Gunter Demnigin aloittama, kansallissosialismin uhreja kunnioittava projekti From Wikipedia, the free encyclopedia
Kompastuskivet (saks. Stolpersteine) ovat berliiniläissyntyisen taiteilijan Gunter Demnigin[1] aloitteesta syntynyt projekti, jolla muistetaan henkilöitä, joita murhattiin, kuljetettiin tuhoamisleireille, ajettiin itsemurhaan tai muulla tavoin vainottiin Natsi-Saksassa.
Kompastuskivet ovat kuution muotoisia betonikiviä, joiden sivun pituus on kymmenen senttimetriä. Niiden yläpinnassa on messinkiselle levylle painettu teksti, joka kuvaa muistettavaa henkilöä. Tekstissä on tavallisesti henkilön nimi, syntymäaika ja lyhyesti tietoja hänen kuolemaansa johtaneista tapahtumista ja niiden ajoista.[2]
Kivet asennetaan upottaen katukiveykseen siten, että messinkinen pinta on kadun pinnan tasossa. Kompastuskivet pyritään sijoittamaan kadulle sen talon eteen, jossa uhrin tiedetään viimeksi asuneen omasta tahdostaan. Henkilön elämästä kertova teksti alkaa sanoilla: ”Täällä asui...”. Gunter Demnig siteeraa Talmudia sanoessaan: ”Ihminen on vasta sitten unohdettu, kun hänen nimeään ei muisteta.” Kompastuskivet pitävät yllä paikalla eläneiden muistoa.[3]
Suomessa on kahdeksan kompastuskiveä.
Taiteilija Gunter Demnig käsitteli vuonna 1990 viisikymmentä vuotta aiemmin tapahtunutta noin tuhannen romanin poiskuljetusta Kölnistä vetämällä eräänlaisella pyöritettävällä painokoneella jälkiä läpi kaupungin. Hän kuvasi jäljillä uhrien kuljetusreittejä.[4]
Demnig asensi ensimmäisen kirjoitetulla messinkilevyllä varustetun kiven 16. joulukuuta 1992 katukiveykseen Kölnin raatihuoneen eteen. Sillä muistettiin tasan 50 vuotta aiemmin tapahtunutta Heinrich Himmlerin niin sanottua Auschwitz-käskyä (Auschwitz-Erlass), joka johti romanien järjestelmällisiin poiskuljetuksiin. Kiveen kirjoitettiin käskyn ensimmäiset rivit. Demnig osallistui taideteoksellaan myös tuolloin ajankohtaiseen keskusteluun Jugoslaviasta paenneiden romanien turvapaikkaoikeudesta.[5]
Laajentaakseen uhrien muistamista kaikkiin vainotuihin ryhmiin Demnig kehitti seuraavina vuosina Kompastuskivet-projektin. Aluksi projekti oli teoreettinen konsepti julkaisua Größenwahn – Kunstprojekte für Europa (”Suuruudenhulluus – taideprojekteja Euroopalle”) varten. Julkaisussa Demnig esitti, että olisi välttämätöntä saada koko Eurooppaan kuusi miljoonaa kompastuskiveä. Eräs pappi halusi asentaa ainakin muutamia kiviä tukeakseen hanketta ja vuonna 1994 kölniläisen luterilaisen Pyhän Antoniuksen kirkon eteen asennettiin 250 kompastuskiveä. Demnig asensi 4. tammikuuta 1995 koemielessä lisää kiviä Kölniin ilman viranomaisten lupia.[6]
Toukokuussa 1996 Demnig osallistui Berliinin Kreuzbergissä NGBK-yhteisön (saks. Neue Gesellschaft für Bildende Kunst, suom. kuvataiteen uusi yhteisö) Auschwitzia tutkivaan taidenäyttelyyn ja asensi sikäläiselle Oranienstraße-kadulle ilman viranomaisten lupaa 51 kiveä. Viranomaisten myöntämin luvin hän asensi ensi kerran 19. heinäkuuta 1997 kaksi kiveä Itävallan Sankt Georgen bei Salzburgiin. Saksassa hän sai asentaa vuonna 2000 viranomaisten luvilla lisää kompastuskiviä Kölniin. Seuraavina vuosina projekti edistyi lisääntyvästi muiden vapaaehtoisten voimin, ja vuonna 2013 kompastuskivet olivat maailman suurin hajautettu muistomerkki.[7]
Demnigin tarkoituksena on muun muassa antaa holokaustissa ihmisarvonsa menettäneille kansallissosialismin uhreille takaisin heidän oma yksilöllinen nimensä. Kadulle asennetun kompastuskiven tekstin lukemiseksi on painettava pää alas, mikä on myös symbolinen kumarrus uhrien edessä. Tämän lisäksi kompastuskivet merkitsevät rikospaikkoja usein tiheästi asutuilla alueilla. Näin ne kyseenalaistavat joidenkin aikalaistodistajien väitteet uhrien poiskuljetusten suojellusta tai täydellisestä tietämättömyydestä. Demnig on kritisoinut keskitettyjä muistomerkkejä, jotka hänen mukaansa eivät ole tarpeeksi näkyviä julkisuudessa. Muistomerkille viedään kunnioituksesta kerran vuodessa seppele, ”mutta muut voivat yksinkertaisesti kiertää muistomerkit”. Tavoitteena on tuoda uhrien nimet takaisin heidän elinpaikoilleen.[8]
Toukokuun 13. päivänä 2013 asennettiin ensimmäiset neljä kompastuskiveä kroatialaiseen Rijekan kaupunkiin.[9] Järjestyksessä 40 000. kivi asennettiin 3. heinäkuuta 2013 Alankomaihin.[7]
Lokakuuhun 2016 mennessä oli asennettu yli 60 000 kompastuskiveä yli 1 400 paikkakunnalle[10] Saksaan (yli 650 paikkaan), Alankomaihin, Belgiaan, Italiaan, Norjaan, Itävaltaan, Puolaan, Slovakiaan, Tšekkiin, Ukrainaan ja Unkariin.
Kompastuskiviä oli vuonna 2017 suunnitteilla myös Valko-Venäjälle, Liettuaan ja Pohjois-Makedoniaan.[11] Joulukuussa 2019 asennettiin 75 000. kompastuskivi, ja niitä oli siihen mennessä noin 2 000 eri paikassa ympäri Euroopassa.[12]
Toukokuussa 2023 muurattiin Nürnbergissa 100 000:s kompastuskivi palomies Johann Wildin muistoksi.[13]
Helsingin Sanomat kirjoitti 6. lokakuuta 2016 lehden kulttuurisivujen pääartikkelissa kompastuskivistä otsikolla ”Älkää unohtako meitä”. Lehti ehdotti Demnigille, että hän tulisi Suomeen asentamaan kompastuskiviä Suomen juutalaisluovutusten muistoksi. Selvittelyiden jälkeen hän lupasi saapua vuonna 2018 Helsinkiin asentamaan muutaman muistokiven.[14]
Mika Ebeling (kd) ja 18 muuta kaupunginvaltuutettua tekivät vuonna 2016 valtuustoaloitteen muistokivistä ja myös Helsingin vasemmistonuoret julkaisivat hanketta kannattavan lausunnon. Kaupungin virkamiehet ja poliitikot hyväksyivät hankkeen. Myös Helsingin kaupunginmuseo on suhtautunut hankkeeseen myönteisesti. Museonjohtaja Tiina Merisalo totesi: ”On hienoa, että historia muistetaan. Asia on tärkeä, kivet ovat koskettava tapa muistaa".[15]
Suomen ensimmäiset kompastuskivet muurattiin Helsinkiin Munkkiniemen Puistotielle kesäkuussa 2018. Tuolloin Gunter Demnig saapui valamaan kolme laattaa Kollmannien perheen muistoksi. Perheeseen kuuluivat Georg ja Janka Kollmann ja heidän puolitoistavuotias poikansa Franz Olof, jotka luovutettiin marraskuussa 1942 ja vietiin Tallinnan kautta Auschwitzin leirille.[16][17]
Elias Kopelowskyn muistoa kunnioittava kivi valettiin kesäkuussa 2019 hotelli Tornin edustalle. Marraskuussa 2020 valettiin kivet Heinrich ja Kurt Huppertin sekä Hans Kornin muistoksi.[18] Saksalaissyntyiselle kauppamatkustajalle Hans Szybilskille valettiin vuonna 2019 muistokivi Ruotsiin, jossa hän oleskeli ennen Suomeen tuloaan.[17]
Kivien asentaminen vaatii lupa-asioiden hoitamista kaupungin ja taloyhtiöiden kanssa. Suomessa hankkeen taustalla on Holokaustin uhrien muisto -yhdistys.[19]
Turkuun asennettiin lokakuussa 2022 Suomen kahdeksas kompastuskivi. Hans Eduard Szybilskin viimeinen tunnettu asuinpaikka on ollut Turussa marraskuussa 1942. Hänet vangittiin Turussa ja karkotettiin Saksaan. Turun kaupunki asensi kompastuskiven Vartiovuorenkatu 1:n eteen, joka oli Szybilskin viimeisin tiedossa oleva kotiosoite ennen hänen joutumistaan Auschwitziin.[20]
Luettelossa on Suomessa sijaitsevia Gunter Demnigin asentamia kompastuskiviä. Samassa paikassa asuneiden muistolaatat voivat sijaita lähekkäin:
| Omistettu | Katuosoite | Kaupunki | Alue | Kartalla | Paljastusvuosi | Kuva | WD |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Georg Kollmann, Janka Kollmann ja Franz Olof Kollmann[21][22] | Munkkiniemen puistotie 18 | Helsinki | Munkkiniemi | 2018 |  |
||
| Elias Kopelowsky[23][24] | Yrjönkatu 26, Hotellin Tornin edusta | Keskusta | 2019 |  |
|||
| Hans Korn | Korkeavuorenkatu 3 | Ullanlinna | 2020 |  |
|||
| Heinrich Huppert ja Kurt Huppert | Viherniemenkatu 5 | Hakaniemi | 2020 |  |
|||
| Hans Eduard Szybilsk | Vartiovuorenkatu 1 | Turku | II kaupunginosa | 2022[25] |
Ruotsin kolme ensimmäistä kompastuskiveä muurattiin kolmeen eri osoitteeseen Tukholmassa kesäkuussa 2019[26]:
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
