Kiinan dynastia From Wikipedia, the free encyclopedia
Tang-dynastia (唐朝 [táng cháo]) hallitsi Kiinaa 618–907. Se oli Kiinan toinen ”suuri dynastia” (大唐 "Suuri Tang"; edellinen oli Han-dynastia), joka pystyi yhdistämään koko valtavan maan, levittämään kulttuuriaan ja sulauttamaan itseensä naapurimaiden ja -kansojen kulttuurit. Ulkomaankauppa Keski-Aasiaan ja Kaakkois-Aasian saaristoihin saakka kukoisti ja toi suuria määriä ulkomaisia kauppiaita pääkaupunki Chang'aniin.[1] Chang'an oli tuolloin maailman suurin kaupunki.[2] Buddhalaisuus kulkeutui Koreaan ja Japaniin, mutta Tang-Kiinan viralliseksi opiksi muovautui kungfutselaisuus. Merkittävänä keksintönä laattakirjapaino keksittiin Tang-kaudella ja siten kirjallisuus levisi entistä useampien käsiin.
Kun Sui-dynastia oli kaatunut kilpailevien sotilaskomentajien hallintoon, näistä yksi, Li Yuan, joka oli syntyjään todennäköisesti jostakin turkkilaisesta kansasta, onnistui kukistamaan muut sotilaskomentajat turvautumalla maan koillisosien ei-kiinalaisiin aristokraatteihin. Ensimmäisinä vuosinaan uuden Tang-dynastian keisarina hän ja hänen poikansa, kehittivät keinoja joilla pohjoisen kansoille saatiin varmistetuksi riittävästi ruokaa. Niin he saivat rauhoitetuksi sekä nälkäiset talonpojat että riitaisat klaanit.
Ensimmäiset Tang-dynastian keisarit tekivät runsaasti yhteiskunnallisia uudistuksia. Rikoslaki uudistettiin, samoin maatalous-, vero-, sotilas- ja koulutusjärjestelmät. Ulkomaanpolitiikkaa leimasi laajennushalu. Tuyuhun-kansa ja läntisten tölös-turkkilaisten Länsiturkkilainen kaanikunta kukistettiin 657. Tiibet, jossa valtaa oli pitänyt mahtava tiibetiläinen Tufan-kuningaskunta, vallattiin 600-luvun lopussa. Valtio ulottui Vietnamin Annamista Korean Koguryo-kuningaskunnan rajoille. (Silla valtasi Koguryon 668).
_by_Emperor_Huizong_(1082–1135).jpg)
Etelän ylimystön taloudellinen voima aiheutti dynastialle kuitenkin ongelmia. Heidän joukostaan nousi Kiinan historian varsinaisista keisareista ainoa nainen keisarinna Wu Zetian; muut johtoasemaan nousseet naiset eivät uskaltaneet julistautua keisareiksi. Hän katkaisi Tang-dynastian perustamalla Toisen Zhou-dynastian (690–705).[3] Hänen hallintoajastaan lähtien valittiin työntekijät hallintotehtäviin lähes yksinomaan keisarillisessa virkatutkinnossa menestymisen perusteella. Hän luopui vallasta 72-vuotiaana hoviherrojen hankkiuduttua eroon hänen kahdesta rakastajastaan.
Tang-dynastian huipentuma oli keisari Xuanzongin valtakausi.[1] Hän kukisti keisarinna Wein vallankaappausyrityksen, mutta koillisen aatelisten ja uusien oppineiden virkamiesten välinen kilpailu merkitsi valtakunnan yhtenäisyyden päättymistä. Varsinainen isku Tang-dynastian vallalle oli kuitenkin An Lushanin johtama kapina vuonna 755.
Tang-dynastian poliittisen järjestelmän perustana toimi jo Qin-dynastian ajoilta periytyvä keskusjohtoinen hallintokoneisto. Tämän byrokraattisen järjestelmän ansiosta erityisen voimakkaita keisareita ei tarvittu, sillä hallinto toimi joka tapauksessa hierarkkisen hovijärjestelmän alapuolella. Joistakin edeltäjistään poiketen Tang-dynastia ei kuitenkaan jakanut prinsseille puoli-itsenäisiä kuningaskuntia.
Luettelo Tang-dynastian keisareista on sivulla Tang-dynastian keisarit.
Chang'anin keskushallitusta johti Valtioasiain osasto (perint.: 尚書省, yksink.: 尚书省, pinyin: shàng shū shěng), joka koostui kuudesta ministeriöstä (六部 [liù bù]):
Lisäksi valtavaa hallintoasiakirjamäärää käsitteli kaksi osastoa, sihteeristö (perint.: 中書省, yksink.: 中书省, pinyin: zhōng shū shěng) ja kansliavirasto (perint.: 門下省, yksink.: 门下省, pinyin: mén xià shěng), joita johtivat pääministerit (宰相 [zǎi xiàng]).
Hallituksen nimelliset johtajat olivat Kolme ohjeistajaa (perint.: 三師, yksink.: 三师, pinyin: sān shī) ja Kolme herttuaa (三公 [sān gōng]). Tosin nämä virka-asemat olivat usein tyhjiä. Sensoraatti (perint.: 御史臺, yksink.: 御史台, pinyin: yùshǐtái) perustettiin itsenäiseksi elimeksi valvomaan hallintokoneiston toimivuutta, johtajanaan pääsensori (御史大夫 [yùshǐ dàfu). Yhdeksän temppelin (九寺 [jiǔ sì]) ja Viiden johtajiston (perint.: 五監, yksink.: 五监, pinyin: wǔ jiān) virastot valvoivat erityistehtäviä, kuten uhrauksia, viihdettä, kansallisia vilja-aittoja sekä keisarillisia aarrekammioita.
Julkisiin virkoihin nimitettiin virkatutkinnon suorittaneita oppineita (perint.: 進士, yksink.: 进士, pinyin: jìnshì). Virkatutkintoa johti itse keisari, ja siihen sisältyi useita kokeita, joissa piti pääasiassa tulkita kungfutselaisia klassikoita. Tämä oppinut virkamiehistö katsottiin sopivaksi vastapainoksia hovin eunukkeja, keisarinnojen klaaneja ja perinteisiä aristokraattisia perheitä vastaan. Järjestelmä jatkui ja kehittyi myöhempien dynastioiden aikana.
Oikeusjärjestelmä perustui uuteen lakikirjaan nimeltä Táng lǜ shū yì (perint.: 唐律疏義, yksink.: 唐律疏义), joka koostui kahdesta osasta, rikoslaista (律 [lǜ]) ja hallintolaista (令 [lìng]).
Paikallishallinto oli kuin pienoiskopio keskushallinnosta. Prefektuureja (州 [zhōu]) johti prefekti (刺史 [cìshǐ]) ja piirikuntia (perint.: 縣, yksink.: 县, pinyin: xiàn) piirikunnan tuomari (令 [lìng]). Eräs Tang-dynastian aikaisista piirikunnan tuomareista oli tuomari Di Renjie, joka on Kiinan kirjallisuuden tunnetuin ”salapoliisihahmo”, jonka Robert Van Gulik on kirjoissaan tuonut länsimaissakin tunnetuksi nimellä Tuomari Dee. Sotilaallisesti tärkeimmillä alueilla prefektuuri oli nimeltään komentoalue (都督府 [dūdūfǔ]), ja sitä johti komentaja (都督刺史 [dūdū cìshǐ]).
Kaikki yksiköt oli ryhmitetty tarkistuspiireiksi (道 [dào]). Erityisen tärkeitä olivat protektoraatit (perint.: 都護府, yksink.: 都护府, pinyin: [dūhùfǔ]), joita kansoittivat pääosin ei-kiinalaiset heimot Tang-Kiinan rajoilla. Pohjoisrajalle luotiin erityinen sotilaallinen piirikunta (perint.: 藩鎮, yksink.: 藩镇, pinyin: fānzhèn) hallinnolliseksi yksiköksi, jota johti sotilaskomissaari (perint.: 節都使, yksink.: 节都使, pinyin: jiédūshǐ). Valvontakomissaarien (安察使 [āncháshǐ]) puolestaan piti kiertää maata valvomassa paikallisia kuvernöörejä. Erityisaloille, kuten suolamonopolin valvontaan, oli erityskomissaareja.
Kuten jo edeltävän Sui-dynastian, myös Tang-dynastian puolustus perustui paimentolaisista koostuvaan ”asevelvollisten” jalkaväkeen, jotka rauhan aikana olivat peltotöissä, mutta sodan syttyessä heidät kutsuttiin aseisiin puolustamaan lähialueitaan. Nämä sotilaat olivat usein selvästi motivoituneempia kuin aiempien dynastioiden käyttämät palkka-armeijat.
Hyökkäyssodassa sen sijaan turvauduttiin ratsuväkeen. Toimivan ratsuväen kokoaminen vaikeutui huomattavasti sen jälkeen kun keskushallinto menetti otteensa Sisä-Aasiasta, sillä hevoset tuotiin tavallisesti lännestä, eikä niitä kasvatettu keskeisessä Kiinassa.
Maataloudessa Tang-dynastian aikana otettiin uudelleen käyttöön Pohjoisen Wei-dynastian aikana kehitetty tasaisestijaetun maan järjestelmä (均田法 [jūntiánfǎ]), jotta maa ei keskittyisi liiaksi suurille maanomistajille. Järjestelmän mukaan viljelijöille annettiin samansuuruinen maaomaisuus, ja heidän oli maksettava veroa viljana, tekstiileinä tai muuna materiaalina sekä työ- tai sotilaspalveluna. Järjestelmän toteuttamiseksi tarvittiin tarkat väestönlaskennassa saatavat tiedot talouksien määrästä.
Aristokratia onnistui kuitenkin lakia hyväksikäyttämällä keplottelemaan itselleen enemmän maata, ja käytännössä suurin osa viljelijöistä oli Kiinassa vuokraviljelijöitä aina Kansantasavallan perustamiseen saakka 1949. Myös buddhalaiset luostarit olivat suuria maanomistajia, mikä olikin yksi syy valtion penseälle suhtautumiselle buddhalaisuutta kohtaan.
Ulkomaankauppaa käytiin ahkerasti eritoten Kaakkois-Aasiaan, Koreaan, Japaniin ja Intiaan. Jotta vilja ja muut tuotteet saataisiin helposti kuljetettua kohdealueille, Suurta kanaalia eli Keisarinkanavaa pidennettiin. Pääasialliset vientituotteet olivat tee, silkki ja riisi. Teen juonti levisi Tang-kaudella munkeilta yleiseksi tavaksi. Koska rajoilla olevat paimentolaiset vaikeuttivat kauppatavaroiden kulkua maata pitkin, kulki ulkomaankauppa suurelta osin meren yli. Kiinalaiset kauppatavarat kulkeutuivat edelleen myös arabimaihin ja Persiaan.
Merkittävin Tang-dynastian kulttuurimuodoista lienee ollut kirjallisuus, erityisesti runous. Useat Kiinan kuuluisimmista runoilijoista elivät Tang-kaudella, muun muassa Li Bai, Wang Wei, Du Fu, Meng Haoran ja Li Shangyin. Useita tuhansia Tang-kauden runoja on tallennettu Qing-dynastian aikana kerättyyn kokoelmaan Quan Tang shi (全唐詩). Runoja kirjoittivat monet kansanosat, keisareista prostituoituihin. Kirjallisuuden leviämistä auttoi laattakirjapainon kehittäminen. Aluksi sillä painettiin buddhalaisia sutria, myöhemmin muutakin. Vanhin säilynyt painettu kirja on peräisin vuodelta 868.
Runojen lisäksi Tang-kaudella kirjoitettiin huomattava määrä tietokirjoja. Useita tietosanakirjoja kerättiin, sekä yleisluontoisia että tietylle alalle erikoistuneita. Julkaistiin myös useita sanakirjoja, muun muassa kaksi kirjaa joissa kuvailtiin kiinan tuonaikaista ääntämystä, Qieyun (切韻) ja Tang yun. Molemmat ovat historian saatossa hävinneet. Lisäksi kirjoitettiin lukuisia kommentteja kungfutselaisiin klassikoihin ja näitä klassikoita kaiverrettiin myös kivilaatoille Chang’anissa vuonna 837.
Muista taiteenlajeista keramiikka ja posliinitaide olivat hyvin edustettuja Tang-dynastian aikana. Yhdellä värillä maalatut taideteokset korvautuivat Tang-dynastian aikana kolmiväritaiteella. Keramiikassa usein näkyy ratsastajia ja selvästi Keski-Aasiasta peräisin olevia ihmisiä, mistä tulee esille Tang-dynastian kansainvälisyys. Arabialaisen ja persialaisen vaikutuksen ansiosta kulta ja hopea olivat suosittuja materiaaleja. Erityisesti keisarinna Wu Zetianin kaudella tehtiin myös lukuisia buddhalaisia veistoksia.
Maalaustaide muistutti Jin-dynastian taidetta, kuvaten pääasiassa hovielämää, mutta myös joitakin maisemamaalauksia Tang-kaudelta on säilynyt. Kalligrafia oli myös suosittua, kuten se on Kiinassa ollut lähes kaikkina aikoina. Tang-dynastian ajalta ovat peräisin myös Kiinan vanhimmat pystyssä olevat rakennukset. Valitettavasti kovin montaa ei enää ole jäljellä; merkittävimmät lienevät Iso villihanhipagodi ja Pieni villihanhipagodi Xi’anissa sekä Nanchan-luostarin Suuri halli Wutaivuorella Shanxissa.
Ulkomailta kantautui myös uskontoja Tang-dynastian aikaiseen Kiinaan. Jo aiemmin silkkitietä pitkin kulkeutunut buddhalaisuus sai nyt seurakseen lukuisia muita ulkomaisia uskontoja: islam, zarathustralaisuus, manikealaisuus ja nestoriolaisuus (eräs kristinuskon haara) kantautuivat Kiinaan Tang-dynastian aikana ja saivat joitakin seuraajia. Jopa juutalaisia kauppiaita kävi Kiinassa.
Merkittävänä kansanuskontona taolaisuus sai Tang-kaudella aiempaa enemmän arvostusta, sillä sen oppi-isän Laozin sukunimi oli Li, samoin kuin Tang-keisareiden. Valtionuskontoa siitä ei kuitenkaan tullut; sen aseman otti kungfutselaisuus.
Buddhalaisuus, kuten myös monet muut kiinaan saapuneet uskonnot kiinalaistuivat pian. Buddhalaisuudesta syntyi lukuisia erilaisia kiinalaisia haaroja, joista merkittävimpänä pidetään chan-buddhalaisuutta myöhempiä aikoja ajatellen. Buddhalaiset tekivät lukuisia pyhiinvaellusmatkoja erityisesti Intiaan, mutta myös Koreaan ja Japaniin matkusti useita buddhalaisia munkkeja ja toisaalta monet Korean ja Japanin buddhalaiset viettivät useita vuosia kiinalaisissa luostareissa.
Kuuluisin Tang-kauden buddhalainen matkaaja oli Xuanzang (sanskritinkieliseltä nimeltään Tripitaka), joka matkusti Intiaan 629–645 ja toi sieltä tullessaan lukuisia buddhalaisia sutria, viettäen sitten loppuelämänsä niitä kääntäen. Hän kulki maareittiä pitkin ja piti kirjaa kohtaamistaan asioista. Hänen matkaansa on sittemmin romantisoitu ja siitä on kirjoitettu mm. lukuisia oopperaesityksiä. Tunnetuin matkasta kertova teos on kuitenkin Ming-kaudella kirjoitettu maailmankirjallisuuden ensimmäinen humoristinen romaani Xiyouji (Matka länteen).
Vähitellen Tang-dynastian hovi menetti otteensa paikallishallintoon ja erityisesti luoteisrajojen sotilaskomentajiin. Tällainen komentaja oli myös An Lushan, joka aloitti kapinan vuonna 755 ja yritti kukistaa Tang-keisarin. Keisari Xuanzong pakeni Sichuaniin An Lushanin vallatessa Chang'anin ja julistaessa itsensä keisariksi. An Lushan murhattiin kaksi vuotta myöhemmin, mutta kapina saatiin kukistettua vasta 763 ulkomaisten joukkojen avustuksella.
Pitääkseen muut paikalliset sotilaskomentajat uskollisina, Tang-keisarit joutuivat myöntämään heille erinäisiä etuuksia. He saivat perustaa omia joukko-osastojaan, kerätä veroja ja tehdä komentoasemastaan perinnöllisen. Rajaseutuja valvovista keisarillisista komissaareista tuli lähes itsenäisiä keskushallintoon nähden, ja he alkoivatkin kutsua alueitaan "valtioiksi" (perint. 國, yksink.: 国, pinyin: guó). Talonpoikaiskapinat nopeuttivat Tang-valtion hajoamista. Suolansalakuljettajajengin johtaja Huang Chao onnistui ryöstöretkellään pääkaupunki Chang'aniin vuonna 879. Viimeisen Tang-dynastian keisarin ajoivat valtaistuimeltaan turkkilaisen komentaja Li Keyongin alaiset joukot vuonna 923.
Koska joukot olivat uskollisia kenraaleilleen, Viiden dynastian kauden hallinnot toimivat lähes ilman siviilihallintoa. Palkatut sotilaat ja uusi johtava eliitti korvasi vanhan aristokraatin ja sotilaiden palkkausjärjestelmän.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
