Seldžukkien valtakunta

Seldžukkien valtakunta oli Lounais-Aasiaan 1000-luvulla vaeltaneiden turkkilaisten Oğuz-heimojen luoma imperiumi, joka käsitti Mesopotamian, Syyrian, Palestiinan ja suurimman osan Irania. Heidän tulonsa merkitsi turkkilaisvallan alkamista Lähi-idässä.^[1] Turkkilaissukuiset seldžukit yhdistivät hallitsemansa alueet sunnalaiseksi valtioksi, jota muodollisesti hallitsi islamin edellyttämä abbasidikalifi, mutta todellisuudessa sulttaani. Seldžukkien valtakunnan hajottua 1100-luvulla dynastian pieni sivuhaara säilyi vallassa Anatoliassa, kunnes se kukistui lopullisesti 1300-luvulla.

Seldžukkien valtakunta
1040–1157
Kartta seldžukien hallitsemasta alueesta, 1092.
Valtiomuoto	monarkia
Pääkaupunki	Nišapur (1040–1043) Rey (1043–1051) Isfahan (1051–1118) Hamadan (1118–1157)
Uskonnot	sunnalaisuus
Kieli	persia, arabia, bolgaarikielet
Edeltäjä	Ghaznavidien valtakunta
Seuraajat	Rumin sulttaanikunta, aijubidit, Kovaresmia ja paikallisia pikkuvaltioita
Infobox OK

Valtakunnan alku

Transoxianaan 1000-luvulla vaeltaneet seldžukit ovat saaneet nimensä heimopäälliköltään Seldžukilta. He kääntyivät sunnalaisiksi islamilaisiksi. Seldžukit valloittivat Tughril Begin johdolla Pohjois-Persian Ghaznavidien valtakunnalta vuonna 1040. Vuonna seldžukit hyökkäsivät 1052 Etelä-Persiaan ja valloittivat vuonna 1054 Azerbaidžanin ja Khuzistanin. Vuonna 1055 Tughril Beg marssi Bagdadiin, ja valloitti sen buijideilta.

Tughril Begin veljenpoika Alp Arslan nousi valtaistuimelle vuonna 1063 loi seldžukkien suurvallan visiirinsä, valtiomiehenä ja filosofina kunnostautuneen Nizam al-Mulkin kanssa. Vuonna 1071 Alp Arslan otti Bysantista merkittävän voiton Manzikertin taistelusta. Nizam jatkoi Alp Arslanin pojan Malik Šah I:n kaudella johtavana hahmona. He loivat huolellisesti hallitun suuren valtakunnan, joka ulottui Keski-Aasiasta Iranin kautta Irakiin, ja jossa oli kauppareittejä, merkittäviä karavaaniseraljeja ja komeasti koristeltuja moskeijoita.

Malik Šah I:n hallintokausi oli Seldžukkien valtakunnan kulta-aikaa. Hänen aikanaan perustettiin useita madrasa-kouluja, joissa opetettiin uskonnollisten aiheiden lisäksi paljon maallisia aineita.^[2]

Hajaannus

Malis Šah I:n kuoltua valtataistelu romahdutti Seldžukkien valtakunnan, ja vuonna lopulta 1157 Kovaresmia valloitti sen ydinalueet Persiassa. Tätä pidetään valtakunnan loppuna, vaikka seldžukkien haltuun jäi pieniä alueita Lähi-idässä.^lähde?

Jo vuonna 1078 eräs seldžukkien haara oli perustanut itsenäisen Rumin sulttaanikunnan Anatoliassa. Sen sulttaani Kiliç Arslab II ja hänen seuraajansa taktikoivat taitavasti ristiretkeläisten ja bysanttilaisten välisessä voimakentässä ja loivat merkittävimmän hallitsijansa Ala ad-Din Kaiqubad I:n aikana (vallassa 1219–1239) hyvin organisoidun ja sotilaallisesti vahvan valtakunnan, jonka pääkaupunkina oli Konya eli Ikonium.

Seldžukkien valtakunta menetti Levantin hallinnan ensimmäisen ristiretken myötä 1099, ja alue myöhemmin päätyi Saladinin johtamien aijubidien haltuun.

Vuoden 1242 jälkeen

Vuoden 1242 jälkeen seldžukit joutuivat jatkuvasti lännemmäksi hyökkäävien mongolien vuoksi yhä ahtaamalle ja kärsivät vuonna 1279 raskaan tappion mongolien seuraajille, il-kaaneille. Anatolian seldžukkien viimeinen sulttaani Masud II kuoli vuonna 1308. Siinä vaiheessa seldžukit elivät jo hajallaan.

Katso myös

• Seldžukit

Lähteet

• Seljuq. Turkish dynasty Encyclopaedia Britannica. Viitattu 14.2.2022.

Viitteet

1. Seljuq. Encyclopaedia Britannica
2. Stanton, Andrea L. et al. (toim.): Cultural Sociology of the Middle East, Asia, and Africa: An Encyclopedia, s. 76–77. SAGE Publications, 2012. ISBN 145226662X

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Seldžukkien valtakunta Wikimedia Commonsissa