Valtio Oseaniassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Marshallinsaaret (Marshallit) eli Marshallinsaarten tasavalta on saarivaltio Tyynessä valtameressä. Se sijaitsee Naurun ja Kiribatin pohjoispuolella, Mikronesian itäpuolella ja Yhdysvaltain hallitseman Waken saaren eteläpuolella.
| Marshallinsaarten tasavalta Aolepān Aorōkin M̧ajeļ Republic of the Marshall Islands |
|||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | tasavalta | ||
| Presidentti | Hilda Heine | ||
| Pääkaupunki |
Majuro |
||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 181 km² (sijalla 187) | ||
| – josta sisävesiä | ei merkittävästi | ||
| Väkiluku (2021) | 42 418 ihmistä.[1] (sijalla 204) | ||
| – väestötiheys | 326 as. / km² | ||
| – väestönkasvu | 1,72 % (2014) | ||
| Viralliset kielet | marshalli, englanti | ||
| Valuutta | Yhdysvaltain dollari (USD) | ||
| BKT (2014) | |||
| – yhteensä | 486 milj. USD [2] (sijalla 215) | ||
| – per asukas | 8 700 USD | ||
| HDI (?) | - (sijalla -) | ||
| Elinkeinorakenne (BKT:sta) | |||
| – maatalous | 14 % | ||
| – teollisuus | 16 % | ||
| – palvelut | 70 % | ||
| Aikavyöhyke | UTC+12 | ||
| – kesäaika | ei käytössä | ||
| Itsenäisyys – Yhdysvalloista |
21. lokakuuta 1986 |
||
| Lyhenne | MH | ||
| Kansainvälinen suuntanumero |
+692 | ||
| Tunnuslause | Jepilpilin ke Ejukaan (suom. Saavutus yhteisvoimin)[3] | ||
| Kansallislaulu | ”Forever Marshall Islands” | ||
Marshallinsaarilla on vuodesta 1986 liitännäisvaltiosopimus Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvaltojen taloudellinen tuki Marshallinsaarille on huomattavaa. Sillä on myös sotilastukikohta Kwajaleinin saarilla. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat teki saarilla ydinkokeita.
Marshallinsaariin kuuluu 29 atollia ja viisi yksittäistä saarta. Atolleissa on kaikkiaan yli 1 200 saarta. Saaret ovat levittäytyneet melkein 2 miljoonan neliökilometrin alueelle, mutta valtion maa-ala on vain 171 neliökilometriä.[4][5] Valtion lähimmät naapurit ovat Yhdysvalloille kuuluva Wakensaari pohjoisessa, Kiribati ja Nauru etelässä sekä Mikronesian liittovaltio lännessä.[6]
Tärkeimmistä atolleista ja saarista muodostuu kaksi rinnakkaista, luoteesta kaakkoon kulkevaa saariketjua, Ratak ja Ralik (tarkoittavat ”auringonnousua” ja ”auringonlaskua”). Saaret ovat korallisesta kalkkikivestä ja hiekasta muodostuneita, ja niitä ympäröi valliriutta. Osa atolleista on suuria, ja esimerkiksi noin 90 saaresta muodostunut Kwajaleinin laguuni on maailman suurimpia. Sen pinta-ala on 2 174 neliökilometriä.[5] Saaret ovat matalia, ja maan keskikorkeus on vain kaksi metriä merenpinnan yläpuolella.[7]
Marshallinsaarten yksinomaisella talousvyöhykkeellä on paljon liitukautisia tulivuorikomplekseja, joista vain osan huipulla on merenpinnan yläpuolelle nouseva atolli. Suurin osa huipuista on tasahuippuisia, ja ovat noin 900–2100 metriä merenpinnan alapuolella.[5]
Ilmasto on kuuma ja kostea, sadekausi kestää toukokuusta marraskuuhun. Eteläisillä saarilla sataa jopa 4 000 mm vuodessa, pohjoisessa vain 500 mm vuodessa. Pasaatituulet vallitsevat koko vuoden. Keskilämpötila on vuoden ympäri noin 27°C, eikä kylmimmän ja kuumimman kuukauden lämpötilaero ole kuin puolen asteen luokkaa. Taifuunit vaivaavat saaria melko harvoin, mutta niitä heikompia trooppisia myrskyjä esiintyy etenkin maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.[7][4]
Marshallinsaarten kasvillisuus voidaan jakaa viiteen tyyppiin: atollimetsät, mangrovemetsät, rannikkokasvillisuus, merikasvillisuus ja viljelyalueet. Alkuperäisasukkaat olivat jo viljelleet ison osan sisämaasta, ja länsimaisten kontaktien jälkeen kookospalmuplantaasit ovat vallanneet ison osan alasta.[8]
Meressä elämä on monipuolista: 240 levälajia, 180 korallilajia, 37 merinisäkäslajia (valaita ja delfiineitä), kaikki maailman merikilpikonnalajit ja yli 800 lajia kaloja.[9]
Atollin nimen perässä on suluissa sen asukasluku vuonna 2011. Asutuilla atolleilla on oma ISO-luokitus, joten ne ovat periaatteessa läänejä tai maakuntia vastaavia ylimmän tason hallintoyksiköitä. Niiden pienen koon takia niitä voi kuitenkin helpommin pitää kuntina.[10][1]
Marshallinsaarten historiasta ajalta ennen eurooppalaisten saapumista on säilynyt vain vähän varmaa tietoa.[11] Saaret asutettiin noin 100-luvulla jaa. Asukkaat tulivat kielitieteellisten tutkimusten sekä erilaisten mallinnusten perusteella Salomonsaarilta.[12] Bikinin atollilta tehtyjen löytöjen perusteella asutushistorian on väitetty alkaneen jo noin vuonna 2000 eaa., mutta löydöt ovat kiistanalaisia.[13]
Marshallinsaarten ensimmäiset asukkaat olivat hyvin taitavia navigoijia ja matkustivat kanooteilla eri atollien välillä.[14] Suurimmat walap-kanootit olivat 30 metriä pitkiä ja kantoivat 40 ihmistä. Marshallinsaarelaiset käyttivät myös niin sanottuja keppikarttoja, joilla pyrittiin esittämään maininkeja.[13]
Ensimmäinen saaret havainnut eurooppalainen oli espanjalainen tutkimusmatkailija Alonso de Salazar, joka vieraili niillä vuonna 1529. Tämän jälkeen vierailut olivat parin vuosisadan ajan hyvin harvoja ja lyhyitä, eivätkä saaret herättäneet taloudellista tai asutuksellista mielenkiintoa.[13]
Vuonna 1788 englantilainen kapteeni John Marshall saapui saarille, jotka nykyisin kantavat hänen nimeään.[15] Saaria ensimmäisenä kartoittivat venäläiset Adam Johann von Krusenstern vuonna 1803 ja Otto von Kotzebue vuosina 1815 ja 1823. Tämän jälkeen saarilla alkoi säännöllisesti vierailla myös yhdysvaltalaisia valaanpyytäjiä. 1850-luvulla saapuivat protestanttiset lähetyssaarnaajat.[14]
Espanja julisti saaret omikseen vuonna 1874. Saksalainen kauppayhtiö kuitenkin asettui saarille vuonna 1885 ja saarista tehtiin Saksan Uuden-Guinean protektoraatti muutamia vuosia myöhemmin. Ensimmäisessä maailmansodassa Japani valloitti saaret ja hallitsi niitä Kansainliiton mandaatilla.[11]
Japanilaiset linnoittivat saaria ja perustivat niille tukikohtia toista maailmansotaa varten. Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat valloitti saaret 1944 ankarien taistelujen jälkeen. Esimerkiksi Kwajaleinin atollin 8 386 japanilaisesta vain noin 200 jäi henkiin.[13] Saarista tehtiin 1947 osa Yhdysvaltain hallitsemaa Tyynenmeren saarten huoltohallintoaluetta.[14]
Yhdysvallat käytti Bikinin ja Enewetakin atolleja ydinkokeiden suorittamiseen 1946–1958. Molempien atollien asukkaat siirrettiin muualle maahan.[14] Bikinillä suoritettiin ensin operaatio Crossroads, ja Enewetakille räjäytettiin 1952 ensimmäinen vetypommi.[13] Atolleja alettiin puhdistaa kokeiden jälkeen. Bikinille annettiin palata 1970-luvulla, mutta pian asukkaat jouduttiin evakuoimaan uudestaan suurten säteilyannosten takia. Enewetakille sai palata 1980.[15] Monet Marshallinsaarten asukkaat ovat kärsineet ydinkokeiden seurauksena ionisoivasta säteilystä haitoista ja asiasta on käyty monia oikeusjuttuja. Yhdysvallat on muun muassa perustanut 150 miljoonan dollarin korvausrahaston.[16]
Tyynenmeren saarten huoltohallintoalueen osat päättivat vuoden 1975 kansanäänestyksessä erota alueesta omiksi yksiköikseen, ja vuonna 1978 Marshallinsaaret kirjoitti ensimmäisen perustuslakinsa. Siitä tuli itsehallinnollinen tasavalta. Marshallinsaaret ja Yhdysvallat allekirjoittivat 1982 Compact of Free Association -liitännäisvaltiosopimuksen.[14][17] Yhdysvaltain kongressi hyväksyi sen 21. lokakuuta 1986 ja antoi näin Marshallinsaarille itsenäisyyden.[15] YK purki 1990 huoltohallintoalueen, ja seuraavana vuonna Marshallinsaaret liittyi YK:hon.[14]
Marshallinsaarten ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Amata Kabua, joka toimi virassaan vuosina 1979–1996. Myöhemmin presidentteinä ovat toimineet Kunio Lemari (1996–1997), Imata Kabua (1997–2000), Kessai Note (2000–2008) sekä Litokwa Tomeing (2008–2009)[18], Jurelang Zedkaia (2009–2012) ja Christopher Loeak (2012–2016), Casten Nemra (2016) ja Hilda Heine (2016–2020).[19] Tammikuussa 2020 Marshallinsaarten parlamentti valitsi uudeksi presidentiksi David Kabuan, joka on maan ensimmäisen presidentin Amata Kabuan poika.[20]
Marshallinsaarten presidentti toimii sekä valtion päämiehenä että hallituksen johtajana. Presidentin valitsee parlamentti keskuudestaan, ja presidentti nimittää sitten hallituksensa. 33-jäsenisen parlamentin jäsenet valitaan vaaleilla neljän vuoden välein.[2]
Parlamentin 33 jäsenestä 19 valitaan suoraan vaalipiireistä, joista pääsee läpi vain yksi ehdokas. Viidestä vaalipiiristä valitaan 2–5 edustajaa. Ehdokkaat ovat vaaleissa sitoutumattomia, mutta poliitikot muodostavat silti löyhiä liittoumia, joiden välillä saatetaan vaihtaa helpostikin. Vuoden 2019 vaaleissa presidentti Hilda Heinen koalitio hävisi, ja David Kabua nousi presidentiksi.[21] Vaaleissa oli maan historian alhaisin äänestysprosentti, kun vain noin 40 % käytti äänioikeuttaan.[22]
Marshallinsaarilla toimii myös perinteisten päälliköiden (iroij) valtuusto, jolla on neuvoa-antava tehtävä. Sillä on valtaa erityisesti tapoihin ja perinteisiin liittyvissä kysymyksissä.[23]
Marshallinsaaret on vapaa demokratia, mutta esimerkiksi korruptio on pitkään jatkunut ongelma. Varsinkaan korkea-arvoisten virkamiesten korruptiojutut eivät etene. Naisten asema on paperilla hyvä, mutta sukupuoliroolit ovat tiukasti juurtuneita. Parlamenttiin valittiin 2019 vain kaksi naista.[21] Perheväkivalta on yleistä, ja paikallisen naisjärjestön mukaan taustalla on erityisesti perinteiset patriarkaaliset normit.[23]
Marshallinsaarilla vierailevilla rahti- ja kalastusaluksille kaupataan saarilla paikallisia ja itäaasialaisia naisia pakkoprostituutioon.[21] Hallinto on pyrkinyt vastaamaan ihmiskauppaan, mutta Yhdysvaltain ulkoministeriön raportin mukaan ihmiskaupan vastainen toiminta on edelleen puutteellista ja heikosti rahoitettua.[24]
Marshallinsaarilla on pieni talous, jota rajoittaa valtion syrjäinen sijainti, pieni ja laajalle levinnyt väestö, alttius ulkoisille uhille, luonnovarojen puute ja äärisäiden vaikutus. Saarten talous voidaan jakaa ulkosaaristojen omavaraistalouteen sekä Majuron ja Kwajaleinin atollien kaupungistuneisiin alueisiin.[25][26]
Saarivaltion taloudelle Yhdysvaltain taloudellinen tuki on tärkeää. Valtio saa tukea Yhdysvalloilta Compact of Free Association -liitännäisvaltiosopimuksen nojalla, ja se lisäksi se vuokraa Yhdysvalloille Kwajaleinilta tukikohtaa ohjuskokeita varten.[27] CFA-sopimus umpeutui 1. lokakuuta 2023, eikä uudesta sopimuksesta ole tullut vielä tietoja julkisuuteen. Yhdysvallat ja Marshallinsaaret ovat kuitenkin neuvotelleet siitä.[28]
Marshallinsaarten hallitus on maan suurin työnantaja, ja sen palveluksessa on melkein puolet työvoimasta. Toiseksi suurin työnantaja on Yhdysvaltain tukikohta. Maataloustuotanto on köyhän maaperän takia varsin kapea-alaista, ja tärkeimmät vientituotteet ovat pakastettu kala, akvaariokalat, koristesimpukat ja -korallit, kookosöljy, koprakakut ja käsityöt. Tuonti on huomattavasti vientiä suurempaa, sillä Marshallinsaaret joutuu tukeutumaan isolta osin tuontitavaraan.[25]
Marshallinsaarten atollien ja saarten välillä on sekä vesi- että lentoyhteyksiä, ja hallituksen laivat kuljettavat matkustajia atollilta toiselle.[27] Maan ainoa kansainvälinen lentoasema on Amata Kabuan kansainvälinen lentoasema Majurolla.[29]
Marshallinsaarilla asuu vuoden 2021 väestönlaskennan mukaan 42 418 ihmistä.[1] Väestö on 2010-luvulla ollut voimakkaassa laskussa maastamuuton seurauksena, sillä vielä vuonna 2011 asukasluku oli 53 158. Väestö oli 2010-luvulle asti kasvussa, vaikka 2000-luvulla väestönkasvu oli jo selvästi hidastunut. Asukasluku oli 1958 noin 14 000, vuonna 1967 noin 19 000, vuonna 1980 noin 31 000 ja vuonna 1988 yli 43 000.[30] Marshallinsaarilta on muuttanut ihmisiä erityisesti Yhdysvalloissa, jossa asui vuoden 2018 arvion mukaan 30 000 saarelaista, kun heitä vuonna 2000 oli Yhdysvalloissa 6 650.[31]
Marshallinsaarten asutus on keskittynyt Majuron atollille ja Ebeyen saarelle, joilla asui vuonna 2021 yhteensä 78 prosenttia asukkaista.[1] Ebeyen saarella asuu yli 9 000 ihmistä 0,3 neliökilometrin alueella.[32] Kahden kaupunkikeskuksen ulkopuolella marshallinsaarelaiset elävät pääosin perinteisissä kylissä.[33] Ulkosaaristossa asutus on melko harvaa työpaikkojen vähäisyyden ja huonon taloudellisen kehityksen vuoksi.[11]
Marshallinsaarelaiset ovat mikronesialaista alkuperää, ja englanti ja marshallin kieli ovat maan viralliset kielet.[34] Lähes kaikki saarten asukkaat ovat kristittyjä, suurin osa protestantteja.[34]
Marshallinsaarilla on sairaalat Majurolla ja Ebeyella ja Majuron sairaalan ylläpitämiä terveyskeskuksia ulkosaarilla.[32] Saarelaisilla on monia elintasoon liittyviä terveysongelmia, ja ei-tarttuvat taudit ovatkin yleisiä. Vuoden 2018 tilastojen mukaan marshallinsaarelaisista aikuisista 73 prosenttia on ylipainoisia, 23 prosenttia tupakoi ja vain 5 prosenttia syö vähintään viisi annosta hedelmiä tai vihanneksia päivässä. Aikuisista 27 prosenttia sairastaa diabetesta ja 21 prosentilla on kohonnut verenpaine.[35] Tarttuvista taudeista tuberkuloosin ja lepran esiintyvyys on maailman korkeimpia.[36]
Koulutus on periaatteessa ilmaista ja pakollista 18 vuoden ikään asti, mutta noin viidennes lapsista ei käy peruskoulua. Syihin kuuluvat syrjäseuduilla liian pitkä koulumatka, tai vanhempien varattomuus. Kouluruokailu ei ole ilmaista.[37]
Marshallinsaarelaiset olivat aikanaan hyviä merenkulkijoita, ja he käyttivät suunnistuksessa apunaan tähtiä ja alkukantaisia kepeistä ja kuorista kyhättyjä merikarttoja. He ovat myös hyviä kanootinrakentajia.[34]
Ennen kristittyjen lähetyssaarnaajien tuloa kaikki saarelaiset olivat runsaasti tatuoituja. Saarelaisilla oli myös tapana venyttää korvalehtensä pitkiksi.[34]
Marshallinsaaret on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 2008 lähtien 4–5 urheilijan joukkueella. He ovat osallistuneet uintiin, yleisurheiluun ja taekwondoon.[38]
Marshallinsaarten ainoa viikoittainen sanomalehti on Marshall Islands Journal, jonka uutiset ovat sekä englannin että paikallisella marshallin kielellä. Hallitus julkaisee myös yhtä kuukausittaista lehteä, Marshall Islands Gazettea.[39]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
_(Polynesia_centered).svg)
