historiallinen alue Ranskassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Bretagne 
kuuntele ääntämys (ohje), bretonin kielellä Breizh[2], on yksi Ranskan 18 hallintoalueesta. Se käsittää matalavuorisen niemimaan Ranskan länsirannikolla Englannin kanaalin ja Biskajanlahden välissä. Pääkaupunki on Rennes, joka on myös 207 922 asukkaallaan alueen suurin kaupunki. Muita suuria kaupunkeja ovat Brest (142 722 as.), Quimper (63 961 as.), Lorient (58 135 as.) ja Vannes (52 984 as.).[3] Nykyisen Bretagnen pinta-ala on 27 209 km², ja sen asukasluku oli vuonna 2007 3 120 288. Historiallisesti Bretagne on käsittänyt myös osia nykyisestä Pays de la Loiresta ja sen pääkaupungin Nantesin; alue mielletään edelleen joissain yhteyksissä osaksi Bretagnea.
| Bretagne Bretagne | ||
|---|---|---|
|
 | |
| lippu | vaakuna | |
| Sijainti | ||
| ||
| Hallintopääkaupunki | Rennes | |
| Alueneuvoston puheenjohtaja |
Loïg Chesnais-Girard (PS) (2017–) | |
| Departementit | Côtes-d'Armor Finistère Ille-et-Vilaine Morbihan | |
| Arrondissementit | 17 | |
| Kantonit | 204 | |
| Kunnat | 1 268 | |
| Pinta-ala1 | 27 208 km² | |
| Väkiluku | ||
| - 2007 arvio | 3 120 288[1] | |
Pinta-alaltaan Bretagne on 27 209 km².[2] Alueen kallioperä on pääasiassa graniittia ja liuskekiveä, ja maaperä on myös hyvin hapanta. Bretagnella on yli 2 000 kilometriä vaihtelevaa rannikkoa: paikasta riippuen rannikolla on dyynejä tai kallioita. Vuoroveden vaikutus rannikolla on huomattava, ja erityisen huomattavaa se on St-Brieucin ja St-Michelin lahdilla, joissa laskuveden aikaan paljastuu kilometreittäin meren hiekkapohjaa. Etelärannikko on maanmuodostukseltaan matalaa ja tasaista, kun taas lännessä ja pohjoisessa rannikolla tyypillisiä ovat korkeat kalliot. Sisämaassa on suurehkoja metsäalueita ja maaperän peittämiä graniittisia tasankoja. Aikoinaan sisämaalle oli tyypillinen myös pensasaitojen muodostama maisema, mutta se on paljolti kadonnut maatalouden kehittymisen myötä. Lännessä on nimellä Monts d'Arrée tunnetut mäet, jotka muodostavat Bretagnen korkeimmat kohdat.[4]
Bretagnen ilmasto on suhteellisen leuto, mikä johtuu Golfvirran läheisyydestä. Talvet ovat lämpimiä, ja tavallisesti alueella on vain vähän lunta ja jäätä. Kesät ovat viileitä lämpötilan vaihdellessa tavallisesti 4,4–18 °C välillä. Keskimääräinen vuosittainen sademäärä on 104 senttimetriä.[5]
Nisäkkäistä Bretagnessa on runsaasti muun muassa metsäkauriita, villisikoja ja kettuja. Puhtaissa vesistöissä tavataan myös saukkoja ja Eurooppaan istutettuja rämemajavia. Rannikolla tavataan useita lintulajeja ja merellä hylkeitä ja delfiinejä. Rannikkovesissä kasvaa lisäksi yli 600 merilevälajia, joista suurta osaa käytetään lannoitteena. Aikoinaan suuret tammesta, pyökeistä ja kastanjapuista koostuneet metsät on paljolti hakattu, kun niitä käytettiin aikoinaan laivojen rakennuksessa. Joitakin metsäalueita, kuten Forêt de Fourgès ja Forêt de Paimpont on säilynyt nykypäiviin saakka.[4]
Bretagnen vesialueilla on sattunut useampi öljyturma. Vuonna 1978 laiva Amoco Cadiz haaksirikkoutui, ja siitä vuotanut öljy levisi satojen kilometrien pituudelle Bretagnen rannikolla. Vuonna 1999 tapahtui samanlainen onnettomuus, kun laiva Erika haaksirikkoutui. Nykyisin suurimpia ympäristöongelmia on jokien suuret nitraattipitoisuudet, mikä johtuu torjunta-aineiden laajamittaisesta käytöstä.[4]
_in_einem_Halbkreis_endend_Le_Ménec,_Carnac_,Departement_Morbihan_,Bretagne_Steffen_Heilfort.JPG)
Varhaisimmat merkit asutuksesta Bretagnessa on löydetty Menez Dreganista, jossa on merkkejä asutuksesta ja tulen käytöstä noin 450 000 vuoden takaa. 5 000–2 000 vuotta sitten alueen asukkaat alkoivat asettua aloilleen ja viljelemään maata. Tuolta ajalta tunnetaan useita megaliitteja, joita rakennettiin muuallekin Eurooppaan, mutta Bretagneen erityisen runsaasti. Niiden tarkoitusta ei tiedetä, mutta niiden on arveltu olleen ehkä hautapaikkojen tai rajojen merkkejä. Joillakin alueilla megaliitteja oli tehty ilmeisesti huomattavan pitkiksi ketjuiksi. Megaliittien lisäksi tunnetaan kahden tyyppisiä hautoja: dolmeneja ja "allée couverte" -nimellä tunnettuja pitkänomaisia hautoja. Pronssiajalla alettiin rakentaa myös pyöreitä hautakumpuja, joita tehtiin ilmeisesti merkittäville henkilöille.[6] 750 eaa. idästä alkoi tulla kelttiläistä väestöä, tosin ei tiedetä oliko kyseessä rodullisesti vai pelkästään kulttuurillisesti kelttiläinen väestö. Bretagnessa eli viisi heimoa: osimesit, venetit, coriosolitesit, riedonesit ja namnetit. Löydettyjen korujen ja muun esineistön perusteella alueella tiedetään olleen vahvat kauppayhteydet Britanniaan.[7]
Vaikka keltit olivat tunnettuja sotaisuudestaan, heistä ei ollut vastusta laajenevalle Rooman valtakunnalle. Julius Caesar voitti alueen voimakkaimman heimon venetit meritaistelussa Morbihaninlahdella, ja valloitetusta alueesta tuli Rooman valtakunnan Armorikan provinssi. Ei ole tiedossa missä mittakaavassa roomalaisia muutti alueelle, mutta paikallinen yläluokka alkoi rakennuttaa roomalaisen yläluokan tapaan itselleen villoja, sekä kylpylöitä. Rooman vallan ajan jättämät merkit eivät kuitenkaan ole kovin laajoja.[6]
Nykyinen Bretagne kehittyi paljolti Rooman valtakauden jälkeen 400- ja 500-luvuilla jaa. Tuolloin Britanniasta alkoi saapua kelttiläisiä brittejä, jotka muuttivat anglosaksien tieltä pois. Britanniassa puhutulle kornille läheistä sukua oleva bretonin kieli kehittyi Bretagnessa.[6] Tällöin itäisen ja läntisen Bretagnen välille syntyi ero, kun lännessä puhuttiin kelttiläistä kieltä ja idässä latinaa ja siitä kehittynyttä galloa. Samoin Bretagnen itäiset osat joutuivat roomalaiskatolisen kirkon piiriin frankkien kautta kristinuskon tullessa länsiosiin lähinnä irlantilaisten munkkien tuomana. Itäiset osatkaan eivät joutuneet kokonaan frankkien vallan alle, vaan niistä tuli eräänlaista ei-kenenkään-maata. Frankit yrittivät Ludvig Hurskaan valtakaudella kukistaa Bretagnea, mutta he eivät pystyneet asettamaan valtaansa alueelle kuin väliaikaisesti. Ludvig Hurskas sai alueen lopulta haltuunsa nimitettyään aluetta hallitsemaan bretonipäällikkö Nominoën, mutta hänen seuraajansa Kaarle Kaljupään aikana välit kiristyivät jälleen Nominoën yrittäessä ottaa haltuunsa Bretagnen ja frankkien valtakunnan välisen ei-kenenkään-maan. Bretonit voittivat Kaljupään Ballonin taistelussa, ja tämän piti antaa Nominoëlle kuninkaan arvo ja luopua ei-kenenkään-maasta. Voiton jälkeen alkoi kehittyä Bretagnen valtio.[8]
Alueella alkoivat liikkua viikingit, jotka polttivat ja ryöstivät Bretagnen rannikkoalueita. Monet bretonipäälliköt pakenivat väliaikaisesti Ranskaan, josta he toivat palatessaan mukanaan ranskan kielen. Viikingit voitettiin Questembertin taistelussa vuonna 888, mikä toi lyhyen tauon viikinkihyökkäyksiin. Viikingit palasivat ja ryöstivät Landévennecin vuonna 913, mutta heidät voitettiin jälleen Alain Barbetorten johdolla, mikä merkitsi viikinkien hyökkäysten loppua. Voiton jälkeen Barbetorte teki Nantesista Bretagnen herttuakunnan pääkaupungin.[8]
Barbetorten kuoltua Bretagnen sisäiset ristiriidat mahdollistivat ulkoisten voimien puuttumisen maan sisäisiin asioihin. Vilhelm Valloittaja soti joukkoineen Bretagnessa kannattamansa herttuaehdokkaan puolesta, ja myöhemmin hänen lähdettyään Englantiin vuonna 1066 monet bretonit taistelivat hänen puolellaan ja saivat palkkioksi maita Britanniasta. Ranskakin kiinnostui jälleen alueesta, ja onnistuneiden naimakauppojen kautta Bretagnessa oli kiinteät yhteydet Ranskaan vuoteen 1213 mennessä. Maata heikensi edelleen paikallisten lordien vaatimukset autonomiasta ja herttua Jean III:n kuoltua vuonna 1341 syttynyt perimyssota. Herttuan tittelistä taistelivat Jeanin sukulaiset: velipuoli Jean de Monfort ja veljentytär Jeanne de Penthièvre. Ranska tuki Penthièvreä, joka oli naimisissa Ranskan kuninkaan veljenpojan kanssa. Monfortilla oli puolestaan yhteyksiä Edvard III:nteen, ja häntä tukivat englantilaiset joukot. Perimyssota jatkui 20 vuoden ajan osana satavuotista sotaa. Herttuaksi nousi lopulta Jean de Monfortin poika Jean IV.[9]
.jpg)
Monfortien dynastian aikana Bretagnen herttuakunnassa jatkui pitkään suhteellisen rauhallinen aika. Bretagne joutui jälleen kahnaukseen Ranskan kanssa, kun kuningas Ludvig XI vaati aluetta itselleen. Syttyneessä sodassa suuri osa Bretagnen yläluokasta asettui Ranskan puolelle herttua François II:ta vastaan. Ranskalaiset voittivat bretagnelaiset Saint-Aubin-du-Cormier'n taistelussa vuonna 1488. François kuoli pian taistelun jälkeen, ja hänen tyttärensä Anna Bretagnelainen naitettiin Ranskan määräyksestä ensin Kaarle VIII:lle ja tämän kuoltua Ludvig XI:tä seuranneelle Ludvig XII:lle.[9] Annasta tuli kansan keskuudessa suosittu, ja hänet nähtiin Bretagnen itsenäisyyden symbolina, vaikka poliittisesti tilanne olikin päinvastainen. Anna sai 18 lasta, joista vain kaksi tytärtä eli aikuisikään saakka. Yksi hänen tyttäristään naitettiin Annan kuoltua vuonna 1514 kruununperijä Frans I:lle, joka solmi Ranskan kanssa Vannesissa unionisopimuksen vuonna 1532. Bretagnesta tuli osa Ranskaa, mutta se säilytti etuoikeuksia, kuten omat oikeusistuimet ja asukkaiden vapauden asepalveluksesta.[10]
Ranskan vallan alaisuuden alkukautta pidetään Bretagnen kulta-aikana. Pellavaa myytiin suuressa mittakaavassa Englantiin, ja kalastuksesta tuli tärkeä elinkeino. Kaupankäynti toi varallisuutta alueelle, ja moniin kaupunkeihin rakennettiin uusia kirkkoja ja taloja. Rennesistä tuli alueen uusi pääkaupunki. Uskonsodat vaikuttivat Bretagneenkin, jossa suurin osa väestöstä oli katolilaisia, mutta jossa jotkin yläluokan suvut kääntyivät protestanttisuuteen. Alueella taisteltiin etenkin vuosien 1589–1598 aikana. Paikalle tuli ulkomaalaisia sotilaita: englantilaisia protestanttien ja espanjalaisia katolilaisten avuksi. Sodan aikana Saint-Malon kaupunki julistautui itsenäiseksi, mutta itsenäisyyttä kesti vain neljä vuotta ennen sen antautumista. Uskonsodat päättyivät lopulta Henrik IV:n käännyttyä katolilaisuuteen.[10]
Sodan jälkeen Bretagnessa alkoi jälleen nousukausi. Uskonsotien seurauksena alkoi voimakas vastareformaatio, ja alueelle rakennettiin lukuisia uusia kirkkoja ja kappeleita. Useat lähetyssaarnaajat alkoivat lisäksi toimia maaseutuväestön parissa vahvistaakseen näiden katolilaisuutta. Kuuluisimpia näistä lähetyssaarnaajista olivat Michel le Nobletz ja Père Julien Maunoir. Molemmat heistä toimivat kansan parissa bretonin kielellä.[10] 1600-luvun alkupuolella Bretagnen satamia ja laivastotukikohtia kehitettiin. Vuonna 1631 Brestistä tuli Ranskan laivaston päätukikohta, ja vuonna 1666 perustettiin Lorientin kaupunki laivanrakennusteollisuutta varten. Nantesista oli tullut tärkeä kansainvälisen kaupan keskus.[11]
Bretagnen ja Ranskan unionista alkoi tulla kiistaa, kun bretagnelaisten mielestä Ranskan kuningas Ludvig XIII vaati heiltä liian suuria lahjoja unionisopimuksen ylläpitoa vastaan. Hänen seuraajansa Ludvig XIV:n kaudella Bretagneen alettiin tuoda veroja, joista se oli aiemmin ollut vapaa. Tämä johti levottomuuksiin Rennesissä ja Nantesissa, joista kapina levisi maaseudulle saakka. Avoin kapina syttyi Länsi-Bretagnessa vuonna 1675, ja sen johtoon nousi Sebastien Le Balp, mutta hänet murhattiin, ja kapina jäi vaille johtajaa. Kapina murskattiin ja useita siihen osallistuneita hirtettiin. 1700-luvun puolella jännitteet kasvoivat edelleen etenkin kasvavan varakkaan kauppiasluokan takia; sillä ei varallisuudestaan huolimatta ollut juurikaan valtaa Bretagnessa. Samalla Nantesista kasvoi Ranskan toiseksi merkittävin satama ja tärkeä orjakaupan keskus.[11]
Bretagne menetti erityisoikeutensa Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä. Tämä tapahtui vapaaehtoisesti, kun Bretagnen parlamentti lakkautettiin vuonna 1789. Erityisoikeuksille ei uskottu olevan tarvetta uudessa tasavaltalaisessa maassa. Tällöin Bretagne jaettiin viiteen departementtiin. Seurasi myös uskonnollisten johtajien vaino, kun vain neljännes Bretagnen papistosta suostui vannomaan uskollisuutta uudelle tasavallalle. Tämä johti tavallisen kansan keskuudessa tasavallan vastaiseen mielialaan, ja Bretagneen perustettiin vastavallankumouksellisia kuningasvaltaa kannattavia joukkoja. Armand Tuffin de La Rouërien vuonna 1791 perustamat joukot kärsivät kuitenkin tappion. Kun Preussi ja Itävalta aloittivat sodan tasavaltaa vastaan, bretagnelaiset kutsuttiin asepalvelukseen, josta monet laistivat piiloutumalla. Monet heistä liittyivät paikallisiin kapinallisiin, mutta heidät kukistettiin Napoleonin noustua valtaan. Toisaalta Napoleon antoi Bretagnelle helpotuksia liittyen papistoon ja palveluksenottoihin. Napoleon aloitti myös Nantesin ja Brestin välisen kanavan rakennuttamisen englantilaisten saarrettua Bretagnen satamat.[12]
Bretagnen menetettyä etuoikeutensa bretagnelainen kulttuuri ja bretonin kieli kärsivät. Vuodesta 1793 kaikki opetus tapahtui ranskaksi. Perinteinen teollisuus kärsi, ja maataloutta vaivasi työvoimapula. Vielä 1840-luvulla alueella kärsittiin merkittävissä määrin nälänhädästä. Pienemmät satamakaupungit kuten Morlaix ja Redon kuihtuivat Lorientin kukoistaessa. Nantesin-Brestin kanaali valmistui vuonna 1842 ja Quimper, Rennes ja Brest liitettiin Ranskan rautatieverkkoon vuoteen 1865 mennessä. Maatalous alkoi toipua parempien lannoitteiden myötä, mutta maaseudun asukkaiden määrä laski näiden muuttaessa kaupunkeihin. 1800-luvun loppupuolella noin 300 000 muutti Bretagnen ulkopuolelle Ranskan suuriin kaupunkeihin, kuten Pariisiin, ja ulkomaille. 1800-luvun lopussa heräsi myös kiinnostus Bretagnen kelttiläisyyttä kohtaan ja perustettiin Union Régionaliste Bretonne tutkimaan bretonin kieltä sekä paikallista kertomaperinnettä.[13]
Ensimmäinen maailmansota johti monien bretagnelaisten kuolemaan ja myös muualta tulleiden pakolaisten asettumiseen alueelle. Maailmansotien välisenä aikana Bretagnen poliittinen voimatasapaino vaihteli sosialistien ja konservatiivien välillä. Lisäksi bretagnelaiset nationalistiset liikkeet aktivoituivat, ja esimerkiksi Ranskan ja Bretagnen unionia kuvastanut patsas Rennesissä räjäytettiin. Morvan Marchal suunnitteli Bretagnen lipun vuonna 1926. Toisessa maailmansodassa vuonna 1940 saksalaiset miehittävät Bretagnen, ja alueelle tuli noin 150 000 saksalaissotilasta. Bretagnen satamista tehtiin sukellusveneiden tukikohtia, minkä johdosta liittoutuneet pommittivat useasti alueen satamia.[13] Bretagnessa toimi useita vastarintaryhmittymiä, ja toisaalta pieni joukko nationalisteja teki yhteistyötä miehittäjien kanssa. Bretagne vapautettiin liittoutuneiden noustua maihin Normandiassa vuonna 1944. Lisäksi paikalliset vapauttivat jotkin paikat, kuten Quimperin.[14]
Bretagnen merkittävimmät kaupungit olivat sodan seurauksena raunioina ja jälleenrakennus kesti vuosia. Vuodesta 1950 lähtien alueelle alettiin houkutella investointeja, mikä johtikin esimerkiksi autoteollisuuden tuloon Rennesiin, Vannesiin ja Lannioniin. Bretagnesta irrotettiin osa vuonna 1957, ja siitä luotiin Loire-Atlantiquen departementti osaksi Pays de la Loiren aluetta. Alueen pääkaupungiksi tuli Bretagneen aiemmin kuulunut Nantes.[14] Myöhemmin alueiden uudelleenyhdistämistä on vaadittu usealta taholta. Vuonna 1951 muutettiin vuodesta 1789 ollutta kieltoa käyttää bretonin kieltä kouluissa. Siihen asti bretonin puhuminenkin oli ollut rangaistava teko kouluissa.[15] Maatalous kehittyi nopeasti 1950-luvulta eteenpäin huolimatta maaseutuväestön vähenemisestä. 1990-luvulle mennessä Bretagne tuotti noin viidenneksen Ranskan maidosta ja yli 60 % artisokista ja kukkakaaleista.[16]
Vuonna 2007 Bretagnessa asui 3 120 288 henkilöä.[1] Bretagnen väestö eli bretonit ovat kelttiläistä alkuperää, ja heidän esi-isänsä tulivat muun Ranskan väestöstä paljolti poiketen Britanniasta. Historiallisesti Bretagne on ollut Ranskan tiheimmin asuttuja alueita, mutta maailmansodat ja maastamuutto ovat pienentäneet tätä asemaa. Vielä vuonna 1801 Bretagnessa asui 6,5 % koko Ranskan väestöstä, kun sama lukema oli vuonna 1982 enää 4,98 %.[5] Maahanmuuttajien määrä ylitti maastamuuttajien määrän ensimmäisen kerran vuonna 1975, ja sama tilanne jatkuu edelleen[17]. Bretagnen väestönkasvu on vuosien 1999–2008 välillä ollut 0,9 %, mikä on enemmän kuin Ranskan keskiarvo 0,7 %. Väestönkasvu selittyy maahanmuutolla. 31,5 % bretagnelaisista asuu yli 10 000 hengen kaupungeissa Ranskan keskiarvon ollessa 48,5 %. Yli 60-vuotiaiden määrä on Ranskan keskiarvoa hieman suurempi, 24,4 % väestöstä keskiarvon ollessa 22,4 %. Luku vaihtelee kuitenkin merkittävissä määrin alueellisesti: Côtes-d'Armorin departementissa lukema on 28,1 % ja Ille-et-Vilainessa 20,2 %.[18]
Merkittävän maahanmuuttajaryhmän muodostavat britit, joita asuu etenkin maan sisäosissa, missä asuntojen hinnat ovat rannikkoa halvempia. Brittiläisten maahanmuuttajien takia Bretagnessa julkaistaan esimerkiksi englanninkielistä lehteä The Central Brittany Journal. Brittiläisten maahanmuuttajien määrät ovat kuitenkin laskeneet.[19] Suurimpia ulkomaisia kansalaisryhmiä vuonna 2007 Bretagnessa olivat portugalilaiset (4 900) ja marokkolaiset (4 279). Yhteensä ulkomaiden kansalaisia oli Bretagnessa 54 418.[20]
.jpg)
Bretagnen alueellinen hallintoelin on Bretagnen alueneuvosto. Sen edustajat valitaan vaaleilla, joista viimeisimmät pidettiin vuonna 2015. Edustajia alueneuvostossa on 83, ja heidät valitaan kuusivuotiskausiksi Bretagnen eri departementeista. Nykyisen alueneuvoston puheenjohtajana toimii sosialistisen puolueen edustaja ja Ranskan puolustusministeri Jean-Yves Le Drian.[21]
Bretagnen nationalistiset liikkeet ovat syyllistyneet terroristi-iskuihin. 1960-luvulta lähtien on tehty yli 200 väkivaltaista iskua, joista useimmat on toteuttanut Armée Révolutionnaire Bretonne. Hyökkäysten kohteena ei kuitenkaan yleensä ole olleet ihmiset, mutta esimerkiksi vuonna 2000 tapahtuneessa iskussa kuoli pikaruokalan tarjoilija. Iskusta tuomittiin vuonna 2004 yksitoista henkilöä, joista neljää pidettiin terroristeina.[22]
Muusta Ranskasta poiketen Bretagnessa ei ole maksullisia teitä. Alueella on kolmetoista junarataa, joilla on pituutta yhteensä 1 193 kilometriä. Näistä kolme on TGV-junien käytössä. TGV-junalla esimerkiksi matka Rennesistä Pariisiin kestää kaksi tuntia. Rautatieliikenteen määrä nousi vuosien 2002–2007 välisenä aikana 34 %. Bretagnessa on kahdeksan lentokenttää Brestissä, Rennesissä, Lorientissa, Quimperissa, Dinardissa, Lannionissa ja Saint-Brieuc Morlaixissa. Lisäksi Notre-Dame-des-Landesiin on rakenteilla uusi kansainvälinen lentokenttä.[23]
Bretagnen työttömyyslukemat ovat olleet pari prosenttia maan keskiarvoa pienempiä. Vuonna 2006 työvoimaan kuuluvia bretagnelaisia oli 1,24 miljoonaa. Noin 6 % heistä työskenteli maatalouden ja kalastuksen parissa, noin 25 % teollisuuden ja 70 % kauppa- ja palvelualoilla. Paikallisen talouden tyypillinen piirre ovat paikalliset pienet ja keskikokoiset yritykset. Maatalous on keskittynyt karjan ja kasvisten kasvatukseen. Vuonna 2005 Bretagnessa oli 40 632 maatilaa, mikä merkitsi 21 %:n laskua vuodesta 2000. Teollisuuden saralla Bretagne on niitä harvoja alueita Ranskassa, joissa teollisuuden työpaikat ovat lisääntyneet 1980-luvun jälkeen. Suurin osa, noin 43% teollisuusyrityksistä, on keskittynyt ruuan valmistukseen. Muita teollisuuden aloja ovat muun muassa autoteollisuus ja laivanrakennus.[24]
Perinteinen bretagnelainen kulttuuri on paljolti hävinnyt etenkin maaseudun muuttumisen seurauksena. Kuitenkin viime vuosikymmenten aikana bretagnelaista kulttuuria on myös elvytetty. Naiset pitävät edelleen tunnettua bretagnelaista päähinettä nimeltä coiffe, mutta sitä käytetään vain erityistilanteissa. Bretagnessa toimii useita kansanmusiikkia soittavia yhtyeitä ja alueella järjestetään kansantansseja. Perinteisiä käsityöitä, kuten punottuja koreja, valmistetaan edelleen paikoittain.[16] Maaseudulle tyypillisiä huonekaluja ei kuitenkaan enää valmisteta[25].
Nykyisin valtaosa Bretagnen asukkaista puhuu ranskaa. Alueella on sen lisäksi kaksi historiallista kieltä, joita puhutaan edelleen. Bretonin kieli on kelttiläinen kieli, jota puhuu noin 5,5 % alueen väestöstä. Valtaosa sen puhujista asuu Bretagnen länsiosissa. Romaanisiin kieliin kuuluvaa galloa puhutaan sitä vastoin maan itäosissa. Gallon kielen osaajien määrästä ei ole tehty kovin monta tutkimusta, mutta erään tutkimuksen mukaan sitä osaa 5–10 % Itä-Bretagnen väestöstä. Molemmat kielet ovat uhanalaisia, ja ne siirtyvät sukupolvelta toiselle enää vain harvoissa perheissä. Bretonin kielellä on nykyisin tarjoilla kouluopetusta, ja sitä opetetaan 121 yläasteella ja 45 lukiossa. Galloa opetetaan vastaavasti neljällä yläasteella ja kolmessa lukiossa.[26]
Ehkä tunnetuin bretoniksi kirjoittanut kirjailija oli Pierre-Jakez Hélias, joka kuvasi kirjoissaan Bretagnen maaseudun elämää. Hän kirjoitti kirjoja bretoniksi ja käänsi ne ranskaksi. Kirjaa Le Cheval d'orgueil myytiin 2,2 miljoonaa kappaletta, mutta vain 750 niistä bretoniksi.[16]
Valtaosa bretagnelaisista on katolilaisia. Uskonnollisuus on vähentynyt, mutta uskonnolliset tavat kuten häät ja kaste ovat edelleen yleisiä.[27] Bretagne on Euroopan suurimpia uskonnollisten monumenttien keskittymiä. Tärkeitä hahmoja Bretagnen uskonnollisuudessa ovat seitsemän alueen pyhimystä ja näihin yhdistetyt kirkot. Pyhimykset ovat epävirallisia, eli katolinen kirkko ei ole pyhittänyt heitä virallisesti. Bretagnessa on suuria määriä pyhiinvaellusreittejä merkinneitä tienvarsiristejä sekä pyhiä lähteitä, joille on yleensä pystytetty jonkun pyhimyksen patsas. Lähteisiin liitetään usein usko niiden parantavasta voimasta.[28] Paikalliseen uskonnolliseen perinteeseen on sekoittunut kelttiläisiä aiheita, kuten kärryjä ajavana luurankona kuvattu Ankou. Ankoun kuvia on usein eri kirkoissa.[29]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
