From Wikipedia, the free encyclopedia
Rytminen voimistelu on naisvoimistelusta kehittynyt olympialaji. Rytmisessä voimistelussa tehdään musiikin tahdissa ohjelma, jossa käytetään narua, palloa, vannetta, keiloja tai nauhaa. Lisäksi voidaan esittää vapaaohjelma, jossa voimistelijalla ei ole välinettä. Kilpailuissa esitetään kilpailusta riippuen 1–4 ohjelmaa.
Eräs tärkeimpiä rytmisen voimistelun kehittäjiä oli saksalainen voimistelunopettaja Carl Loges.[3] 1963 Kansainvälinen voimisteluliitto (Fédération Internationale de Gymnastique – FIG) tunnustettiin rytmisen voimistelun sääntöjen laatijaksi ja samana vuonna järjestettiin ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut sen mukaisesti.[4]
Voimistelu aloitetaan nuorena, mieluiten 4–7-vuotiaana. Sitä voi harrastaa yksilönä, duona/triona tai joukkueessa, jossa kilpailee viisi voimistelijaa, mutta useimmissa joukkueissa harjoittelee kuitenkin vähintään kuusi voimistelijaa. Huiput harjoittelevat Suomessa noin kymmenen kertaa viikossa. Harjoittelu on monipuolista ja siihen sisältyy muun muassa liikkuvuus- ja voimaharjoittelua ja välinetekniikkaa sekä balettia. Peruskouluikäisillä harjoitukset ovat usein 2–4 tuntia päivässä riippuen taitotasosta. Venäjän huiput asuvat Novogorskissa, Moskovan treenikeskuksessa ja harjoittelevat noin 8 tuntia päivässä 6 päivää viikossa.
Rytmisessä voimistelussa käydään kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja. Tärkeimmät kilpailut ovat Euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailut, maailmancup ja GP-kisat sekä olympialaiset.
Laji on ollut World Gamesissa 2001 alkaen.[5]
Suomessa kilpaillaan ikäsarjoittain ja tason, eli sarjan mukaan. Suomessa sarjoja on kolme, A, B ja C-sarjat. A-sarja on tasoltaan parhain ja C-sarja on taitotasoltaan alhaisemmille voimistelijoille. Voimistelijat voidaan ilmoittaa kilpailuun oman taitotason ja iän perusteella sopivaan sarjaan.
Yksilökilpailuissa tehdään jokainen väline- tai vapaaohjelma kerran. Joukkue- ja duo/trio kilpailuissa ohjelma tehdään kaksi kertaa. Joissain joukkuesarjoissa on kaksi eri joukkueohjelmaa eri välineillä, joten silloin molemmilla välineohjelmilla tehdään yksi suoritus.
Rytminen voimistelu on arvostelulaji. Tuomaristo arvioi ohjelmaa kolmella osa-alueella: suorituspuhtaus (E), taiteellisuus (A) sekä vartalo- ja välinetekniikkaa (D1+D2=D). Suorituksen maksimipisteet ovat 10.00, joista sekä E- että A -vähennykset yhteensä lasketaan. Vaikeusosapisteiden (D) maksimipistemäärää ei ole rajattu. Pisteet ovat vuonna 2020 nousseet kilpailuissa jo lähelle 30 pistettä, kun ohjelmien vaikeus on noussut korkeaksi. Erityisesti välinetekniikalla kerätyt pisteet jatkavat koko ajan kasvua, kun niiden lukumäärä ohjelmissa kasvaa. Säännöt päivitetään olympiadeittain mutta Tokion olympialaisten siirryttyä vuoteen 2021 kilpaillaan v. 2016 voimaan tulleilla säännöillä vielä vuosi 2021. Uudet säännöt painottuvat vartalon liikkeisiin ja taiteelliseen ilmaisuun.
Suomessa tämän taidevoimistelun käyttämä nauha (keppiin kiinnitetty silkkinauha) oli esillä ensimmäisen kerran 1950-luvun puolivälissä Helsingin Jyryn voimisteluesityksessä. Idean oli tuonut Neuvostoliitosta Elma Pyykkönen.[6]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.