Kiina olympialaisissa

From Wikipedia, the free encyclopedia

Kiina olympialaisissa

Kiinan kansantasavalta osallistui olympialaisiin ensimmäisen kerran Helsingissä 1952 yhden urheilijan voimin. (Aiemmin koko Kiinaa edusti Kiinan tasavalta). Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi se hyväksyttiin vuonna 1954, mutta jo neljä vuotta myöhemmin se erosi Taiwanin kysymyksen vuoksi. Vasta 1980-luvulla Kiina palasi aktiivisesti mukaan olympialiikkeeseen ja on siitä lähtien ollut yksi olympialaisten menestyneimpiä maita. Se on saavuttanut kaikkiaan 527 olympiamitalia ja on olympialaisten mitalitilastossa parhaana aasialaisena maana seitsemäntenä. Kiinan pääkaupunki Peking toimi vuoden 2008 kesäolympialaisten isäntäkaupunkina, ja Kiina oli kotikisojensa paras maa kultamitalien määrällä mitattuna.

Pikafaktoja Maan olympiamitalit ...
Kiina olympialaisissa
Thumb
Maakoodi CHN
Kotisivu www.olympic.cn
Maan olympiamitalit
Mitalit
Sija: 5
Kultaa
285
Hopeaa
231
Pronssia
197
Yhteensä
713

Kesäolympialaiset
18961900190419081912192019241928193219361948195219561960 1964 1968 1972 1976 1980 1984 1988 1992 1996 2000 2004 2008 2012 2016 2020 2024

Talviolympialaiset
1924 1928 1932 1936 1948 1952 1956 1960 1964 1968 1972 1976 1980 1984 1988 1992 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022

Sulje

Kiina on saavuttanut olympiamitaleja noin 30 urheilumuodossa. Parhaiten se on menestynyt uimahypyissä, painonnostossa, telinevoimistelussa, pöytätenniksessä ja ammunnassa. Maan ensimmäinen olympiavoittaja oli ampuja Xu Haifeng, joka voitti vapaapistooliammunnan kultamitalin Los Angelesissa 1984. Menestyneimmät olympiaurheilijat ovat viisi kultaa voittanut telinevoimistelija Zou Kai sekä neljä kultaa voittaneet uimahyppääjät Fu Mingxia, Guo Jingjing, Wu Minxia ja Chen Ruolin, pöytätennispelaajat Deng Yaping, Zhang Yining ja Wang Nan sekä telinevoimistelija Li Xiaopeng.

Kiinan olympiamitalit urheilumuodoittain

Lisätietoja Urheilumuoto, Kulta ...
UrheilumuotoKultaHopeaPronssiYhteensä
Uimahypyt3317959
Painonnosto2913850
Telinevoimistelu26181660
Pöytätennis2415847
Ammunta21131549
Sulkapallo1681438
Uinti1218939
Kaukalopikaluistelu913830
Judo83920
Yleisurheilu631221
Taekwondo5128
Miekkailu46212
Nyrkkeily3238
Trampoliinivoimistelu3148
Purjehdus2215
Vapaapaini2204
Lentopallo2125
Melonta2002
Sulje

Uimahypyissä Kiina saavutti ensimmäisen olympiavoittonsa Los Angelesissa 1984 ja on viime kisoissa ollut lajin selvästi paras maa. Sydneyssä 2000 maa voitti viisi, Ateenassa 2004 kuusi ja Pekingissä 2008 peräti seitsemän ja Lontoossa 2012 jälleen kuusi kultamitalia kahdeksasta mahdollisesta. Neljään olympiavoittoon ovat naisista yltäneet vuosina 1992–2000 kilpaillut Fu Mingxia, vuosien 2004–2008 mestari Guo Jingjing, vuosina 2004–2012 kultaa voittanut Wu Minxia sekä vuosina 2008–2012 menestynyt Chen Ruolin. Gao Min voitti kaksi kultaa vuosina 1988–1992. Miehistä Xiong Ni on voittanut kolme kultaa vuosina 1996–2000, Tian Liang kaksi kultaa vuosina 2000–2004 ja Qin Kai kaksi kultaa vuosina 2008–2012.

Painonnostossa Kiina on saavuttanut viisitoista kultamitalia miesten ja neljätoista naisten lajeissa. Vuoden 2008 kotikisoissaan maan nostajat voittivat kahdeksan kultamitalia viidestätoista mahdollisesta. Kaksinkertaisia olympiavoittajia ovat vuosina 1996 ja 2000 sarjansa voittanut Zhan Xugang sekä vuosien 2004 ja 2008 mestarit Chen Yanqing ja Liu Chunhong. Naisten painonnosto on ollut olympiaohjelmassa vasta vuodesta 2000 alkaen ja Kiina on sen selvästi menestynein maa.

Telinevoimistelussa Kiina on yltänyt olympiavoittoihin kaikissa kisoissa vuodesta 1984 lähtien. Miesten joukkuekilpailun se voitti Sydneyssä 2000, Pekingissä 2008 ja Lontoossa 2012, ja Pekingissä myös naiset olivat joukkuekilpailun parhaita. Henkilökohtaisia kultamitaleja Kiinan miehet ovat saavuttaneet seitsemäntoista ja naiset viisi. Zou Kai on voittanut yhteensä viisi kultamitalia Pekingissä ja Lontoossa. Neljä kultamitalia on saalistanut vuosien 2000 ja 2008 nojapuukilpailun ykkönen Li Xiaopeng, joka kuului molemmilla kerroilla myös joukkuekilpailun voittajiin. Kolmeen kultamitaliin ovat yltäneet Li Ning Los Angelesissa 1984, Yang Wei vuosina 2000–2008 ja Chen Yibing vuosina 2008–2012. Kaksinkertaisia olympiavoittajia ovat hyppykilpailun 1984 ja 1988 voittanut Lou Yun, permannon 1992 ja kuusiottelun 1996 voittanut Li Xiaoshuang, Pekingin hevostelineen kultamitalisti Xiao Qin sekä Lontoon nojapuumestari Feng Zhe. Naisista ainoat kaksinkertaiset olympiavoittajat ovat joukkuekilpailun lisäksi nojapuut Pekingissä voittanut He Kexin sekä Lontoossa puomikilpailun voittanut Deng Linlin.

Olympialaisten pöytätenniskilpailuja Kiina on hallinnut siitä saakka kun laji tuli ohjelmaan Soulissa 1988. Maa voitti niin Atlantassa 1996, Sydneyssä 2000, Pekingissä 2008 kuin myös Lontoossa 2012 kaikki neljä jaossa ollutta kultamitalia. Neljään kultamitaliin ylti ensimmäisenä naisten kaksinpelin ja nelinpelin sekä Barcelonassa 1992 että Atlantassa 1996 voittanut Deng Yaping, jonka parina molemmissa nelinpelivoitoissa oli Qiao Hong. Sydneyssä 2000 molemmat naisten lajit voitti Wang Nan, joka uusi nelinpelivoittonsa Ateenassa 2004 ja oli vielä Pekingissä 2008 voittamassa joukkuekilpailua. Zhang Yining puolestaan voitti kaksi kultaa sekä Ateenassa 2004 että Pekingissä 2008. Miehistä Ma Lin voitti nelinpelin vuonna 2004 sekä kaksinpelin ja joukkuekilpailun vuonna 2008. Kaksinkertaisia olympiavoittajia ovat Liu Guoliang (kaksin- ja nelinpelissä 1996), Kong Linghui (nelinpelissä 1996 ja kaksinpelissä 2000), Wan Liqin (nelinpelissä 2000 ja joukkuekilpailussa 2008), Wang Hao (joukkuekilpailussa 2008 ja 2012), Guo Yue (joukkuekilpailussa 2008 ja 2012), Zhang Jike (kaksinpelissä ja joukkuekilpailussa 2012) sekä Li Xiaoxia (kaksinpelissä ja joukkuekilpailussa 2012).

Ammunnassa Kiina saavutti ensimmäiset kultamitalinsa Los Angelesissa 1984. Vuosien 2000–2008 kisoissa se oli ammunnan mitalitilaston ykkönen. Kaksinkertaisia olympiavoittajia ovat ilmapistooliampuja Wang Yifu (1992, 2004), olympiakivääriammunnan vuosina 1996 ja 2000 voittanut Yang Ling, ilmakiväärin kultaa vuonna 2004 ja pienoiskiväärin kultaa vuonna 2008 voittanut Du Li sekä ilmapistooliammunnan vuosina 2008 ja 2012 voittanut Guo Wenjun.

Sulkapallo on ollut virallinen olympialaji vuodesta 1992. Lontoossa 2012 Kiina voitti kaikki viisi sulkapallolajia, Sydneyssä 2000 neljä sekä Ateenassa 2004 ja Pekingissä 2008 kolme. Kaksinkertaisia kultamitalisteja ovat naisten nelinpelin vuosina 1996 ja 2000 voittaneet Ge Fei ja Gu Jun, sekanelinpelin vuosina 2000 ja 2004 voittaneet Zhang Jun ja Gao Ling, naisten kaksinpelin vuosina 2004 ja 2008 voittanut Zhang Ning, miesten kaksinpelin vuosina 2008 ja 2012 voittanut Lin Dan sekä naisten nelinpelin ja sekanelinpelin vuonna 2012 voittanut Zhao Yunlei.

Kiinan menestynein talviolympialaisurheilija on kolme kultaa Vancouverissa 2010 ja yhden kullan Torinossa 2006 voittanut kaukalopikaluistelija Wang Meng. Zhou Yang voitti kaukalopikaluistelussa yhteensä kolme kultaa vuosina 2010–2014 ja Yang Yang (A) kaksi kultaa Salt Lake Cityssä 2002.

Edellä mainittujen lisäksi kaksinkertaisia olympiavoittajia ovat judoka Xian Dongmei, joka voitti naisten 52 kilon sarjan vuosina 2004 ja 2008, taekwondoinit Chen Zhong, joka voitti kultaa naisten raskaassa sarjassa vuosina 2000 ja 2004, ja Wu Jingyu, joka oli paras naisten alle 49-kiloisissa vuosina 2008 ja 2012, nyrkkeilijä Zou Shiming, joka voitti kevyessä kärpässarjassa kultaa vuosina 2008 ja 2012, ratamelonnan kanadalaiskaksikkojen 500 metrin kilpailun vuosina 2004 ja 2008 voittaneet Meng Guanliang ja Yang Wenjun sekä Lontoossa 2012 kaksi kultaa voittaneet uimarit Sun Yang (400 ja 1500 metrin vapaauinti) ja Ye Shiwen (200 ja 400 metrin sekauinti).

Kiinan mitalit kesäolympialaisissa

Lisätietoja Vuosi, Kulta ...
VuosiKultaHopeaPronssiYhteensäSijoitus
mitalitilastossa
19841589324.
1988511122811.
1992162216544.
1996162212504.
2000281615593.
2004321714632.
20085121281001.
2012382723882.
Yhteensä2011441294745.
Sulje

Kiinan mitalit talviolympialaisissa

Lisätietoja Vuosi, Kulta ...
VuosiKultaHopeaPronssiYhteensäSijoitus
mitalitilastossa
1992030315.
1994012319.
1998062816.
2002224813.
20062451114.
2010524117.
201434297.
Yhteensä1222195316.
Sulje

Lähteet

Lisätietoja Aasia, Afrikka ...
Aasia  Afganistan  Arabiemiraatit  Bahrain  Bangladesh  Bhutan  Brunei
 Etelä-Korea  Filippiinit  Hongkong  Indonesia  Intia  Iran
 Irak  Itä-Timor  Japani  Jemen  Jordania  Kambodža
 Kazakstan  Kiina  Kuwait  Kirgisia  Laos  Libanon
 Malediivit  Malesia  Mongolia  Myanmar  Nepal  Oman
 Pakistan  Palestiina  Pohjois-Korea  Qatar  Saudi-Arabia  Singapore
 Sri Lanka  Syyria  Tadžikistan Kiinan Taipei Kiinalainen Taipei  Thaimaa  Turkmenistan
 Uzbekistan  Vietnam
Afrikka  Algeria  Angola  Benin  Botswana  Burkina Faso  Burundi
 Djibouti  Egypti  Eritrea  Etelä-Afrikka  Etelä-Sudan  Etiopia
 Gabon  Gambia  Ghana  Guinea-Bissau  Guinea  Kamerun
 Kap Verde  Kenia  Keski-Afrikan tasavalta  Komorit  Kongon dem. tasavalta  Kongon tasavalta
 Lesotho  Liberia  Libya  Madagaskar  Malawi  Mali
 Marokko  Mauritania  Mauritius  Mosambik  Namibia  Niger
 Nigeria  Norsunluurannikko  Päiväntasaajan Guinea  Ruanda  Sambia  São Tomé ja Príncipe
 Senegal  Seychellit  Sierra Leone  Somalia  Sudan  Swazimaa
 Tansania  Togo  Tšad  Tunisia  Uganda  Zimbabwe
Amerikka  Argentiina  Aruba  Bahama  Barbados  Belize  Bermuda
 Bolivia  Brasilia  Brittiläiset Neitsytsaaret  Caymansaaret  Chile  Costa Rica
 Dominica  Dominikaaninen tasavalta  Ecuador  El Salvador  Grenada  Guatemala
 Guyana  Haiti  Honduras  Jamaika  Kanada  Kolumbia
 Kuuba  Meksiko  Nicaragua  Panama  Paraguay  Peru
 Puerto Rico  Saint Kitts ja Nevis  Saint Lucia  Saint Vincent ja Grenadiinit  Suriname  Trinidad ja Tobago
 Uruguay  Venezuela  Yhdysvallat  Yhdysvaltain Neitsytsaaret
Eurooppa  Alankomaat  Albania  Andorra  Armenia  Azerbaidžan  Belgia
 Bosnia ja Hertsegovina  Bulgaria  Espanja  Georgia  Irlanti  Islanti
 Iso-Britannia  Israel  Italia  Itävalta  Kreikka  Kosovo
 Kroatia  Kypros  Latvia  Liechtenstein  Liettua  Luxemburg
 Pohjois-Makedonia  Malta  Moldova  Monaco  Montenegro  Norja
 Puola  Portugali  Ranska  Romania  Ruotsi  Saksa
 San Marino  Serbia  Slovakia  Slovenia  Suomi  Sveitsi
 Tanska  Tšekki  Turkki  Ukraina  Unkari  Valko-Venäjä
 Venäjä  Viro
Oseania  Amerikan Samoa  Australia  Cookinsaaret  Fidži  Guam  Kiribati
 Marshallinsaaret  Mikronesia  Nauru  Palau  Papua-Uusi-Guinea  Salomonsaaret
 Samoa  Tonga  Tuvalu  Uusi-Seelanti  Vanuatu
Muut  Itsenäiset olympiaurheilijat  Pakolaisurheilijat  Sekajoukkue  Venäjän olympiakomitea  Venäläiset olympiaurheilijat  Yhdistynyt joukkue
 Yksittäiset neutraalit urheilijat
Historialliset maat  Alankomaiden Antillit  Australaasia  Böömi  Etelä-Jemen  Itä-Saksa  Jugoslavia
 Kiinan tasavalta  Länsi-Intian federaatio  Länsi-Saksa  Neuvostoliitto  Pohjois-Borneo  Pohjois-Jemen
 Rhodesia  Saarin protektoraatti  Saksojen yhteisjoukkue  Serbia ja Montenegro  Tšekkoslovakia  Venäjän keisarikunta
Sulje
Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.