yliopisto Kosovassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Pristinan yliopisto on vuonna 1970 perustettu Kosovon historiallisesti ainut yliopisto. Vuonna 1999 Kosovon sodan myötä yliopisto jakaantui kahdeksi täysin erilliseksi samannimiseksi yliopistoksi. Nykyisen Kosovon tasavallan pääkaupungissa sijaitseva Prishtinan yliopisto (alb. Universiteti i Prishtinës tai Univerzitet u Prištini) on albaanien, kun taas Mitrovican pohjoisosassa sijaitseva Prištinan yliopisto (serb. Универзитет у Приштини) on serbien. Jälkimmäinen sai kansainvälisen tunnustuksensa, kun UNMIK ja Euroopan yliopistojärjestö (EUA) tunnustivat sen nimellä Mitrovican yliopisto vuonna 2002,[2][3][4][5][6][7][8] mutta kumpikin kansallisuusryhmä kutsuu yliopistoaan Pristinan yliopistoksi ja pitävät sitä alkuperäisenä. Serbian sosialistinen tasavalta perusti alkuperäisen Prištinan yliopiston lukuvuodelle 1969–1970.[9][6]
| Pristinan yliopisto | |
|---|---|
| Universiteti i Prishtinës | |
 |
|
|
lat. Universitas Studiorum Prishtiniensis
|
|
| Perustettu | 15. helmikuuta 1970 |
| Tyyppi | Julkinen |
| Rehtori | Mujë Rugova |
| Opiskelijoita | 41 833 (2009–2010)[1] |
| Sijainti | Pristina, Kosovo |
| Yhteistyö |
Balkanin yliopistojen verkosto Euroopan yliopistojärjestö |
| Sivusto | www.uni-pr.edu/ |
Nykyinen Pristinassa sijaitseva Pristinan yliopisto on Balkanin yliopistoverkoston (Balkan University Network) jäsen edustaen Kosovon tasavaltaa. Kansainvälisesti sen tunnustavat amerikkalaiset ja eurooppalaiset yliopistot sekä näiden kanssa yhteistyötä tekevät kansainväliset organisaatiot.[10][11][12][13]
Ensimmäinen Kosovon korkeakoulutusta tarjoava oppilaitos Pristinan pedagoginen korkeakoulu (alb. Shkolla e Lartë Pedagogjike në Prishtinë) perustettiin vuonna 1958. Sillä oli neljä opetusryhmää: albanian kieli ja kirjallisuus, serbokroatian kieli ja kirjallisuus, biologia ja kemia, teknillinen peruskoulutus ja fysiikka sekä matematiikka ja fysiikka. Ensimmäisenä lukuvuonna 1958–1959 aloittavia kokopäiväisiä opiskelijoita oli 93 ja osa-aikaisia 55. Lukuvuonna 1961–1962 perustettiin Prizrenin pedagoginen korkeakoulu, jossa aloitti 100 opiskelijaa mukaan lukien 48 albaania. Vuonna 1962 Prizrenin pedagogisesta korkeakoulusta tuli itsenäinen. Pristinan pedagoginen koulu perusti toimipisteen Novi Pazariin osa-aikaisia opiskelijoita varten.[14]
Vuonna 1959 Pristinaan perustettiin hallinnollinen korkeakoulu, jossa aloitti 184 kokopäiväistä ja 407 osa-aikaista opiskelijaa. Vuonna 1960 Pejaan perustettiin talouskorkeakoulu, jossa aloitti ensimmäisenä kahtena toimintavuonna 186 kokopäiväistä ja 176 osa-aikaista opiskelijaa. Samana vuonna Pristinan perustettiin uusi korkeakoulutusta tarjoava koulu, Pristinan maatalouskorkeakoulu, jossa aloitti lukuvuonna 1961–1962 165 kokopäiväistä ja 395 osa-aikaista opiskelijaa.[14]
Lokakuussa 1960 perustettiin Pristinaan perustettiin filosofinen tiedekunta, joka oli ensimmäinen laatuaan Kosovossa. Tiedekunnassa oli kuusi eri oppiaineryhmää: albanologia, serbokroatian kieli, matematiikka, fysiikka, kemia ja biologia. Pian perustettiin uusia oppiaineita: venäjän kieli ja kirjallisuus sekä Englannin kieli ja kirjallisuus. Ensimmäisenä lukuvuonna 1960–1961 tiedekunnassa aloitti 92 kokopäiväistä opiskelijaa, joista 60 oli albaaneja, 32 serbejä ja viisi muita. Osa-aikaisia opiskelijoita oli 141. Opettajia oli seitsemän: viisi serbiä ja kaksi albaania. Heistä viisi oli tekniikan tohtoreita ja yksi maisteri. Vuonna 1964 valmistuivat ensimmäiset tiedekunnan maisterit, joista 16 oli albaaneja ja 15 muita.[14]
Vuonna 1961 perustettiin Pristinan talous- ja oikeustieteellinen tiedekunta, jossa oli kaksi tiedekunnan nimessäkin näkyvää linjaa. Ensimmäisenä vuonna tiedekunnassa aloitti 586 students, joista 185 oli oikeustieteellisessä (43 kokopäiväistä ja 142 osa-aikaista) ja 401 taloustieteellisessä (120 kokopäiväistä ja 281 osa-aikaista). Näistä lähes 600 opiskelijasta 323 oli serbejä, 134 albaaneja ja 129 muita.[14]
Vuonna 1961 perustettiin vielä kaksi insinöörikoulutusta antavaa teknillistä korkeakoulua: Pristinaan ja Mitrovicaan. Edeltävässä aloitti 364 opiskelijaa (87 kokoaikaista ja 277 osa-aikaista) ja jälkimmäisessä 51 opiskelijaa (33 kokoaikaista ja 18 osa-aikaista).[14]
Näissä neljässä vuonna 1961 perustetuissa neljässä korkeakoulussa ja kahdessa tiedekunnassa opiskeli yhteensä 3 320 opiskelijaa, joista 1046 oli osa-aikaisia ja 2274 osa-aikaisia. Näistä opiskelijoista serbejä oli 2010, albaaneja 928 ja muita 382. Korkeakoulutus Kosovossa laajeni 1960-luvulla vielä enemmän, kun perustettiin Prizrenin pedagoginen korkeakoulu ”Xhevdet Doda” (1962), Pristinan teknillinen tiedekunta (1965) ja pedagoginen korkeakoulu ”Bajram Curri” Dakovicaan (1967). Lääketieteellinen tiedekunta perustettiin Pristinaan vuonna 1969. Tuohon mennessä Kosovossa oli neljä tiedekuntaa ja kahdeksan korkeakoulua.[14] Nämä kaikki oli perustettu Belgradin yliopiston täydellä tuella.[6][15][16] ja pääasiassa nämä tiedekunnat toimivat Belgradin yliopiston etätoimipisteinä.[6]
Näissä tiedekunnissa ja korkeakouluissa opetus oli lähes poikkeuksetta serbokroatiaksi.[14] Lähes kaikki opetushenkilökunnasta olivat serbejä.[6] Vuonna 1960 albaniankielistä opetusta annettiin vain Albanian-tutkimuksessa (albanologia), mutta kaksi vuotta myöhemmin pedagogiikkaa ja sosiologiaa alettiin opettaa albaniaksi. Syksyllä 1966 pidetyn Jugoslavian kommunistisen puolueen puoluekokouksen päätösten myötä luokassa oli oltava yksi albaniankielinen avustaja albanian kielen ylläpitämiseksi.[6] Samoin albaniankielisen opetushenkilökunnan muodostamista tehostettiin.
Vuoden 1966 Brionin puoluekokouksen jälkeen albaanit vaativat yhä voimakkaammin heidän kansallisten etujensa huomioon ottamista. Vuonna 1968 paikalliset mielenosoitukset muuttuivat valtakunnallisiksi ja niissä vaadittiin itsehallintoa, uutta perustuslakia, Pristinan yliopiston perustamista ja vastaavia asioita. Vuodesta 1958 alkaen Kosovossa oli alkanut kehittyä albaniankielistä korkeakoulua vaatinutta korkeakoulutettua albaaniväestö, jota myös tarvittiin tätä tulevaa korkeakouluopetusta antamaan.[14]
Kosovon ja Metohijan autonomisen maakunnan edustajainkokous hyväksyi 18. marraskuuta 1969 Pristinan yliopiston perustaneen lain, jonka Serbian sosialistinen tasavalta hyväksyi.[6] Lain ensimmäisessä artiklassa määriteltiin yliopisto oikeussubjektiksi ja toisessa artiklassa sen määrättiin koostuvan filosofisesta, oikeus- ja taloustieteellisestä, teknillisestä ja lääketieteellisestä tiedekunnasta. Yliopiston perustava kokous pidettiin 13. helmikuuta 1970 ja juhlallinen perustamiskokous kaksi päivää myöhemmin. Näin ollen 15. helmikuuta julistettiin Pristinan yliopiston päiväksi. Yliopiston ensimmäiseski rehtoriksi valittiin fiosofisen tiedekunnan dekaani, biologian tohtori Dervish Rozhaja.[14]
Vuonna 1971 filosofisesta tiedekunnasta irrotettiin uusi matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Samoihin aikoihin oikeus- ja taloustieteellinen tiedekunta jaettiin kahdeksi tiedekunnaksi. Vuonna 1973 perustettiin maataloustieteellinen tiedekunta Pristinaan sekä kaivostieteen ja metallurgian tiedekunta Mitrovicaan. Vuonna 1975 perustettiin humanistinen tiedekunta Pristinaan ja pedagoginen korkeakoulu ”Skënderbeu” Gjilaniin. Vuonna 1976 perustettiin tekninen korkeakoulu (myöh. korkeakoulukeskus) Ferizajiin ja vuonna 1979 liikuntatieteellinen tiedekunta Pristinaan.[14]
Vuoden 1980 itsehallintosopimuksen myötä korkeakoulut liitettiin Pristinan yliopistoon.[14]
Aluksi opetus jatkoi samalta serbialaiselta pohjalta kuin aiemminkin, mutta 1970-luvun myötä albaaniopiskelijoiden määrä lisääntyi räjähdysmäisesti samoin kuin albanian kielellä opettaminen.[6] Pristinan yliopistossa oli lukuvuonna 1969–1970 opiskelijoita 7 712, joista 5 303 oli kokoaikaisia ja 2 409 osa-aikaisia. Etninen jakauma oli 3 669 albaania ja 4 043 serbokroaattia. Serbienemmistö oli vielä niukka, mutta kymmenen vuoden aikana yliopisto albanialaistui, kun yliopisto kehittyi keskeinen albanian kielen opiskelun ja tutkimuksen keskus. Lukuvuonna 1979–1980 yliopistossa oli 34 922 opiskelijaa (25 009 kokoaikaista ja 9 913 osa-aikaista), joista albaniaksi opiskeli 24 771 ja serbokroatiaksi 10 151.[14] Seuraavana lukuvuonna opiskelijoita oli jo 43 321,[17] joka on ollut yliopiston suurin opiskelijamäärä koskaan.[17] Myös naispuolisten opiskelijoiden määrä lisääntyi.[14] Opetushenkilökunnan määrä lisääntyi ja sekin albanialaistui. Lukuvuonna 1969–1970 yliopistossa oli noin 200 opettajaa ja 200 apulaista. Lukuvuonna 1979–1980 oli jo 600 opettajaa ja 400 avustajaa joukossa täyspäiväisesti työskentelevää yli 190 tohtoria ja 173 maisteria. Tohtoreista albaaneja oli 126 ja maistereista 134.[14]
Tämän kaikki vahvisti albaanien kansallista itsetuntoa.[6] Yliopisto oli monien albaaninationalististen mielenilmaisujen tapahtumapaikkana. Vuonna 1974 vähintään 100 opiskelijaa pidätettiin osallistumisesta nationalistisiin protesteihin.[18]
Kaikki tiedekunnat tuplattiin mukaan lukien opetus, kirjallisuus, hallinto, julkaisutoiminta ja julkaisut, jotta varmistettaisiin tasa-arvoisuus väestöryhmien välillä. Yliopisto ei ollut niinkään tavanomainen kaksikielinen yliopisto, vaan lähinnä kuin kaksi yliopistoa olisi ollut saman katon alla.[19]
Yliopisto herätti ristiriitoja aloittamisestaan lähtien. Serbian opetusministeri syytti myöhemmin 1990-luvun alussa, että yliopisto oli yksi useista ”käytännön ja teoreettisen separatismin keskuksista”.[20] Jo vuonna 1971 serbit ja montenegrolaiset prostestoivat yliopiston avaamista vastaan. Kosovon silloisen kommunistijohtajan mukaan yliopiston avaaminen kohtasi vahvaa vastusta serbikommunistien taholta, vaikka yliopistohankkeella oli itse Josip Broz Titon tuki. Yliopiston perustaminen otettiin Kosovon autonomian enteenä.[19]
Kosovon vuoden 1981 mielenosoitukset saivat alkunsa yliopistolta.[6] Niissä vaadittiin Kosovolle niin tasavallan statusta[6] kuin eroa Jugoslaviasta ja liittämistä Albaniaan.[21] Vaikka viranomaiset jälleen syyttivätkin nationalistiradikaaleja, oli protestien syntyyn useita eri vaikuttavia tekijöitä. Kosovon kulttuurillinen eristäytyneisyys muusta Jugoslaviasta ja endeeminen köyhyys aiheuttivat sen, että Kosovossa oli suhteessa muihin Jugoslavian alueisiin eniten sekä opiskelijoita että lukutaidottomia. Yliopistokoulutus ei ollut tae menestyksekkäästä tulevaisuudesta, koska Pristinan yliopisto oli teknillisten aineiden sijaan painottunut humanistisiin aineisiin erityisesti albanologiaan, mikä ei käytännössä tarjonnut työmahdollisuuksia juuri muualla kuin paikallisessa hallinnossa tai kulttuurityössä, eikä antanut mahdollisuuksia päästä Kosovon ulkopuolelle. Tämä loi suuren määrän korkeakoulutettuja ja katkeroituneita työttömiä, jotka olivat otollista maaperää nationalistisen liikkeen kasvulle. Esimerkiksi Kosovon vapautusarmeijan komentaja Hashim Thaçi tuli alun perin tunnetuksi opiskelijaradikaalina.[22]
Lisäksi Kosovon serbi- ja montenegrolaisväestö harmistui yhä enemmän yliopistokaupungin opiskelijaväen aiheuttamasta taloudellisesta ja sosiaalisesta taakasta. Vuonna 1981 yliopistossa oli 20 000 opiskelijaa, mikä tarkoitti, että joka kymmenes kaupungin asukas oli opiskelija.[22]
Mielenosoitukset alkoivat 11. maaliskuuta 1981 alun perin spontaanista mielenilmauksesta, jossa vaadittiin parempaa kouluruokaa ja elinolosuhteita asuntoloihin. Poliisi hajottivat nämä protestit, mutta ne palasivat kaksi viikkoa myöhemmin 26. maaliskuuta 1981. Tällä kertaa poliisi käytti voimaa hajottaessaan albaaniopiskelijoiden istumamielenosoituksen asuntolassa. Loukkaantuneita oli 35 henkilöä ja pidätettyjä 21. Poliisin väkivalta provosoi kansannousun, kun kymmeniätuhansia ihmisiä mielenosoitti eri puolilla Kosovoa. Liittovaltion hallitus julisti hätätilan ja lähetti 30 000 sotilasta maakuntaan. Jugoslavian viranomaiset tuhkahduttivat mellakavat väkivaltaisesti aiheutta useita kuolonuhreja. Pristinan yliopiston professorin Pajazit Nushin mukaan 120 albaaniopiskelijaa ammuttiin tai kidutettiin hengiltä. Viranomaiset myönsivät 11 ihmisuhria, mutta Amnesty International puhui jopa 300 kuolleesta.[23]
Mielenosoitusten jälkeen ”separatistit” puhdistettiin yliopiston opiskelijoiden ja tiedekuntien joukosta. 226 opiskelijaa ja yliopiston työntekijää syytettiin ja tuomittiin jopa 15 vuoden vankeusrangaistuksiin. Useita albaaneja erotettiin viroistaan mukaan lukien yliopiston puheenjohtaja ja kaksi rehtoria. Heidät korvattiin kommunistipuolueen kovan linjan kannattajilla. Lisäksi yliopistoa kiellettiin käyttämästä Albaniasta tuotuja oppikirjoja ja vastaisuudessa se saattoi opetuksessaan käyttää vain serbokroatiasta käännettyjä teoksia. Mielenosoitukset saivat myös yhä useammat serbipoliitikot vaatimaan keskittämistä, serbien maiden yhtenäistämistä ja albaaneihin kohdistuvan kulttuurillisen pluralismin vähentämistä sekä serbialaisen kulttuurin suojelua ja edistämistä.[22] Serbikommunistit leimasivat yliopiston ”nationalismin linnoitukseksi”.[19]
Yliopisto kuitenkin jatkoi 1980-luvulla Kosovon statuksen muuttamisen tukemista[6] ja levitti Enver Hoxhan ja maolaista ideologiaa[24] sekä kannatti Suur-Albanian luomista[24] pääasiassa Tiranasta tulleiden albaaniprofessoreiden vaikutuksesta.[24] Samaan aikaan yliopiston käytännön toiminta halvaantui jatkuvien albaanimielenosoitusten [6] ja hallinnon serbi- ja albaanijäsenten jatkuvien poliittisten riitojen takia.[6] Joskus jopa kokonaiset asuntolat suljettiin mielenosoitusten takia.[6]
Serbialainen sosialistipoliitikko ja myöhempi kansallinen johtaja Slobodan Milošević valittiin Serbian presidentiksi 1989. Hän oli aktiivisesti puhunut serbialaisen Kosovon puolesta. Ensi töikseen vuonna 1989 hän poistatti Serbian perustuslaista Kosovon autonomian ja liitti maakunnan elimelliseksi osaksi Serbiaa.[25]
Pristinen ja Novi Sadin maakuntayliopistojen hallinto keskitettiin maakuntien pääkaupungeista Belgradiin. Erityisesti Pristinan yliopisto joutui tiukan repression kohteeksi. Yhdessä muiden Kosovon oppilaitosten kanssa yliopiston opetussuunnitelma lakkautettiin ja korvattiin Belgradissa tehdyllä. Albaaniopettajat ja- opiskelijat kieltäytyivät laajasti noudattamasta uutta opetussuunnitelmaa ja Serbian parlamentin määräämia uusia opintouudistuksia sekä vastustivat yleensä Kosovon autonomian lakkauttamista. Näin ollen useita albaaniopettajia syytettiin Serbian koululakien rikkomisesta, erotettiin ja korvattiin serbeillä. Joissain tapauksissa erottamiset perustettiin muilla syin, kuten ”tiedekunnan rakennuksesta poistumisesta työaikana”.[19] Yliopiston rehtori, professori Ejup Statovci tuomittiin vankeuteen kirjoitettuaan kirjeen, jossa pyysi yliopistorakennusten palauttamista albaanien tiedekunnalle ja sen opiskelijoille.[20] Hänet korvannut serbialainen professori Radivoje Papović selitti virallisen syyn yliopistossa tehtyihin muutoksiin:
Papović oli vihattu mies Kosovon albaanien parissa ja 16. tammikuuta 1997 hän loukkaantui vakavasti Kosovon vapautusarmeijan Nait Hasaninen tekemässä autopommi-iskussa.[26]
Myös opiskelija-aineksen koostumus muuttui huomattavasti. Uusi lukuvuonna 1991–1992 käyttöön otettu sisäänottojärjestelmä varmisti ainakin teoriassa yhden suhde yhteen periaatteella opiskelupaikkoja kummallekin väestöryhmälle, mikä tarkoitti 1 580 kokopäiväopiskelijaa kummallekin osapuolelle. Käytännössä albaaniopiskelijat boikotoivat koulutusta[6] pudottaen albaanien määrän 27 000 opiskelijasta nollaan. Tätä monet serbit pitivät hyvänä asiana, koska nyt rahoitus tuli ainoastaan ei-albaaniväestön käyttöön. Jäljelle jääneet albaaniprofessorit jatkoivat työskentelyä jonkin aikaa,[6] kunnes 1½ vuotta jatkuneen boikotin jälkeen he olivat turhia ja heidät voitiin erottaa.[6] Henkilöille, joita tarvittiin, tarjottiin mahdollisuutta jatkaa opetustyössä serbian kielellä.[6] Kuitenkin harva jäi muiden albaanien uhkausten ja painostuksen myötä.[6] Näin ollen albaanit olivat onnistuneet tehokkaasti sulkemaan itsensä yliopiston ulkopuolelle, kun ei ollut albaaninkielisiä opettajia tai opiskelijoitakaan.[19]
Albaaninkielinen koulutus jatkui yksityisissä puitteissa osana epävirallista varjovaltiota, itsejulistettua ”Kosovon tasavaltaa”, jonka Kosovon albaanit olivat perustaneet. Tämä mahdollisti noin 30 000 albaaniopiskelijan kouluttamisen jatkumisen.[19] Tämä kutsui edelleen itseään Prishtinan yliopistoksi ja sitä rahoitti diasporassa olevat albaanit ja varjovaltion keräämä verotus.[6][27] Koulutus tapahtui ilman minkäänlaista kytköstä akateemiseen järjestelmään,[6][27] mikä itse asiassa vain huononsi entisestään sen laatua. Esimerkiksi lääketieteen opiskelijoilla ei ollut pääsyä klinikoihin, laboratorioihin tai muuhun tärkeään varustukseen.[6][27]). Kuitenkin yliopiston professorit raportoivat useista valmistuneista, maistereista ja tohtoreista.[6] Yliopisto nimittäin jatkoi tutkintotodistusten myöntämistä Kosovon tasavallan oikeudella, mutta nämä eivät tietenkään olleet Jugoslavian liittotasavallan tunnustamia tutkintoja. Valtion turvallisuusjoukot ratsasivat ja häiritsivät näiden epävirallisten koulujen toimintaa.[20]
Vuosikymmenen toisella puoliskolla Serbian hallitus aloitti neuvottelut yliopistosta albaanijohtajien kanssa.[6] Nämä neuvottelut johtivat vuonna 1998, jolloin Kosovon kriisi oli hyvää vauhti eskaloitumassa, sopimukseen, joka mahdollisti albaaniopiskelijoiden paluun yliopistoon.[28] Slobodan Miloševićin ja Ibrahim Rugovan solmimassa sopimuksessa sovittiin, että Kosovon albaanien tulisi saada haltuunsa 60 prosenttia yliopiston kampuksesta, serbien 35 prosenttia ja 5 prosenttia.[29] Kolme yliopiston rakennusta luovutettiin albaanien haltuun 15. toukokuuta 1998. Kosovon serbit kuitenkin järjestivät väkivaltaisia protesteja siirtoa vastaan ja heidän häätämisekseen tarvittiin lopulta hallituksen joukkoja.[30] Rakennukset olivat pahoin tuhotut niiden huonekalujen ja varusteiden ollessa täysin vandalisoituja, jotta ne olisi saatu käyttökelvottomiksi.[31]
Kosovon sodan puhkeaminen vuonna 1999 hankaloitti niin virallisen kuin epävirallisen yliopiston toimintaa. YK:n päätöslauselman 1244:n antamisen ja KFOR-joukkojen saapumisen jälkeen suurin osa yliopiston henkilökunnasta ja opiskelijoista oli paennut kesäkuussa 1999.[6] Elokuussa 1999 kaksi kuukautta sodan päättymisen jälkeen Pristinan serbiväestön määrä oli pudonnut 40 000 henkilöstä alle tuhannen.[32]
Vain albaanien Pristinan yliopiston tiedekunnat:
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
