Itävaltalainen taloustiede
taloustieteen koulukunta From Wikipedia, the free encyclopedia
Itävaltalainen taloustiede on yksi taloustieteellisen ajattelun koulukunnista, jonka näkemykset perustuvat metodologiseen individualismiin – eli ajatukseen siitä, että yhteiskunnalliset ja sosiaaliset ilmiöt ovat seurausta yksilöiden toiminnasta ja motivaatiopohjasta.[1][2][3] Itävaltalaisen koulukunnan ajattelumaailma on verrattain lähellä uusklassista taloustiedettä, mutta kuitenkin uusklassismista poiketen se korostaa hyödyn subjektiivisuutta, markkinoiden toiminnan epävarmuutta, yrittäjyyden riskejä, sääntelyn toimimattomuutta ja nykyisen rahajärjestelmän epäneutraalisuutta suhteessa kansantalouteen.[1]
Koulukunnan näkemykset olivat keskeisessä roolissa modernin taloustieteen kehityksessä 1800-luvulla aikaansa edellä olevan Carl Mengerin luodessa muun muassa laskevan rajahyödyn ja marginaalisuureiden käsitteet, jotka ovat edelleen yleisesti hyväksytty selitys ja vallitseva näkemys taloustieteessä hintojen määräytymiselle markkinoilla.[1] Myös hyödyn subjektiivisuus – eli ajatus siitä että hyödykkeen hintatasoa ei määrää pelkästään siihen sitoutuneiden työtuntien määrä, vaan se kuinka arvokkaaksi kukin yksittäinen taloudellinen toimija kyseessä olevan hyödykkeen määrittelee[1] – sekä suunnitelmataloutta kritisoiva talouslaskennan ongelma ovat tulleet yleisesti hyväksytyksi osaksi taloustieteen valtavirtanäkemystä.[1] Itävaltalaisen koulukunnan erimielisyydet kuitenkin kasvoivat yleisesti hyväksyttyjen taloustieteen näkemysten kanssa, ja 1900-luvun loppupuolella se erkaantui valtavirrasta etupäässä anarkokapitalistisen rothbardilaisen haaran piiriin. Teoriaa on pidetty jossain määrin kiistanalaisena, koska se on ristitiidassa keynesiläisen valtio- ja keskuspankkivetoisen talousajattelun kanssa, mutta sen painotuksella tuottavuuden luovaan osuuteen ja kritiikillä uusklassisen talousteorian käyttäytymistieteellisiä teorioita kohtaan on ollut merkittävä vaikutus taloustieteen kehitykseen.selvennä Itävaltalainen koulukunta on aina pitänyt tärkeänä rahan kovuutta ja niukkuutta, ja tästä syystä itävaltalainen taloustiede on saavuttanut uutta suosiota erityisesti bitcoinista kiinnostuneiden parissa.
Historiallinen tausta
Itävaltalainen koulukunta sai alkunsa Itävallan keisarikunnan pääkaupungissa Wienissä ja se tuotti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa huomattavia taloustieteen edistysaskelia, mutta sen jälkeen itseään itävaltalaisiksi kutsuneet ajattelijat ovat eriytyneet taloustieteen valtavirran myöhemmistä näkemyksistä ja saaneet kritiikkiä monilta tunnetuilta taloustieteilijöiltä, kuten valtavirran taloustiedettä edustavilta libertaarilta Bryan Caplanilta[4][5], keynesiläisiltä Paul Krugmanilta ja Paul Samuelsonilta[6] sekä myös monetaristien Milton Friedmanilta[7][8].
Itävaltalaisen koulukunnan aiempia aikaansaannoksia ovat muun muassa neoklassinen arvoteoria ja subjektiivinen arvoteoria sekä osa talouslaskun ongelma -teoriaa, joka käsittelee keskusjohtoisen suunnitelmatalouden ja toisaalta hajautetun vapaan markkinatalouden kykyä kohdentaa resursseja järkevästi.[9][10] Hayekin mukaan markkinatalouden avulla pystytään parhaiten hyödyntämään tietoa yhteiskunnallisella tasolla, sillä yksilöiden hallussa oleva tieto on puutteellista ja sirpaleista.[10] Näitä kontribuutioita tuottivat varhaiset itävaltalaiset Carl Mengeristä alkaen, ja von Misesillä ja Hayekillä oli vielä osuutensa niissä, vaikka heidän viime vuosinaan valtavirran taloustiede kehittyi jo eräiltä muilta osin erilleen heistä.selvennä
Nykyitävaltalainen taloustiede on suosittua etenkin anarkokapitalistien rothbardilaisen haaran keskuudessa. Ludwig von Mises -instituuteista Yhdysvalloissa sijaitseva on itävaltalainen.[11]
Teoreettinen viitekehys
Itävaltalaisen talousteorian määrävä luonne on sen metodologia, jonka mukaan positivistinen asenne ja luonnontieteellisen metodin käyttö ei ole läheskään yhtä hyvä idea kuin taloustieteen ja ihmisen toiminnan tutkiminen käytännönläheisen logiikan, prakseologian avulla. Ludwig von Mises katsoi, että taloustiede poikkeaa luonnontieteistä, joten taloustieteissä ei voi teorian luomisessa käyttää empiiristä metodia vaan apriorista päättelyä. Itävaltalaisen taloustieteen kuuluisimmat edustajat ovat Carl Menger, Ludwig von Mises ja Friedrich Hayek. Nimestään huolimatta itävaltalainen taloustiede oli suosituinta Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen, koska esimerkiksi Ludwig von Mises muutti Yhdysvaltoihin, ja Itävallassa oli kansallissosialismin valtakaudella vaikeata harjoittaa itävaltalaista taloustiedettä. Koulukunta on kuitenkin nykyään varsin marginaalisessa asemassa uusklassiseen taloustieteeseen nähden.lähde?
Itävaltalaisen taloustieteen mukaan markkinat eivät ole tasapainossa markkinataloudessa kuten uusklassinen taloustiede teorioissaan usein olettaa. Itävaltalaiset taloustieteilijät kritisoivat uusklassisen taloustieteen yksinkertaistettuja tasapainomalleja ja niiden naiiveja taustaoletuksia (ks. täydellinen kilpailu), jotka ovat heidän näkemystensä mukaan kaukana rahoitusmarkkinoiden todellisesta luonteesta. Kapitalismi ja sen mukanaan tuoma kilpailu ja hajautettu vapaa markkinatalous koetaan kuitenkin parhaana talousjärjestelmänä, koska sen nähdään reagoivan parhaimmalla mahdollisella tavalla markkinoiden epätasapainoon, kuten esimerkiksi pääoman ja omistuksen keskittymiseen. Itävaltalaiset taloustieteilijät katsovat valtion olevan monopolien ja kartellien lähde ja tukija eivätkä määrittele yksityistä, potentiaalisesti kilpailulle altista yritystä monopoliksi tai katso vapaassa markkinataloudessa syntynyttä kartellia tai luonnollista monopolia välttämättä haitalliseksi ja tyypillisesti vastustavat kilpailulainsäädäntöä, joka vähentää sopimusvapautta.lähde?
Uusklassisesta taloustieteestä itävaltalaisen koulukunnan erottaa ennen kaikkea jälkimmäisen negatiivinen suhtautuminen yksittäisten toimijoiden toimintojen vaikutusten summan aggregointiin makrotasolle, sekä usein kriittinen suhtautuminen uusklassisen taloustieteen yksinkertaistettuihin matemaattisiin malleihin. Itävaltalaiset taloustieteilijät katsovat, että yksinkertaistetut matemaattiset mallit epärealistisine taustaoletuksineen eivät ole hyödyllisiä talouden monimutkaisuuden ja ihmisen käyttäytymisen ennakoimattomuuden takia.lähde?
Metodologinen dualismi
Itävaltalaisen taloustieteen tutkimusperinne poikkeaa merkittävästi valtavirran taloustiedettä nykyisin hallitsevasta neoklassisen taloustieteen lähestymistavasta. Itävaltalaisen koulukunnan edustajien mukaan talouselämän ja rahoitusmaailman tutkimista ei voida lähestyä kuin muita luonnontieteitä, joissa tutkitaan lähinnä fyysisiä ilmiöitä joilla ei ole omaa tahtoa (kuten kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa).[12] Heidän tutkimuskäsityksensä perustuu metodologiseen dualismiin, jossa taloustieteen tutkimuskohde on lähempänä yhteiskuntatieteitä kuin luonnontieteitä. Luonnontieteet pyrkivät tutkimaan kasveja ja planeettoja, kun taas yhteiskuntatieteilijät tutkivat inhimillistä ajattelua, asioiden subjektiivista arvostusta ja taloudellisten toimijoiden omaa tahtoa.[12] Itävaltalaiset taloustieteilijät pyrkivät välttämään sellaisia tutkimusasetelmia, jossa inhimilliset taloudelliset toimijat oletetaan tahdottomiksi objekteiksi, jotka ovat täysin poliittisten aatteiden ja valtiovallan ohjailtavissa. Objektiivisena pysyminen on itävaltalaisten ajattelijoiden mukaan suurempi ongelma yhteiskuntatieteille, sillä niissä tutkija ei ole samalla tavalla ulkopuolinen ja erillinen tutkimuskohteestaan, toisin kuin luonnontieteille. Yhteiskuntatieteissä tutkija on aina välttämättä osa tutkimiaan ilmiöitä.
Apriorismi ja prakseologia
Itävaltalaisten ratkaisu tähän taloustieteen objektiivisuusongelmaan on apriorismi, jonka perusajatuksena on se että tutkijalla on käytössään eräänlaisia perustavanlaatuisia postulaatteja eli totena pidettäviä aksioomia, joiden kautta hän voi johtaa päätelmiä deduktiivisesti.[12] Aksioomat ovat tosia, eikä niitä voida osoittaa empiirisesti oikeiksi tai vääriksi. Näistä loogisesti tehtyjen johtopäätösten tulee myös silloin olla tosia. Tästä loogisesta päättelyprosessista on itävaltalaisten taloustieteilijöiden mukaan helppo erottaa moitteettomat ja puolueettomat tutkimukset, ja ne tutkimukset joihin on sekoitettu analyysin mukaan omia toiveita ja poliittisia uskomuksia.[12]
Subjektivismi
Klassisen taloustieteen kehitys jumittui aikanaan pitkälti arvonmäärityksen ongelmaan, ja he yrittivätkin osoittaa että asioilla olisi olemassa jokin rahassa ilmaistava perustavaa laatua oleva objektiivinen arvo.[12] Itävaltalaisen koulukunnan merkittävä saavutus on ollut ratkaisun tarjoaminen tähän ongelmaan. Itävaltalaisten taloustieteilijöiden mukaan asioilla on se arvo, minkä ihmiset niille antavat, riippumatta niiden valmistamiseen sitoutuneista työtunneista ja muista kustannuksista, eli subjektiivinen arvoteoria. Subjektivismi ja rajahyödyn teoria olivat vallankumouksellisia ideoita taloustieteellisessä ajattelussa, ja näitä itävaltalaisen koulukunnan ajatuksia pidetään edelleen yhtenä taloustieteen merkittävimmistä edistysaskeleista.[12]
Metodologinen individualismi
Itävaltalaiset ajattelijat keskittyvät mieluummin inhimillisiin taloudellisiin toimijoihin yksilönä kuin ryhmänä, organisaationa tai yhteiskuntaluokkana, koska ne eivät ole toimivia subjekteja. Metodologisen individualismin mukaan esimerkiksi valtio muodostuu aina sen nimissä toimivista yksittäisistä poliitikoista ja muista virkamiehistä, joiden henkilökohtaisesta toiminnasta ja motivaatiopohjasta kumpuavat erilaiset yhteiskunnalliset ja sosiaaliset ilmiöt.[12] Itävaltalaisten taloustieteilijöiden mukaan ihmisten toiminta on aina tarkoituksenmukaista ja rationaalista. Rationaalisella ajattelulla itävaltalaiset tarkoittavat nimenomaan tietoista päämäärien tavoittelua. Näin itävaltalaisten käsitys rationaalisuudesta on itse asiassa huomattavasti laajempi kuin neoklassisen taloustieteen kapea-alaisempi käsitys puhtaasta voiton maksimoinnista, joka ei esimerkiksi ota huomioon muuttuvaa sijoituskäyttäytymistä eläkkeelle siirryttäessä. Esimerkiksi neoklassisen taloustieteen mukaan olisikin irrationaalista realisoida voittoja eläkkeelle siirryttäessä (koska siinä taloudellinen hyöty ei maksimoidu), kun taas itävaltalaisen koulukunnan edustajat tiedostavat sen, että ihmisen elinaika on rajallinen ja voittojen kotiuttaminen ennen kuolemaa on ihmisen tarkoituksenmukaista eli rationaalista toimintaa. lähde?
Lisäksi itävaltalaisen rahateorian erityisenä piirteenä on kansantalouden suhdannevaihteluiden (kuten ylikuumenemisten ja lamakausien) selittäminen itävaltalaisella sykliteorialla (engl. Austrian Business Cycle Theory, ABCT), inflatorisella rahapolitiikalla ja osittaiseen kassavarantovelvoitteeseen perustuvalla keskusjohtoisella pankkijärjestelmällä (engl. Fractional Reserve Banking, FRB). Itävaltalaisten taloustieteilijöiden näkemysten mukaan nousukaudella liian löysän rahapolitiikan takia korkotaso on matalampi kuin luonnollisen korkotason tulisi olla, minkä seurauksena taloudelliset toimijat kuvittelevat resurssien olevan suurempia kuin ne todellisuudessa ovatkaan, säästävät liian vähän, pankit myöntävät luottoja liian löysin perustein tuottamattomiin kohteisiin ja sijoittajat investoivat vääriin instrumentteihin, jotka lamakaudella osoittautuvatkin tappiollisiksi. Itävaltalaiset taloustieteilijät katsovat, että lama on jopa tarpeellinen kestämättömän nousukauden virheiden korjaamiseksi ja että keskuspankkijohtoinen rahapoliittinen elvytys johtaa lopulta talouden vääristymien pahenemiseen ja laman pitkittymiseen. Itävaltalaiset taloustieteilijät katsovat, että keynesiläinen elvyttävä rahapolitiikka on kestämätöntä ja että löysällä rahapolitiikalla ei voida estää lamaa, vaan itse asiassa päinvastoin sillä luodaan, vahvistetaan ja pitkitetään lamoja. Taloustieteilijä Murray Rothbard katsoi, että 1930-luvun suuri lama oli seurausta 1920-luvun löysästä rahapolitiikasta. Hän kritisoikin monetaristeja siitä, että he uskovat keskuspankin rahamäärää tasaisesti ja hitaasti lisäävän rahapolitiikan olevan neutraalia ja voivan estää lamat, kuten 1930-luvun laman ja inflaation. Murray Rothbard katsoi inflaation olevan rahamäärän kasvua, eikä uskonut hintaindeksien voivan mitata inflaatiota mielekkäästi.lähde?
Itävaltalaiset taloustieteilijät kuten Ludwig von Mises ja Friedrich von Hayek ovat kritisoineet myös sosialisteja ja väittäneet, että sosialistinen suunnitelmatalous on mahdotonta tai tehotonta, koska sosialismissa ei ole yrittäjiä eikä pääomaa ja koska markkinatalouden hajautettua päätöksentekoa ei voida korvata suunnitelmataloudella. Itävaltalaiset taloustieteilijät, varsinkin Hayek, katsoivat, että markkinatalouden informaatio on hajautunutta eikä sitä voida saada selville suunnitelmatalouden ylläpitämissä virastoissa. Itävaltalaisen taloustieteellisen katsantosuunnan mukaan markkinatalouden hintajärjestelmää on mahdotonta toteuttaa sosialismissa hyvin. Mises, Hayek ja muut itävaltalaiset taloustieteilijät kritisoivat myös sosiaalivaltiota. Hayek kritisoi sosiaalivaltiota kirjassaan nimeltä Tie orjuuteen. Hayek kutsui sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja muita sosiaalisia käsitteitä tyhjiksi kirjassaan Kohtalokas ylimieli.lähde?
Eräät libertaarit taloustieteilijät ovat katsoneet nykyitävaltalaisten uskovan tiettyihin "ilmeisiin" tosiasioihin liian vahvasti, vaikka empiria osoittaa, että nämä eivät kaikissa tilanteissa täysin pidä paikkaansa. Caplanin mukaan itävaltalaiset myös ajattelevat näkemyseronsa taloustieteen valtavirrasta suuremmaksi kuin se todellisuudessa onkaan.[13][14] Milton Friedmanin mukaan monetaristinen taloustiede, selittäessään Yhdysvaltojen suhdannevaihtelujen historian, osuu hyvin yksiin tapahtuneiden tosiasioiden kanssa toisin kuin itävaltalainen.[7][8]
Itävaltalaisen koulukunnan suhdannevaihteluteoria
- Pääartikkeli: Itävaltalaisen koulukunnan suhdannevaihteluteoria
Itävaltalainen suhdannevaihteluteoria (eng. Austrian Business Cycle Theory, ABCT) tai sykliteoria yrittää selittää suhdannevaihteluita heterodoksisen itävaltalaisen koulukunnan ideajoukon avulla. Teoria pitää suhdannevaihteluita pankkien liian löysän luotonannon vääjäämättömänä seurauksena ja keskuspankkien tehottomien tai epätavanomaisten rahapoliittisten toimien pahentamana, minkä seurauksena korkoaste pysyy keinotekoisen matalana liian kauan, johtaen liialliseen luotonluontiin, ylivelkaantumiseen, spekulatiivisiin talouskupliin ja heikentyneeseen säästämisasteeseen. lähde?
Sykliteorian puolestapuhujien mukaan pitkittynyt matalien korkoasteiden ja liiallisen luotonluonnin ajanjakso johtaa väistämättä talouden vääristymiin sekä epätasapainoon säästämisen ja investointien välillä. Itävaltalaisen taloustieteen sykliteorian mukaan suhdannevaihtelut saavat alkunsa siitä, että keinotekoisen matalilla korkoasteilla on taipumuksena stimuloida pankkijärjestelmän luotonlaajennusta. Tämä luottomäärän lisääntyminen puolestaan aiheuttaa rahan tarjonnan laajentumisen, rahan luonnilla vähimmäisvarantojärjestelmässä. Esitetään, että tämä johtaa kestämättömään luottoperäiseen boomiin, jonka aikana keinotekoisesti stimuloitu lainan ottaminen johtaa väheneviin investointimahdollisuuksiin. Vaikkakin kiistelty, puolestapuhujat ovat sitä mieltä, että luottoperäinen boomi johtaa tuottamattomiin investointeihin. Sykliteoriassa kestämättömän velkaelvytyksen oikaisu tai "luottorusentuminen" – yleisemmin kutsuttu "taantumaksi" tai "romahdukseksi" – tapahtuu, kun alati kasvavaa luotonlaajennusta ei voidakaan enää syystä tai toisesta pitää yllä. Silloin rahan tarjonta yhtäkkiä ja terävästi kutistuu markkinoiden lopulta "puhdistuessa", aiheuttaen resurssien uudelleen allokoitumisen takaisin tehokkaampiin ja tuottavampiin käyttökohteisiin.lähde?
Nämä vallitsevat vaurioittavat ja häiritsevät vaikutukset annettuna, joita itävältalaiset ajattelijat uskovat aiheuttaneen, uskovat olevan epävakaata ja kestämätöntä kasvua luottoperäisessä rahassa, monet puolestapuhujat (kuten mm. Murray Rothbard) puhuvat joko pankkijärjestelmän raskaan sääntelyn tai useammin vapaan pankkitoiminnan puolesta. selvennä Itävaltalaisen taloustieteen suhdannevaihteluteorian pääpuolestapuhujia historiallisesti katsottuna olivat mm. Ludwig von Mises ja Friedrich Hayek. Hayek voittikin Nobelin talouspalkinnon vuonna 1974 (jakaen sen Gunnar Myrdalin kanssa) osaksi työstään tämän teorian parissa.
Koska uudelta luottoperäiseltä rahalta vie erittäin vähän aikaa suodattua alkuperäisiltä lainan ottajilta lainaksi otettujen varojen (erilaiset tuotannontekijät) saajille, mikseivät sitten kaikki boomit pääty nopeasti? Itävaltalaisten näkemysten mukaan jatkuvasti laajentuva pankkiluototus saattaa pitää lainan ottajia yhden askeleen kuluttajan rangaistuksen (eng. "retribution") päässä, keskuspankin tarjoamien perättäisten matalampien korkoasteiden avulla. Käytännössä tämä ainoastaan siirtää tuonnemmaksi "havahtumisen päivää" ja lykkää kestämättömästi pullistuneiden varallisuuserähintojen romahdusta. Tilannetta voidaan myös väliaikaisesti lieventää hintadeflaatiolla tai ulkosyntyisillä tapahtumilla, kuten esimerkiksi sillä, että markkinoiden osanottajat ja pankit hankkivat "halvalla" tai vapailla markkinoilla kaupattavia resursseja rahoittamalla lainanottoa (kuten maan hankkimista paikallishallinnolta, tai äärimmäisissä tapauksissa ulkomaisen maan hankinnalla sodan avulla).selvennä
Itävaltalaisen taloustieteen edustajia
|
|
|
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.