From Wikipedia, the free encyclopedia
Charles Taze Russell (16. helmikuuta 1852 – 31. lokakuuta 1916), tunnetaan myös pastori Russellina, oli amerikkalainen evankelista, joka oli kotoisin Pittsburghista, Pennsylvaniasta. Hänet tunnetaan Raamatuntutkijoiden liikkeen perustajana. Hän perusti myös uskonnollisen aikakauslehden Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut (Zion's Watch Tower and Herald of Christ's Presence, nykyisin nimeltään Vartiotorni) vuonna 1879.[1] Vuonna 1881 hän perusti yhden Amerikan ensimmäisistä raamatuntutkijoiden yhdistyksistä. Yhdistyksen nimi oli Siionin Vartiotorni ja Traktaattiseura (Zion's Watch Tower Tract Society). Russellista tuli Seuran sihteeri-rahastonhoitaja ja sittemmin sen toinen presidentti (ensimmäinen oli vähemmän tunnettu William H. Conley). Yhdistys tunnetaan nykyään nimellä Vartiotornin Raamattu ja Traktaattiseura tai lyhyemmin Vartiotorniseura. Russellin kuoleman jälkeen vuonna 1917 hänen perustamansa raamatuntutkijoiden liike jakaantui itsenäisiksi raamatuntutkijaryhmiksi. Siionin Vartiotorni ja Traktaattiseuran seuraavaksi puheenjohtajaksi tuli Joseph Franklin Rutherford, jonka johtamasta ryhmästä kehittyi nykyinen Jehovan todistajat.
 |
Tämä artikkeli tai sen osa saattaa sisältää uutta tutkimusta tai vahvistamattomia väitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lisätietoja saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Kaikki viitteet ovat järjestön omiin julkaisuihin. |
Charles Taze Russell syntyi Joseph Lytel Russellille ja Ann Eliza Birney:lle maanantaina, 16. helmikuuta 1852 Alleghenyssä, Pennsylvaniassa. Charles oli toinen heidän viidestä lapsestaan. Lapsista vain kaksi selvisi aikuisikään saakka. Russellin sisarukset olivat:
Perheen äiti kuoli 25. tammikuuta 1861 ollessaan 29 vuotta vanha. Isä Joseph kuoli 17. joulukuuta 1897 84-vuotiaana.[2]
Russellit asettuivat Pittsburghiin ja heistä tuli Presbyteerisen kirkon arvostettuja jäseniä. Ennen teinivuosiaan Charles työskenteli isänsä sekatavarakaupassa. Kun hän oli 12, hän kirjoitti liikeasiakirjoja asiakkaille ja johti hänen isänsä muita vaateliikkeitä. Kun hän oli 13-vuotias, hän erosi presbyteerisestä kirkosta ja liittyi vapaakirkkoon (kongregationalisteihin). Hänestä vapaakirkollisuus oli valoisampaa ja avarampaa kuin synkkä kalvinismi. Varhaisnuoruudessaan Russell kirjoitteli kalkkikynällä raamatunjakeita jalkakäytäviin saadakseen huomiota pian kohtaavaan kadotukseen helvetissä. 16 vuoden iässä hän keskusteli lapsuudenystävänsä kanssa kristinuskon virheistä. Russell ei pystynyt puolustamaan Raamatun erehtymättömyyttä epäilevälle ystävälleen, mikä johti epäilyksiin Raamattua kohtaan. Hän alkoi tutkia Idän uskontoja ja filosofioita kuten konfutselaisuus, buddhalaisuus, taolaisuus ja hindulaisuus, mutta hän hylkäsi ne lyhyen ajan kuluttua. Vuonna 1870, kun hän oli 18-vuotias, hän osallistui tunnetun adventistisaarnaajan Jonas Wendellin saarnatilaisuuteen. Wendell keskittyi asioihin, jotka Russellin mielestä olivat rationaalisia, loogisesti perusteltuja Raamatun profetioita ja aikalaskelmia. Russellin mukaan Wendell onnistui vakuuttamaan hänet siitä, että Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitukset olivat sopusoinnussa ja tarkkaan yhtäpitävät. Esityksen jälkeen Russell löysi uskonsa Raamattuun uudelleen ja hän alkoi jälleen saarnata.
Vuodesta 1870 vuoteen 1875 Russellin perhe ja muut hänen ystävänsä osallistuivat hänen raamatuntutkimusryhmäänsä jossa tutkittiin analyyttisesti Raamattua ja kristillisten dogmien alkuperää. Adventistisaarnaajat George Storrs ja George Stetson kuuluivat läheisesti Russellin raamatuntutkijaryhmään. Russellin ryhmä uskoi, että he olivat löytäneet suuria virheitä yleisessä kristinuskossa, asioita, joissa kirkot olivat poikenneet pois alkuperäisestä raamatullisesta opetuksesta. Tuloksena tästä Russellin perhe uskoi, että he olivat saavuttaneet selvemmän käsityksen "tosikristillisyydestä" ja he menivät kasteelle uudelleen vuonna 1874.
Russell ja hänen raamatuntutkisteluryhmänsä tutkivat myös oman aikansa ilmiöitä Raamatun lauseiden valossa. He tulivat vakuuttuneeksi siitä, että he elivät lopun ajassa. Russell havaitsi kirjaimellisesti tehdystä Emphatic Diaglott-käännöksestä, että yleisesti Kristuksen "tulemukseksi" käännetty kreikankielen sana parousia merkitsikin kirjaimellisesti "läsnäoloa". Tämän perusteella Russell tuli vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen toinen tulemus tulisikin olemaan ihmissilmille näkymätön. Kristuksen toinen tuleminen tarkoittaisi sitä, että Kristus tulisi näkymättömänä maan läheisyyteen ja alkaisi hallita kuninkaana. Hänen hallintonsa tarkoitus olisi ihmiskunnan vapauttaminen synnin ja kuoleman vallasta sekä Jumalan alkuperäistä luomistarkoitusta vastaavan paratiisimaan ennallistaminen. Halutessaan selvittää Jeesuksen läsnäolon alkamisen tarkan ajankohdan Russell laati monimutkaisia, Raamattuun perustuvia laskelmia. Niiden perusteella hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että Kristuksen näkymätön läsnäolo oli alkanut jo vuonna 1874. Siitä oli alkanut nelikymmenvuotinen "elonkorjuuaika", jolloin mahdollisimman monen tuli kuulla evankeliumin sanoma. Kristuksen maanpäällinen valtakunta olisi perustetettu vuonna 1914.
Keväällä 1876, ollessaan liikematkalla Philadelphiassa, Russell löysi kopion "Herald of the Morning" lehdestä, jota julkaisi Nelson H. Barbour (1824–1908) Rochesterissa, New Yorkissa. Russell havaitsi innostuksekseen, että myös Barbourin johtama ryhmä odotti Jeesuksen toista tulemusta näkymättömänä hengessä. Russell otti yhteyttä Barbouriin ja järjesti tapaamisen Philadelphiaan vertaillakseen käsityksiä. Barbour esitteli hänelle joitakin uusia näkemyksiä, jotka vakuuttivat Russellin. Hän myös kertoi joitakin muita asioita, kuten että ylösnousemus tapahtuisi huhtikuussa 1878. Russell innostui ja halusi omistaa elämänsä uskolleen viimeisenä kahtena vuotena ennen Kristuksen paluuta. Hän myi viisi vaatekauppaansa noin 300 000 dollarilla (ostovoima noin 5,5 miljoonaa dollaria vuonna 2005). Russellin rohkaisemana ja hänen taloudellisen tukensa avulla Barbour kirjoitti kirjan "Three Worlds; or Plan of Redemption" joka julkaistiin vuonna 1877. Kirjoitus, jonka Russell oli kirjoittanut vuonna 1874, oli nimeltään "The Object and Manner of our Lord's Return" ja se julkaistiin samana vuonna. Russellin halu johtaa kristikunta pelastukseen johti siihen, että hän kutsui kaksi kertaa kaikki kristilliset johtajat kokoukseen Pittsburghiin, mutta Russellin ajatukset ja painotus maailmanlopun läheisyydestä torjuttiin kummallakin kerralla.
Ylösnousemus ei tapahtunutkaan huhtikuussa 1878, kuten Russell, Barbour ja heidän toverinsa odottivat. Russell tutki uudelleen aikalaskelmiaan haluten tarkistaa, oliko sillä raamatullinen alkuperä. Pohdittuaan asiaa hän totesi, että vuoteen 1878 viittaavat aikalaskelmat olivat olleet oikeita, mutta oli ymmärretty väärin se, mitä tuona vuonna pitäisi tapahtua. Russellin mukaan jo kuolleet Herran voidellut herätettiin näkymättöminä henkiolentoina vuonna 1878. Kaikki tuon ajankohdan jälkeen kuolleet pyhät muutettaisiin välittömästi elossa oleviksi henkiolennoiksi. He eivät siis nukkuisi kuoleman uneen, vaan saisivat hengellisen ylösnousemuksen välittömästi kuolemansa jälkeen. Nelson H. Barbour oli kuitenkin häpeissään virheellisestä ennustuksesta, eikä hän hyväksynyt Russellin selitystä. He kiistelivät jokaisessa lehdessä aina keväästä 1878 vuoden 1879 kesään. Tuolloin Barbour kiisti myös opin sovituksesta, joka Russellille oli eräs uskon kulmakiviä. Kiista johti heidän eroonsa. Russell veti pois taloudellisen tukensa, ja aloitti oman lehtensä jonka nimi oli "Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon Airut" (Zion's Watch Tower and Herald of Christ's Precence). Ensimmäinen numero julkaistiin heinäkuussa 1890. Samaan aikaan Barbour perusti oman liikkeensä "The Church of the Strangers" ja jatkoi oman lehtensä "Herald of the Morning" julkaisemista.
Maaliskuun 13. vuonna 1879 Russell meni naimisiin Maria Frances Ackleyn (1850–1938) kanssa. Hän oli tuntenut tämän vain muutaman kuukauden. Solmiessaan avioliiton he sopivat, että liittoa ei pantaisi täytäntöön tuolloin eikä myöhemminkään. Pariskunnan liitto tuntuu perustuneen ennemminkin toveruudelle sekä yhteiselle uskolle ja työnäylle kuin romanttiselle rakkaudelle. Useiden vuosien ajan liitto oli onnellinen. Maria Russell tuki miestään tämän työssä, hän toimi Siionin Vartiotorni- ja Traktaattiseuran sihteeri-rahastonhoitajana, kirjoitti artikkeleita Vartiotorniin sekä avusti miestään Raamatun tutkielmien neljän ensimmäisen niteen kirjoittamisessa. Vielä vuoden 1894 hajaannuksen aikana hän tuki avoimesti miestään.
Pian tämän jälkeen Russellien välit kuitenkin viilenivät. Vuonna 1897 he muuttivat erilleen, ja lopullinen avioero astui voimaan 1906. Avioerohakemuksessaan Maria Russell syytti miestään "henkisestä julmuudesta" ja moraalittomasta käytöksestä muita naisia kohtaan. Russell saattoikin kohdella vaimoaan todistettavasti halveksivasti ja kylmäkiskoisesti. Hänen uskonsa ja sananpalvelijan virkansa ei tehnyt hänestä täydellistä aviomiestä, päinvastoin Maria Russell tunsi itsensä usein laiminlyödyksi. Oikeudessa hän valitti miehensä seksuaalisen pidättyvyyden riistäneen häneltä erään elämän suurista iloista, ja hänen mustasukkaisuuden purkauksensa osoittavat nekin hänen olleen seksuaalisesti turhautunut. Luultavasti suurin erimielisyys pariskunnan välillä koski kuitenkin miehen ja naisen asemaa. Russell kannatti perinteistä perhemallia, jossa mies on vaimonsa pää. Maria Russellista puolestaan kehittyi vuosien kuluessa naisten oikeuksien puolustaja. Charles Russell kielsi häntä julkaisemasta naisten oikeuksia puolustavia artikkeleitaan Siionin Vartiotornissa, mikä johti pariskunnan välien lopulliseen rikkoutumiseen.
Avioeroprosessi oli Russellille henkilökohtaisesti raskas, sitä paitsi se toi hänelle runsaasti epämieluisaa julkisuutta. Russell kirjoitti näkemyksensä tapahtuneista 15. heinäkuuta 1906 päivättyyn Vartiotorni-lehteen.[3] The Brooklyn Daily Eagle -lehti julkaisi osia oikeudenkäynnin sisällöstä,[4] haluten häpäistä Pastori Russellia julkisesti. Vaikka Maria Russell kielsi avioero-oikeudenkäynnissä miehensä koskaan tehneen aviorikosta, Charles Russell leimautui julkisesti moraalittomaksi mieheksi. Prosessin myötä Maria Russellista kehittyi entisen miehensä vannoutunein vastustaja ja vihamies. Hän kuoli Floridassa elokuussa vuonna 1938.
Siionin Vartiotornin Traktaattiseura perustettiin vuonna 1881 ja sen tarkoituksena oli julkaista traktaatteja, lehtiä ja raamattuja. Kaikki materiaali painettiin ja sidottiin paikallisten painotalojen välityksellä, ja sen jälkeen "kolporteeraajat" (nykyisin: tienraivaajat) jakoivat ne ihmisille. Järjestö virallistettiin vuonna 1884. Tästä eteenpäin Russellin palvelus muuttui intensiivisemmäksi. Hänen Raamatuntutkija-ryhmänsä koko oli kasvanut satoihin paikallisiin jäseniin, ja heillä oli seuraajia ympäri maata. Seuraajat kutsuivat Russellia "Pastoriksi". Seurakunnat, joita oli lopulta ympäri maailman, seurasivat tätä perinnettä. Russell antoi suuren osan omaisuudestaan Vartiotorniseuran työhön. Hän myös jakoi ruoka-avustuksia vuonna 1881. Hän julkaisi useita kirjoja kuten "the Tabernacle and its Teachings" ja "Tabernacle Shadows of the Better Sacrafices". Vuonna 1886 hän julkaisi kauan odotetun "The Plan of the Ages" kirjan (Myöhemmin nimettiin "The Divine Plan of the Ages). Kirja on julkaistu myös suomeksi nimellä "Jumalan aikakausisuunnitelma". Se oli ensimmäinen hänen seitsemästä raamatuntutkielma-kirjastaan. Muut osat ovat nimeltään:
Viimeisen osan julkaisun viivästymisestä tuli suuri ihmettelyn aihe Raamatuntutkijoiden joukossa. Russellin kuoleman jälkeen vuonna 1916, seitsemäs osa jonka nimi oli "The Finished Mystery" julkaistiin vuonna 1917 ja sitä mainostettiin "kuolemanjälkeisenä työnä". Kirja julkaistiin suomeksi nimellä "Täyttynyt Salaisuus" vuonna 1923. Russellin suunnitelmien mukaan, seitsemäs kirja oli yksityiskohtainen selitys Ilmestyskirjan, Hesekielin ja Laulujen laulun teksteihin. Kirjan julkaisu ja sisältö sai osakseen vastustusta. Raamatuntutkijat eivät uskoneet, että Russell oli kirjoittanut viimeisen kirjan, vaan he epäilivät että Russellin avustajat Clayton J. Woodworth ja George H. Fisher olisivat kirjoittaneet sen. Lopullisen muodon kirjalle oli antanut Joseph Franklin Rutherford, josta tulikin Vartiotorniseuran presidentti Russellin kuoleman jälkeen. Lisäksi kirja hyökkäsi epätavallisen suorasukaisesti ja karkein sanakääntein kristillisiä kirkkoja ja niiden pappeja vastaan, mikä nosti vastustuksen aallon raamatuntutkijoita vastaan.
Russellin kirjoituksia alettiin julkaista sanomalehdissä vuonna 1903. Kirjoitukset käännettiin ympäri maailman ja lukijoita oli arviolta 12–15 miljoonaa Yhdysvalloissa. Pastori Russellin kasvoista tuli erittäin tunnetut ympäri maailman. Hänen opetuksensa keräsivät runsaasti kritiikkiä ja häntä syytettiin kerettiläisyydestä. Mitä kuuluisampi hänestä tuli, sitä enemmän hänen opetuksensa keräsivät kritiikkiä.
Julkisen toimintansa alussa Russell ja hänen seuraajansa olivat päättäneet tutkia Raamattua ottamatta huomioon ihmisten laatimia uskontunnustuksia ja teologisia rakennelmia. Heidän mielestään Raamattu itse oli oma selittäjänsä. Perusteellisen tutkimustyönsä tuloksena Russell ja hänen seuraajansa päättelivät, että perinteinen kristinuskon tulkinta sisälsi kohtalokkaita erehdyksiä. He uskoivat ennallistaneensa raamatulliset totuudet sellaisina kuin ensimmäisen vuosisadan kristityt niitä opettivat. Heidän mielestään Raamatun profetioiden tutkiminen osoitti lisäksi, että maailmanhistoria oli lopuillaan ja Jumalan valtakunnan perustaminen oli käsillä.
Protestantismista vaikutteita saanut pastori Russell uskoi, että Raamattu on uskon ja elämän ylin ohjenuora. Russellin raamattunäkemys oli hyvin konservatiivinen, hän tuomitsi sekä Raamatun kriittisen tutkimuksen, "korkeamman kritiikin", että hänestä Raamatun kanssa ristiriidassa olevan darwinismin. Toisaalta Russell ei halunnut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että Raamatussa olisi myös yksittäisiä historiallisia virheitä. Protestantismista oli peräisin myös Russellin vakaumus siitä, että ihminen pelastuu yksin uskosta ja yksin armosta, ilman omia tekojaan. Kristuksen lunastusuhri ristillä oli Russellille tärkeä, samoin ajatus rajattomasti rakastavasta Jumalasta. Monien protestanttisten ryhmittymien kanssa Russell oli yhtä mieltä myös siitä, että kristillinen kirkko ja ennen kaikkea paavikunta oli luopunut pois alkuperäisestä kristinuskosta, oli siis tapahtunut "Suuri luopumus".
Russellin ajatukset erosivat valtauoman kristillisyydestä seuraavissa kohdin:
Russell oli koko toimintansa ajan kiistelty hahmo, jota kritisoitiin sekä raamatuntutkijoiden liikkeen sisältä käsin että liikkeen ulkopuolelta. Useat kristillisten kirkkojen papit suhtautuivat Russelliin ja hänen perustamaansa liikkeeseen avoimen vihamielisesti. Russell sai myös kyseenalaista julkisuutta useiden bulevardilehtien sivuilla.
Jo niinkin varhain kuin 1892 Russellin mielipiteet ja hänen johtamistyylinsä johtivat kritiikkiin raamatuntutkijoiden liikkeen sisällä. Seuraavana vuonna eräät Pittsburghin raamatuntutkijoiden seurakunnan jäsenet (kuten Otto van Zech, Elmer Bryan, J.B. Adamson, S.G. Rogers ja Paul Koetitz) julkaisivat Russellia arvostelleen lehtisen. Siinä tätä syytettiin itsevaltaisesta johtamistyylistä ja siitä, että hän rikastutti itseään raamatuntutkijoiden kustannuksella. Russell paljasti syytökset kirjoituksessaan A Conspiracy Exposed and Harvest Siftings, jonka hän liitti Siionin Vartiotornin huhtikuun 1894 numeron lisäliitteeksi. Siinä Russell julkaisi otteita kirjeistä, jotka kriitikot olivat kirjoittaneet hänelle ja jotka hänen mukaansa osoittivat heidän pyrkivän hajottamaan seurakuntaa ja estämään Russellin työtä evankelistana. Russell syytti vastustajiaan salaliitosta. Viime kädessä vastustajat olivat Russellin mielestä Saatanan talutusnuorassa ja pyrkivät hänen ohjaamanaan estämään evankeliumin etenemisen. Ristiriitojen seurauksena osa raamatuntutkijoista luopui Russellista.
Toinen, vakavampi hajaannus Russellin johtamassa liikkeessä tapahtui vuosina 1909-1910. Tämä tunnetaan nimellä "Uuden liiton skisma" (New Covenant Schism). Hajaannuksen aloitti Russellin tammikuussa 1907 Siionin Vartiotornissa julkaisema artikkeli, jossa hän kiisti seurakunnan olevan uuden liiton alainen. Uusi liitto solmittaisiin hänen mukaansa Israelin kansan kanssa, ja se solmittaisiin vasta Jumalan koottua Israelin takaisin Siioniin. Artikkelissaan Russell esitti lisäksi, että Kristuksen lisäksi myös "pieni lauma" – jota Russell kutsui myös Paavalin käyttämällä nimityksellä "Kristuksen ruumis" – olisi osallinen sovitustyössä. Kristuksen kuolema ristillä ei siis riittäisi syntien sovitukseksi, vaan sovitustyö olisi täydellinen vasta kun morsiusseurakunnan viimeinenkin jäsen olisi kuollut ja kirkastettu taivaallisella kirkkaudella. Lisäksi Russell arveli, ettei pieni lauma tarvitsisi välimiestä Jumalan edessä.
Russell oli esittänyt vastaavia ajatuksia jo uransa alussa, mutta 1880-luvun alussa hän oli palannut perinteiseen kristilliseen tulkintaan, jonka mukaan seurakunta on uudessa liitossa ja Kristus on sen välimies. Suurin osa Russellin kannattajista oli tyrmistynyt hänen ajatuksistaan, jotka olivat ristiriidassa heidän oppimansa perinteisen ajatuksen kanssa. Useat raamatuntutkijat vaativat Russellia luopumaan opistaan, mutta tämä kieltäytyi viitaten asemaansa Jumalan sanan tulkitsijana ja "uskollisena ja ymmärtäväisenä orjana". Kiistan seurauksena usea sata raamatuntutkijaa (heitä oli tuohon aikaan noin kymmenentuhatta) erosi Russellin johtamasta liikkeestä ja perusti omia ryhmiä. Russell ei tosin missään vaiheessa halunnut heidän eroaan, hänestä raamatuntutkijoiden keskuudessa voi olla erilaisia teologisia näkemyksiä.
Sisäisten kiistojen lisäksi myös ulkoapäin tuleva vastustus aiheutti Russellille harmia. Russell tuomitsi alusta saakka suorasukaisin sanoin kristilliset kirkot ja niiden papit. Hänen mielestään papit takertuivat vääriin uskontunnustuksiin, antoivat sijaa jumalattomalle raamattukritiikille ja opettivat Jumalaa pilkkaavia oppeja, kuten kolminaisuutta ja helvetin tulta. Vaikka Russell korostikin aina kritisoivansa asioita eikä ihmisiä ja vaikka hän myönsi pappien joukossa olevan vilpittömiäkin ihmisiä, ei ole ihme, että useimmat hänen vastustajansa nousivat pappien joukosta. Russellin kohtaamasta vastustuksesta kannattaa mainita hänen avioeroprosessinsa, n.k. ihmevehnäepisodi ja J. J. Rossin Russellia vastustava kiistakirjoitus.
Vuonna 1897 Russellin vaimo Maria Frances Russell jätti miehensä. Tämä oli alku Russellia ja raamatuntutkijoita ravistelleelle avioerojutulle. 1903 Maria Russell anoi laillista avioeroa miehensä "henkisen julmuuden" perusteella. Avioero myönnettiin 1906, samalla Russell määrättiin maksamaan vaimolleen elatusapua. Oikeudenkäynnin aikana rouva Russell väitti miehensä käyttäytyneen sopimattomasti muiden naisten seurassa ja lähennelleen perheen kasvattitytärtä Rose Ballia. Rouva Russellin kertoman mukaan Charles Russell oli sanonut kasvatustyttärelleen olevansa kuin "vedessä uiva meduusa", joka ui naisen luota naisen luokse, kunnes joku käy pyydykseen. Russell kiisti vaimonsa väitteet jyrkästi ja selitti tämän olevan heikkohermoinen ja suffragetti-aatteen myrkyttämä. Vaikka rouva Russell syytti miestään sopimattomasta käytöksestä, hän vastasi asianajajansa kysymykseen, uskoiko hän miehensä tehneen aviorikoksen: "En!".
The Washington Post ja Chicago Mission Friend julkaisivat selostuksen avioero-oikeudenkäynnistä. Niissä ne kutsuivat Russellia "meduusaksi" ja vihjailivat hänen käyttäytyvän moraalittomasti. Russell haastoi lehdet oikeuteen kunnianloukkauksesta ja vaati korvausta. Hän voitti juttunsa, mutta valamiehistö myönsi hänelle korvaukseksi vain yhden dollarin. Vetoomustuomioistuin, johon Russell valitti päätöksestä, myönsi hänelle 15 000 dollarin korvauksen sekä määräsi vastustajat maksamaan kaikki Russellin oikeudenkäyntikulut. Lisäksi lehdet velvoitettiin julkaisemaan oikaisu, jossa ne peruuttivat väitteensä Russellin moraalittomuudesta. Tämän lisäksi ne joutuivat Russellin vaatimuksesta julkaisemaan kerran viikonsa hänen saarnansa ilman rahallista korvausta.
Maaliskuun 22. päivänä 1911 bulevardilehti The Brooklyn Daily Eagle aloitti artikkelien sarjan, jossa se syytti pastori Russellia petoksesta. Se väitti hänen rikastuvan myymällä huuhaaksi osoittautunutta "ihmevehnää" kannattajilleen huomattavalla voitolla. Ihmevehnä oli peräisin maanviljelijä K. B. Stonerin – joka ilmeisesti ei ollut koskaan kuullutkaan Russellista tai raamatuntutkijoista – pelloilta Fincastlesta, Virginiasta. Tämä huomasi 1903 pellollaan kasvavan poikkeuksellisen tuottoisan vehnälajin, jonka hän arveli antavan monikymmenkertaisen, jopa satakertaisen sadon. Russell, joka ilmeisen kritiikittömästi uskoi kuulemaansa uutiseen, julkaisi asiasta artikkelin Siionin Vartiotornissa. Russellin mielestä tämä poikkeuksellinen viljalajike oli merkkinä lähestyvästä Jumalan valtakunnasta, jonka tunnusmerkkeihin kuuluivat Raamatun mukaan myös viljan runsaus. Monet raamatuntutkijat investoivat artikkelin jälkeen ihmevehnään, ja eräs Russellin kannattaja lahjoitti sitä Russellille pyytäen tätä myymään viljan ja käyttämään rahat saarnaamistyön edistämiseen.
Pahaksi onneksi ihmevehnä osoittautui mutaatioksi, joka pian menetti runsaan satoisuutensa. The Brooklyn Daily Eagle jatkoi Russellia suomivia kirjoituksiaan kautta vuosien 1912 ja 1913, syyttäen tätä kerran toisensa jälkeen tietoisesta petoksesta. Russell haastoi lehden oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta hävisi. Julkisuudessa Russell selitti olevansa valmis korvaamaan aiheuttamansa taloudellisen vahingon jokaiselle, joka pyytäisi korvausta. Yhtään korvausvaatimusta ei tullut. Russell oli kaikesta päättäen ollut lapsellisuuteen saakka herkkäuskoinen kertoessaan ihmevehnästä, ja täten tahtomattaan tuottanut taloudellisia tappioita seuraajilleen. Hänen ei kuitenkaan voida katsoa syyllistyneet tietoiseen petokseen, josta häntä syytettiin.
Vuoden 1913 aikana Russell joutui myös toisen kiusallisen oikeusjutun kohteeksi. Hamiltonissa, Kanadan Ontariossa toiminut pastori John Jacob (J.J.) Ross julkaisi Russellia kritisoivan kirjoituksen Some Facts about the Self-Styled "Pastor" Charles T. Russell. Russell haastoi Rossin oikeuteen kunnianloukkauksesta. Ross esitti kirjasessaan, että Russellilla ei ollut sellaista kreikan kielen taitoa, jota hän esitti itsellään olevan. Lisäksi hän väitti, että Russellilla ei ollut oikeutta kutsua itseään "pastoriksi", koska hänellä ei ollut teologista tutkintoa eikä häntä ollut vihitty yhdenkään kirkon papiksi. Oikeudenkäynnin jälkeen Ross julkaisi toisen kirjoituksen, jossa hän väitti Russellin syyllistyneen oikeudessa väärään valaan. Hänen mukaansa Russell oli oikeudessa sanonut valan velvoituksin osaavansa kreikkaa, mutta oli kuitenkin joutunut tunnustamaan, ettei hän osannut lukea eteensä asetettua kreikkalaista Uutta testamenttia. Samoin hän väitti Russellin joutuneen oikeudessa myöntämään, ettei hänellä ollut oikeutta pastorin titteliin.
Russell julkaisi vastakirjoituksen, jossa hän torjui Rossin väitteet. Oikeudenkäyntiasiakirjoihin perehtynyt M. James Penton toteaa, että Rossin esitys oikeudenkäynnistä on todellakin totuuden vastainen. Russell myönsi oikeudessa, ettei osaa lukea kreikkaa, mutta sanoi silti tuntevansa kreikkalaiset aakkoset ja siten pystyvänsä vertaamaan käännöksiä alkutekstiin. Russell ei väittänyt missään vaiheessa oikeudenkäyntiä osaavansa kreikkaa, eikä hän ollut väittänyt sellaista ennenkään. Russell tunnusti, ettei hänellä ole teologista tutkintoa tai pappisvihkimystä, mutta hän väitti saaneensa pappiskutsumuksensa suoraan Jumalalta. Lisäksi hän vetosi siihen, että yli 1 200 raamatuntutkijoiden seurakuntaa valitsi hänet vuosittain "pastorikseen", mikä Russellin mukaan antoi hänelle oikeuden käyttää pastorin titteliä. Pentonin mukaan Ross eikä suinkaan Russell valehteli oikeudenkäynnistä.
Viime aikoina on esitetty väitteitä, joiden mukaan Russell olisi ollut vapaamuurari. Sen kautta Russellilla oli kriitikoiden mielestä kytköksiä myös okkultismiin. Kriitikot ovat viitanneet siihen, että Russellin Raamatun tutkielmien myöhempien painosten kansilehdillä on kuva siivekkäästä auringosta, mikä on vapaamuurarisymboli. Vaikka Russell näyttääkin tunteneen vapaamuurariutta ja olleen kiinnostunut okkultismista, ei hänen ole voitu osoittaa olleen yhdenkään vapaamuurarilooshin jäsen. Hänen nimeään ei löydy yhdestäkään vapaamuurariluettelosta. Russell itse piti vapaamuurariutta teosofian tapaisena epäraamatullisena harhaoppina. Vapaamuurarirituaalit olivat hänestä pahuutta. Siivekkään auringon (joka on vanha ja laajalti käytetty egyptiläinen symboli) hän selitti perustuvan Malakian kirjan 4:2, joka puhuu auringon siivistä. Russellin mielestä tämä symboloi Kristuksen alkanutta hallituskautta.
Vuoden 1914 lähestyessä Russell alkoi arvella, etteivät hänen kyseistä vuotta koskevat spekulaationsa sittenkään toteudu. Hän totesi, ettei juutalaisten paluu Palestiinaan ollut edistynyt niin hyvin kuin hän oli toivonut, ja arveli, että hän oli saattanut erehtyä laskelmissaan muutamalla vuodella. Kesällä 1914 Euroopassa syttynyt ensimmäinen maailmansota sai Russellin kuitenkin ajattelemaan, että sota laajenisi maailmanlaajuiseksi ja johtaisi "suureen ahdistukseen" ja Jumalan valtakunnan syntyyn. Lokakuun 1. päivänä hän saattoi julistaa Brooklynin Beetelissä: "Pakanain ajat ovat päättyneet! Niiden kuninkaiden päivät ovat lopussa!" Hänen kuulijansa taputtivat, ja niin taputtivat raamatuntutkijat kautta maailman.
Maailmansodan edetessä Russell halusi tarkentaa laskelmiaan. Hän muutti raamatuntutkielmiensa vuosilukuja ja arveli maailman valtioiden tuhoutuvan ensin vuonna 1915 ja sitten 1918. Jumalan valtakunnan lähestyessä hän jatkoi innokkaasti saarnaamistyötään, vaikka hänen terveytensä heikkenikin. Russellin ollessa palaamassa saarnamatkalta Länsi- ja Etelä-Yhdysvalloista, hän kuoli lokakuun 31. vuonna 1916 junavaunussa lähellä Pampaa, Texasin osavaltiossa. Hänen kuolemastaan tuli suuri etusivun uutinen monissa sanomalehdissä ympäri maailman. Hänet haudattiin Rosemontin hautausmaalle Pittsburghiin. Hautapaikalla on hautakivi sekä kahdeksan jalkaa korkea pyramidi (Arkistoitu – Internet Archive) jonka hänen ystävänsä Vartiotorniseurasta lahjoittivat vuonna 1924.
Tammikuussa 1917 Joseph Franklin Rutherford valittiin Vartiotorniseuran toiseksi presidentiksi. Russellin viimeisestä toiveesta ja testamentista tuli kuitenkin erimielisyyksiä Vartiotorniseuran sisällä. Russell toivoi, ettei uutta kirjallisuutta enää painettaisi, mutta Rutherford ei ollut samaa mieltä. Lähes kolme neljännestä seurakunnista eivät hyväksyneet Rutherfordin oppimuutoksia, julkaisivat testamentin helmikuussa vuonna 1927 ja erosivat Vartiotorniseurasta. Jäljelle jääneet ottivat nimen "Jehovan todistajat" käyttöön vuonna 1931. Kun jäsenmäärä alkoi kasvaa, Rutherford teki muutoksia Vartiotorniseuran rakenteeseen ja siirsi seurakunnat järjestön keskushallinnon alle. Monet Jehovan todistajien piiriin jääneet Raamatuntutkijat yrittivät ryhmittäytyä uudelleen vuonna 1929 pidetyssä konventissa, joka pidettiin Pittsburghissa. Paikka oli sama, jota Pastori Russell oli pitkään käyttänyt. Heidän uudelleenryhmittäytymisensä jäi kuitenkin vähäiseksi. Raamatuntutkijoita on kuitenkin vielä nykyäänkin useissa maissa. Näitä ovat esimerkiksi he Worldwide Church of God, the Concordant Publishing Concern, the Assemblies of Yahweh. Sekä Raamatuntutkijoista hajaantuneet pienemmät liikkeet kuten Pastoral Bible Institute ja Maallikoiden kotisaarnaajaliike.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
