kansannousu Ukrainassa helmikuussa 2014 From Wikipedia, the free encyclopedia
Ukrainan vallankumous 2014 tarkoittaa helmikuussa 2014 tapahtunutta vallankumousta, jonka yhteydessä presidentti Viktor Janukovytš erotettiin. Vallankumousta edelsivät kuukausia kestäneet mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet maan pääkaupungissa Kiovassa ja muualla Ukrainassa. Väkivaltaisuuksissa kuoli yli sata mielenosoittajaa ja poliisia. Vallankumouksen vastatoimena Venäjä miehitti Krimin. Miehitystä Ukrainan valtaan noussut uusi hallitus piti sodanjulistuksena. Tilanteen seurauksena myös Itä-Ukrainan tilanne muuttui konfliktiksi.
| Ukrainan vallankumous 2014 | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Ukrainan vallankumousta edelsi mielenosoituksia, joissa euromieliset kannattajat protestoivat hallituksen päätöstä lopettaa neuvottelut assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksesta EU:n kanssa. | |||||||||||
| |||||||||||
| Osapuolet | |||||||||||
|
Euromyönteiset:
Oppositiopuolueet:
Parlamentin ulkopuoliset puolueet:
Äärioikeistolaiset ryhmittymät:
Muut:
|
Ukrainan hallitus:
Hallituspuolueet: Sotilaalliset ryhmät:
Muut:
Poliittiset ryhmittymät:
Oppositiopuolueet:
Venäläiset ryhmät:
| ||||||||||
| Komentajat | |||||||||||
|
| ||||||||||
| Vahvuudet | |||||||||||
|
Kiova:
muu Ukraina: |
Kiova:
muu Ukraina:
| ||||||||||
| Tappiot | |||||||||||
|
Kuollut: yli 100 |
Kuollut: 13 poliisia | ||||||||||
Mielenilmaukset saivat alkunsa marraskuussa 2013, kun EU-myönteiset ukrainalaiset – Maidanin kansanliikkeeksi kutsutut – alkoivat protestoida Kiovassa presidentti Janukovytšin päätöstä hylätä assosiaatio- ja vapaakauppasopimus Euroopan unionin kanssa ja hakea sen sijaan tiiviimpää taloudellista suhdetta Venäjän kanssa.[1] Lisäksi mielenosoituksien taustalla oli yleinen tyytymättömyys Ukrainan johtoon, kasvavaan korruptioon sekä maan talouden kriisiin.[2] Sadattuhannet ukrainalaiset jalkautuivat katuprotesteihin, jotka äityivät väkivaltaisiksi venäläismielisen hallinnon ja kansalaisten välillä. Kyseessä olivat Ukrainan suurimmat mielenosoitukset sitten oranssin vallankumouksen.[3]
Levottomuuksiksi yltyneet mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisimmiksi 18. helmikuuta 2014 ja vaativat kymmeniä kuolonuhreja poliisin erikoisjoukkojen puututtua niihin kovin ottein.[4][5] Maaliskuussa saatujen valokuvatodisteiden valossa näytti siltä, että presidentti Janukovytšin hallinto oli antanut sisäministeriön ja turvallisuuspalvelun tarkka-ampujille käskyn ampua mielenosoittajia. Tässä vaiheessa Berkut-joukkoja vastustettiin väkivaltaisesti niin lyömäaseilla kuin polttopulloilla, ja Ukrainan hallituksen joukkojen miehet ja mielenosoittajat surmasivat toisiaan.[6] Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC käynnisti huhtikuussa tutkimuksen siitä, tapahtuiko Ukrainan kansannousun yhteydessä rikoksia marraskuun lopun 2013 ja 21. helmikuuta 2014 välisenä aikana.[7] Väkivaltaisuuksien jatkuttua kolme päivää hallitus ja oppositioryhmät allekirjoittivat sopimuksen, jolla osapuolet lupasivat pidättäytyä väkivaltaisuuksista, järjestää uuden presidentinvaalin ja siirtää presidentin valtaoikeuksia parlamentille.[8] Presidentti Janukovytš erotettiin 22. helmikuuta 2014 ja hänet etsintäkuulutettiin epäiltynä joukkomurhasta.[9] Hänen tilalleen tilapäiseksi valtionpäämieheksi nimitettiin Oleksandr Turtšynov. Hänestä tuli 23. helmikuuta myös Ukrainan pääministeri. Vaalit uuden presidentin valitsemiseksi järjestettiin 25. toukokuuta, ja voittajaksi tuli Petro Porošenko ensimmäisellä kierroksella. Porošenko astui virkaansa 7. kesäkuuta.
Vallankumousta seurasi separatististen ukrainanvenäläisten mielenosoituksia Krimillä sekä Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Jotkut kannattivat alueellista irtautumista Ukrainasta ja liittymistä Venäjään. Venäjältä tulevaa propagandaa, Ukrainassa näkyviä venäläisiä televisiokanavia, sotilaita ja agitaattoreita syytettiin laajalti epävakauksien lietsonnasta.
Assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen päämääränä on ollut Ukrainan liittyminen Euroopan unioniin. Presidentti Viktor Janukovytš linjasi vuonna 2010, ettei Nato-jäsenyys ole ajankohtainen kysymys liittoutumattomaksi itsensä määrittelevälle Ukrainalle. Ukrainan välit muihin Euroopan maihin olivat ennen mielenosoituksia kunnossa. Alueellisesti maa on ollut aktiivinen muun muassa luomalla Demokraattisen valinnan yhteisöä GUAM-järjestöä (Georgia, Ukraina, Azerbaidžan, Moldova) ja osallistumalla Mustanmeren taloudelliseen yhteistyöhön (BSEC). Maa tavoitteli Janukovytšin aikaan alueellisesti merkittävää roolia.[10]
Ukraina ja Euraasian talouskomissio allekirjoittivat toukokuussa 2013 Valko-Venäjän Minskissä pöytäkirjan, jonka mukaan Ukrainasta tulee vuonna 2015 perustettavan Euraasian talousliiton tarkkailijajäsen. Talousliitto perustetaan tulliliiton pohjalle. Venäjän poliittinen johto on toivonut, että Ukraina liittyisi Euraasian talousliiton täysjäseneksi. Euroopan unionin kanssa käytävissä neuvotteluissa assosiaatio- ja vapaakauppasopimus on estänyt täysjäsenyyden. EU on moittinut Ukrainaa sen yrityksistä hyötyä niin Euraasian tulliliitosta kuin vapaakauppaliitosta EU:n kanssa.[10]
Maa otti askeleen länsimaisempaan suuntaan vuoden 2004 oranssin vallankumouksen yhteydessä, kun länsimielinen Viktor Juštšenko nousi presidentiksi vastaehdokkaan karkean vaalivilpin paljastuttua. Hänen vastustajanaan oli silloin Alueiden puolueen Viktor Janukovytš, joka nousi valtaan 2010 oranssin vallankumousliikkeen hajottua.[11] Ukrainan taloudellinen tilanne on sittemmin heikentynyt merkittävästi. Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat evänneet Ukrainan avunpyynnöt taloudellisen tilanteen korjaamiseksi, koska Ukraina ei ole suostunut niiden vaatimuksiin lainsäädännön ja talouden uudistamisesta.[12] Ukrainaa on vaadittu korjaamaan vaalilainsäädäntönsä puutteita ja puuttumaan poliittisten vankien tilanteeseen.[10]
Ukrainan väestö jakautuu pääasiassa kahteen etniseen ryhmään: ukrainalaisiin (77,5 %) ja venäläisiin (17,2 %).[13]
Maa on parlamentaarinen demokratia, ja sen perustuslaki korosti presidentin valtaa vuoden 2014 vallanvaihtoon saakka. Vuonna 2006 säädettiin parlamentaarisempaa valtiomuotoa korostava perustuslaki, joka kuitenkin peruttiin laittomana vuonna 2010. Useiden arvioiden mukaan sisäpoliittisesti epävakaassa Ukrainassa poliittinen ja taloudellinen valta kulkee käsi kädessä. Krimin niemimaalla etnisten ryhmien väliset jännitteet olivat selvät ennen Venäjän tekemää miehitystä. Perustuslain ja lainsäädännön ristiriitaisuudet, politiikan pelisääntöjen puute, tuomioistuinlaitoksen korruptoituneisuus, poliitikkojen keskinäinen valtataistelu sekä läheiset suhteet talouselämää hallitseviin oligarkkeihin[14] ovat luoneet puitteet epävakaudelle. Puoluepoliittisesti Ukrainassa on ollut vallalla puoluejohtoinen populismi, eikä puolueilla ole ollut selkeitä talouspoliittisia ohjelmia.[15]
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Ukrainan politiikan kulmakivet ovat EU, Venäjä ja Yhdysvallat.[10]
Ukraina kieltäytyi allekirjoittamasta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa 21. marraskuuta 2013. Presidentti Victor Janukovytš vaati Ukrainalle taloudellista apua, tukea Kansainvälisen valuuttarahaston lainalle sekä tukea kaasuverkoston modernisoinnille. Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja piti EU:n tarjoamaa sopimusta valmiiksi neuvoteltuna ja sanoi, että Ukrainan päätöksessä olla allekirjoittamatta sopimusta on rahastuskierroksen makua. Janukovytš esitti syiksi sopimuksen hyllyttämiselle Venäjän taloudellisen painostuksen kauppapakotteilla ja kaasumaksuilla.[16] Euroopan unionin puolelta ehtona oli myös oppositiojohtaja Julija Tymošenkon vapauttaminen vankilasta.[17]
Yhteistyösopimuksen hyllyttämisen jälkeen kansa kerääntyi mielenosoituksiin Kiovan kaduille. Mielenilmaukset kasvoivat jopa 350 000–1 600 000 ihmisen mielenilmauksiksi, kun Ukrainan viranomaiset vastasivat mielenosoituksiin kovin ottein[18] ja muun muassa opposition johtohahmo hakattiin.[19] Mielenosoittajien vaatimuksina oli assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen allekirjoittaminen[20], sekä presidentti Janukovytšin, hallituksen ja parlamentin erottaminen.[21] Mielenosoitukset jatkuivat kolme kuukautta, ja Ukrainan presidentti otti alkuvaiheessa yhteyttä Euroopan komission puheenjohtajaan José Manuel Barrosoon neuvottelujen jatkumiseksi joiltakin osin.[20] Presidentti Janukovytš sanoi tuolloin, että EU-lähentymisessä pidettiin taukoa.[22]
Suurin osa ukrainalaisista kannattaa assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen solmimista EU:n kanssa. Venäjä on avoimesti vastustanut Ukrainan lähentymistä EU:hun. Vladimir Putin kutsui mielenosoituksia vallankaappausyritykseksi niiden muututtua väkivaltaisiksi.[23][24] Venäjä uhkasi rangaista naapurimaataan taloudellisesti, jos Ukraina päättää liittyä sopimukseen.[20] Joulukuussa Venäjä lupasi lainata konkurssin partaalla olleelle Ukrainalle 11 miljardia euroa. Lisäksi Venäjä alensi merkittävästi väliaikaisesti Ukrainalle toimittamansa maakaasun hintaa. Tilanteen pitkittyessä Venäjä syytti myös EU:ta Ukrainan painostamisesta ja sysäämisestä kohti sisällissotaa.[22][25]
Mielenosoitukset yltyivät tammikuussa 2014 uudelleen väkivaltaisiksi, ja useita satoja mielenosoittajia ja sisäministeriön poliisin erikoisjoukkojen (Berkut)[2] mellakkapoliisia loukkaantui[26], kun oppositiosta irtautuneet hyökkäsivät poliiseja vastaan. Parlamentti oli säätänyt tätä ennen lain, joka hankaloitti niin mielenosoitusten järjestämistä, kuin ulkomaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa maassa.[27][28] Väkivaltaisuuksissa oli siihen mennessä kuollut neljä ihmistä.[29] Uusi laki kielsi naamioiden käytön ja hallintorakennusten saartamisen, ja lain rikkomisesta voitiin tuomita useiksi vuosiksi vankilaan. Mielenosoitusten yllyttyä uudelleen presidentti Janukovitš yritti neuvotella opposition kanssa[29], ja hän kutsui hallituksen hätäistuntoon.[30] Mielenosoittajien keskuudessa oli muutamia hyvin varustautuneita ryhmiä. Siitä oli itse asiassa haittaa muille mielenosoittajille, sillä noiden äärioikeistolaisten ryhmittymien jäsenet saattoivat vahingossa provosoida hallituksen joukkoja ampumaan.[31]
Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso uhkasi vastatoimilla, ellei väkivaltaisuuksia saataisi loppumaan. Myös Yhdysvallat uhkasi pakotteilla. Venäjä vuorostaan varoitti ulkomaita sekaantumista Ukrainan tilanteeseen ja syytti väkivaltaisuuksista radikaalia oppositiota.[29] Kriisin vuoksi Venäjän ja länsimaiden välit kiristyivät selvästi.[32] Ukrainan pääministeri Mykola Azarov syytti mielenosoituksien järjestäjiä kuolonuhreista ja syytti heitä terroristeiksi[33] sekä vallankaappauksen yrittämisestä.[30]
Neuvoteltuaan opposition kanssa kriisin ratkaisusta Janukovytš tarjosi 25. tammikuuta oppositiojohtaja Arseni Jatsenjukille pääministerin paikkaa ja hallituksen erottamista. Oppositiojohtaja Vitali Klytškolle tarjottiin varapääministerin toimea. Oppositiojohtaja Jatsenjuk johti samaa puoluetta kuin vangittu entinen pääministeri Julija Tymošenko.[34] Oppositio kieltäytyi tarjouksesta.[35]
Protestimieliala levisi myös Länsi- ja Keski-Ukrainassa sekä venäläismielisessä Itä-Ukrainassa.[36] 28. tammikuuta Ukrainan hallitus kokoontui kriisikokoukseen, jonka tuloksena pääministeri Azarov ja hallitus erosivat tehtävistään.[37] Samalla kovasti arvostellut tuoreet mielenosoituslait kumottiin.[38]
Ukrainan syyttäjävirasto ilmoitti 16. helmikuuta kumoavansa syytteet mielenosoituksissa pidätettyjä kohtaan. Pidätetyt mielenosoittajat oli jo vapautettu aikaisemmin kuluneella viikolla.[39]
Mielenosoitukset puhkesivat uudelleen yhä väkivaltaisemmiksi 18. helmikuuta, kun mielenosoittajat yrittivät marssia kohti parlamenttitaloa. Sisäministeriö uhkasi mielenosoittajia voimatoimilla, elleivät he lopeta mielenosoitusta.[4] Yhteenotoissa kuoli ainakin 26 ihmistä, joista kymmenen sisäministeriön erikoisjoukkojen poliisia. Loukkaantuneiden määräksi arvioitiin yli tuhat.[40] Presidentti ja oppositio sopivat tämän jälkeen aselevon.[41]
Aselepo kariutui seuraavana aamuna, kun mielenosoittajat rynnivät poliisin rakentamille katuesteille. Kymmeniä mielenosoittajia kuoli ja loukkaantui poliisin ampumiin luoteihin.[42] Kolme Euroopan unionin ulkoministeriä lensi Kiovaan neuvottelemaan kriisin ratkaisemiseksi.[43] EU asetti myös pakotteita Ukrainalle asettamalla viisumirajoituksia, jäädyttämällä Euroopassa sijaitsevia varoja sekä kielsi mellakkavarusteiden viennin maahan.[44]
Ukrainan hallitus ja oppositio allekirjoittivat sopimuksen kriisin ratkaisemiseksi 21. helmikuuta mielenosoitusten jatkuttua väkivaltaisina kolme päivää. Presidentti Janukovytšin arvioitiin suututtaneen sitä ennen suurimman osan ukrainalaisia ja joutuneen konfliktiin sekä oligarkkisten liikemiesten että Donetskin ulkopuolisten alueiden edustajien kanssa. Kriittisellä hetkellä hän saattoi turvautua vain poliiseihin, jotka olivat valan nojalla velvoitettu suojelemaan häntä, sekä myös palkattuihin rikollisiin, ja siksi tilanne ajautui tragediaan.[45] Oppositiojohtaja Vitali Klytškon mukaan kaikki opposition ryhmät allekirjoittivat sopimuksen, jossa vaaditaan osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet. Sopimuksessa perustuslaki palautettiin vuoden 2004 mukaiseksi, jolloin valta siirtyi presidentiltä parlamentille. Osapuolilla oli kymmenen päivää aikaa muodostaa yhtenäinen uusi hallitus. Hallitus alkoi heti toteuttaa perustuslakimuutosta. Samalla presidentti Janukovytš ilmoitti, että maassa järjestetään uusi presidentinvaali. Parlamentti oli edellisenä päivänä äänestänyt uudesta perustuslaista, jossa määritellään presidentin, hallituksen ja parlamentin vallanjaon suhteet. Presidentin vaali järjestettäisiin heti, kun uusi perustuslaki astuu voimaan tai viimeistään joulukuussa.[8][46]
Sopimuksen syntyminen herätti monissa mielenosoittajissa epäilyksiä, ja osa vaati presidentin välitöntä eroa.[47] Ukrainan parlamentti erotti presidentti Viktor Janukovytšin seuraavana päivänä. 328 edustajaa 450:stä äänesti erottamisen puolesta.[9] Erottaminen ei ollut vuoden 1999 Ukrainan perustuslain mukainen, sillä erottaminen vaati 75 prosentin enemmistön parlamentissa sekä asian käsittelyä maan perustuslakituomioistuimessa. Tosin parlamentilla oli oikeus aloittaa virkasyytemenettely, jos presidentti tekee maanpetoksen tai muun rikoksen. Lisäksi Janukovytš itse heikensi asemaansa kirjoittamalla eroilmoituksensa.[48] Väliaikaiseksi presidentiksi nousi oppositiojohtaja Oleksandr Turtšynov toukokuussa pidettäviin presidentin vaaleihin saakka. Mikäli Ukrainan presidenttiä ei olisi vapautettu perustuslaillisista velvoitteistaan, olisi presidentinvaali järjestetty vaalikauden lopussa 2015. Venäläismielinen presidentti Janukovytš esiintyi tätä ennen televisiossa ja kielsi jättävänsä tehtävänsä sekä vertasi mielensoittajia Saksan natsien valtaannousuun 1930-luvulla. Venäjällä ja venäläismielisten keskuudessa fasismivertauksia ja -syytöksiä käytettiin kriisin aikana runsaasti, sillä ne vetosivat kansan muistoihin toisesta maailmansodasta. Lauantaiyönä 22. helmikuuta 2014 Janukovytš pakeni Venäjän hallituksen avustuksella Ukrainasta helikopterilla Venäjälle,[49][50] ja sieltä käsin hän alkoi myöhemmin antaa lehdistölle ja Venäjän televisiokanaville lausuntoja. Myös ulkoministeri Leonid Kožara erotettiin ja jo sitä ennen oli erotettu sisäministeri Vitali Zahartšenko. Parlamentin puhemies Volodimir Rybkov erosi itse lauantaina, ja Turtšynov nousi hänen tilalleen.[51][52]
Mielenosoittajat valtasivat 22. helmikuuta presidentin edustusasunnon sekä hallintokorttelin. Samaan aikaan Harkovassa Itä-Ukrainassa tuhannet Janukovytšin kannattajat osoittivat mieltään. Samana päivänä oppositiojohtaja Julija Tymošenko vapautettiin vankilasta. Hän esiintyi vielä samana iltana Kiovassa Itsenäisyydenaukiolla sen jälkeen[51] kun mielenosoittajien itsepuolustusjoukot pysäyttivät hänet ja selvensivät aukiolla kuukausia mieltään osoittaneiden olevan vallanvaihdon taustalla.[45] Janukovytš siirtyi lauantaina Kiovasta Harkovaan ja pakeni sieltä Krimin niemimaalle.
Venäjällä ryhmä kansanedustajia yhdisti Ukrainan ongelmat Neuvostoliiton hajoamiseen ja vaati tutkimaan syyllistyikö Mihail Gorbatšov maanpetokseen 1980-luvulla, kun Neuvostoliitto hajosi.[53]
Uuden hallituksen muodostaminen arvioitiin ennakkoon vaikeaksi opposition hajanaisuuden takia. Sitä kuvasti myös vuoden 2004 oranssissa vallankumouksessa muodostettu riitaisa hallitus. Maan taloudellinen tilanne on lisäksi erittäin heikko. Uusi hallitus saatiin aikaan 26. helmikuuta, ja pääministeriksi nimitettiin Arseni Jatsenjuk.
Kansalaiset suhtautuivat hyvin epäilevästi poliitikkoihin, eivätkä Maidanin mielenosoittajat hyväksyneet opposition ja presidentti Janukovytšin välillä allekirjoitettua sopimusta. Mielenosoituksissa oli mukana äärinationalistinen oikean sektorin joukkoja, jotka saivat todellista kokoaan suuremman painoarvon. On myös arvioitu, että länsiukrainalaiset eurooppamyönteiset kannattavat yhtenäistä Ukrainaa. Itä-Ukrainan eliitti ei haluaisi puolestaan täysin Venäjälle alisteiseksi.[45]
Ukrainan väliaikaisen hallituksen sisäministeri Arsen Avakov tiedotti, että Viktor Janukovytšia epäillään rauhanomaisten mielensoittajien joukkomurhasta. Tosin mielenosoittajatkin pahoinpitelivät ja jopa surmasivat Ukrainan hallituksen joukkojen poliiseja.[54] Ukrainan parlamentti teki tutkimuspyynnön kansainväliselle rikostuomioistuimelle edesmenneen presidentin toimista yli sadan ukrainalaisen surmaamisesta.[55] Presidentti ja muut vastuulliset etsintäkuulutettiin.[52] Myöhemmin tiedotettiin, että Ukrainan valtion tileiltä oli kadonnut 51 miljardia euroa ulkomaisille pankkitileille.[56] Uusi hallitus syytti aiempaa hallitusta varojen ryöstöstä.[57]
Sisäministeri lupasi lopettaa sisäministeriön erikoisyksikön Berkutin.[58] Väliaikaishallituksen mukaan kaikki kauppasopimukset ulkomaiden kanssa arvioidaan uudelleen.[59]
Entinen presidentti Viktor Janukovytš sanoi torstaina 28. helmikuuta olevansa edelleen Ukrainan presidentti ja syytti valtaan noussutta hallitusta nationalistiseksi ja fasistiseksi. Hän syytti sitä vastuuttomasta länsimielisestä politiikasta, jota kannattaa vain vähemmistö ukrainalaisista. Entinen presidentti kiisti käskeneensä poliisia ampumaan mielenosoittajia. Janukovytšin mielestä Krimin niemimaan kuuluisi pysyä Ukrainassa eikä erota ja toivoi, ettei pitkittyneeseen kriisiin tarvitsisi puuttua sotilaallisin keinoin. Samassa puheessa Janukovytš kertoi, ettei aio osallistua ehdokkaana toukokuussa pidettäviin presidentinvaaliin. Venäjä lupasi taata entisen presidentin turvallisuuden. Ensimmäinen tv-esiintyminen vallankumouksen jälkeen tapahtui Venäjällä Ukrainan vastaisella rajalla Donin Rostovissa.[60]
Krimin alueella asui tuolloin noin kahdeksan miljoonaa venäläistaustausta, ja parilla miljoonalla oli Venäjän passi[61]. Alue kuului vuoteen 1954 Venäjän sosialistiseen federatiiviseen neuvostotasavaltaan. Nikita Hruštšov teki 1954 päätöksen alueen liittämisestä Ukrainan neuvostotasavaltaan ystävyyden osoituksena[62]. Sevastopolissa oli Venäjän Ukrainalta vuokraama alue, jossa oli Mustanmeren laivaston päätukikohta.[61]
Ukraina pyysi länsimailta 25 miljardin euron apupakettia. EU ja IMF lupasivat maalle alustavasti taloudellista tukea.[63] Nato-maiden ulkoministerit antoivat tukensa väliaikaishallitukselle.[59]
Venäjä puolestaan ilmoitti, ettei maksa joulukuussa lupaamaansa 15 miljardin lainapakettia ennen kuin maassa on uusi hallitus. Myöhemmin Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev ilmoitti, että Venäjä ei keskustele Ukrainan nykyisen väliaikaishallituksen kanssa, ja uhkasi korottaa Ukrainasta tuotavien hyödykkeiden tullimaksuja, jos Ukraina tekee yhteistyösopimuksen Euroopan unionin kanssa. Medvedev arvosteli ankarasti Ukrainassa valtaan noussutta johtoa ja myös EU:ta jos se tunnustaa uuden johdon. Lisäksi Medvedev piti maan silloista tilannetta uhkana Ukrainan Venäjän kansalaisille ja heidän eduilleen.[64][65] Kolme päivää vallankumouksen jälkeen presidentti Putin käynnisti sotaharjoituksen Ukrainan vastaisella rajalla.[59] Seuraavana päivänä Venäjän puolustusministeriö ilmoitti nostaneensa hävittäjien taisteluvalmiutta länsirajoillaan.
Myöhemmin tuli julki salaa nauhoitettu Viron ulkonimisterin Urmas Paetin ja EU:n ulkoministeri Catherine Ashtonin keskustelu, jossa Paet esittää epäilyjä mielenosoituksissa ammuttujen laukausten tulleen samalta puolelta. Myös Ottawan yliopiston tutkija Ivan Katchanovski päätyi vertaisarvioidussa tutkimuksessaan kantaan, että kyseessä olevat laukaukset tulivat mielenosoittajien kontrolloimalta alueelta.[66] Hänen läpikäymänsä laaja tutkimusaineisto ei anna tukea väitteelle, että laukauksia olisivat ampuneet Berkut-poliisijoukot. Ulkoministeri Paet on myöntänyt nauhoituksen olevan aito. Lähteenä toiminut Kiovan sairaanhoitopalvelun johtaja Olga Bogomolets kiisti väitteen ja että olisi nähnyt vain mielenosoittajien ruumiita.[67]
Venäjällä rajoitettiin kriisin aikana median sananvapautta enemmän kuin koskaan sitten Neuvostoliiton aikojen. Sananvapautta ajavan säätiön edustajan mukaan Venäjä oli luisumassa kohti sota-ajan sensuuria, ja hän uskoi Venäjän sananvapaustilanteen heikkenevän entisestään. Venäjän propaganda maalasi mediassa Venäjästä kuvan Ukrainan pelastajana. Useat riippumattomat televisiokanavat ajautuivat ongelmiin, ja ne suljettiin tai korvattiin Kremlin propagandaa levittävällä johdolla. Venäjän kanavilla esittiin näyttelijöiden esittämiä haastatteluja, joissa esimerkiksi kerrottiin Yhdysvaltojen, Saksan ja muiden maiden tappavan Ukrainassa siviilejä. Länsimailla ei ollut kriisin aikana lainkaan sotilaita Ukrainassa.[68][69][70][71]
Kun tiedotusvälineet olivat jo pitkälti hallituksen valvonnassa, otti hallitus kohteekseen viimeisen osittain vapaan poliittisen keskustelun areenan, internetin. Venäjällä säädettiin laki, joka antoi hallitukselle luvan sulkea sivustoja ilman oikeuden päätöstä. Toukokuussa 2014 Venäjän liittoneuvostossa ajettiin myös läpi laki, joka määräsi kaikki yli 3 000 kävijää tavoittavat bloggarit ja muut sivustot noudattamaan tiedotusvälineille laadittuja säännöksiä. Lain mukaan verkossa on muun muassa esiinnyttävä omalla nimellään ja ilmoitettava julkisesti sähköpostiosoite. Näistä henkilöistä viranomaiset pitävät erillistä rekisteriä. Oppositiopoliitikko Valeri Fedotovin mukaan laki esimerkiksi pakottaa sulkemaan kaksitoista Venäjän 20 suosituimmasta blogista, ja hän pelkäsi lain lopettavan poliittisen keskustelun blogosfäärissä. Venäjällä suunniteltiin myös jatkoa internetin rajoittamiselle, josta kunnianhimoisin tavoite oli kansallinen tietoverkko, joka eristäisi Venäjän täysin muun maailman internet-liikenteestä.[72] Myös otetta nettihauista kiristettiin. Erityisen tarkkailun kohteeksi joutui Venäjän suosituin nettihakukone Jandeks.[73] Myös Venäjän suurimman sosiaalisen median palvelun, Vkontakten, perustaja Pavel Durov erotettiin omasta yrityksestään ja korvattiin Kremlin luottohahmoilla Igor Setšinillä ja Ališer Usmanovilla, joiden täydelliseen hallintaan Vkontakte siirtyi.[74]
Myös kirjallisuuden rajoittamista suunniteltiin, kun Venäjän opetusministeriö kertoi, että se haluaa kieltää ulkomaiset lastenkirjat, joiden katsotaan olevan epäisänmaallisia ja perinteisten perhearvojen vastaisia.[75]
Venäläisten käsitystä tilanteesta muokkasivat erityisesti televisiokanavat. Internetissäkin Kreml oli estänyt kansalaisilta pääsyn valtion toimia kritisoiville sivustoille, kuten Garri Kasparovin blogiin. Viimeinen vapaa kanava Dozhd TV joutui taloudellisiin vaikeuksiin Kremlin mustamaalauskampanjan jälkeen, eikä se pian enää näkynyt valtakunnanverkossa. Merkittävimmän kriittisen radiokanavan Eho Moskvyn pitkäaikainen pääjohtaja puolestaan erotettiin.[68][69][70][71]
Kahdessa kuukaudessa, helmikuusta huhtikuuhun 2014, Venäjän kansa saatiin sodan kannalle. Kun vielä helmikuussa Ukrainan sisäisiin asioihin puuttumista vastusti 73 % venäläisistä, oli huhtikuussa jo kaksi kolmesta sotatoimien kannalla Ukrainassa.[76][77]
Krimin kriisi (myös Ukrainan kriisi) oli Ukrainan Krimillä tapahtunut Venäjän johtama sotilaallinen konflikti, joka laajeni myöhemmin muualle Itä-Ukrainaan.
Itä-Ukrainan sota (myös Ukrainan kriisi tai Ukrainan sota[78] tai Donbassin sota) on huhtikuussa vuonna 2014 alkanut Ukrainan hallituksen ja Venäjän tukemien joukkojen, kapinallisten tai separatistien välinen aseellinen yhteenotto Itä-Ukrainassa.
Presidentinvaalit järjestettiin Ukrainassa 25. toukokuuta 2014.[79] Vaali oli alun perin määrä järjestää 26. helmikuuta 2015, mutta sitä aikaistettiin Ukrainan vallankumouksen syrjäytettyä presidentti Viktor Janukovytšin helmikuussa 2014. Väliaikainen presidentti Oleksandr Turtšynov jätti tehtävänsä vaalien jälkeen.
Ukrainan talous lähti vallankumouksen jälkeen rajuun syöksyyn. Ukrainan talous oli supistunut 18 prosenttia edellisvuodesta vuoden 2015 kesäkuussa.[80] IMF on myöntänyt Ukrainalle miljardien edestä lainaa ja Ukraina on suoriutunut huonosti lainajärjestelyissään, täten Ukrainaa uhkaa nyt lainaohjeman katkos.[81] Ukrainassa on nähty paljon korruptiota ja uusi hallitus on epäonnistunut uudistamaan Ukrainaa. Ukrainan presidentti Petro Poroshenko vaati vuoden 2016 helmikuussa pääministeri Arseni Jatsenjukin eroa.[82] Ukraina on tällä hetkellä Euroopan köyhimpiä valtioita.[83]
Mielenosoittajat koostuivat Ukrainan presidentti Viktor Janukovytšin ja maan hallituksen vastustajista, ja he kannattivat maan tiiviimpää yhteistyötä Euroopan unionin kanssa. Vastustajiin kuului mielenosoitusten aikana perustettu Maidanin kansanliike (Maidan People's Union, Народне об'єднання), jossa oli kansalaisaktivisteja, opiskelijoita, liberaaleja, Afganistanin sodan veteraaneja[84], Kiovan ortodoksinen kirkko ja Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko. Poliittisista puolueista mukana olivat Batkivštšyna, UDAR, kansallismielinen Svoboda, oikeistolainen Ukrainan kansallismielisten kongressi[85], UNA-UNSO[86], Demokraattinen liitto[87] ja erinäisiä äärioikeistolaisia ryhmittymiä. Kansalaisjärjestöistä mukana olivat Vidsitš[88] ja Road Control. Oppositiota pidettiin hajanaisena, eikä sillä ollut yhtä selvää johtohahmoa.
Ukrainan hallituksen alaisuudessa toimivat sisäministeriö, miliisin erikoisyksikkö (Berkut), sisäiset joukot (Vnutrišni Vijska Ukrajiny), DAI, Ukrainan turvallisuuspalvelu (SBU). Poliittisista puolueista presidentti Janukovytšiä ja hallitusta tukivat Alueiden puolue, Ukrainan kommunistinen puolue ja Venäläinen blokki. Tituškyt olivat hallituksen tukemia provokaattoreita. Lisäksi Janukovytšia tukivat eräät piilossa olevat tahot[89], erinäiset virkamiehet sekä yksittäiset kansalaiset[90]
Ukrainan terveysministeriön mukaan yhteensä sata ihmistä kuoli ja ainakin 1 075 loukkaantui mielenosoitusten kriisiydyttyä väkivaltaisiksi helmikuussa.[91]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
