taidesuuntaus From Wikipedia, the free encyclopedia
Käsitetaide (tai konseptualismi) on taidesuuntaus, jota on käytetty 1960-luvun lopulta kuvaamaan sellaisia erilaisia taiteenlajeja, jotka eivät enää saaneet perinteisen taide-esineen muotoa. Liikkeen varhaisvaihe on tallennettu amerikkalaisen taidekriitikko Lucy Lippardin kirjassa Six Years, jossa kuusi vuotta ovat 1966–1972.
Käsitetaiteilijat eivät pyri tekemään maalausta tai veistosta ja sitten sovittamaan ajatuksiaan siinä olevaan muotoon. Sen sijaan käsitetaiteilijat suuntautuvat perinteisen median rajojen ulkopuolelle, ja sen jälkeen työstävät käsitettään tai ajatustaan sille sopivaan materiaaliin tai muotoon. Näin he asettavat etusijalle konseptin perinteisen median sijaan. Tästä juontuu sana käsitetaide.
Tästä seuraa se, että käsitetaide voi olla melkein mitä tahansa, mutta 1960-luvun lopulla sen yhteyteen ilmaantui merkittäviä suuntauksia, kuten performanssitaide, maataide, ja italialainen Arte povera. Tällöin taidesuuntauksen piiriin tuli halpoja materiaaleja, kuten peruukkeja, vaatteita, rasvaa ja kaikenlaisia löydettyjä esineitä ja romua. Osa käsitetaiteesta koostui yksinkertaisesti kirjoitetuista lausumista tai ohjeista. Monet taiteilijat alkoivat käyttämään valokuvausta, filmiä ja videota. Suuntaus syntyi 1960-luvulla, mutta se on ollut hyvin vaikutusvaltainen sen jälkeen.[1]
Käsitetaiteellisissa prosesseissa syntyneitä teoksia voidaan esittää museoissa, gallerioissa tai muissa julkisissa tiloissa kuten kadunvarsimainosten äärellä. Teoksen rinnalla saatetaan toimittaa myös katalogeja, joissa eri kirjoittajat keskustelevat teokseen liittyvistä teemoista. Taidekentällä käsitteellisiä taideteoksia esitellään usein installaation tai performanssin keinoin. Näyttelyssä voi olla esillä tekstejä, valokuvia, videota ja muusta informaatioita. Performanssien yhteydessä teos voi näyttäytyä esimerkiksi luentona tai yleisö osallistuttavana pelinä.
Taideteokset liittyvät usein kieleen ja menetelmiin, joilla ihmiset määrittelevät ympäristöään [3][4]. Niihin voi kuulua sanaleikkejä tai teos voi kehottaa katsojia tietynkaltaiseen toimintaan. Kehotuksilla voi olla myös poliittisia päämääriä sillä ne voivat haastaa katsojan tulemaan tietoiseksi itse katsomistapahtuman ehdoista[5]. Käsitetaiteessa näyttelyn tai tapahtuman julkaiseminen ymmärretään eleenä, jonka tarkoitus on johtaa yleisöjä teeman mukaisiin keskusteluihin.
Käsitetaideteokset eivät ole sidottuja tiettyihin taidevälineisiin [6] ja niitä saatetaan toteuttaa ulkoistamalla valmistus esimerkiksi markkinoinnin ammattilaisille tai käsityöläisille. Performanssin tapauksessa esitys voi pohjautua yleisön osallistamiseen. Taiteilija saattaa myös tähdätä ensisijaisesti siihen, että teoksen teemat nousevat puheenaiheiksi eri viestimissä. Taiteilijat ovat julistaneet mm. kansallisia juhlallisuuksia omaksi taiteekseen lähettämällä lehdistölle ilmiöstä taiteen näkökulmasta kertovia tiedotteita.[7]
Marcel Duchampin readymade-teokset, eli muiden valmistamat esineet kuten pisoaarit, jotka taiteilija pystytti näyttelyihin omana taiteenaan olivat käsitetaiteen edeltäjiä, mutta liikkeenä käsitetaide syntyi 1960-luvulla. Ensimmäinen käsitetaiteelle omistettu näyttely järjestettiin vuonna 1970 New Yorkissa, suuntaus rantautui Suomeen samalla vuosikymmenellä[4]. Suomalaisen käsitetaiteen uranuurtajina pidetään Elonkorjaajien ryhmää.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
