Pohjois-Makedonian tasavalta (mak. Република Северна Македонија, Republika Severna Makedonija), lyhyemmin Pohjois-Makedonia (Северна Македонија, Severna Makedonija)[3][4][5], vuoteen 2019 saakka entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia – EJTM (Πоранешна Југословенска Република Македонија – ΠJРМ, Poranešna Jugoslovenska Republika Makedonija – PJRM), on sisämaavaltio Balkanin niemimaalla Euroopan kaakkoisosassa. Sen rajanaapureita ovat etelässä Kreikka, idässä Bulgaria, pohjoisessa Serbia ja Kosovo sekä lännessä Albania. Pohjois-Makedonian pinta-ala on 25 713 neliökilometriä ja asukasluku noin 1,8 miljoonaa. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki on Skopje.
| Pohjois-Makedonian tasavalta Република Северна Македонија (Republika Severna Makedonija) (Republika Veriore e Maqedonisë) |
|||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | tasavalta | ||
| Presidentti Pääministeri |
Gordana Siljanovska-Davkova Hristijan Mickoski |
||
| Pääkaupunki |
Skopje (460 239 as.) |
||
| Muita kaupunkeja | Kumanovo (80 173 as.) | ||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 25 713 km² [1] (sijalla 146) | ||
| – josta sisävesiä | 1,9 % | ||
| Väkiluku (2014) | 2 091 719 [1] (sijalla 140) | ||
| – väestötiheys | 82,23 as. / km² | ||
| – väestönkasvu | 0,248 % [1] (2011) | ||
| Viralliset kielet | makedonia, viralliset vähemmistökielet: albania, turkki, Balkanin romani, serbia, bosnia ja aromania | ||
| Valuutta | Pohjois-Makedonian denaari (MKD) | ||
| BKT (2013) | |||
| – yhteensä | 22,57 miljardia USD[1] (sijalla 119) | ||
| – per asukas | 10 800 USD | ||
| HDI (2019) | 0,774 [2] (sijalla 82) | ||
| Elinkeinorakenne (BKT:sta) | |||
| – maatalous | 12 % [1] | ||
| – teollisuus | 29,5 % [1] | ||
| – palvelut | 58,5 % [1] | ||
| Aikavyöhyke | UTC+1 | ||
| – kesäaika | UTC+2 | ||
| Itsenäisyys Jugoslaviasta |
8. syyskuuta 1991 |
||
| Lyhenne | MK | ||
| – ajoneuvot: | MK | ||
| – lentokoneet: | Z3 | ||
| Kansainvälinen suuntanumero |
+389 | ||
| Tunnuslause | ei mottoa | ||
| Kansallislaulu |
”Tänään Makedonian yllä (Денес Над Македонија, Denes Nad Makedonija) (Sot mbi Maqedoni)” |
||
Pohjois-Makedonia itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991 ja omaksui tuolloin nimen Makedonian tasavalta. Maa vältti väkivaltaisuudet Jugoslavian hajotessa, mutta etniset kiistat veivät sen sisällissodan partaalle kymmenen vuotta myöhemmin. Sen noin kahdesta miljoonasta asukkaasta 65 prosenttia puhuu makedoniaa, neljännes albaniaa. Pohjois-Makedonia kattaa vain osan muinaisaikaisen Makedonian valtakunnan alueesta, eikä toisaalta ole läheskään kokonaan tuota aluetta, josta suurin osa kuuluu Kreikan Makedonian maakuntaan. Tämän vuoksi Kreikka ei hyväksynyt Makedonia-nimen käyttöä, ja kiista valtion yleisesti hyväksytystä nimestä kesti vuosikymmeniä. Tämä vaikeutti pitkään Makedonian pyrkimyksiä päästä Naton ja EU:n jäseneksi. Kreikka ja Makedonia pääsivät sopuun maan nimestä kesäkuussa 2018. Sopimuksen mukaisesti maan nimeksi tuli Pohjois-Makedonia tai virallisesti Pohjois-Makedonian tasavalta.[6][7][8] Sekä Makedonia että Kreikka hyväksyivät tehdyn sopimuksen nimenmuutoksesta tammikuussa 2019.[9] Nimenmuutos astui virallisesti voimaan erilaisten muodollisuuksien jälkeen 12. helmikuuta 2019.[10][11] Pohjois-Makedoniasta tuli Naton jäsen maaliskuussa 2020.[12]
Maantiede
- Pääartikkeli: Pohjois-Makedonian maantiede
Pohjois-Makedonia sijaitsee sisämaassa Balkanilla. Se on osa laajempaa Makedonian maantieteellistä aluetta, josta loppu jakautuu Kreikan, Bulgarian ja Albanian kesken. Pohjois-Makedonian tasavalta on 25 713 neliökilometrin[1] laajuinen, ja se kattaa runsaan kolmanneksen historiallisen Makedonian alueesta. Noin puolet alueesta (34 411 neliökilometriä) on Kreikan aluetta ja kymmenesosa Bulgarian.[13]
Pohjois-Makedonia sijaitsee Šar- ja Rhodopevuorten välissä Vardarjoen laaksossa. Maan etelärajalla sijaitsee kolme suurta järveä, jotka raja leikkaa kahtia: Ohrid, Prespa ja Dojran. Pohjois-Makedonian alue on seismisesti aktiivista ja siellä on ollut useita tuhoisia maanjäristyksiä, viimeisin vuonna 1963, jolloin pääkaupunki Skopje vaurioitui pahoin.[14] Pohjois-Makedonian korkein vuori on Korab, joka nousee 2 764 metriä merenpinnan yläpuolelle.[1]
Pohjois-Makedonian ilmastoon kuuluvat kylmät talvet ja lämpimät kesät. Ylänköalueilla on talvisin pitkään lunta. Skopjen tilastot edustavat maan tyypillistä ilmastoa melko hyvin.[15] Siellä on heinä- ja elokuun keskimääräinen päivän ylin lämpötila noin 30 astetta, ja keskimääräinen alin lämpötila joulukuusta helmikuuhun pakkasen puolella.[16]
Ohridin alue kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon sekä luonto- että kulttuuriarvojen takia.[17]
Pohjois-Makedoniassa on tavattu 330 lintulajia, joista kolmannes on muuttolintuja. Kahdeksan eläinlajia on suojeltu, niihin kuuluvat karhu, kultasakaali ja ilves. Susia sen sijaan pidetään haittaeläiminä, ja niitä surmataan vuosittain noin 350. Karhunmetsästys on kielletty vuonna 1996 ja hirvieläinten metsästystä on säännelty metsästysluvin, mutta niiden kantojen arvioidaan silti pienenevän.[18]
Pohjois-Makedoniassa on kolme kansallispuistoa, Pelister, Mavrovo ja Galičica.[19]
Historia
- Pääartikkeli: Pohjois-Makedonian historia
Varhaiset vaiheet
Menneisyydessä Pohjois-Makedonian alue on kuulunut useaan eri valtakuntaan. Antiikin aikana nykyisen Pohjois-Makedonian alue kuului kreikkalaiseen kulttuuripiiriin ja Makedonian valtakuntaan ja myöhemmin Rooman valtakuntaan.[20] 500–600-luvuilla Makedonian alue joutui Bysantin valtakunnan haltuun, ja nykyisin alueella asuvat slaavilaiset kansat muuttivat sinne. Osmanit valloittivat Makedonian 1400-luvulla, ja se kuului Osmanien valtakuntaan vuosisatojen ajan. Balkanin sotien (vuosina 1912–1913) ja Osmanien valtakunnan hajoamisen jälkeen Makedonian laajempi alue jaettiin Kreikan, Bulgarian ja Serbian kesken.[21]
Nykyisen tasavallan alue tunnettiin nimellä ”Etelä-Serbia”.[22] Ensimmäisen maailmansodan jälkeen se liitettiin uuteen Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan.[21] Vuonna 1929 kuningaskunta nimettiin virallisesti Jugoslavian kuningaskunnaksi ja jaettiin banovina-nimisiin provinsseihin. Eteläinen Serbia, johon kuului koko nykyinen Pohjois-Makedonia, tuli osaksi Vardarin banovinaa.[23]
Osana Jugoslaviaa
Vuonna 1941 akselivallat miehittivät Jugoslavian ja Vardarin banovina jaettiin sen naapurien, Bulgarian ja Italian miehittämän Albanian kesken. Miehittäjien ankara hallinto rohkaisi monia makedonialaisia kannattamaan Josip Broz Titon kommunistista vastarintaliikettä partisaaneja. Toisen maailmansodan päätyttyä, kun Titosta tuli Jugoslavian presidentti, perustettiin Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta ja nykyisen Pohjois-Makedonian alueesta tuli Jugoslavian eteläisin osa ja yksi sen tasavalloista nimellä Makedonia. Maan nykyiset rajat vedettiin hieman toisen maailmansodan jälkeen, kun Jugoslavia perusti Makedonian sosialistisen tasavallan ja tunnusti makedonialaiset omaksi kansakseen Jugoslavian muiden kansojen joukossa. Makedonia erosi rauhallisesti Jugoslaviasta vuonna 1991.[21]
Itsenäisyys
.jpg)
Ensimmäisen monipuoluevaalit pidettiin marras-joulukuussa 1990. Enemmistöön nousi nationalistinen puolue (VMRO), ja presidentiksi valittiin kommunistien Kiro Gligorov, joka toimi presidenttinä kaksi kautta.[24] Pohjois-Makedoniassa juhlitaan virallisesti itsenäisyyspäivänä 8. syyskuuta, koska tuona päivänä vuonna 1991 makedonialaiset päättivät kansanäänestyksessä itsenäistymisestä – virallisesti maa kuitenkin julisti itsenäisyytensä vasta 17. syyskuuta.[25][26] Naapurimaa Bulgaria tunnusti Makedonian itsenäisyyden ensimmäisenä. Bulgaria ei kuitenkaan tunnustanut Makedoniaa kansakuntana eikä makedonian kieltä pitäen sitä osana bulgarian kieltä. Myös Slovenia, Kroatia, Turkki ja Filippiinit olivat ensimmäisten tunnustaneiden joukossa. Kreikka ei tunnustanut Makedonian itsenäisyyttä nimikiistan vuoksi. Venäjä tunnusti maan itsenäisyyden vuonna 1992 ja Yhdysvallat vuonna 1994. Vuoteen 1995 tultaessa Kiina ja useat EU-maat olivat tunnustaneet Makedonian itsenäisyyden.[27]
Maa pysyi rauhallisena Jugoslavian hajoamissotien aikana 1990-luvun alkupuolella, mutta tilanne muuttui epävakaaksi Kosovon sodan myötä vuonna 1999, kun noin 360 000 Kosovon albaania joutui pakenemaan Makedoniaan.[28] Lyhyt konflikti maalis–kesäkuussa 2001 albaanitaistelijoiden ja Makedonian hallituksen välillä maan pohjois- ja länsiosissa päättyi Naton rauhanturvaajien väliintuloon.[29] Makedonia lupasi samalla antaa albaanivähemmistölle enemmän poliittisia ja kulttuurisia oikeuksia.[30]
Makedonia liittyi Maailman kauppajärjestön jäseneksi 2003 ja vuonna 2005 maa hyväksyttiin virallisesti Euroopan unionin jäsenehdokkaaksi. Presidentti Boris Trajkovski kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 2004 koneen lähestyttäessä Mostarin lentokenttää. Tutkimusraportti paljasti syyksi miehistön virheet. Huhtikuun 2004 presidentinvaalissa presidentiksi valittiin Branko Crvenkovski.[30]
Vuonna 2007 entistä sisäministeriä Ljube Boskovskia syytettiin Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa sotarikoksista vuoden 2001 albaanien kapinan aikana. Vuonna 2009 presidentinvaalit voitti toisella kierroksella konservatiivien G’orge Ivanov, joka valittiin uudelleen vuonna 2014.[31] Vuoden 2011 parlamenttivaalit voitti niukasti pääministeri Nikola Gruevskin puolue VMRO-DPMNE.[30] 31. toukokuuta 2017 pääministeriksi nousi Zoran Zaev. Sosiaalidemokraatti Zaev muodosti hallituksen yhdessä maan albanialaista vähemmistöä edustavan puolueen kanssa päättäen poliittisen pattitilanteen, jossa maa oli ollut ilman toimivaa hallitusta vuodesta 2015.[31] Toukokuussa 2019 Stevo Pendarovski astui virkaansa Pohjois-Makedonian uutena presidenttinä.[32]
Tammikuussa 2020 pääministeri Zaev erosi ja uudeksi väliaikaiseksi pääministeriksi tuli Oliver Spasovski. Parlamentti hajotti itsensä ja määräsi uudet vaalit huhtikuulle 2020.[33]
Politiikka
.jpg)
.svg)
.svg)
Pohjois-Makedonian tasavalta on parlamentaarinen demokratia. Presidentillä ei ole yleisesti ottaen kovin paljon valtaa, mutta presidentti on asevoimien ylipäällikkö ja valtion turvallisuusneuvoston puheenjohtaja. Hänet valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan enintään kahdeksi kaudeksi. Vuodesta 2009 presidenttinä oli G’orge Ivanov,[21]joka valittiin uudelleen vuonna 2014.[34] Toukokuussa 2019 hänen seuraajanaan aloitti Stevo Pendarovski.[32]
Yksikamariseen parlamenttiin valitaan 120 jäsentä nelivuotiskausille puoluelistoilta kuudesta vaalipiiristä. Vuoden 2011 vaalien jälkeen suurimmat ryhmittäyvät ovat ”Makedonian sisäinen vallankumousjärjestö – Demokraattinen puolue yhtenäisyyden puolesta” eli VMRO-DPMNE-puolueen johtama liittouma, jolla on enemmistö eli 63 paikkaa, ja sosialidemokraattien (SDSM) johtama liittouma 27 paikalla. Parlamentti äänestää pääministeristä, joksi yleensä valitaan suurimman liittouman tai puolueen puheenjohtaja. Vuodesta 2006 pääministeri on ollut Nikola Gruevski.[1]Sosiaalidemokraatti Zoran Zaev on ollut Pohjois-Makedonian pääministeri vuodesta 2017.[31] Pääministeri Zaevin erottua tammikuussa 2020 maan väliaikaisena pääministerinä on toiminut Oliver Spasovski, jonka tehtävä on johtaa maa vaaleihin, jotka on suunniteltu vuoden 2020 huhtikuulle.[33]
Maan suurimmat poliittiset jakolinjat ovat eri etnisten ryhmien, makedonienemmistön ja albaanivähemmistön välillä. Lyhyen sodan jälkeen vuonna 2001 päästiin sopimukseen vallan jakamisesta, ja Pohjois-Makedonian parlamentti suostui elokuussa 2004 antamaan autonomisemman aseman albaanien asuttamille alueille ja muuttamaan paikallishallinnon rajoja.[35]
Joulukuun 2016 parlamenttivaaleissa kansallismielinen VMRO-DPMNE sai 51 parlamentin 120 paikasta. Oppositiossa tuolloin olleet sosiaalidemokraatit saivat 49 paikkaa. Loput paikat menivät albanialais-väemmistön puolueille, joista suurin DUI sai 10 paikkaa menettäen puolet aiemmista paikoistaan, uusi albanialaisten puolue Besa sai viisi paikkaa ja muutama paikka meni vielä pienemmille albanialaisten puolueille.[36]
Pohjois-Makedonia kuuluu useisiin kansainvälisiin järjestöihin, kuten Natoon,[12] Yhdistyneisiin kansakuntiin, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöön, Euroopan neuvostoon ja WTO:hon.[1] Joulukuussa 2005 EU hyväksyi Pohjois-Makedonian virallisesti jäsenehdokkaakseen mutta ei vielä aloittanut jäsenyysneuvotteluja. Vuodesta 2009 lähtien makedonialaiset voivat matkustaa ilman viisumia Schengen-alueelle.[35]
Nimikiista
- Pääartikkeli: Makedonian nimikiista
Itsenäistymisensä jälkeen Makedonian tasavalta ajautui kiistaan Kreikan kanssa ”Makedonia”-nimestä sekä maan lipusta ja perustuslaista. Kreikan mukaan makedonialaisilla ei ole oikeutta hellenistisiin muinaisen Makedonian valtakunnan symboleihin.[37] Yli 40 maata ovat kuitenkin tunnustaneet valtion sen perustuslaillisella nimellä. Näihin kuuluvat esimerkiksi Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja naapurimaat Bulgaria, Serbia ja Turkki.[38]
Väliaikaisena kompromissina Yhdistyneet kansakunnat hyväksyi maan jäsenekseen 1993 nimellä ”Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia” (engl. Former Yugoslav Republic of Macedonia, FYROM tai FYR Macedonia). Monet muut kansainväliset organisaatiot, kuten EU, Nato, Euroopan yleisradiounioni ja Kansainvälinen olympiakomitea seurasivat mallia. Kreikalle tämä ei riittänyt, ja se julisti kauppasaarron helmikuussa 1994. Makedonian lippua ja perustuslakia muutettiin 1995, mutta nimikysymys jäi. Kreikka lopetti kauppasaartonsa syyskuussa 1995 ja tunnusti maan itsenäisyyden.[30]
Kreikassa Makedonian valtiosta käytettiin yleisesti nimeä ”Skopjen tasavalta” pääkaupungin mukaan, ja Kreikan hallitus nimitti pohjoisnaapuria lyhenteellä FYROM. Kiistasta huolimatta Kreikka on ollut tärkein sijoittaja Makedoniassa, ja maat ovat harjoittaneet turvallisuus- ja sotilasyhteistyötä sekä kulttuurivaihtoa. Makedonian pyrittyä vuoden 2008 Naton huippukokouksessa Bukarestissa sotilasliiton jäseneksi Kreikka esti veto-oikeudellaan liittymisen nimikiistan vuoksi, minkä jälkeen Makedonian lähetystö jätti kokouksen.[39]
Lokakuussa 2008 Yhdistyneet kansakunnat ehdotti valtion viralliseksi nimeksi ”Pohjoisen Makedonian tasavaltaa”.[40] Vuonna 2009 Makedonia vei nimikiistan Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen, joka aloitti asian käsittelyn maaliskuussa 2011.[30]
Pitkien neuvotteluiden jälkeen Kreikka ja Makedonian tasavalta ilmoittivat päässeensä sopimukseen nimestä 12. kesäkuuta 2018. Sopimuksen mukaan maan uudeksi nimeksi tuli ”Pohjois-Makedonia” tai virallisesti ”Pohjois-Makedonian tasavalta”. Maan kansalaisia voidaan kutsua edelleen ”makedonialaisiksi” ja maan kieltä ”makedonian kieleksi”.[6] Sopimus hyväksyttiin Makedonian parlamentissa 11. tammikuuta 2019[41] ja Kreikan parlamentissa 25. tammikuuta 2019.[42] Nimenmuutos astui voimaan 12. helmikuuta 2019.[43] Samalla Natoon ja Euroopan unioniin liittymisen este poistui.[9]
Jäsenyyshakemus Euroopan unioniin
Pohjois-Makedonia haki EU:n täysjäsenyyttä 2004 ja EU myönsi sille ehdokasmaan statuksen 2005.[44] Ehdotettu määräaika oli 2012. Komissio on suositellut jäsenyysneuvottelujen aloittamista, korruptiota on hillitty, poliisivoimia uudistettu ja ihmisoikeustilannetta parannettu. Vuoden 2008 vaaleihin liittyneet väkivalta ja boikotit huononsivat maan mainetta. Pitkään suuri este oli myös nimikiista Kreikan kanssa.[45] Jäsenyysneuvottelut katkesivat Ranskan, Tanskan ja Alankomaiden vastustukseen, mikä johti pääministeri Zoran Zaevin eroon 3. tammikuuta 2020.[46]
Maaliskuussa 2020 EU kuitenkin ilmoitti, että se on valmis aloittamaan jäsenyysneuvottelut Pohjois-Makedonian kanssa.[47]
Aluejako
Vuonna 2004 astui voimaan uusi laki, joka jakoi Pohjois-Makedonian 84 kuntaan (opštini). Aikaisemmin kuntia oli 123, joten määrä on vähentynyt.[48] Kunnat ovat Aerodrom (Skopje), Aracinovo, Berovo, Bitola, Bogdanci, Bogovinje, Bosilovo, Brvenica, Butel (Skopje), Cair (Skopje), Caska, Centar (Skopje), Centar Zupa, Cesinovo, Cucer Sandevo, Debar, Debarca, Delcevo, Demir Hisar, Demir Kapija, Dojran, Dolneni, Dorce Petrov (Gjorce Petrov, Skopje), Drugovo, Gazi Baba (Skopje), Gevgelija, Gostivar, Gradsko, Ilinden, Jegunovce, Karbinci, Karpos (Skopje), Kavadarci, Kicevo, Kisela Voda (Skopje), Kocani, Konce, Kratovo, Kriva Palanka, Krivogastani, Krusevo, Kumanovo, Lipkovo, Lozovo, Makedonska Kamenica, Makedonski Brod, Mavrovo i Rostusa, Mogila, Negotino, Novaci, Novo Selo, Ohrid, Oslomej, Pehcevo, Petrovec, Plasnica, Prilep, Probistip, Radovis, Rankovce, Resen, Rosoman, Saraj (Skopje), Sopiste, Staro Nagoricane, Štip, Struga, Strumica, Studenicani, Suto Orizari (Skopje), Sveti Nikole, Tearce, Tetovo , Valandovo, Vasilevo, Veles, Vevcani, Vinica, Vranestica, Vrapciste, Zajas, Zelenikovo, Zelino ja Zrnovci. Ne, joiden nimen perässä lukee (Skopje) muodostavat Suur-Skopjen metropolialueen.[1]
Tilastointia varten kunnat on ryhmitelty kahdeksaan alueeseen, jotka ovat: Itäinen alue, Koillisalue, Pelagonian alue, Pologin alue, Skopjen alue, Kaakkoisalue, Lounaisalue ja Vardarin alue[49].
Talous
Pohjois-Makedonian kansantalous on pieni, mutta suuntautunut voimakkaasti kansainväliseen kauppaan. Palvelusektori on kasvanut voimakkaasti ja ohittanut teollisuussektorin, joka hallitsi taloutta heti maan itsenäistymisen jälkeen. Maatalouden merkitys vähenee tasaisesti. Makrotalouden perusta on vakaa, mutta talouskehityksessä on ongelmia ja riskejä. Infrastruktuurin rakentaminen ja ulkomaisten investointien saaminen on hidasta. Suurimmat talousongelmat ovat alhainen elintaso, korkea työttömyys ja kohtalainen talouskasvu.[21]
Vuonna 2010 virallinen työttömyysaste oli 31,7 prosenttia, mutta siinä ei näy harmaan talouden työllistävä vaikutus. Harmaan talouden osuudeksi on arvioitu 20 prosenttia bruttokansantuotteesta. Bruttokansantuotteen kasvu oli maailmanlaajuisen laman jälkeen kääntynyt positiiviseksi,[1] mutta silti alle puolet esimerkiksi Serbian vastaavasta luvusta.[50]
Maan suurin ulkomainen investoija on Kreikka, ja sitä seuraavat Kypros ja Bulgaria. Maan tuottoisimmat valtionyritykset myytiin jo yksityistämisen aikana, ja nyt on jäljellä useita tuottamattomia yrityksiä ja niiden uudelleenjärjestelyä. Pohjois-Makedonia on yrittänyt viime vuosina houkutella sijoittajia kunnianhimoisella ohjelmalla, johon kuuluu muun muassa yritysten alhainen verotus.[21][51]
Maan tärkeimpiä vientituotteita ovat ruoka, juomat (viini) ja tupakka sekä tekstiilit, rauta ja teräs. Vuonna 2010 tärkeimmät vientimaat ovat Saksa (20,2 prosenttia), Italia (7,9 prosenttia), Bulgaria ja Kreikka, ja eniten hyödykkeitä maahan tuodaan Saksasta (11,5 prosenttia), Venäjältä (11,1 prosenttia), Kreikasta, Bulgariasta, Britanniasta, Turkista ja Italiasta.[1]
Merkittävimpiä luonnonvaroja ovat kromi, lyijy, sinkki, mangaani, volframi, asbesti, nikkeli, kulta ja hopea.[1]
Liikenne
Pohjois-Makedoniassa on 14 lentokenttää, 699 kilometriä rautatietä ja 13 736 kilometriä maantietä.[1] Kansainväliset lennot laskeutuvat Skopjen kansainväliselle lentoasemalle tai paljon pienemmälle Ohridin lentoasemalle.[52] Junamatka Skopjesta Prilepin kautta Bitolaan kestää neljä tuntia. Kotimaanliikenteessä linja-autot ovat suosittu, turvallinen ja varsin mukava vaihtoehto.[53]
Väestö
Pohjois-Makedoniassa asui heinäkuun 2011 arvion mukaan noin 2 077 000 henkeä. 59 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa.[1] Maan ylivoimaisesti suurin kaupunki on pääkaupunki Skopje, jossa on vuoden 2010 arvion mukaan noin 480 000 asukasta. Seuraavaksi suurimmat kaupungit ovat Kumanovo (116 000), Bitola (85 000), Tetovo (76 000) ja Prilep (74 000 asukasta).[54] Syyskuun 2021 väestönlaskennan virallisen tilaston mukaan maan väkiluku oli 1 836 713, jossa on 9 % laskua viimeisestä kahden vuosikymmenen takaisesta väestönlaskennasta.[55]
Pohjois-Makedonia on etnisesti monimuotoinen valtio. Suurin väestöryhmä maassa on makedonialaiset, joita on noin 64 prosenttia koko väestöstä (noin 1 300 000 henkeä). Maassa asuu noin 500 000 albaania, eli 25 prosenttia väkiluvusta, suurimmaksi osaksi maan länsi- ja luoteisosissa. Pienempiä vähemmistöjä ovat turkkilaiset (78 000 tai 3,9 prosenttia), romanit (54 000 tai 2,7 prosenttia) ja serbit (36 000 tai 1,8 prosenttia).[1] Jäljelle jäävään 2,5 prosenttiin väestöstä kuuluu monia pieniä vähemmistöjä, kuten aromanialaiset, bosniakit, kroaatit, egyptiläiset, kreikkalaiset ja bulgarialaiset.[56][57]
Pohjois-Makedonialla on vaikeuksia YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Vuonna 2009 arvioitiin, että vain lapsikuolleisuuteen ja äitien terveyteen liittyvät tavoitteet saavutetaan. AIDSin esiintyvyys on maassa jo valmiiksi hyvin alhainen.[58]
Koulunkäynti on pakollista kahdeksan vuoden ajan, ja oppivelvollisuutta ollaan laajentamassa yhdeksään vuoteen. Käytännössä 92 % ikäluokasta käy alakoulua, 63 % jatkaa opintojaan peruskoulun jälkeen ja 3 % jatkaa korkeakouluopintoihin asti. Esikoulua käy vain 11 % ikäluokasta. Koulunkäyntiaktiivisuus on sidoksissa perheen varallisuuteen ja etniseen taustaan, erityisen paljon koulun ulkopuolella on romanien lapsia. Vuosina 2003 ja 2006 tehtyjen testien perusteella monet oppilaat suorittavat koulun jäämättä luokalleen mutta eivät silti opi kovin paljoa; makedonialaiset saivat huonoimmat pisteet testeihin osallistuneista 13 Itä-Euroopan maasta.[59]
Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan noin 64,7 prosenttia väestöstä on ortodokseja, 33,3 prosenttia muslimeja, 0,34 prosenttia muita kristittyjä ja 1,63 prosenttia määrittelemättä.[1]
Viralliset vähemmistökielet
Pohjois-Makedoniassa on makedonian kielen ohella kuusi virallista vähemmistökieltä: albania, turkki, Balkanin romani, serbia, bosnia ja aromania. Niillä on virallisen kielen asema sellaisilla alueilla, joilla puhujia on yli 20 % väestöstä.[60]
Pohjois-Makedonian väestöstä 64,2 prosenttia puhuu äidinkielenään eteläslaavilaisiin kieliin kuuluvaa makedoniaa. Albania on toiseksi suurin kieli, ja sitä puhuu 25 prosenttia väestöstä, turkkia puhuu 3,5 prosenttia, romanikieltä 1,9 prosenttia, serbiaa 1,2 prosenttia, ja muita kieliä 1,8 prosenttia.[1]
Kulttuuri
Pohjois-Makedonialla on rikas kulttuuriperintö taiteen, arkkitehtuurin, runouden ja musiikin aloilla. Maassa on useita vanhoja roomalaisia raunioita ja uskonnollisia muistomerkkejä Bysantin ajalta. Maassa on hyvin säilyneitä bysanttilaisia freskoja, erityisesti 1000–1500-luvuilta. Freskoja on säilynyt useita tuhansia neliömetrejä ja suurin osa niistä on yhä hyvässä kunnossa. Suurin osa maan vanhoista luostareista, varsinkin 1000- ja 1500–1600-luvuilta on säilynyt tähän päivään asti.[61]
Myös makedonialaiseen musiikkiin on suuresti vaikuttanut Bysantti.[62] Maan kansanmusiikki on rytmiltään usein monimutkaista muun itäeurooppalaisen kansanmusiikin tavoin, ja tärkein soitin on perinteisesti ollut gaida (säkkipilli).[63] Paikallisia tansseja kutsutaan nimellä oro ja toinen yleinen tanssi on Galičnikin kylästä tullut teškoto.[64] Pohjois-Makedonia on osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuodesta 1998 lähtien, sijoittuen parhaimmillaan seitsemmänneksi. Toše Proeski ja Karolina Gočeva ovat kumpikin edustaneet maataan useita kertoja.[65]
Yksi Pohjois-Makedonian tärkeimmistä kulttuurikohteista on Ohridin alue, jossa on useita kirkkoja ja luostareita. Ohridin ikonikokoelma on ortodoksisen maailman kolmanneksi tärkein ja yksi maailman arvokkaimmista.[66] Suuriin kulttuuritapahtumiin maassa kuuluvat Ohridin klassisen musiikin ja draaman festivaali, Strugan runoillat, jotka kokoavat runoilijoita yli 50 maasta, Skopjen oopperafestivaali ja Bitolan kansainvälinen kamerafestivaali.[67]
Urheilu
Jalkapallo on Pohjois-Makedonian suosituin urheilulaji. Helmikuussa 2019 Pohjois-Makedonian jalkapallomaajoukkue oli FIFAn rankingissa sijalla 71[68]. Pohjois-Makedonia pääsi vuoden 2020 EM-lopputurnaukseen Nations Leaguen kautta. Muita suosittuja urheilulajeja ovat koripallo, lentopallo, käsipallo, karate ja paini. Käsipallomaajoukkue on edennyt useasti sekä MM- että EM-kilpailujen lopputurnaukseen. Maan koripallomaajoukkue on edennyt EM-kilpailuissa parhaimmillaan välieriin.[69]
Pohjois-Makedonia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1996. Sillä on ollut kesäkisoissa 4–11 ja talvikisoissa 2–3 urheilijan joukkue. Maan ainoat olympiamitalistit ovat painija Mogamed Ibragimov (2000) ja taekwondoin Dejan Georgievski (2020).[70]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
