Horyn
Pripet-joen sivujoki Ukrainassa ja Valko-Venäjällä From Wikipedia, the free encyclopedia
Horyn (ukr. Горинь, valkoven. Гарынь, Haryn, ven. Горынь) on Dneprin vesistöön kuuluvan Pripetin oikeapuolinen sivujoki, joka virtaa halki sekä Länsi-Ukrainan kolmen alueen[4] että Brestin alueen Valko-Venäjällä.[1][2]
| Horyn ukr. Горинь valkoven. Гарынь |
|
|---|---|
 Horynjoki Oleksandrijassa, Rivnen alueella, Ukrainassa |
|
| Alkulähde |
Volytsjan kylä, Kremenetsin piiri, Ternopilin alue |
| Laskupaikka |
Pripet, Valko-Venäjä |
| Maat |
 Ukraina Valko-Venäjä |
| Pituus | 659[1] km |
| Alkulähteen korkeus | 345 m |
| Virtaama | 90[2] tai 110[3] m³/s |
| Valuma-alue | 27 700[1] km² |
 |
|
Horynin varrella sijaitsevat Ukrainassa Zaslav, Slavuta, Netišyn ja Dubrovytsja[5] sekä Valko-Venäjällä Retšytsa, Stolin ja Davyd-Haradok.[2][6]
Nimen uskotaan olleen peräisin goottilaisesta tai illyrialaisesta kirjallisuudesta. Enimmäkseen se yhdistetään goottilaiseen sanaan "horunjo" (горунйо eli tulva) tai eteläslaavilaiseen "geryn" (герін eli lähde). Joidenkin tutkijoiden mukaan se muodostui kuitenkin muinaisvenäläisestä sanasta "horina" tai ”goryna” (горина eli ”vuorialue”), ja muinaisina aikoina jokea kutsuttiin ”Horinaksi” tai ”Gorinaksi”. Kun Ipatjevin kronikassa vuonna 1150 kerrottiin Kiovan Rusin ruhtinaasta Izjaslav Mstislavitšista, hallitsijaa koskeva kirjaus oli joidenkin lähteiden mukaan seuraavanlainen: "... hän ylitti Gorinin (taikka Horynin) ja leiriytyi tänne."[7] Nykyinen nimi esiintyi kirjallisissa lähteissä vuonna 1450[8], jolloin erääseen ukrainanankieliseen perukirjaan oli merkattu "... maistani pojalle Vasylille tontti Lutskin alueelta Horynjoen yläpuolella ..." Muunkin lähteen mukaan joki mainitaan joko 16. tai 20. lokakuu[9][10] tai 20. lokakuuta 1672 Osmanien valtakunnan ja Puola-Liettuan välisen Butšatšin rauhansopimuksen solmimisen yhteydessä, jolloin eräs siihen osallistunut kasakkapäällikkö oli vaatinut "Ukrainan valtion" eli "Ukrainskie Panstwon" länsirajan perustamista muun muassa pitkin Horynjokea.[11]
Paikallisen legendan mukaan Volitsjan kylän alapuolella oli kokonainen maanalainen meri, joka kaivautui yhä syvemmälle, mutta sen purot tulvivat laaksoon ja jopa kylään. Paikallisten keskuudessa joen nimi liittyy kaikkien ihailemaan upeaan bogatyriin nimeltään Horyn, joka pystyi pyyhkäisemään minkä tahansa vuoren paikaltaan. Joki alkaa siitä paikasta jossain Kremenetsin vuoristossa, jonka tarujen kookas voimamies valitsi lepopaikakseen, ja tässä kohti Horyn tarkoittaa "nukkua ikuisesti". Vielä 1800-luvun lopulla kerrotun tarinan mukaan joki sai alkunsa, kun Velyki Tseptsevitšin kylässä kerran jättiläismies kynti maata ja vesivirta seurasi hänen auraansa. Virran nimeksi tuli ”gorati” taikka ”horaty” sen jälkeen[12] kun korppi tuolloin lensi miehen eteen ja huusi hänelle: ukr. ”куди горати”, ”kudi gorati”.[7]
Horyn on yksi Ukrainan pisimmistä joista[13], joka kuten muut Hmelnytskyin joet syntyi muinaisen Tethysmeren ja sen jälkeisen Sarmatianmeren paikalle Fennosarmatian kratonin kohoamisen seurauksena sen kahden rakenteellisen osan, Ukrainan kidekilven länsi- ja Volyna-Podolskyn laatan lounaisreuna-alueen liikehtiessä.[14] Joki saa alkunsa lähteestä Hmelnytskyin ja Rivnen alueiden rajalla[15] taikka ylängöllä 345 metriä merenpinnan yläpuolella Volitsjan kylästä luoteeseen[16], Kremenetsin piirissä. Horynjoki virtaa halki Ternopilin, Hmelnytskyin ja Rivnen alueen Ukrainassa ja Brestin alueen Valko-Venäjällä. Joen ylävirta sijaitsee Volynian-Podolian ylämaalla, jossa joen vartisen Volynian alueen puolinen rinne on erittäin korkea ja jyrkkä, joenranta muistuttaa useiden kymmenien metrien korkuista vuorta ja sen paljas jyrkänne on vaalean hiekan väristä.[17] Samalla vastakkainen Rivnen puolinen rinne on matala. Joen keski- ja alaosa virtaa Polesian alangolla.[18]
Horyn virtaa lounaasta koilliseen[19] ja yhtyy Pripetiin 127 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella noin 14 kilometriä Davyd-Haradokista Valko-Venäjällä.[5][20] Horynin pääuoman kokonaispituus on 659 kilometriä, josta 577:n verran jää Ukrainan puolelle[15], sen leveys on 20–80, keskisyvyys 2 ja suurin syvyys 4,0[21] tai jopa 16 metriä. Joen 27 700 neliökilometrin kokoisella valuma-alueella on epäsäännöllinen muoto, jolla on pituutta 300, leveyttä 92 ja sen suurin leveys keskiosassa 200 kilometriä, josta se jyrkästi laskee 10 kilometriin. Vesistöalue rajoittuu lännessä Styrin, idässä Ubortin ja Stvyhan (tai Stsvihan) ja etelässä Dnestrin valuma-alueisiin.[2] Joen vedenpinnan kaltevuus on 0,29 m/km[5] tai useimmin se mainitaan promilleissa 0,33‰[3][16], kokonaislaskeuma on 218 metriä[16] ja keskimääräinen vuotuinen virtaama 90[2] tai 110 kuutiometriä sekunnissa.[3] Joen pohja on enimmäkseen hiekkaista, rinteillä toisinaan kivistä ja tasanteilla mutaista.[5]
Horyn on vesiliikennekelpoinen 291 kilometrin verran suuhunsa asti. Ennen Polkvan kanssa yhtymistä Horynjoen leveys on 3–10 metriä, alavirralla 25–60 metriä ja leveimmillään 190 metriä, syvyyttä yleensä on 1,5–3,0 metriä. Joen uoma mutkittelee, tulva-aluetta leikkaavat purot ja kanavat. Vesi on melko läpinäkyvä hiekkapohjan ansiosta. Horyn saa vetensä sulavasta lumesta, tulouomista, lähteistä ja sadevesistä.[6]
Valuma-alueesta noin 0,1% on järviä, joista tunnetuin on Sviate ozero.[22] Tämä Pyhäksi järveksi kutsuttu vesistö sijaitsee Slavutasta etelään Ukrainan yhden nuorimman "Male Polissia"-nimisen kansallispuiston[13] alueella Horynin, Vilijan ja niiden sivujokien välissä. Se on kuuluisa kristallinkirkkaasta vedestään. Useimmat tutkijat uskovat, että järvi on vulkaanista alkuperää. Tästä voisivat kertoa sen soikea muoto, 9,5 metrin syvyys ja keskellä oleva saari.[22][23]
Horynin uoma on pääasiassa noin 3–5 metriä rannoistaan kasvanut hieman umpeen ruokoa, saraa ja levää. Horynille on ominaista korkea kevättulva, jolloin vedenpinnan nousu alkaa useimmiten maaliskuussa, harvemmin helmikuussa, se tapahtuu intensiivisesti ja nousee 0,5–3,3 tai 0,8–4,6 tai poikkeuksellisesti jopa 1,2–5,8 metriin noin 1–2 viikon aikana, pysyy alueella 1–3 kuukautta ja laskee hitaasti, yksi tai kaksi kuukautta, ja on entisillään yleensä touko-kesäkuun loppupuolella. Jokiveden kemiallinen koostumus sisältää hiilikarbonaattia ja kalsiumia, koska laakson maaperässä esiintyy karbonaattikiviä kuten huokoista kalkkikiviä, kalsiumkarbonaattipitoista savea eli merkeliä ja lössiä jne.[14][19]
Horynin valuma-alue on Atlantilta tulevien lämpimien ilmamassojen vaikutuksen alainen ja sijaitsee riittävän kosteuden vyöhykkeellä. Alueella sataa keskimäärin 650 mm:stä 700 mm:iin, maksimimäärän heinäkuussa, noin 100 ja jopa 146 mm ja minimisademäärä tammi-maaliskuussa n. 40 mm. Ensimmäinen lumi tulee yleensä ennen 20. marraskuuta ja lumipeitteen kesto alueella on 2–3 kuukautta ja se kausi lyhenee pohjoisesta etelään. Jääpeite muodostuu joulukuun puolessavälissä ja kestää maaliskuun puolenväliin. Tammikuussa jään paksuus on keskimäärin 20, kylmimmillä alueilla se ei yleensä ylitä 40–60, mutta ankarina talvina se on 60–80 senttimetriä.[16] Vuosittain tulevat sateet aiheuttavat tulvia, joiden keskikorkeus on 0,5–1,5 metriä, mutta harvoin kevättulvan tasoa. Rinteille jää usein avovedenlätäköitä, jotka säilyvät paikoin läpi talven.[19] Joen ylä- ja keskijuoksulla on monia kourulammikoita ja pieniä tekoaltaita.[24]
Lanovtsin piirissä sijaitsevat Borštšyvsken ja Peredmyrsken säilytysaltaat ovat kaksi suurinta Horynilla.[25][26]
Yläjuoksulla
Horynin valuma-alueen yläosa ennen yhtymäkohtaa vasemmanpuolisen sivujoen Ustjan kanssa sijaitsee Volynian-Podolian ylängöllä, joka yltää 385,5–215 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolella[16] ja jota halkaisevat jokien ja purojen laaksot.[27] Joen yläjuoksulla on pohjaveden lähteitä.[28] Täällä joen uoma on kohtalaisen mutkainen ja laakso on suhteellisen kapea.[6] Kalkkikiviset rinteet ovat usein kiteisten kivien, hiekan, saven ja kalkkikivien peittämiä, jonka ansioista joen pohja on paikoin kivikkoista.[19] Horyn jäätyy joulukuussa ja jääpeite sulaa helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa.[19] Yläjuoksulla tulvatasangot ovat soisia, useimmiten niitty- ja suokasvillisuuden, harvemmin pensaiden ja yksittäisten puiden peittämiä. Täällä hallitsevat jokilaaksojen ja purojen rinteillä säilyneet leveälehtiset tammi-, valkopyökki-, vaahtera- ja saarnipuulajit.[1][16] Varhaisten slaavilaisten siirtokuntien Horynjoen valuma-alueelle sijoittumisen erikoisuutena oli niiden keskittyminen Volynian ylängölle, jolta on löytynyt yli 85% kaikista varhaiskeskiaikaisen arkeologisen Luka-Raikovetsin kulttuurin asutuksista.[29]
Keski- ja alajuoksulla
Horynin keski- ja alavirta sijaitsevat Polesian soistuneella, runsasvesistöisemmällä ja noin 144 metriä merenpinnasta olevalla alangolla, jolle on ominaista tasainen maasto hiekkaisine kukkuloineen.[27] Joen keski- ja alaosan pääoma on vahvasti mutkainen. Keskijuoksulla uoman leveys kasvaa 20–30 metriin[24], kohti alavirtaa joen leveyttä alkaa olla 25–60 metriä[6] ja alajuoksulla se voi olla jo yli 100 metriä.[24] Alajuoksulla merkittävän alueen miehittää ruo’ottuneita ja sarakasvien peittämiä soita, jossa paikoin löytyy niittykasvillisuuden valtaamia märkiä alueita.[5][19] Horyn on alajuoksullaan purjehduskelpoinen ja se on täynnä upotettuja tukkeja, ajo- ja rannoilta kaatuneita puita.[1] Jäänlähtö keski- ja alajuoksulla alkaa 1–2 viikkoa myöhemmin kuin yläjuoksulla eli maaliskuun alussa tai puolivälissä.[19]
Horynin alavirta kulkee läpi Pinskin soiden Valko-Venäjällä.[30][20]
Sivujoet
Joidenkin lähteiden mukaan Horynilla on monta kymmentä sivujokea, niiden sivujokea ja kanavaa:
- oikeanpuolisia: Slutš ja sivujoet Ikopot, Osira, Homora, Smylka, Tserem, Kortšik, Stavi, Seregyvka, Jazvinka, Mikhailyvka, Rudnja (Ljub'janka), Tnja, Tjukelyvka, Popyvka, Bober, Politšna ja Tustal; Polkva ja sen sivujoet Norets, Nevky, Nirka, Ternavka (tai Rud tai Uljani) ja Semenyvka; Žirak ja sivujoet Svinorijka, Buglyvka ja Žerd; Tsvytoha ja sen sivujoet Guska ja Kosetska; Zamtšisko ja sen vasenpuolinen Zabora- ja oikeanpuolinen Kolomyjetsjoki ja Zulnja, Ponora, Gliboka Dolina, Kalinyvka jne.[31][32]
- vasemmanpuolisia: Vilija ja sen oikeapuoliset Kuma, Boložyvka, Gubariha, Rudka, Ustja Gnilij Ryv ja kolme nimetöntä, vasemmanpuoliset Kutjanka ja Zbitinka (Svitenka) ja viimeksimainitun sivujoet Pištšanka ja Buštšanka; Stubla ja sen sivujoet Borisyvka, Rozinka, Kozin, Suhyskij, Putilyvka, Gniluška (tai Stubelka) ja Ustja; Melnitsja ja sivujoet Golubitsja ja Bajtšitsja (tai Tšopelka); Ustja ja sen sivujoet Švidyvka ja Bezodnja; Virka sivujokineen Verhnij ja Smuga; Rubilskaja ja sen sivujoki Ritšitsa, lisäksi Gorinka, Trostjanka, Benzjuryvka, Berežanka, Siren, Lepeha, Sošen ja Putilyvka.[33][32]
Suurin osa sivujoista on peräisin Volynian-Podolian ylängöltä. Niiden uomat ovat kapeita, rannat jyrkkiä, virtaukset nopeat ja pohja koostuu hiekasta ja kivistä.[24] Horynin suurimmat sivujoet ovat sen oikeapuolinen 451 kilometrin pituinen Slutš ja vasenpuolinen 86 kilometriä pitkä Stubla.[1] Suurimpien joukkoon kuuluvat vielä vasenpuoliset Vilija (77 km) ja Ustja (68 km).[24] Oikeapuolisista tunnetuimmat ovat Polkva[33][34] ja Tsvitoha[33], Utka[33], Zamtšisko[32] ja Žirak[35] Vasenpuolisista tunnetummat ovat Syren tai Siren, Virka, Melnitsja[33], Trostjanka[33] ja Horinka.[35] Vasenpuolisten joukkoon lasketaan joskus edelleen pieni ja paikoin hyvin soinen Tšakva Volodymyrskyin piirissä, joka kuljetti kylmää vettä leppäpensaiden välissä. Joen pituus oli 9,2 kilometriä ja se virtasi pääasiassa itään. Joki oli lievästi mutkitteleva ja sen laakson maaperä oli tasainen ja parannettu. Tämän alueen kuivatuksen myötä viime vuosisadan 70-luvulla Tšakvajoki katosi ja siitä muistuttaa vain lähde, joka virtaa pienenä purona. Sen vesi ei jäädy talvella.[36] Lisäksi oikeapuolisiin kuuluu 36 kilometrin pituinen Tšakva.[24]
Borkovajoki
Kutjanka
Syrenjoki
Syren
Horynin jokilaakson tasangoilla esiintyy muinaisten kiteisten kivien, pääasiassa graniittien päälle kertynyttä tertiääristä kalkkihiekkaa, merkeliä, kalkki- ja liitukiviä. Orgaanisia yhdisteitä edustavat Polesian alangon moreenisedimenteille ominaiset fluvioglasiaalista alkuperää hiekka, savi tai lössi, jolle on kehittynyt hedelmällistä harmaata metsämaata ja musta- taikka podsolimultaa. Merkittävästi on myös turvemaita. Pohjavettä löytyy devoni- ja liitukauden sedimenteissä ja kiteisten kivien halkeamissa, mutta alangolla pohjaveden kierto kovin syvälle ei ulotu.[19] Ylä- ja keskijuoksulla molemmin puolin jokea 3–8 metriä vedenpinnan yläpuolella on leveitä terasseja jyrkkine, noin 5–10 metriä korkeine rantatörmineen. Rinteillä on hiekkaharjuja ja erillisiä kukkuloita, joiden korkeus on 1–8 metriä.[16] Maaperä on silttihiekkaista, savista ja soisilla alueilla turpeista.[19]
Khotynin luolat
- Pääartikkeli: Khotynin luolat
Nämä luolat ovat paikallisesti tärkeä luonnonmonumentti, joka sijaitsee Horynjoen tulvaterassin rinteessä lähellä Khotynin kylää.[37]
Horynin riistarikkaat hedelmälliset metsäiset rannat ja puhtaat kalaisat vedet houkuttelivat paimentolaisia myöhäispaleoliittiselta ajanjaksolta noin 12–10 tuhatta vuotta eKr., joista on säilynyt muinaisia leirintäalueita ja hautakumpuja. Joen rantojen saviesiintymät vetivät puoleensa neoliittikauden ensimmäisiä siirtokuntia. Horynista tuli yksi alueen kehityksen vetureista jokikalastuksen ja maatalouden ohella kynnettyine rannikkoseutuineen. Useiden kulttuurien risteymäkohdassa sijaitsevassa Horynin laaksossa ajanjakso 6000–3000 eaa. loi perustan Tripoljen kulttuurille, jonka jäljeltä luoteisimmalta asutusalueelta lähellä Bodakin kylää löydettiin piikivityökaluja ja työpajoja niiden valmistamiseksi, irtonaisia keraamisia astioita, kupari- ja luukoristeita. Horynin tulva-alueiden soisissa osissa on runsaasti suomalmeja, joita käytettiin 1700-luvun alkuun asti raudan sulattamiseen[38] ja joen rannoillaan edelleen löytyy sulatusuunien jäänteitä. Metallurgisena keskuksena pidettiin nykyisin hylättyä Dorohoštšan kylää.[4]
Suurin osa Horynin valuma-alueesta ja jokirinteiden lauhkeat ja kohtalaisen jyrkät tasaiset alueet ovat yleensä kynnettyä viljelymaata. Joidenkin lähteiden mukaan metsiä on pinta-alaltaan noin 1 950 km² ja sitäkin lehti-, havu- tai sekametsinä pääasiassa alajuoksun jyrkillä rinteillä.[16][4] Horynjokea ympäröivät yleensä suurten tammien, mäntyjen ja saarnien metsät.[6] Jyrkemmät rannat ovat sekametsän, leppä- ja pihlajapensaiden peitossa.[19] Soiden kokonaispinta-ala on noin 1 700 km².[16] Muilla alueilla Horynin laaksossa esiintyy kuivaa niittyä, jolla kasvaa vanhoja puita ja rannoilla paksuja ruoko- ja pajupensaikkoja[16] Niittyjä pilkkovat pienet purot, järvet ja vesiputoukset, joissa asuu 34 kalalajia ja useita kymmeniä vesilintuja.[4]
Täällä voi nähdä punaiseen kirjaan merkityn jäännekasvin, yksivuotisen vesisaniaislajin salvinian tiiviin, paksun ja mattomaisen kasvuston kelluvan veden pinnalla. Horynjoen vesistä löytyy toinenkin uhanalaisia lajeja käsittelevän kirjan kasvi, isolumme, jonka massiivinen juurakko saavuttaa 1–2 metrin pituuden.[6] Erityisen mikroilmaston ansiosta tämän joen varrella hyvin varhain alkavat kukkia esikot ja kiurunkannukset ja täällä löytyy jopa 20 orvokkilajia. Muiden harvinaisten lajien joukossa on metsänata, joka löydettiin täältä ensimmäisen kerran vuonna 2002.[17] Erittäin harvinaisen suoneidonvaipan ainoa tunnettu nykyaikainen kasvupaikka on suoinen syvennys Horynjoen terasseilla Netišynin lähellä Hmelnytskyin alueella. Lehtoneidonvaippaa löytyy useista paikoista tammi- ja euroopanvalkopyökkimetsässä lähellä Netišyniniä, samoin Stantsiya Kryvynin mänty- ja valkopyökkimetsätalousalueelta ja pensaikoista lähellä Horynjoen pääuomaa. Tummaneidonvaippa kasvaa vanhan tammimetsän alueella lähellä Netišyniniä, konnanlieko jokiterassin suoisessa altaassa ja punakämmekkä havaittiin turveniityllä.[39]
Joen rannoilla, tulvaniityillä että toisinaan myös soilla löytyy isokarpaloa ja viiltosaraa. Karhunvatukka on yleinen Ukrainassa juuri Karpaateilla ja sen viereisillä alueilla Horynjoen tasangoilla. Netišynin lähistöiltä sitä löydettiin mäntymetsäalueilta, joissa oli levinnyt eri lajia karhunvatukoita, mm. sinivatukkaa, metsävatukkaa ja vadelmaa. Netišyninin ja Slavutan kaupunkien läheisyydessä sijaitsevissa mäntymetsissä aluskasvillisuutta edustaa niukka sammalpeite, jossa kasvaa hoikkarölliruohoa ja jopa luonnonvarainen lampaannata sietää täällä männikön varjoa, kuivuutta ja niukkaravinteista kasvualustaa. Netišynin läheisyydessä on säilynyt arvokas alue täynnä vanhoja tammi-valkopyökkimetsiä, jossa on säilynyt joitakin jopa 200-vuotiaita tammia ja myös iäkkäitä valkopyökkejä. Niin vaahteran kuin valkopyökin elpyminen on hyvä ja alueella hallitsevat tammi-valkopyökkimetsille tyypilliset kasvit kuten kevättähtimö, keltapeippi, vuohenputki ja harvinaisista lajeista varjolilja. Horynjoen tulva-alueen rannikkokaistaleella kasvavan leppämetsän reunalta lähellä Netišyniä löytyi harvinainen saniaiskasvi metsäimarre. Horynajoen tulvatasangot ovat yleensä nurmirölli-, niittynurmikka- ja punanataniittyjä, mutta siinä leviää runsaasti kivennäisravinteita sisältäviä soita, joissa on tyypillisiä kostean paikan kasveja kuten peltopähkämö, rantamatara, vesiminttu, luhtalemmikki, liejupahaputki jne.[39]
Joenlaaksossa metsiköistä löytyy laaja valikoima lintuja ja monia eläinmaailman edustajia, saukkoja[17] ja majavapatoja, liskoja, metsäkauriita ja villisikoja. Lintuja on yli 200 lajia ja harvinaisista lajeista löytyy täällä merikotka, telkkä, kalasääski, käärmekotka, mustahaikara ja muut.[13] Horynin savirannoilla pesii pääskyjä ja joella voi tavata lokkeja ja sorsia. Tavallisesti kaislikoissa pesivät kyhmyjoutsenet vierailevat usein Horynjoen läheisillä järvillä ja usein näissä paikoissa pysähtyvät myös kurjet.
Joidenkin lähteiden mukaan Horynissa ja sen sivujoissa on yhteensä 34 kala- ja ympyräsuisten lajia, joiden joukossa on myös Ukrainan punaisessa kirjassa lueteltuja uhanalaisia lajeja kuten ukrainannahkiainen, punasalakkoihin kuuluva Alburnoides rossicus, karppeihin kuuluva Dneprin barbel, Donets ruffe-ahvenlajia, seipiä, ruutanaa ja madetta.[40] Joissakin osissa joesta löytyy runsaasti kuhaa ja särkeä[6] ja täällä voi saada lahnaa, haukea, monnia, ahventa, säyneä, sorvaa, gobioa, salakkaa, pasuria, katkerokalaa, niin miekka- ja nokkasärkeä kuin särkien heimoon kuuluvaa leuciscusta eli seipiä, harvemmin turpaa, toutainia, suutaria, punasalakkaa, sapa, lisäksi Slutšista nieriää, rantanuoliaisia ja mutakalaa.[24]
Horynan ja sen sivujoen rannat olivat osittain asuttuja jo 150 000 vuotta sitten paleoliittisen kivikauden Acheulin kulttuurin vallitessa.[14] Kiovan Venäjän syntyessä 800-luvun lopulla Länsi-Ukrainan alueet avasivat historiassaan uuden sivun, jolloin käytiin taisteluja hedelmällisten maiden omistamisesta. Horynin valuma-alueelle ja rannoille ilmestyi slaavilaisia linnoitettuja asutuksia, joissa pääosin vallitsi maataloudellinen elämäntapa. Puolan kausi toi mukanaan majesteettiset linnat. Purjehduskelpoisuuden parantamiseksi 1800-luvun alussa joelle ilmestyi useita sulkuportteja mm. Kzlinin, Oleksandrian ja Tutšinin kylissä. Oleksandriassa paikallinen maanomistaja rakensi vuonna 1810 Horynille yksikammioisen puisen sulkuportin, laskusillan ja padon.[38] Horyn tuli täyteen vettä ja eri paikkakunnille rakennettiin laitureita.[14] Tällaiset rakennukset kestivät lähes puoli vuosisataa ja purettiin vuosina 1857-1858 Venäjän valtakunnan tie- ja viestintäministerin määräyksellä niiden huonosta kunnosta johtuvasti.[4] Viranomaiset rakennuttivat useita uusia laitureita, joista vuonna 1864 Oleksandriassa sijaitsevasta lähti vuosittain yli 100 lauttaa ja jokilaivaa tavaroineen.[38] Saman vuosisadan asiakirjoissa mainitaan "Šybkovskaya-laituri", josta kuljetettiin hartsia taikka havupuun pihkaa, tervaa, siipikarjaa ja josta 1800-luvun alussa lähti vuosittain 120 puulauttaa.[7] Kun 1890-luvulla alettiin perustaa rautatietä Rivnesta Sarnyyn, rakennettiin Horynjoen yli silta ja Oleksandriaan rautatieasema. Siihen aikaan rakenteella oli vielä neljä vesimyllyä.[38]
.jpg)
Netišyniin, Slavutaan ja Taškiin perustettiin vesimyllyjä, joista tuli energialähde 1800-luvulla joelle ilmestyneille paperitehtaille. Samoin saviesiintymien ansiosta Slavutiin, Horovytsiaan ja Bilotyniin perustettiin useita keramiikka- ja fajanssitehtaita, jotka Slavutissa ja Krivinin, Krupetsin, Solov’en, Komaryvakan, Kolom’en ja Syltsen kylissä olivat toiminnassa 1900-luvun puoliväliin saakka.[14] Sotien välisenä aikana 1900-luvun Netišynin lähelle rakennettiin vesivoimala, joka toimi ajoittain vuoteen 1964 asti, jolloin se suljettiin tarpeettomuuden vuoksi ja se korvattiin ylävirralle perustamilla kahdella ydinvoimalaitoksella. [38]
Horynin altaan ekologinen kokonaistilanne on tällä hetkellä arvioitu huonoksi. Joella havaittiin vesilämpötilan lasku kesällä ja nousu talvella, jolloin lämpötilan lasku nähtiin johtuvansa suurista pohjaveden virtauksista.[16] Horynin vesistön maanalaisen ravinnon osuuden kasvua ajanjaksolla 1991–2020 todettiin 3,1–10,3% verrattuna ajanjaksoon 1961–1990.[18] Joen vettä pidetään kuitenkin likaisena ja huonolaatuisena. Joen vedenpinta on laskenut pohjaveden yleisen tason alenemisesta ja vuonna 1978 esiintyneestä jyrkästä laskusta johtuvasti.[14] Horynin ylävirralla oleva Hmelnytskyin ydinvoimalaitos estää huipputulvat jättäen jokiuomaan vain minimaalisen virtauksen. Tämä johtaa väylän eroosion kehittymiseen, liettymiseen ja kanavoitumiseen. Lumipeite on vähentynyt, mikä on johtanut siihen, että kevättulvat varsinkin vuoden 1970 jälkeen ovat vähentyneet. Joskus jokien vedenkorkeus keväällä ei enää noussut yli äyräiden, varsinkin joen ylä- ja keskiosissa.[14] Koska joen uoma oli voimakkaasti peittynyt hiekalla, lietteellä ja kasvijätteellä, metsitettiin 1980-luvulla alueella monia rotkoja ja jyrkkiä rinteitä, mikä heikensi merkittävästi maaperän eroosiota.[16]
Horynajoen ja sen sivujokien rannoilla on kaupunkeja, kaupunkityyppisiä asutuksia, kyliä, maataloustiloja ja peltoja, jotka saastuttavat jokea huonosti käsitelleillä teollisuus- ja kotitalousjätteillä. Jokilaakson pohjavettä käytetään mm. Rivnen kaupungin juomavesihuoltoa varten. Horynjoen tilannetta huonontaa sekä Azotin kemiantehdas Rivnen kaupungin lähistöllä että Orživin puunjalostuslaitos alavirralla yhtymäkohdasta Ustjajoen kanssa, joiden jätevesien purkaminen on saastuttanut teollisuus- ja hulevesiä.[28] Sateiden ja lumen sulamisen aikana pellolta virtaa jokeen kivennäislannoitteita, torjunta-aineita ja myrkyllisiä kemikaaleja.[14] Kemiallisen saastumisen vuoksi Horynin vettä voidaan käyttää vain teknisiin tarkoituksiin ja kloorauksen jälkeen sekä teknisiin että taloudellisiin tarpeisiin.[4][7]
Joen yläjuoksua käytetään vesivoiman lähteenä ja kalanjalostukseen.[19]
Horynin vesistösuojelualue
Pinta-alaltaan 44 hehtaarinen vesitieteellinen luonnonmuistomerkki "Pyhä järvi" lähellä Turin kylää, Volynin alue, Ratnivskyin piiri. Näkymä järven etelärannalle
Pyhä järvi "Male Polissia"-nimisessä kansallispuistossa
Näkymä Kivertsivskyin (Tsumansk Pushchan) luonnonpuistoon
.jpg)
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
