suomalainen piispa From Wikipedia, the free encyclopedia
Aleksi Emanuel Lehtonen (21. kesäkuuta 1891 Uusikaupunki – 27. maaliskuuta 1951 Turku) toimi Turun arkkipiispana vuosina 1945–1951.
| Aleksi Lehtonen | |
|---|---|
 Arkkipiispa Aleksi Lehtonen Valokuvaamo Tenhovaara, kuvaaja Museovirasto - Musketti |
|
| Turun ja Suomen arkkipiispa | |
|
1945–1951
|
|
| Edeltäjä | Erkki Kaila |
| Seuraaja | Ilmari Salomies |
| Tampereen piispa | |
|
1934–1945
|
|
| Edeltäjä | Jaakko Gummerus |
| Seuraaja | Eelis Gulin |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. kesäkuuta 1891 Uusikaupunki |
| Kuollut | 27. maaliskuuta 1951 (59 vuotta) Turku |
| Asuinpaikka | Uusikaupunki, Helsinki, Tampere, Turku |
| Ammatti | arkkipiispa, piispa, käytännöllisen teologian professori |
| Arvonimi | Bonnin ja Sopronin yliopistossa teologian kunniatohtoriksi |
| Vanhemmat | Emanuel Lehtonen ja Fransisca Sofia Josefintytär Siiri |
| Puoliso | Kyllikki Margaretha af Hällström |
| Lapset | Samuel, Mikael, Risto, Elisabeth ja Johannes |
| Sukulaiset | sisarukset Naima, Aina, Johan ja Anna |
| Muut tiedot | |
| Merkittävät teokset |
Varhaisemman herännäisyyden käsitys pappisvirasta (Väitöskirja), Uskon jalo taistelu, Jumalan rauha, Vesperale I-II sekä Kirkon pyhät toimitukset |
Aleksi Lehtosen isä Emanuel Lehtonen oli Uudenkaupungin kaupunginpalvelija ja äiti Fransisca Sofia Josefintytär Siiri, joka toimi lastenvaatteiden ompelijana. Perheeseen syntyivät lapset Naima vuonna 1878 (k. 1879), Aina 1880, Johan 1883 (k. 1885), Anna 1890 ja Aleksi vuonna 1891. Perheen lapsista tuli täysorpoja vuonna 1899, kun isä kuoli; äiti oli kuollut muutama kuukausi aiemmin. Aleksi sai hyvän uuden kodin tullipäällysmies F. O. Stenroosin ja tämän sydämellisen Maria-rouvan luota.
Aleksi Lehtosen puoliso oli Kyllikki Margaretha af Hällström. Perheeseen syntyivät lapset Samuel, Mikael, Risto, Elisabeth ja Johannes.[1][2] Pojista Samuel Lehtonen toimi aikanaan Helsingin piispana ja myös Mikael ja Risto Lehtonen ovat pappeja.[3] Arkkipiispa Lehtonen kuoli Turussa 1951.
Lehtonen kävi koulua Uudessakaupungissa, jonka lyseosta hän valmistui ylioppilaaksi 16-vuotiaana. Helsingin yliopistossa hän opiskeli teologiaa ja valmistui papiksi vuonna 1911 20-vuotiaana. Teologian kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1917 ja lisensiaatin 1921. Tohtoriksi (ultimus) hän valmistui 1923. Ulkomaisia opintoja Lehtonen suoritti Leipzigissa 1923 ja Englannissa 1924. Opinto- ja tutkimusmatkoja hän teki mm. Yhdysvaltoihin, Italiaan, Sveitsiin ja Skandinaviaan.[2]
Ensimmäinen papin virkapaikka Lehtosella oli Laviassa. Myöhemmin Lehtonen toimi Helsingin pohjoisen suomalaisen seurakunnan kappalaisen virassa vuodesta 1917, josta hän vuonna 1922 siirtyi Helsingin yliopistoon käytännöllisen teologian professori Lauri Ingmanin assistentiksi kymmeneksi vuodeksi. Dosenttina Lehtonen oli 1927-1932. Ingmanin jälkeen hän hoiti käytännöllisen teologian professorin virkaa ja nimitettiin itse virkaan 1932. Piispa Jaakko Gummeruksen äkillisen poismenon jälkeen Lehtonen valittiin vuonna 1934 Tampereen piispaksi ja tuli vuonna 1945 Suomen kahdeksanneksi arkkipiispaksi Turun piispanistuimelle. Kotimaa-lehden päätoimittajuutta hän hoiti vuodet 1917-1919.[1][2]
Lehtonen toimi Ylioppilaiden Kristillisessä Yhdistyksessä (YKY) ja Nuorten Miesten Kristillisessä Yhdistyksessä (NMKY). Eritoten professori Arthur Hjelt, paroni Paul von Nicolay ja tohtori John R. Mott vaikuttivat voimakkaasti liikkeiden kristilliseen ilmapiiriin. Vuonna 1931 hän joutui viralliseen yhteyteen amerikkalaisen John R. Mottin johtaman Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistyksen (NMKY) päämajaan ja Suomen edustajaksi NMKY:n Maailmanliittoon. Herätyskristillisyys oli hänen sydäntään lähellä koko elämänsä ajan. Lehtonen oli 13-vuotias kuunnellessaan pastori E. Kilpeläistä. Silloin Aleksi-poika heräsi. Herätyskristillisyyteen Lehtosella liittyi syvä kirkollisuus. Nuorisotyön käytännöllisen harrastamisen lisäksi Lehtonen tutki nuorisotyötä tieteellisesti.[1]
Assistenttina Lehtonen ohjasi homileettisia, liturgisia ja katekeettisia harjoituksia sekä ns. kursoorista raamatunlukua. Näin hän vaikutti huomattavasti tulevien pappien kasvatukseen. Käytännöllisen teologian professorina Lehtosen luennot olivat selkeitä, hyvin valmistettuja ja sisälsivät runsaasti opastusta käytännölliseen seurakunnan hoitamiseen. Luentoaiheina oli seurakuntatyö, homiletiikka ja Suomen kirkko-oikeus.[1]
Laaja-alaisten piispallisten tehtävien joukosta mainittakoon pappisvihkimykset ja pastoraalitutkinnot. Lehtonen toi oman lisänsä entiseen käytäntöön. Hän kokosi pappiskokelaat luokseen, keskusteli heidän kanssaan ja valmisteli heitä pyhään virkaan. Täten hän pyrki pääsemään sielunhoidolliseen ja syventävään kosketukseen nuorten pappien kanssa.[1]
Arkkipiispan virkaanasettamisjuhlassa oli myös tasavallan presidentti, marsalkka C. G. E. Mannerheim. Tervehdyksessään hän lausui: ”Tänä nykyisenä aikana monet hakevat enemmän kuin muulloin lohdutusta uskonnosta. Ahtaat ajat ovat myös armon aikoja. Toivotan Teille, kirkkomme primas, menestystä työssänne ja kirkollemme voimaa antamaan nuorisollemme, kansamme pojille ja tyttärille, sitä tukea, jota he niin kipeästi kaipaavat matkallaan läpi ajan myrskyjen.”[1]
Aleksi Lehtosen arkkipiispuuskausi oli erityisen vaikeaa. Maa oli kärsinyt tappion sodassa ja maahan lyöty. Kansankirkko eli vaikeissa rasituksissa. Suuria uudistuksia oli meneillään. Papiston uusi palkkausjärjestelmä työllisti, samoin maanhankintalaki. Maantarvitsijoille, mm. siirtoväelle, luovutettiin seurakunnan maita. Tuomiokapitulin istunnoissa Lehtonen esitteli suunnitelmiaan ja niistä keskusteltiin. Asioiden käsittely oli ripeää ja kollegiaalista: Lehtosen toimintaperiaatteena oli ”Ei kaikki mieli minulla, onpa mieltä toisillakin”.[1]
Piispana Aleksi Lehtonen piti yllä kirkkojenvälistä yhteyttä. Erityisesti hän nautti arvonantoa anglikaanisen kirkon piirissä, mistä osoituksena oli muun muassa hänen osallistumisensa Canterburyn arkkipiispan johdolla pidettyihin niin kutsuttuihin Lambeth-konferensseihin.[1]
Ekumeeninen eli yleiskirkollinen liike järjestäytyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ”Kansainvälisen ystävyyden edistämiseksi työskentelevän kirkollisen Maailmanliiton” (World Alliance for Promoting International Friendship through the Churches) nimellä. Liike perusti kansallistoimikuntiansa eri maihin. Suomessa kansallistoimikunnan sihteeriksi Sigfrid Sireniuksen jälkeen valittiin Aleksi Lehtonen vuonna 1921. Vuonna 1932 hän tuli suomalaisen kansallistoimikunnan puheenjohtajaksi. Lehtonen halusi yhdistää erilaisia kansainvälisiä virtauksia. Niinpä vuonna 1933 kansallistoimikunnan nimi muutettiin Yleiskirkolliseksi Toimikunnaksi. Sen tarkoituksena oli seurata World Conference on Faith and Order -liikettä, Oecumenical Christian Council’in johtamaa yhteysliikettä sekä World Alliance for Promoting International Friendship through the Churches –liittoa, sekä vaalia suhteita ulkomaiden kirkkoihin ja kansainvälisiin kristillisiin liikkeisiin.[1]
Sota-aika liitti Lehtosen läheisesti puhtaaseen luterilaiseen yhteyteen. Erityisesti Pohjois-Amerikan luterilaisten veljien henkinen ja aineellinen tuki voimisti yhteyttä. Vuonna 1947 perustettiin luterilaisten kirkkojen Maailmanliitto Lundissa. Arkkipiispa Lehtonen osallistui huomattavalla tavalla perustamiskokoukseen.[1]
Aleksi Lehtonen tuli Bonnin ja Sopronin yliopistossa teologian kunniatohtoriksi.[2]
Aleksi Lehtonen toimi Suomen kirkon seurakuntatyön keskusliiton sihteerinä 1922-1927, johtokunnan jäsenenä 1927-1945 sekä puheenjohtajana 1936-1945. Suomen kristillisessä ylioppilasliitossa hän toimi 1920-1929 sekä Suomen nuorten kristillisen liiton puheenjohtajana 1931-1945. Kirkolliskokouksissa Lehtonen oli uuden virsikirjan tarkastustoimikunnassa puheenjohtajana 1937-1938, virsikirjan toimituskunnassa 1938-1939 sekä käsikirjakomiteassa 1943-1951. Mannerheimin lastensuojeluliiton valtuuskunnan jäsenenä hän oli 1936-1951. Ulkomaisia tehtäviä Lehtosella oli mm. Edinburghin kirkkojenvälisen konferenssin armo-oppikomission jäsenyys 1937.[2]
Lehtonen kirjoitti hartauskirjoja, saarnakokoelmia sekä tieteellisiä teoksia. Ensimmäinen hartauskirja oli Valoisasta elämästä (1919). Suurta huomiota sai osakseen Uskon jalo taistelu (1927). Se on yhtäjaksoinen esitys uskonelämän alkamisesta ja sen jatkumisesta. Tämä kirja oli senaikuisille ylioppilaille todellinen lahja, opas joka näytti turvallista tietä turvalliseen päämäärään. Hartauskirjojen kruunuksi tuli vuonna 1944 ilmestynyt Jumalan rauha, joka on käännetty myös ruotsiksi ja tanskaksi. Se on varmaan persoonallisin Aleksi Lehtosen kirjoista. Siinä tuntuvat kirjoittajan omat sydämenlyönnit. Ensimmäinen saarnakokoelma oli Turvasi on ikiaikojen Jumala (1918). Muita arvossapidettyjä kokoelmia ovat Valoisasta elämästä (1919) ja Pyhästä kirkkaudesta (1922). Vuonna 1931 ilmestyivät tieteelliset teokset Kirkon pyhät toimitukset, Die livländische Kirchenordnung des Johannes Gezelius ja Psykologista valaistusta nuoruusvuosien uskoon.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
