ihmisen älykkyyden mittaustapa From Wikipedia, the free encyclopedia
Älykkyysosamäärä eli lyhennettynä ÄO on psykometriikassa standardoidusta älykkyystestistä saadun tuloksen sijainti tilastollisesti älykkyystestin tulosten keskiarvoon suhteutettuna, ja tätä suhteellista sijaintia kuvaava pistemäärä sekä tietyllä tavalla määritellyn älykkyyden mittari. Älykkyystestien tuloksista muodostetaan normaalijakauma, jonka keskiarvoksi on asetettu luku 100 ja keskihajonnaksi valittu joko 15 tai 16 ja joskus myös 24. Älykkyystestejä on useita erilaisia ja älykkyystestien tulokset eivät ole lainkaan vertailukelpoisia, jos eri älykkyystesteissä käytetyt keskihajonnat ovat toisistaan poikkeavia. Nykyään lähes kaikkien älykkyystestien tulokset esitetään käyttämällä keskihajontaa 15, jotta testien tulokset eivät aiheuttaisi sekaannusta. Yleisimmät älykkyystestit ovat aikuisille suunnattu Wechsler Adult Intelligence Scale (WAIS), lapsille suunnattu Wechsler Intelligence Scale for Children (WISC) ja vuodesta 1916 käytetty Stanford–Binet Intelligence Scales (Stanford-Binet). Nämä älykkyystestit ovat keskenään erilaisia, ja niiden tulokset ovat samansuuntaisia, mutta eivät keskenään vertailukelpoisia.[1]
Älykkyystesteissä pyritään mittaamaan psykometrisessä teoriassa tietyllä tavalla määriteltyä älykkyyttä, mutta älykkyystesti toimii vain tämän tietyllä tavalla määritellyn älykkyyden indikaattorina, koska älykkyyttä on vaikea mitata ja älykkyystestien avulla voidaan saada vain vihiä todellisesta älykkyydestä. Älykkyystestin tulos pyrkii kuvaamaan testatun henkilön kognitiivisia kykyjä tilastollisesti keskiarvoon 100 suhteutettuna: tulos, joka on alle keskiarvon tarkoittaa keskimääräistä alhaisempaa älykkyyttä ja tulos joka on yli keskiarvon kuvaa keskimääräistä korkeampaa älykkyyttä. Osa testeistä erottelee suoriutumista myös eri osa-alueilla, tyypillisesti matemaattis-loogisessa päättelyssä, kolmiulotteisessa ajattelussa, kielellisessä lahjakkuudessa ja muistitoiminnoissa. Väestöstä 50 prosenttia saa älykkyystestissä tuloksen, joka sijoittuu välille 90–110 (keskihajontana 15). Älykkyysosamäärään liittyy testauksessa havaittu säännönmukaisuus, yleisälykkyys (g-tekijä), joka kuvaa kaikenlaisiin älykkyyttä vaativiin tehtäviin liittyvää laajaa ja yleistä kykyä erilaisten erityiskykyjen sijaan.
Älykkyysosamäärä on tiedemaailmassa laajimman hyväksynnän saanut älykkyyden mittari. Useiden ilmiöiden on luonnossa havaittu noudattavan normaalijakauman mallia.[2] Älykkyysosamäärään on kohdistettu voimakastakin kritiikkiä, sillä älykkyysosamäärä viittaa käsitykseen jonka mukaan ihmisen älylliset kyvyt voitaisiin ilmaista yhdellä yksiselitteisellä mitta-asteikolla.
2000-luvun alusta alkaen monissa maissa, joissa älykkyysosamäärä on ollut korkealla tasolla, on taso alkanut laskea[3]. Näitä maita ovat esimerkiksi Iso-Britannia, Ranska, Tanska, Norja, Suomi, Viro ja Alankomaat[3]. Yhdeksi ajatukseksi on esitetty, että näihin maihin muuttaa ihmisiä, joiden älykkyysosamäärä on nykyisiä asukkaita alhaisempi.[4] Kattavan akateemisen tutkimuksen mukaan maahanmuutto ei selitä yleistä älykkyysosamäärän laskua edellä mainituissa maissa, vaan maahanmuutolla todettiin olevan ilmiöön joko vähäinen tilastollinen merkitys tai ei merkitystä lainkaan[3].
Alfred Binet (1857–1911) kehitti Ranskan valtion toimeksiannosta ensimmäisen älykkyystestin v. 1903. Se koostui muutamasta kymmenestä tehtävästä, joita oli kokeiltu eri-ikäisillä lapsilla, kehitysvammaisilla ja sotilailla. Testiä käytettiin aluksi erityisopetusta tarvitsevien koululaisten seulomiseen ja kehitysvammaisten luokittamiseen.[5]
Alkujaan älykkyysosamäärän käsite otettiin käyttöön, jotta eri-ikäisten lasten älyllistä suorituskykyä voitaisiin vertailla. Älykkyysosamäärä laskettiin jakamalla lapsen älykkyysikä hänen iällään ja kertomalla näin saatu luku 100:lla. Esimerkiksi jos lapsi oli kymmenvuotiaana yhtä kehittynyt kuin 13-vuotiaat keskimäärin, hänen älykkyysosamääränsä oli 130; jos taas hän oli vasta samalla tasolla kuin kahdeksanvuotiaat keskimäärin, älykkyysosamäärä oli 80. Näin määriteltynä käsitettä ei voitu soveltaa aikuisiin, koska aikuisiällä suoriutuminen käytetyissä älykkyystesteissä ei samalla henkilöllä enää sanottavasti muutu iän mukana.
Nykyinen pisteytys perustuu persentiileihin. Vastaukset pisteytetään ja pistemäärää verrataan normaalijakaumaan, jonka keskiarvo on 100 ja keskihajonta tyypillisesti 24, 16 tai 15. Kyvykkyyttä kuvaava pistemäärä suhteutetaan testattavan ikään, eli suoritusta verrataan oman ikäryhmän yleiseen suoritustasoon. Kokeiden pistemäärät ovat nousseet vuosien saatossa (Flynnin ilmiö), joten testit normalisoidaan uudelleen pistemäärien keskiarvon pitämiseksi sadassa. Suurin osa (noin 68 %) ihmisistä asettuu älykkyysosamäärältään välille 85–115, kun keskihajonta on 15. Tällöin ÄO 50–69 merkitsee lievää, 35–49 keskitasoista, 20–34 vaikeaa ja tätä pienempi syvää kehitysvammaisuutta.[6]
ÄO-kokeen antamien tulosten yhteydestä testattavien todelliseen älykkyyteen on kiistelty. Älykkyystestit pyrkivät mittaamaan kognitiivisen toiminnan osa-alueita (esimerkiksi matemaattis-loogista päättelykykyä, kolmiulotteista ajattelua, kielellistä lahjakkuutta, muistitoimintoja), ja osatulosten pohjalta pyritään määrittämään testattavan älykkyysosamäärä. Yhtenäisen arvon laskennan mielekkyyttä on arvosteltu. Suoriutuminen eri osa-alueilla on kuitenkin useimmiten melko yhdenmukaista.[7] Älykkyydessä katsotaankin olevan erityinen g-tekijä eli yleisälykkyys (g-factor, general intelligence factor), joka vastaisi jollain tavalla perinteisesti ymmärrettyä älykkyyttä.[7]
Älykkyystestin tulos voi kuitenkin joskus olla yhdistelmä hyvin korkeita ja hyvin matalia testin osa-alueiden tuloksia: testi on esimerkiksi antanut autistiksi diagnosoidulle kirjailija Donna Williamsille lievästi kehitysvammaisen ihmisen älykkyysosamäärän.[8] Testi ei kyennyt mittaamaan oikein edes yksittäisiä älykkyyden osa-alueita, sillä Williams sai erittäin huonot pisteet kielellisiä taitoja mittaavissa tehtävissä, vaikka oli ehtinyt suorittaa jo kielitieteen sivuainekokonaisuudet sekä kirjoittaa kansainvälisen menestysteoksen.[8]
Kriitikkojen mukaan ÄO-testit ovat liian kapea-alaisia ja leimaavia, eivätkä ne mittaa esimerkiksi musikaalista tai sosiaalista lahjakkuutta. Suuri älykkyysosamäärä voi leimata lasta ja häntä voidaan painostaa liiallisiin suorituksiin, kun taas tulokset alhaisesta älykkyysosamäärästä voivat saada ihmiset ajattelemaan että hänestä ei ole mihinkään.
Älykkyysosamäärä korreloi jossakin määrin koulumenestyksen kanssa. Älykkyysosamäärä ei suoraan ole yhteydessä esimerkiksi sosiaaliseen lahjakkuuteen, joka on yhteydessä metataitoihin ja persoonallisuuteen. Usein lahjakkuus ymmärretään samaksi kuin älykkyys. Älykkyys on kuitenkin vain yksi lahjakkuuden puolista.[9]
Testeistä on pyritty tekemään mahdollisimman riippumattomia testattavan kulttuuritaustasta, kielitaidosta tai opinnoista. On kuitenkin havaittu, että koulutus parantaa menestymistä ÄO-tutkimuksessa. Keskustelua on käyty siitä, vaikuttaako esimerkiksi Internetin mahdollistama testiharjoittelu menestymiseen mittaustilanteessa. Yksittäisessä testissä tulokseen voivat vaikuttaa haitallisesti olosuhteet, esimerkiksi krapula, unen puute, masennus tai masentuneisuus. Tunnetuimpia testejä ovat David Wechslerin kehittämät testit aikuisille (WAIS) ja lapsille (WISC) sekä Cattellin ja Cattellin ei-verbaalinen älykkyystesti, jota älykkäiden yhdistys Mensa käyttää jäsenikseen pyrkiviä testatessaan.
Älykkyysosamäärän merkitys ja tulkinta on muuttunut aikojen kuluessa. Yhteistä älykkyydestä käytetyille mittauksille on se, että keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100 ja että älykkyysosamäärän asteikko ei ole absoluuttinen eli suhdeasteikko vaan järjestysasteikko. Älykkyystesteillä mitataan siis ihmisten älykkyyttä suhteessa toisiinsa, ei ”absoluuttista” älykkyyttä. ÄO-testien kanssa melko voimakkaasti korreloivat yksinkertaiset kognitiiviset tehtävät (elementary cognitive task, ECT), esimerkiksi reaktionopeustestit, perustuvat kuitenkin absoluuttiseen asteikkoon.
Ensimmäinen älykkyysosamäärän määritelmä tulee Alfred Binet’n vuonna 1904 lapsille kehittämästä testistä, joilla hän halusi selvittää oppilaat, joille olisi annettava lisäopetusta. Lapsen älykkyysosamääräksi katsottiin henkinen ikä jaettuna fyysisellä iällä kerrottuna sadalla. Tämän määritelmän vahvuus oli, että se pysyi yleensä muuttumattomana lapsuusiän ajan. Kyseinen määritelmä ei kuitenkaan sovi aikuisten älykkyyden ilmoittamiseen.
Myöhemmin älykkyysosamäärä määriteltiin normaalisti jakautuneeksi, ja älykkyysosamäärän keskiarvoksi valittiin 100. Käytännössä älykkyysosamäärä ei noudata aivan normaalijakaumaa, koska sen määrittelyssä käytetty populaatio on rajallinen eikä riittävän edustava ääripäissä. Niinpä huippupisteitä saavien osuus on korkeampi kuin ÄO-asteikon perusteella ennustaisi.
Nykyinen älykkyysosamäärän tulkinta perustuu persentiileihin, jotka siirretään normaalijakaumalle. Esimerkiksi älykkyys, jonka alle jää 98 prosenttia väestöstä, vastaa normaalijakaumassa pistettä joka on kahden keskihajonnan päässä keskiarvosta.
| ÄO-luokitus | Keskihajonta 15 | Keskihajonta 16 | Keskihajonta 24 | Jakautuminen väestöön[10][11][12] |
|---|---|---|---|---|
| Erittäin korkea | ÄO 130 | ÄO 132 | ÄO 148 | 2 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n
Huippuälykkyys Älykkyysosamäärän mittauksissa kriteerinä on ÄO, joka on kaksi keskihajontaa väestön keskiarvon yläpuolella |
| Korkea | ÄO 115 | ÄO 116 | ÄO 124 | 16 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n |
| Normaali | ÄO 100 | ÄO 100 | ÄO 100 | 50 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n
68 %:lla suomalaisista on normaali älykkyysosamäärä |
| Matala | ÄO 85 | ÄO 84 | ÄO 76 | 84 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n |
| Erittäin matala | ÄO 70 | ÄO 68 | ÄO 52 | 98 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n
Älyllinen kehitysvammaisuus Älykkyysosamäärän mittauksissa kriteerinä on ÄO, joka on kaksi keskihajontaa väestön keskiarvon alapuolella (WHO:n luokitus) |
Jotta älykkyysosamäärä voisi olla käyttökelpoinen mittari, täytyy älykkyysosamäärätestillä olla riittävä reliabiliteetti ja validiteetti.
ÄO-testin reliabiliteetilla viitataan testin tulosten toistettavuuteen. Reliabiliteettia voidaan mitata teettämällä samoilla henkilöilla useita älykkyystestejä ja vertaamalla samojen henkilöiden tekemien testien tuloksia. Eri testikertojen tulosten välistä korrelaatiota kutsutaan reliabiliteettikertoimeksi. Mitä suurempi tämä kerroin on, sitä suurempi reliabiliteetti testillä on.[13]
ÄO-testin validiteetista puhuttaessa viitataan siihen, miten hyvin testi mittaa haluttua ominaisuutta eli kognitiivisia kykyjä. Validiteettia mitataan vertaamalla ÄO-testin tuloksia ja kognitiivisia kykyjä vaativia suorituksia kuten koulumenestystä.[13]
ÄO-testit ennustavat hyvin opintomenestystä. Englantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että 11-vuotiaana tehdyn ÄO-testin tulokset selittivät suuren osan tulosten vaihtelusta osaamista useissa kouluaineissa mittaavassa GCSE-tutkinnossa, joka suoritetaan 16-vuotiaana. Selittävä osuus vaihteli aineittain siten, että esimerkiksi matematiikassa se oli lähes 60 prosenttia, kieliaineissa noin 40–50 prosenttia ja taideaineissa alle 20 prosenttia.[14]
Schmidtin ja Hunterin meta-analyysin mukaan ÄO on paras yksittäinen työssä menestymistä ennustava tekijä, kun työnhakijoilla ei ole ennestään kokemusta vastaavasta työstä.[15] ÄO korreloi positiivisesti työsuorituksen laadun kanssa kaikissa ammattiryhmissä, joita on tutkittu. Korrelaatio vaihtelee 0,2:n ja 0,6:n välillä.[16] ÄO kuitenkin ennustaa menestystä paremmin tehtävissä, joissa älyllinen panos on keskeinen, kuin tehtävissä, joissa motoriset kyvyt on tärkeitä.[17][15] Matala ÄO estää tavallisesti tyydyttävän työsuorituksen tutkimus- ja johtotehtävissä, kun taas vähän muodollisia tietoja ja taitoja vaativissa tehtävissä fyysinen kunto ja kehonhallinta ovat yleensä ÄO:ta tärkeämpiä työsuorituksen laadun vaihtelun selittäjiä.[15]
Älykkyysosamäärän ja elämässä menestymisen välillä on havaittu yhteys. Tutkimus Skotlannissa näytti, että 15 pistettä alhaisempi ÄO merkitsisi 20 % pienempää mahdollisuutta ylittää 76 vuoden ikä ja 30 pistettä alempi tulos tarkoittaisi 37 % pienempää mahdollisuutta. Tutkimuksessa ei kuitenkaan selvitetty muiden ’kolmansien tekijöiden’ (kuten yleinen terveys) vaikutusta ÄO:n ja kuolemisen välillä, joten älykkyyttä ei voida pitää kuolleisuuden kausaalisena syynä.[18] Charles Murrayn tutkimuksissa ÄO:n ja tulotason väliltä löytyi korrelaatiota.[19]
Frey ja Detterman (2003) ovat löytäneet yleisälykkyyden (g) ja yhdysvaltalaisten SAT-kokeiden tulosten väliltä 82 prosentin korrelaation.[20]
American Psychological Associationin mukaan älykkyyden heritabiliteetti eli perimän vaikutus olisi 0,75 aikuisille ja myöhäisnuorille, 0,45 lapsille.[21] G-tekijän heritabiliteetti olisi 0,9 aikuisille, 0,4 keskilapsuudessa ja 0,2 pikkulapsille.[22][23] Eräs mahdollinen selitys on, että ihmisten toiminta vahvistaa heidän geeniensä vaikutusta.[21][24]
Älykkyysosamäärän heritabiliteetilla tarkoitetaan sitä osuutta, joka populaation sisäisestä ÄO-tulosten vaihtelusta on selitettävissä perinnöllisillä tekijöillä; muu osa vaihtelusta selittyy ympäristötekijöillä. Heritabiliteettia voidaan tutkia muun muassa adoptio- ja kaksostutkimusten avulla. Tutkimuksissa on havaittu, että perinnölliset tekijät selittävät 40–80 prosenttia ÄO:n vaihtelustalähde?. Varhaisessa lapsuudessa heritabiliteetti selittää vähemmän kuin puolet ÄO:n vaihtelusta populaatiossa, mutta aikuisten ÄO:n vaihtelusta se selittää valtaosan.
Heritabiliteettia koskevat tulokset on saatu länsimaissa ja Japanissa tehdyistä tutkimuksista. Vähemmän kehittyneissä maissa, joissa aliravitsemus ja sairaudet ovat suuria ongelmia, ympäristötekijät saattavat selittää suuremman osan ÄO:n vaihtelusta populaatiossa kuin kehittyneissä maissa.
Sukupuolten ÄO-eroista on tehty monia tutkimuksia ja niiden tuloksista on asiantuntijoiden keskuudessa kiistelty. Joidenkin tutkimusten mukaan miesten ja naisten välillä on keskimäärin noin 4 pisteen keskiarvoinen ÄO-ero miesten hyväksi, mutta useimmissa tutkimuksissa eroa ei ole havaittu.[25] Vuonna 2005 Ian Deary, Paul Irwing, Geoff Der ja Timothy Bates tekivät tutkimuksen, jossa keskityttiin 1 292 tyttö-poika-sisarusparin ASVAB-tuloksiin. Tutkimuksen mukaan keskimääräinen ÄO on miehillä ja naisilla sama, mutta miehet ovat yliedustettuja molemmissa ääripäissä, kun taas naisilla hajonta on vähäisempi: tutkimuksen mukaan sekä lahjakkaimmassa että heikkolahjaisimmassa 2 %:ssa on kaksi kertaa niin paljon miehiä kuin naisia.
Kirjallaan The Bell Curve (1994) R. J. Herrnstein ja Charles Murray saivat aikaan vilkkaan keskustelun rodun ja älykkyyden yhteydestä. Teoksessaan he esittivät muun muassa, että eri ihmisrotujen älykkyydessä on eroja. Heidän mukaansa kaakkoisaasialaiset saivat kokeissa korkeimmat pistemäärät. Kirjan tilastojen mukaan afrikkalaislähtöisten amerikkalaisten ÄO on keskimäärin yhden keskihajonnan (15 pistettä) matalampi kuin eurooppalaislähtöisten. Kirjan julkistuksen aikaan Yhdysvaltain medioissa keskusteltiin runsain mitoin tutkimuksen väittämästä mustien ja valkoisten älykkyyserosta, muttei juuri lainkaan aasialaisten ja valkoisten älykkyyserosta. Sama ilmiö toistui Suomessakin Tatu Vanhasen tutkimuksen kohdalla vuosikymmen myöhemmin.
American Psychological Association (APA) asetti selvitystyöryhmän, jonka tehtävä oli arvioida kysymystä aiheesta tehdyn tutkimuksen valossa. Raportissa päädyttiin johtopäätökseen, että rotujen väliset keskimääräiset älykkyysosamääräerot ovat olemassa, mutta erojen syyt ovat tuntemattomat.[26] Myös Herrnsteinin ja Murrayn käyttämiä tilastoanalyyseja ja lähtöoletuksia on syytetty virheellisiksi. Kirjan kirjoittajat saivat uhkauksia, ja heitä on pitänyt rasisteina muun muassa musta demokraattipoliitikko Jesse Jackson.
Professori Pertti Tötön mukaan Lynnin ja Vanhasen määrittämät valtioiden keskimääräiset älykkyysosamääräarviot ennustavat erittäin hyvin valtioiden menestystä kouluosaamista mittaavassa PISA-testissä (korrelaatio 78–92 %). Tötön mukaan tämä viittaa siihen, että nämä valtioittaiset älykkyysosamääräarviot olisivat melko oikeita.[27] Myös yksilötasolla on osoitettu koulutuksen parantavan tuloksia älykkyystesteissä.[28]
Koulutusinterventioilla on osoitettu lyhytaikainen vaikutus älykkyysosamäärään, mutta pitkän aikavälin tutkimus usein puuttuu. Yhdysvalloissa hyvin suuretkaan interventio-ohjelmat, kuten Head Start Program eivät ole tuottaneet kestäviä vaikutuksia älykkyysosamäärään. Silloinkin, kun oppilaat ovat parantaneet pisteitään standardoiduissa testeissä, heidän kognitiiviset kykynsä, kuten muisti, keskittyminen ja nopeus, eivät välttämättä ole parantuneet.[29]
Työmuistin harjoittaminen voi nostaa ÄO:ta. Michiganin ja Bernin yliopistojen tutkimus puolsi mahdollisuutta parantaa joustavaa älykkyyttä työmuistia harjoittamalla.[30] Vaikutuksen kestoa ja yksityiskohtia ei tiedetä, esimerkiksi vaikuttaako se muuhun kuin matriisitesteihin, tai vaikuttaako se koulutus- ja työurasaavutuksiin.[31]
Työmuisti on voimakkaasti yhteydessä älykkyyteen. Kun se on muuttujana, erään tutkimuksen mukaan mentaalinen nopeus ja huomion kontrolli eivät olleet yhteydessä älykkyyteen, vaan nimenomaan yksinkertainen lyhytkestoinen muisti.[32] Kyseessä saattaa olla kyky samanaikaisesti prosessoida ja tallentaa asioita. Sen heikkous voi haitata monimutkaista ajattelua. Muisti on yhteydessä luetun ymmärtämiseen jopa matemaattisesti samankykyisten ihmisten kesken. Joissain tutkimuksissa työmuisti on vahvemmin yhteydessä älykkyyteen kuin lyhytkestoinen muisti.[33]
Oregonin yliopiston tutkimuksessa (joustava) älykkyys korreloi voimakkaasti (r=0,66) sen kanssa, montako objektia henkilön lyhytkestoiseen muistiin mahtui, muttei sen kanssa (r=-0,05), miten tarkasti hän muisti niiden (kuva)objektien yksityiskohdat.[34][35]
Valokuvamuisti ei näyttäisi olevan yhteydessä korkeaan älykkyyteen.[36][37] Tosin päinvastainen tulos saatiin tutkimuksessa, jossa käytiin läpi 150 suurhenkilöä. Näistä 58:n muistia kuvattiin ja 24:llä se oli valokuvamuisti, 27 muulla eritäin hyvä ja 7:llä tavanomainen tai huono. Tutkijat katsoivat tämän tukevan aiempia tuloksia muistin ja älykkyyden yhteydestä.[38]
Sekä älykkyys että työmuisti tai lyhytkestoinen muisti ennustavat hyvin opintomenestystä. Niiden merkitys romahtaa, jos muuttujaksi otetaan myös aiempi osaaminen. Tätä näytti selittävän se, että älykkyys vaikuttaa varhaiseen oppimiseen.[39]
Useiden tutkimusten mukaan älykkyysosamäärän kasvaessa uskonnollisten ihmisten määrä vähenee. Syyksi on esitetty esimerkiksi älykkäämpien menestystä elämässä, jolloin heille syntyy helpommin kuva siitä, että he voivat kontrolloida kaikkea elämässään.[40][41]
Korkean älykkyysosamäärän seura[42] on nimensä mukaisesti seura tai organisaatio, johon liittyäkseen tarvitaan korkea älykkyysosamäärä standardoidusta testistä. Tunnetuin on Mensa, jonka jäseneksi pääsemiseen vaaditaan korkeampi tulos kuin 98 prosentilla väestöstä. Toisin sanoen tuloksen tulee olla yli kaksi keskihajontaa keskimääräisen tuloksen eli 100:n yläpuolella. Suomen Mensa siirtyi elokuussa 2007 käyttämään keskihajontaa 15; aiemmin se oli 24. Siten Mensan jäsenyyteen vaaditaan Suomessa nykyisin vähintään tulos 131.[43][11] On myös olemassa vielä korkeamman älykkyysosamäärän seuroja, esimerkiksi Triple Nine Society, johon pääsee vain, jos älykkyysosamäärä on korkeampi kuin 99,9 prosentilla väestöstä, eli yksi tuhannesosa väestöstä on sinne tarpeeksi älykäs.[44]
Korkeimmat mitatut aikuisten älykkysosamäärät ovat lähellä 200 pistettä. Lasten testeissä on saatu korkeampia lukemia, mutta ne eivät ole vertailukelpoisia aikuisten testeistä saatujen lukujen kanssa. Korkeasta ÄO:staan tunnettuja henkilöitä ovat esimerkiksi Abdesselam Jelloul (ÄO 198) sekä yhdysvaltalaiset William James Sidis (197), Rick Rosner (192) ja Marilyn vos Savant (185, lapsena 228).[45][46][47]
Älykkyysosamäärään on kohdistettu voimakastakin kritiikkiä, sillä älykkyysosamäärä viittaa käsitykseen jonka mukaan ihmisen älylliset kyvyt voitaisiin ilmaista yhdellä yksiselitteisellä mitta-asteikolla. Psykologi Howard Gardner on tarjonnut moniälykkyysteorian, jossa on ajatuksena että älykkyyttä on useampaa lajia. Moniälykkyysteorian mukaan ihmisen kykyä toimia älykkäästi erilaisissa tilanteissa ei voi selittää yhden yleisen älykkyyden avulla, vaan käytössä on useita eri tehtäviin erikoistuneita ja pitkälti toisistaan riippumattomia älykkyyksiä. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvaltojen asevoimat luottaa älykkyysosamäärään. Yhdysvaltojen puolustusvoimat eivät värvää sotilaiksi henkilöitä joilla älykkyysosamäärä on alle 85. Rajaa on kokeiltu alentaa kaksi kertaa 80:een, mutta molempien kokemusten mukaan alle 85:n henkilöt eivät ole riittävän hyviä sotilaita palkkaukseen nähden (Yhdysvalloissa on ammattiarmeija).[48]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
