Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalue

Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalue (engl. United Nations Trust Territory) oli Yhdistyneiden kansakuntien alaisuudessa oleva alue, jonka hallinto oli luovutettu väliaikaisesti eräille YK:n jäsenvaltiolle. Huoltohallintoalueita oli alun perin yksitoista, mutta viimeinenkin niistä, Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalueeseen kuulunut Palau, itsenäistyi vuonna 1994. Huoltohallintoalueita koskevat määräykset YK:n peruskirjassa ovat kuitenkin edelleen muodollisesti voimassa. Myös huoltohallintoalueiden hallintaa valvonut elin, huoltohallintoneuvosto, on muodollisesti edelleenkin yksi Yhdistyneiden kansankuntien elimistä. Käytännössä huoltohallintoneuvosto lopetti kuitenkin toimintansa viimeisen huoltohallintoalueen itsenäistyttyä.

Suurin osa huoltohallintoalueista oli ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen luotuja Kansainliiton mandaattialueita. Kyseiset mandaattialueet oli muodostettu Saksan keisarikunnan entisistä siirtomaista ja Osmanien valtakuntaan kuuluneista Lähi-idän alueista. Lähi-idän mandaattialueet itsenäistyivät jo ennen toista maailmansotaa tai välittömästi sodan jälkeen. Sen sijaan Afrikassa ja Oseaniassa sijainneet mandaattialueet siirtyivät Yhdistyneiden kansakuntien hallinnoitaviksi.

Entisten mandaatti­alueiden lisäksi huolto­hallinto­alueiksi olisi YK:n perus­kirjan mukaan voitu muodostaa myös alueet, jotka toisen maailman­sodan vuoksi olisi erotettu vihollis­valtioista, sekä alueet, jotka niiden hallinnosta vastuussa olevat valtiot olisivat vapaa­ehtoisesti asettaneet järjestelmän alaisiksi.^[1] Ennen sotaa Italialle kuuluneesta Italian Somalimaasta muodostettiinkin Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalue^[2], ainoana alueena, joka ei ollut aikaisemmin ollut mandaattialue - tosin sen hallinnointi uskottiin entiselle siirtomaaisännälle Italialle.

Huoltohallintoalueita koskevat määräykset sisältyvät YK:n peruskirjan kappaleeseen XII. Sen mukaan huoltohallintojärjestelmän tavoitteena oli maailmanrauhan säilyttämisen lisäksi alueiden poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kasvatuksellinen kehittäminen niin, että ne myöhemmin pystyisivät hallinnoimaan itse itseään. Huoltohallintojärjestelmä oli siis alun alkaenkin tarkoitettu väliaikaiseksi; sen tarkoituksena oli nimenomaan huoltohallintoalueiden asteittainen kehittäminen kohti itsehallintoa tai täyttä itsenäisyyttä.

Huoltohallintoalueiden kehittämistä ja hallinnointia valvoi Yhdistyneiden kansankuntien päämajassa kokoontunut huoltohallintoneuvosto. Huoltohallintoalueista vastanneiden jäsenmaiden oli toimitettava säännöllisesti raportti alueen kehittymisestä huoltohallintoneuvostolle. Neuvostossa olivat edustettuina turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsenmaata (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia, Neuvostoliitto ja Kiinan tasavalta, myöhemmin Kiinan kansantasavalta); lisäksi neuvostoon valittiin edustajia YK:n yleiskokouksessa. Viimeisenkin huoltohallintoalueen, Palaun, itsenäistyttyä 1. lokakuuta 1994 huoltohallintoneuvosto päätti lopettaa toistaiseksi toimintansa 1. marraskuuta samana vuonna. Tämä merkitsi, että neuvosto ei enää kokoonnu säännöllisesti eikä siihen valita edustajia. Muodollisesti huoltohallintoneuvosto on vielä olemassa, koska YK:n yleiskokous ei ole lopettanut sen toimintaa eikä poistanut sitä koskevia määräyksiä YK:n peruskirjasta.

Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalueet

Entiset Saksan siirtomaat (Schutzgebiete)

Alue	Isäntämaa	Itsenäistyi	Itsenäinen valtio
Ranskan Kamerun	Ranska	1960	Kamerun
Brittiläinen Kamerun	Britannia	1961	osa alueesta liitettiin  Nigeriaan
			Kamerun
Papua-Uusi-Guinea	Australia	1975	Papua-Uusi-Guinea
Ruanda-Urundi	Belgia	1962	Ruanda
			Burundi
Tanganjika	Britannia	1961	Tanganjika, yhdistettiin 1963 Sansibarin kanssa  Tansaniaksi
Ranskan Togomaa	Ranska	1960	Togo
Brittiläinen Togomaa	Britannia	1956	liitettiin  Ghanaan
Länsi-Samoa	Uusi-Seelanti	1962	Samoa (nimi vuoteen 1997 Länsi-Samoa)

Entiset Japanin ja Saksan siirtomaat

Alue	Isäntämaa	Itsenäistyi	Itsenäinen valtio
Nauru	Australia	1968	Nauru
	Uusi-Seelanti
	Britannia
Eteläisen-Tyynenmeren saaret	Yhdysvallat
		1986	Marshallinsaaret
			Mikronesia
			Pohjois-Mariaanit
		1994	Palau

Entiset Italian siirtomaat

Alue	Isäntämaa	Itsenäistyi	Itsenäinen valtio
Italian Somalimaa	Italia	1960	Somalia

Poikkeus

• Lounais-Afrikka, joka itsenäistyi 1990 Namibiaksi. Etelä-Afrikka hallinnoi aluetta Kansainliiton antaman mandaatin pohjalta, eikä suunniteltua huoltohallintoaluetta koskaan saatu toimimaan. YK peruutti Etelä-Afrikalle annetun mandaatin vuonna 1966 maan harjoittaman apartheid-politiikan vuoksi. Etelä-Afrikka kieltäytyi kuitenkin antamasta alueelle itsenäisyyttä.

Ehdotetut huoltohallintoalueet

• Jerusalem: Yhdistyneiden kansakuntien Palestiinan jakosuunnitelman mukaan Jerusalemista olisi tullut erillisalue (corpus separatum) Yhdistyneiden kansakuntien edunvalvontaneuvoston hallinnon alaisuudessa.^lähde?
• Korea: Toisen maailmansodan aikana käytävissä keskusteluissa Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt ehdotti, että Koreaan perustettaisiin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton huoltohallintoalue. Suunnitelma hylätiin Rooseveltin kuoleman jälkeen 12. huhtikuuta 1945, vaikka se otettiin esille joulukuussa Moskovan konferenssissa, ja aiheutti huomattavia kansalaislevottomuuksia Koreassa^lähde?
• Vietnam:Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt ehdotti myös, että Ranskan Indokiinaan asetettaisiin kansainvälisen edunvalvontaan vaihtoehtona Ranskan siirtomaavallalle ja välittömälle itsenäisyydelle.^[3]
• Italian Libya: Vuosina 1945–1947 Neuvostoliitto teki useita ehdotuksia jossa Tripolitania asetetaan Neuvostoliiton huoltohallintoalueeksi kymmeneksi vuodeksi tai jaetuksi huoltohallintoalueeksi Britannian ja Yhdysvaltojen hallintaan tai Libyasta tulisi kokonaisuudessaan Italian huoltohallintoalue.^[4]
• Mandaatti-Palestiina: Yhdysvaltain hallitus ehdotti Harry S. Trumanin presidenttikaudella YK:lle, että Palestiinasta tehtäisiin huoltohallintoalue vuodesta 1948 alkaen.^[5][6]
• Riukiusaaret ja Boninsaaret: San Franciscon sopimus sisälsi kohdan, joka antoi Yhdysvalloille oikeuden muuttaa Riukiu -ja Boninsaarten hallinto YK:n huoltohallintoalueeksi, mutta näin ei koskaan tapahtunut ennen kuin saarten suvereniteetti palautettiin vapaaehtoisesti takaisin osaksi Japania^[7]

Lähteet

1. YK:n peruskirja, 77. artikla Finlex. Viitattu 11.8.2011.
2. Facta 2001, 15. osa (Sis-Suo), s. 127, art. Somalia. Porvoo: WSOY, 1990. ISBN 951-0-10236-9
3. [https://www.degruyter.com/document/doi/10.7312/ande13480-003/html Vietnamese Revolutionary Nationalism and the First Vietnam War From the book The Columbia History of the Vietnam War] degruyter.com. Viitattu 17.8.2022.
4. St John, Ronald Bruce: The Soviet Penetration of Libya. The World Today, April 1982, 38. vsk, nro 4, s. 131–138. JSTOR:40395373
5. The United States and the Recognition of Israel: A Chronology Compiled by Raymond H. Geselbracht from Harry S. Truman and the Founding of Israel (Westport, Connecticut, 1997) by Michael T. Benson. Harry S. Truman Library and Museum. Arkistoitu 31.10.2012. Viitattu 3 .8.2014.
6. Pugh, Jeffrey D.: Whose Brother's Keeper? International Trusteeship and the Search for Peace in the Palestinian Territories. International Studies Perspectives, 1.11.2012, 13. vsk, nro 4, s. 321–343. doi:10.1111/j.1528-3585.2012.00483.x ISSN 1528-3577 Artikkelin verkkoversio.
7. Treaty of Peace with Japan (PDF) United Nations — Treaty Series 1952. Viitattu 3.10.2021.