohtiin, jotka ovat yhtä kaukana kulman kärjestä. Nämä pisteet löydetään harpilla vetämällä ympyränkaaren, joka ulottuu kummankin kyljen yli. Lyhennetään harpin sädettä ja piirretään kummastakin pisteestä kulman sisälle uudet kaaret, jotka leikaavat toisensa kahdessa pisteessä. Näiden pisteiden kautta kulkeva suora kulkee myös kärjen kautta ja puolittaa samalla kulman.[4]
Kolmiossa
Kolmiossa kulmanpuolittaja on suora, joka kulkee kolmion kärjen kautta ja jakaa kolmion kulman kahteen yhtäsuureen kulmaan.[5] Kulmanpuolittajaksi kutsutaan myös sitä janaa, joka jää kulmanpuolittajasta kolmion sisään.[1] Janan päätepistettä kolmion sivulla kutsutaan kantapisteeksi.[6]
Kulmanpuolittajien leikkauspiste
Kolmiolla on kolme kulmanpuolittajaa. Ne leikkaavat toisensa pisteessä, joka on samalla kolmion sisään piirretyn ympyrän keskipiste,[7][8][9] joka on yksi kolmion merkillisistä pisteistä.[10] Sen trilineaariset koordinaatit ovat 1 : 1 : 1.[11]
Sisään piirretyn ympyrän säde on
missä on kolmion piirin pituuden puolikas eli puolipiiri
Ympyrä sivuaa kolmion sivuja, jolloin sivuamispisteisiin koskettavat ympyrän säteet ovat sivuihin nähden kohtisuorassa.[8][13]
Kolmion ala on missä r on sisään ympyrän säde ja s piirin pituuden puolikas.[13]
Jos kolmion kaksi kulmanpuolittajaa ovat yhtäpitkät, on kolmio tasakylkinen kolmio.[14]
Jos verrataan kahden eri kolmion kolmea kulmanpuolittajaa keskenään ja todetaan niiden olevan vastinpareittain yhtäpitkät, ovat itse kolmiotkin yhtenevät.[15] Ne yhtyvät, koska kolmiot ovat tasasivuiset kolmiot.[14]
Kulmanpuolittajan lause
Kolmion sisäkulman puolittajasuora jakaa vastakkaisen sivun viereisten sivujen suhteessa. Lause koskee myös kolmion ulkokulman puolittajaa.[10][16][17] Merkitään kolmion ABC (kuva 4) puolitettavaa kulmaa kirjaimella A ja vastaisen sivun kantpistettä D, voidaan kulmanpuolittajan lause kirjoittaa verrannoksi
Merkitsemällä kolmion sivut , ja sekä sivun c osat ja (eli ), voidaan osien pituudet laskea
ja
Lauseen seuraus on, että jos kolmio on tasakylkinen kolmio siten, että viereiset sivut eli kyljet ovat yhtäpitkät eli , jakaa kulmanpuolittaja vastaisen sivun eli kannan yhtäpitkiin osiin.
Kulmanpuolittajan pituus d on
missä s on kolmion piirin pituuden puolikas.[18] Etäisyys kärjestä sisään piirretyn ympyrän keskipisteeseen on kulmanpuolittajan pituus vähennettynä ympyrän säde eli .
Kulmanpuolittaja vektoreilla
Merkitään vektoreilla ja ja ja vastakkaisen sivun osat ja ovat
ja
Sivunpuolittajan vektoriesitys on silloin [19]
eli
Kulmanpuolittaja analyyttisessa geometriassa
Merkitään kolmion kärkien koordinaatit ja ja Silloin kolmion kulmanpuolittajan kantapisteen koordinaatit ovat [20]
ja
Katso myös
- Kulman kolmiajako, jossa annettu kulma jaetaan kolmeen yhtäsuureen kulmaan.
- Keskijana eli mediaani kulkee kolmion kärjestä ja jakaa kolmion vastaisen sivun kahtia.
Lähteet
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.