![cover image](https://wikiwandv2-19431.kxcdn.com/_next/image?url=https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/4c/Ballet_Goes_To_the_Factory-_Dance_and_Entertainment_Organised_by_the_Council_For_the_Encouragement_of_Music_and_the_Arts%252C_England%252C_1943_D14038.jpg/640px-Ballet_Goes_To_the_Factory-_Dance_and_Entertainment_Organised_by_the_Council_For_the_Encouragement_of_Music_and_the_Arts%252C_England%252C_1943_D14038.jpg&w=640&q=50)
Marie Rambert
From Wikipedia, the free encyclopedia
Marie Rambert (20. helmikuuta 1888 – 12. kesäkuuta 1982) oli puolalaissyntyinen tanssija, joka vaikutti paljon Britannian baletin kehitykseen.
![Thumb image](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/4c/Ballet_Goes_To_the_Factory-_Dance_and_Entertainment_Organised_by_the_Council_For_the_Encouragement_of_Music_and_the_Arts%2C_England%2C_1943_D14038.jpg/640px-Ballet_Goes_To_the_Factory-_Dance_and_Entertainment_Organised_by_the_Council_For_the_Encouragement_of_Music_and_the_Arts%2C_England%2C_1943_D14038.jpg)
Rambert innostui tanssista nähtyään Isadora Duncanin esiintyvän vuonna 1904. Hän opiskeli tanssia Pariisissa.[1] Hän opiskeli kolmen vuoden ajan eurytmiikkaa, sveitsiläisen Émile Jaques-Dalcrozen menetelmää, jossa analysoitiin musiikkia liikkeen keinoin.[2]
Vuonna 1912 Sergei Djagilev kutsui hänet auttamaan Ballets russesin tanssijoita Igor Stravinskyn Kevätuhrin monimutkaisissa rytmeissä. Rambert tanssi ajoittain myös Ballet russesin kuorossa, ja kiinnostui siellä klassisesta baletista.[1]
Ensimmäisen maailmansodan lähestyessä Rambert muutti Lontooseen. Hän perusti tanssikoulun vuonna 1920. Vuonna 1926 koulun oppilaat esittivät baletin A Tragedy of Fashion, jonka koreografian oli luonut Frederick Ashton, yksi Rambertin oppilaista. Tätä esitystä pidetään brittiläisen baletin alkuhetkenä.[1]
Rambertin tanssijoista muodostui vähitellen kiinteämpi seurue, jonka nimi oli ensin The Ballet Club, sitten Mercury Theatre Ballet ja lopulta Rambert Ballet vuosina 1935–1987.[1]
Rambertin balettiseurue vieraili Australiassa 1947–1949 ja antoi tuon puolentoista vuoden aikana 500 näytöstä.[3]