From Wikipedia, the free encyclopedia
Islamin länsimainen apologia tarkoittaa islamin puolustamista länsimaissa esitettyä arvostelua vastaan. Apologetiikka tarkoittaa jonkin opin, erityisesti kristinuskon järjestelmällistä ja rationaalista puolustamista.[1][2][3] Islamin länsimainen apologia nojautuu länsimaisen sivilisaation arvoihin ja pyrkii osoittamaan, että ne toteutuvat myös islamissa joko täysin tai ainakin luultua enemmän. Länsimaiseen apologiaan eivät kuulu muslimien puheenvuorot islamin puolesta.
Muslimeita pidettiin Euroopassa keskiajan loppuun saakka pakanoina tai kerettiläisinä eikä sanoja islam tai muslimi tunnettu. Islamiin suhtauduttiin yleensä tahallisesti vääristellen sen oppeja. Ensimmäiset merkit myönteisestä asenteesta ilmestyivät kirjallisuuteen 1600-luvulla. Valistusaikana 1700-luvulla positiiviset puheenvuorot lisääntyivät. 1800-luvulla alkoi islamin historiallis-kriittinen akateeminen tutkimus. Sen asenne kohteeseen oli neutraali.
1900-luvulla kolonialismin romahtamisen ja maailmansotien myötä positiiviset näkemykset islamista lisääntyivät edelleen, kun länsimaiden moraalisesta ylemmyydestä ei enää oltu yhtä vakuuttuneita kuin ennen. Muutokset näkyivät poliitikkojen, islamin tutkijoiden, median ja kirkon edustajien puheissa ja kirjoituksissa. Suhdetta islamiin alkoi muokata myös Euroopan muslimiväestön kasvu. Vaikka tieto islamista on lisääntynyt, siinä on edelleen näkynyt myös puutteita.
Islamin länsimainen apologia on torjunut islamiin kohdistuvaa kielteistä arvostelua. Se on tuonut esiin islamia rauhan ja suvaitsevaisuuden uskontona, jolla on ollut suuri myönteinen vaikutus myös eurooppalaisen sivistyksen nousuun. On korostettu, että eräät islamilaisiin tapoihin kohdistuneet syytökset menevät väärään osoitteeseen, sillä niissä on islamin asemesta kysymys vanhoista kansallisista perinnäistavoista. Islamin puolustaminen on toisaalta aiheuttanut vastareaktioita.
Islamilaista maailmaa on pidetty omana sivilisaationaan erotuksena kaikista muista, myös länsimaisesta sivilisaatiosta. Sivilisaatiolla on ymmärretty kulttuurin laajinta yksikköä, jota määrittää etenkin uskonto ja siihen sisältyvät arvot ja myytit.[4] Sivilisaatio on korkein identifioitumisen taso, jonka yksilö kokee omakseen verrattuna ulkopuolisiin "muihin".[4] Normaalisti jokainen sivilisaatio näkee itsensä maailman keskipisteenä ja kaikille parhaiten sopivana "universaalisena" kulttuurina. Tämän takia sivilisaatiot yleensä suhtautuvat ennakkoluuloisesti toisiinsa.[5] Muiden kulttuurien arvostelun rinnalla esiintyy silti myös toisten suopeaa ymmärtämistä, joka tällöin tapahtuu oman kulttuurin arvoista käsin.
Ibn Warraqin mukaan sivilisaatioiden välisen ymmärryksen ensimmäinen ilmenemismuoto Euroopassa oli ajatus "jalosta villistä". [6]Jalo villi edusti, puutteistaan huolimatta, ainakin joissakin suhteissa korkeampaa moraalia kuin vertailukohteena oleva oma kulttuuri. Vieraan kulttuurin kehuminen oli siten epäsuoraa kritiikkiä omaa kulttuuria kohtaan. Tällaisen kirjallisuuden varhaisin esimerkki on Tacituksen Germania vuodelta 98. Tacitus kirjoitti germaaneista: "Kukaan ei näet naura siellä paheille... siellä merkitsevät hyvät tavat enemmän kuin muualla hyvät lait."[7][6] Näillä sanavalinnoilla Tacitus epäsuorasti moitti hyvästä lainsäädännöstään tunnettujen roomalaisten huonoa käytöstä.
Uudella ajalla kehittyi muitakin kulttuurikritiikin muotoja, joissa kulttuurinen toiseus sai myönteisiä arvolatauksia. Islamiin alettiin vedota positiivisena esimerkkinä, kun arvosteltiin vaikkapa Ranskassa tai koko Euroopassa esiintyvää pappisvaltaa, väkivaltaisuutta ja suvaitsemattomuutta. Viime aikoina islam on alkanut saada myönteistä huomiota kirkon piirissä, minkä voi nähdä arvosteluna länsimaisessa yhteiskunnassa leviävää maallistumista vastaan.[6] Uuden näkökulman islamiin suhtautumisessa on tarjonnut ihanne monikulttuurisesta yhteiskunnasta, missä eri kulttuureja edustavat ihmiset elävät sovussa keskenään. Avaimena siinä on keskinäisen luottamuksen rakentaminen. [8]
Eurooppalaisten suhtautuminen islamiin oli keskiajalla paitsi vihamielistä myös avoimen pilkallista. Sille oli tyypillistä myös syvä tietämättömyys islamista. Vaikka ristiretkien alkaminen 1000-luvulla saattoi eurooppalaiset tekemisiin seldzukkimuslimien kanssa, sanoja islam tai muslimi ei vielä käytetty. Vastustajat olivat pakanallisia tai kerettiläisiä saraseeneja, joiden katsottiin palvovan epäjumalia. Näitä olivat Jupiter, Apollo, Mahomet ja eräät muut.[9] Tietämättömyys islamista alkoi vähetä, kun vuonna 1143 saatiin ensimmäinen Robert Kettonilaisen tekemä latinalainen käännös Koraanista Lex Mahumet pseudoprophete ("Valeprofeetta Muhammedin laki"). Pian tämän jälkeen alettiin kääntää islamilaisia tieteellisiä tekstejä latinaksi. [10]
Dante sijoitti 1300-luvulla Jumalaisessa näytelmässä Muhammedin helvetin toiseksi alimpaan piiriin, missä kärsivät ikuista rangaistusta riidankylväjät ja harhaoppiset ("seminator di scandalo e di scisma").[11] Islam ymmärrettiin skismaattiseksi harhaopiksi, eikä omaksi uskonnokseen omine viesteineen.
Jalon villin idea palaa uuden ajan kirjallisuuteen Montaignen (1533–1592) esseessä kannibaaleista (1580), jota voi pitää kulttuurirelativismin varhaisena julistuksena.[6] Ensimmäiset myönteiset kirjoitukset islamista julkaistaan Euroopassa 1600-luvulla. Hugenottipastori Pierre Jurieu kirjoitti 1680-luvulla saraseenien "evankelisesta sävyisyydestä" ja syytti katolista kirkkoa suuremmasta verenvuodatuksesta kuin mihin saraseenit olivat koskaan syyllistyneet kristittyjä vastaan.[6] Pierre Bayle (1647–1706) jatkoi ja kirjoitti, että muslimit olivat aina osoittaneet enemmän humaanisuutta muita uskontoja kohtaan kuin kristityt. Bayle oli itse joutunut pakenemaan uskonnollista suvaitsemattomuutta Hollannista.[6] Jurieun ja Baylen kritiikit osoittavat, miten kiitokset islamille olivat samalla oman kulttuurin ja oman kohtelun arvostelua.
Pian Martti Lutherin kuoleman jälkeen 1546 Koraani painettiin Euroopassa kirjana ja julkaistiin useilla kielillä kuten latinaksi, italiaksi, hollanniksi ja 1616 saksaksi.[10]
1700-luvulla katoliseen kirkkoon ja uskontoon yleensä kohdistunut arvostelu alkoi yleistyä. Se haki vauhtia myös vertailusta islamiin, josta löydettiin sellaisia myönteisiä puolia, joita kristinuskosta puuttui. islamin kiittäminen oli siten samalla kristinuskon ja oman yhteiskunnan arvostelua. Islamia koskevan ajattelun muutokseen vaikutti kreivi Henri de Boulainsvilliersin (1658–1722) elämäkerta Muhammedista, joka ilmestyi vuonna 1730.[12][10] Ensimmäisen kerran Muhammed esitettiin Euroopassa myönteisessä valossa. Teos teki vaikutuksen sekä Voltaireen (1694–1778) että Edward Gibboniin (1737–1794). Kirjan kärki suuntautui kirkkoa ja papistoa vastaan ja esitteli Muhammedin viisaana ja suvaitsevaisena lainsäätäjänä. Islamissa ei tarvinnut uskoa järjettömyyksiin eikä ihmeisiin, eikä Muhammedkaan ollut jumalallinen hahmo vaan ihminen. Orientalisti C. S. Hurgronje luonnehti 1800-luvulla kirjaa "antiklerikaaliseksi romanssiksi", joka perustui pinnalliseen tietoon islamista. [6]
Voltaire (1694–1778) kirjoitti Muhammed-kriittisen näytelmän Mahomet vuonna 1742.[6] Voltaire oli deisti ja käytti toisaalta islamia vertailukohtana hyökätessään kristinuskoa vastaan," joka oli uskonnoista naurettavin, absurdein ja verisin". Islamin opeista Voltaire löytää yksinkertaisen uskon, jossa on yksi Jumala ja hänen profeettansa ilman pappeja, ihmeitä tai mysteereitä. Islam oli myös suvaitsevainen muita uskontoja kohtaan toisin kuin kristinusko.[6] Voltaire piti silti Muhammedia myös petturina, roistona ja huijarina ("traître, scélérat, imposteur").[13]
Edward Gibbon (1737–1794), joka oli 1700-luvun merkittävin historioitsija, jakoi de Boulainsvilliersin esittämän kuvan Muhammedista viisaana ja suvaitsevaisena lainsäätäjänä ja islamista uskontona, joka oli vapautunut pappisvallasta. Gotthold Ephraim Lessing (1729–1781) kirjoitti 1779 näytelmän Nathan Viisas, joka uskonnollisen suvaitsevaisuuden hengessä kannusti kunnioittamaan sekä juutalaisuutta, kristinuskoa että islamia.[10]
Johann Wolfgang von Goethe (1749–1832) harrasti arabian kieltä ja kirjoitti teoksen West-Östlicher Divan (1819), jossa islam ja Muhammed esiintyivät runollisen ihannoidussa kuvastossa: Muhammedin jalanjäljissä kukat puhkesivat niityille ja hänen vastustamatonta etenemistään todistivat marmoriset palatsit ja liekinmuotoiset kupolit.[14]
Thomas Carlyle (1795–1881) oli historioitsija ja yhteiskuntakriitikko, joka orientalisti Montgomery Wattin mukaan nauroi sydämensä pohjasta väitteelle, että Muhammed olisi ollut huijari. Islamin aitous näkyi sen menestyksessä. Mahometin usko oli eräänlaista kristillisyyttä, mutta parempaa. Koraanista Carlyle kuitenkin esitti poikkeuksellisen jyrkän arvostelun: kirja oli "puuduttavaa sotkujen, alkeellisuuksien ja raakuuksien sekamelskaa", jota kukaan ei pystynyt lukemaan paitsi velvollisuudesta.[6][15][16]
1800-luvulla perustettiin etenkin saksalaisiin yliopistoihin islamin oppituoleja Tällöin alkoi islamin ja Koraanin historialliskriittinen tutkimus esikuvanaan jo aiemmin alkanut Raamatun tutkimus.[10]
1900-luvun lopulta alkaen uskonnollinen tietoisuus on globaalisti vahvistunut ja kulttuuriset ristiriidat lisääntyneet.[17] Länsimaisessa kulttuuripiirissä kuitenkin kristinuskon asema on laskenut, ja lisätilaa on saanut monikulttuurisuuden ihanne.[18] Tähän vaikutti sekä kolonialismin murtuminen1900-luvulla että maailmansodat, joiden jälkeen Euroopan moraalinen ylivoimaisuus alkoi näyttää vähemmän ilmeiseltä. [19] Muutokseen vaikutti myös muslimien määrän kasvu Euroopassa.[20] Islamia puolustavia puheenvuoroja ovat esittäneet monet tahot, kuten kristillinen papisto, poliitikot, toimittajat, tietokirjailijat, akateemiset tutkijat, arabistit, oppikirjojen tekijät sekä erilaiset järjestöt ja poliittiset organisaatiot.
Jo 1600-luvulta alkaen myönteisiä lausuntoja islamista oli kuulunut kristillisen papiston piiristä. Nykyisin korostetaan, että islam on kristinuskon sisaruskonto, jossa on paljon yhteisiä piirteitä kristillisyyden kanssa. Suomessa kirkon myötätunto on näkynyt vaikka siinä, että suurmoskeijahanketta Helsinkiin ajaneen Oasis-säätiön taustalla oli myös kirkollisia tahoja.[21] Myötätunnon taustalla on Ibn Warraqin mielestä näkemys, että sisaruskonnot jakavat yhteisen kohtalon: ne seisovat ja kaatuvat yhdessä. Jos islamia arvostellaan, kritiikki kääntyy helposti myös kristinuskoon.[6] Suomessa Espoon hiippakunnan emerituspiispa Mikko Heikka on nähnyt Muslimiveljeskunnan myönteisenä merkkinä siitä, että arabimaiden islam on muuttumassa demokratian ystäväksi. Hänen mukaansa Muslimiveljeskunta tarvitsee kaiken tuen sekä muilta demokratioilta että myös uskonnoilta.[22] Tapani Ruokanen uskoo, että islam voi antaa uutta näkökulmaa lännen kapeutuneeseen käsitykseen inhimillisestä elämästä.[23] Teologian professori Heikki Räisänen piti Muhammedia lempeänä sotapäällikkönä.[24]
1900-luvulta lähtien monet poliitikot ovat puolustaneet islamia. Puheenvuoroissa on tuotu esiin islamin myönteinen vaikutus eurooppalaisen sivistyksen syntyyn, islamin monimuotoisuus sekä islamin läheinen sukulaisuus länsimaisten arvojen kanssa.[25][26]
Tiedotusvälineet ja tietokirjailijat ovat korostaneet islamin myönteistä historiallista vaikutusta Euroopan kehitykseen.[27] Ne ovat myös todenneet, että islamiin yhdistetyt kielteiset piirteet eivät todellisuudessa edusta islamia vaan esimerkiksi vanhoja heimotapoja.[28] On myös painotettu islamin samankaltaisuutta ja lähes identtisyyttä eurooppalaisten arvojen kanssa[29] Toimittaja Elina Grundstömin mukaan islam on hieno uskonto, suunnilleen yhtä hyvä kuin kristinusko. Se on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa.[30]
Akateemiset orientalistit ja arabiankielen tutkijat ovat islamin parhaita asiantuntijoita ja pystyvät sen takia myös parhaiten korjaamaan islamia koskevia tiedon puutteita väärinkäsityksiä. Toisaalta heillä voi olla yhteisiä intressejä islamilaisten maiden kanssa. Esimerkiksi washingtonilaisen Georgetown-yliopiston islamin tutkimuksen professori John L. Esposito[31] tunnetaan islamin puolustajana. Hän on toisaalta myös saanut mittavaa rahoitusta arabimaista.[32] Vuosina 1995–2008 kahdeksan brittiläistä yliopistoa (Oxford, Cambridge, Durham, University College London, London School of Economics, Exeter, Dundee ja City) saivat lahjoituksina yli 233.5 miljoonaa puntaa eri muslimimaista.[33] Jotkut orientalistit, kuten Esposito tai Suomessa Jaakko Hämeen-Anttila, ovat keskittyneet islamin myönteisten puolien esittelyyn. [34]
Amerikkalaisia oppikirjoja tutkinut American Textbook Council raportoi, että kiistanalaisissa aiheissa oppikirjat kiersivät epämiellyttävät totuudet, jotka saattaisivat esittää islamin muussa kuin positiivisessa valossa. Islamin saavutuksista raportoitiin innostuneesti, mutta negatiivisista asioista vaiettiin.[35]
Monikulttuurisuus tarkoittaa toisistaan kulttuurisesti ja uskonnollisesti poikkeavien väestöjen yhteistä elämää toistensa keskuudessa samassa yhteiskunnassa.[36][37] Useat kansalliset ja kansainväliset järjestöt ja julkishallinnon organisaatiot ovat monikulttuurisuuden ihanteen hengessä ottaneet kantaa julkiseen keskusteluun ja tuoneet esiin islamin hyviä puolia tai vastustaneet islamiin kohdistuvaa syrjintää. Niitä ovat olleet Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio ECRI[38] sekä Euroopan neuvosto. Vuonna 1991 se katsoi, että virheellisten stereotypioiden johdosta islamia pidetään liian usein yhteensopimattomana sellaisten eurooppalaisen arvojen kuin demokratian, ihmisoikeuksien ja sananvapauden kanssa.[39]
Voimakkaasti monikulttuurisuutta islamin osalta on puolustanut Federica Mogherini, EU:n ulkoministeri (2014–2019), joka katsoi, että myös poliittinen islam kuului Eurooppaan. [26][40] Saksalaiset poliitikot, kuten liittopresidentti Christian Wulff, liittokansleri Angela Merkel ja Wolfgang Schäuble ovat korostaneet, että "islam kuuluu Saksaan".[41]
Vuonna 2006 paavi Benedictus XVI piti Regensburgin yliopistossa puheen, jossa hän piti islamia sotaisena uskontona. Puhe oli Kansan Uutisten Erkki Laukkasen mukaan tyrmistys kaikille monikulttuurisuudesta kiinnostuneille.[42]
Suomessa islamiin kohdistuneita kriittisiä puheenvuoroja ovat kritisoineet monet järjestöt, kuten Ensi- ja turvakotien liitto, Ihmisoikeusliitto, Suomen Punainen risti, Pelastakaa lapset ry, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry, Plan Suomi[43] ja Amnesty International.[44]
Jo varhaisella valistusajalla Ranskassa alkoi kehittyä islamia ihannoiva myytti. Kardinaali Jean-François Paul de Gondi (1613–1679) oli ensimmäinen, joka haaveili siitä, että ilman tappiota Poitiersin taistelussa 732 saraseenit olisivat herättäneet Ranskassa henkiin rakkauden tieteisiin ja taiteisiin.[13] Ajatus arabivallan siunauksellisuudesta sai tällöin kannatusta monilta intellektuelleilta Ranskassa. Tämä asenne jatkui 1900-luvulla, jolloin sosiologi Gustave Le Bon (1841–1931) oli ihastunut al-Andalusin islamilaiseen, rauhaa rakastavaan kulttuuriin. Ilman Poitiersin tappiota myös Eurooppa olisi saanut nauttia arabien tuomasta rauhasta ja suvaitsevaisuudesta.[13] Historioitsija Marc Ferro (s. 1924) toivoi, että läpikotaisin sivilisoituneet arabit olisivat voittaneet Poitiersissa, jolloin he olisivat ottaneet johtoaseman Euroopassa barbaaristen germaanien asemesta.[13]
Amerikkalainen historioitsija David Levering Lewis (s. 1936) pahoitteli muslimien tappiota. Ilman sitä renessanssi olisi Euroopassa alkanut 200 vuotta aikaisemmin ja myöhempiä uskonsotia ei olisi tarvittu.[13] Lewis kirjoitti: "Poitiersin taistelu on käännekohta kehityksessä, jonka seurauksena oli taloudellisesti jälkeenjäänyt, balkanisoitunut, veljesmurhaan taipuvainen Eurooppa, joka määritellessään itsensä islamin vastakohdaksi nosti hyveiksi perinnöllisen aateluuden, vainohullun uskonnollisen suvaitsemattomuuden, kulttuurisen hajanaisuuden ja ikuisen sodankäynnin."[45]
Suomessa arabian kielen professori Jaakko Hämeen-Anttila katsoi, että Espanjan takaisinvalloitus eli reconquista ei ollut asukkaiden vapauttamista; muslimeille ja juutalaisille se merkitsi suvaitsevaisuuden päättymistä ja uskonnollisen ahdasmielisyyden alkua. Reconquista oli kulttuurisesti kehittymättömien sotaisten ruhtinaskuntien hyökkäys korkeatasoisempaa ja rauhallisempaa kulttuuria vastaan.[46]
Toistuvana aiheena islamin puolustamisessa on ollut islamin suurempi suvaitsevaisuus Euroopassa vallitseviin arvoihin verrattuna. Sen esikuvaksi on nostettu erityisesti al-Andalus eli islamilainen valta keskiajan Espanjassa. Keskiajan Andalusiaa onkin käytetty esimerkkinä onnistuneesta monikulttuurisesta yhteiskunnasta, missä eri uskonnolliset ryhmät ja kansallisuudet elivät rauhallisesti yhdessä.[47] .
Historioitsija Mark R. Cohen katsoo, että idean nostivat esiin Euroopan juutalaiset reaktiona 1800-luvulla lisääntyneeseen antisemitismiin. Tällöin löydettiin keskiajan kadotettu paratiisi, jossa myös juutalaiset olivat päässeet korkeisiin asemiin hallitsijahovissa. Cohen lainaa johtavan 1800-luvun juutalaisen historioitsijan Heinrich Gaetzin tekstiä, jossa ylistettiin juutalaisten kohtelua Arabian niemimaalla ja al-Andalusissa, missä vallitsi juutalaisten "kukoistavin aikakausi".[48] Cohen lainaa myös saksalaista tutkijaa Albrecht Nothia, joka totesi, että Umarin sopimukseen sisältyvien dhimmi -määräysten tarkoituksena oli suojella arabivalloittajien haurasta identiteettiä ja tukea heidän epävarmaa asemaansa. Rajoittavien pukeutumisohjeiden tarkoituksena ei ollut syrjiä ketään. [49]
Al-Andalus on toiminut suvaitsevaisuuden esimerkkinä nykyaikaan asti ja entistä korostetummin. Espanjassa suvaitsevaisuusteoriaa on alettu 1980-luvulta alkaen hyödyntää myös kaupallisesti. Se on näkynyt "Tres culturas" -nimikkeen käytössä esimerkiksi puistoissa, ravintoloissa, festivaaleissa, museoissa ja tavarataloissa. Muutkin kaupungit kuin Toledo houkuttelevat turisteja "kolmen kulttuurin" teemalla.[50]
Varsinkin kielitieteilijät ovat pitäneet esillä islamilaisen al-Andalusin suvaitsevaisuutta tietokirjoissaan. Sellainen on espanjan kielen professori Maria Rosa Menocalin menestyskirja ”Ornament of the World” (2002)[27], josta arvostelut toteavat: ”Menocal näyttää meille harvinaisen hetken historiassa, jolloin muslimit, kristityt ja juutalaiset löysivät tavan elää yhdessä rauhan ja vaurauden ympäröiminä”. [27] Norjassa kielitieteilijät Knut Aukrust ja Dorte Skulstad todistivat samaa teoksessaan ”Spansk gullalder”. [51] Kirjoittajien mukaan ”kristityt, juutalaiset ja muslimit asuivat rinnakkain hedelmällisessä rinnakkainelossa”.[52] Suomessa arabian kielen professori Jaakko Hämeen-Anttila toteaa kirjassa "Islamin miekka", että eri uskonnot elivät Espanjassa sovussa keskenään muslimivallan alaisuudessa.[53]
Aihetta ovat pitäneet esillä myös poliitikot ja kansainväliset järjestöt. YK:n alajärjestö UNESCO käyttää Andalusiaa esimerkkinä siitä, miten juutalaisuus ja kristinusko kukoistivat islamin alaisuudessa.[54] Presidentti Barack Obama totesi Kairon puheessaan 2009: "Islamilla on ylpeä suvaitsevaisuuden historia. Näemme sen Andalusian ja Córdoban historiassa inkvisition aikana",[55] "historian kuluessa islam on sanoillaan ja teoillaan osoittanut uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja rodullisen tasa-arvon mahdollisuudet".[56] Myös Jutta Urpilainen katsoo, että islamin viestinä on rauha, moninaisuus ja suvaitsevaisuus.[57]
Väkivaltaiseen eurooppalaiseen kulttuuriin verrattuna on korostettu islamin rauhanomaisuutta. "Rauhan uskonnon" käsite on peräisin islamin omasta piiristä, missä kehitettiin 800-luvulla oppi dar al-islamista eli islamin alueesta sekä dar al-harbista eli sodan alueesta.[58][59] Sodat loppuvat, kun dar al-islam ulottuu koko maailmaan. Länsimaissa ilmaisu on kuitenkin saanut toisen merkityksen, missä korostetaan islamin yleistä rauhanomaisuutta.
New Yorkin kaksoistorneihin ja Pentagoniin kohdistuneen islamilaisen terrori-iskun jälkeen vuonna 2001 Yhdysvaltain presidenttien Georg Bushin ja Barack Obaman puheisiin ilmestyi lause "islam on rauhan uskonto".[60][61] Presidentti Barack Obama vetosi islamilaisten uskonoppineiden viestiin, jonka mukaan islam kieltää terrorismin Koraanin jakeen 5:32 perusteella. [62] Myös paavi Franciscus omaksui ajatuksen, kun hän kirjoitti 2013: "autenttinen islam ja oikea tapa lukea Koraania ovat kaikkea väkivaltaa vastaan."[63] Sama ajatus on siirtynyt lukuisiin tietokirjoihin. Esimerkiksi tunnettu brittiläinen tietokirjailija Karen Armstrong katsoi, että Muhammedilla oli opettavaa myös länsimaisille ihmisille. Hän kirjaimellisesti hikoili tuodakseen rauhan Arabiaan, ja hänen elämänsä oli väsymätöntä kamppailua ahneutta, epäoikeudenmukaisuutta ja ylimielisyyttä vastaan.[64]
Suomessa Jaakko Hämeen-Anttila on korostanut, että islam on rauhan uskonto, koska "valtaosa muslimeista kautta aikojen on elänyt rauhassa".[65][66] Opetushallituksen oppimateriaalit toteavat: "Sana ’islam’ tulee samasta kantasanasta kuin sana ’salam’, joka tarkoittaa rauhaa. Vaikka islamilaiseen historiaan kuuluu sotia, rauha on päätavoite."[67] Pen-klubin entisen puheenjohtajan Jukka Mallisen mukaan suvaitsevaisuus–dogmaattisuus- ja sotaisuus–rauhanomaisuus-mittareilla arvioituna islam on kutakuinkin identtinen kristinuskon kanssa.[68]
Islamin myönteinen vaikutus eurooppalaisen sivistyksen syntyyn ja kehitykseen on ollut esille eurooppalaisten poliitikkojen puheissa. Mary Robinson, Irlannin entinen presidentti ja YK:n ihmisoikeuskomissaari vuosina 1997–2002 kehotti vuonna 2002 taistelemaan islamofobiaa vastaan. "On tärkeää tunnustaa islamin suuruus, sen sivilisaatiot ja sen valtava vaikutus ihmiskokemuksen rikkauteen paitsi syvän uskon ja teologian, myös tieteiden, kirjallisuuden ja taiteen kautta".[25]
Tony Blair, Britannian entinen pääministeri, kertoo lukevansa joka päivä Koraania ymmärtääkseen asioita, joita tapahtuu maailmassa, mutta "pääasiassa vain siksi, että se on erittäin opettavainen." [69] Blair on saanut arabimailta runsaskätistä rahoitusta niiden maineen kirkastamiseen.[70]
Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio ECRI on korostanut islamin myönteistä vaikutusta eurooppalaisten maiden jatkuvaan kehitykseen.[38]
Monissa puheenvuoroissa on tuotu esiin, että naisten asema islamissa on ollut jopa edistyksellinen. Eurooppalaisista poliitikoista Tony Blair, Britannian entinen pääministeri lausui, että Koraani oli edellä aikaansa suhtautumisessaan avioliittoon ja naisiin.[71] Mary Robinson, YK:n ihmisoikeuskomissaari vuosina 1997–2002 lausui: "Kukaan ei voi kieltää historiallisesta näkökulmasta islamin vallankumouksellista voimaa, joka antoi oikeudet naisille ja lapsille kauan ennen kuin niistä puhuttiin muualla." [72]
Suomessa Jaakko Hämeen-Anttila on todennut, että länsi mieltää usein islamilaisen naisen alistetuksi uhriksi. Näkemyksen taustalla on ripaus totuutta, mutta runsain määrin katteettomia mielikuvia, jotka useimmiten perustuvat äärimmäisiin esimerkkeihin.[73] Keskustelua on herättänyt etenkin muslimien harjoittama naisen sukupuolielinten silpominen. Hämeen-Anttilan mukaan se ei ole islamiin, vaan heimokulttuuriin liittyvä tapa.[73] Suomessa sekä tiedotusvälineet että sosiaali- ja terveysalan järjestöt korostavat, että tapa on afrikkalaista heimoperinnettä.[74][75][76][77][78][79]
Islam edellyttää naisilta peittävää pukeutumista, mitä lännessä on moitittu naisten sortamisena.[80] Puolustuspuheenvuorojen mukaan kyse on naisten omasta tahdosta. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan naisten ja tyttöjen pukeutumista koskeva eurooppalainen lainsäädäntö burkakieltoineen johtaa muslimien ja islamin syrjintään. Järjestö arvostelee kansallisia lakeja, jotka kieltävät islamilaisen päähuivin tai kasvot kokonaan peittävän hunnun.[81] Suomessa Opetushallitus on todennut, että "Islamilaisten naisten hunnun eli hijabin käyttöä pidetään etenkin länsimaissa alistamisen välineenä", mutta "islamilaiset naiset eivät ajattele niin."[82] On sanottu, että burkan vastustamiseen osallistuvat lähinnä keski-iän ylittäneet miehet.[80]
Toisin kuin keskiajalla tai uudella ajalla, kirkon edustajat ovat alkaneet nähdä muslimeissa mieluummin liittolaisen maallistumista vastaan kuin vaarallisen kilpailijan. Uuden ajan alussa Martti Luther pani merkille islamiin sisältyvän suggestiivisen voiman.[83] Hän antoi muslimeille tunnustusta tavasta, jolla he omistautuvat uskontonsa harjoittamiseen. Lyhyessä traktaatissa Turkkilaisten uskonnolliset tavat Luther kirjoitti, että kaikki meidän munkkimme (kartusiaaneja ja benediktiinejä lukuun ottamatta) jäävät häpeään turkkilaisten ihmeelliselle pidättyvyydelle ja kurinalaisuudelle uskonnossa. Kuka tahansa pappi kääntyisi kolmessa päivässä muslimiksi, jos joutuisi heidän keskuuteensa.[83] Suomessa piispat ovat esittäneet toiveen, että Suomessa olisi muslimeille enemmän moskeijoita.[84] Piispat totesivat, että " Parhaimmillaan muiden uskontojen läsnäolo saa meidät syvemmin kiinnostumaan omasta kirkostamme ja sen merkityksestä meille."[85] Kirkko ja kaupunki -lehti toivotti suurmoskeijan tervetulleeksi Helsinkiin.[86] Erityisen pitkällä islamin ymmärtämisessä on Ruotsin kirkko.[87] Arkkipiispa Antje Jackelén katsoi, että on mahdoton vastata kysymykseen, antaako Jeesus todemman kuvan Jumalasta kuin Muhammed. [87]
On painotettu sitä, islamilainen ja eurooppalainen arvomaailma ovat samankaltaisia, ja niiden erot ovat todellisuudessa pieniä. Islamia ei voi syyttää islamin nimissä harjoitetusta terrorismista.[86][88] Jaakko Hämeen-Anttila ei yhtäläisyyksien takia pidä islamilaista maailmaa omana sivilisaationaan vaan välimerellisen kulttuurin toisena haarana yhdessä länsimaisen sivilisaation kanssa: "läntinen ja islamilainen kulttuuri ovat hyvin läheisiä toisilleen ja rakentuvat pitkälti samalle perustalle." [29][66] Ministeri Astrid Thors jopa katsoi lehdistötiedotteessaan, että šaria-lain käyttöönotto on islamin vastaista.[89][90][91]
Islam on saanut vahvaa tukea YK:n ihmisoikeuskomissaarilta. Mary Robinson, Irlannin entinen presidentti ja YK:n ihmisoikeuskomissaari vuosina 1997–2002 totesi, että "Kukaan ei voi kiistää sitä, että ytimeltään islam on täysin yhteensopiva perustavien ihmisoikeuksien kanssa, ihmisarvo, suvaitsevaisuus, yhteisvastuu ja tasa-arvo mukaan lukien." [25].
Monissa puheenvuoroissa islamin kritiikkiä on arvosteltu sen yleisestä asiattomuudesta. On myös tähdennetty yhteisymmärryksen etsimistä ja rakentavaa keskustelua erojen hakemisen sijaan. Tämä on ollut vallitseva henki arabistien keskuudessa. Esimerkiksi englantilaisen orientalistin William Montgomery Wattin (1909-2006) mielestä ketään historian kuuluisaa henkilöä ei ole mustamaalattu niin voimakkaasti kuin Muhammedia. Hänen mukaansa Muhammedia pitäisi arvostella oman aikansa eikä nykyisen länsimaalaisen moraalikäsityksen perusteella.[92]
Myös poliitikot ovat arvostelleen islamin asiatonta kritiikkiä. Presidentti Barack Obama lausui YK:n yleiskokouksessa 2012: "Tulevaisuus ei saa kuulua niille, jotka pilkkaavat islamin profeettaa." [93] Suomessa Dan Koivulaakso (vas.) pitää islamin arvostelua kulttuurirasismina, koska kaikki kulttuurit ovat sosiaalisia konstruktioita. Vieraan kulttuurin kritiikki on turhaa vastakkainasettelua, joka vie huomion vääriin asioihin. [94]
Monet järjestöt Suomessa ovat tarttuneet islamin asiattomaksi koettuun arvosteluun. Ensi- ja turvakotien liitto, Ihmisoikeusliitto, Suomen Punainen risti, Pelastakaa lapset ry, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry ja Plan Suomi arvostelivat vuonna 2013 "Ei vihapuheelle" - projektissa Suomen Kennelliiton "Koiramme" - jäsenlehteä väitteestä, että islam vastustaa koiria.[95] Järjestöjen mukaan väite "rakentaa tarpeetonta vastakkainasettelua Suomessa asuvien koiranomistajien ja muslimien välille siltoja rakentavan ja ratkaisulähtöisen näkökulman sijaan."[43] Joseph Schachtin mukaan käsitys, jonka mukaan musta koira on paholainen, esiintyy jo Ibn Hanbalilla.[96]
Kertomus profeetta Muhammedista ja islamin varhaisvaiheista valloitussotineen on länsimaissa vakiintunutta tietoa. Orientalisteja on yhä enemmän puhuttanut kysymys Muhammedin historiallisuudesta, ja tutkijoiden varovaisuus on lisääntynyt. Esimerkiksi Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan tiedämme yllättävän vähän islamin varhaisvaiheista.[97][98] Akateemiset arabian tutkijat ovat silti usein perimätiedon luotettavuuden kannalla siirtäen joskus todistustaakan vastapuolelle. Islamilainen perimätieto on samalla osa islaminuskoa.
Michael Marx, saksalaisen ”Corpus Coranicum” –hankkeen johtaja, esitti Spiegelin haastattelussa vuonna 2008 Muhammedin historiallisuuden perusteluksi sen, että ”Tiedot ja huhut leviävät hyvin nopeasti internetin aikakaudella… meillä on hyvin luottamukselliset suhteet islamilaiseen maailmaan”.[99] Brittiläinen arabian professori R.B. Serjeant kirjoitti: "Metodisesti emme voi hyväksyä muuta lähtökohtaa kuin sen, että perimätieto on aito kertomus tosiasioista siihen saakka, kunnes se on uskottavasti osoitettu vääräksi tai puolueelliseksi."[100] Encyclopaedia Britannican Muhammed-artikkelissa islamin tutkimuksen professorit Montgomery Watt ja Nicolai Sinai toteavat vastaavasti: ” ei ole mitään pakottavaa syytä olettaa, että islamin perinteinen selostus Muhammedista olisi epähistoriallinen." [101]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
