walesiläinen kielisoitin From Wikipedia, the free encyclopedia
Crwth (lat. chorus, keskienglanti: crouth) on walesilainen lyyra, jota soitettiin yleisesti keskiajalta noin vuoteen 1800. Se vastaa kooltaan viulua. Alun perin crwth valmistettiin näppäiltäväksi, mutta 1000-luvulla sitä alettiin soittaa jousella. 1200-luvun jälkipuoliskolla kielten taakse lisättiin otelauta. Kieliä oli aluksi neljä (kahtena parina), mutta määrä lisääntyi 1400-lukuun mennessä kuuteen kieleen[1], joista neljä sijaitsee otelaudan yläpuolella ja kaksi sen vasemmalla puolella. Näitä kahta kieltä on voitu soittaa peukalolla näppäilemällä[2] tai jousella. Melodia oli tarkoitettu korkeimmalla äänellä tuotettavaksi.[1]
Crwthin kielten nimet ovat llorfdant, byrdwn y llorfdant, crasdant, byrdwn y crasdant, cyweirdant ja byrdwn y cyweirdant.[2]
600-luvulla itämaisia lyömä- ja näppäilysoittimista kehitettyjä jousisoittimia alettiin soittaa myös lännessä. Yksi näistä läntisistä muunnoksista oli crwth.[3] Crwth on suomalaisen jouhikon hyvin läheinen sukulainen.[4]
Crwthiin on viitattu säilyneissä kirjoituksissa ensimmäisen kerran 900-luvulla[2] Hywel Ddan laeissa. Soitin oli Walesissa suosittu halki keskiajan, jolloin sen soitosta nautittiin aristokraattisissa piireissä. Hywel Ddan laeissa crwthiin viitataan harpun ja säkkipillin ohella aatelisten käyttämänä, statusta ilmentävänä soittimena. Crwthkilpailu järjestettiin jo eisteddfod-tapahtumassa, jonka piti Rhys ap Gruffydd Aberteifin (Cardiganin) linnassa vuonna 1176. Rhys Goch Eryrin cywyddruno vuodelta 1436 viittaa taikureihin, akrobaatteihin ja muusikoihin (kuten crwthin soittajiin), joita varakkaat suojelijat päästivät taloihinsa.[5]
Crwthin sosiaalinen rooli muuttui noin vuodesta 1600 alkaen, sillä se alettiin yhdistää kansanmusiikkiperinteeseen.[5] Vuonna 1770 luennossaan Society of Antiquaries of Londonille instrumentin näytille tuonut Daines Barrington väitti, että koko Walesissa oli elossa enää yksi crwthin soittaja, joksi hän nimesi John Morganin Newboroughista ((kymriksi Niwbwrch). Yleinen näkemys onkin ollut, että soitin jäi käytöstä 1700-luvun lopussa, mutta joitain viitteitä soittimen myöhemmästäkin käytöstä osissa Walesia on.[2] Viulun tai fiidelin aseman vahvistuminen vaikutti heikentävästi crwthin asemaan[5], kuten kävi myös kolmoisharpulle. Viulun kaltainen soitin on kevyempi, tarjoaa monipuolisemmat mahdollisuudet ja on todennäköisesti helpompi soittaa.[2] Yleinen kiinnostus perinteistä musiikkia kohtaan kasvoi 1900-luvun loppupuolella.[5] Crwthiä on pyritty jossain määrin elvyttämään, mutta työ on paljon vaikeampi kuin kolmoisharpun kohdalla, sillä perinne on katkennut sekä kaikki kuvaukset tekniikasta ja ohjelmistosta kadonneet.[2]
Tärkeä ero crwthin ja viulun välillä on tallan muodossa; sen takia crwthin kieliä ei soiteta erikseen. Toinen ero on tavassa, jolla soitinta pidetään; crwthiä ei pidetä leuan alla vaan rintaa vasten. Käytössä on ollut GG–CC–DD-viritys.[2]
Isossa-Britanniassa on jäljellä kolme historiallista crwthia. Pentrefoelasin alueelta oleva[2] St Fagansin crwth (rakentanut Richard Evans, 1742) on Walesin kansallismuseossa, jolle sen lainasi eversti J. C. Wynne-Finch vuonna 1935. Soitin on yhä hänen sukunsa omistuksessa. Walesin kansalliskirjastossa on Aberystwythin crwth, jonka sen pääperustaja Sir John Williams lahjoitti sille sen avaamisen yhteydessä vuonna 1907. Kolmas jäljellä oleva kappale on Warrington Museum and Art Galleryssa oleva Warringtonin crwth, jonka James Kendrick osti vuonna 1843 ja lahjoitti Warringtonin kaupungille, jossa se otettiin yhdeksi varhaisimmista paikallismuseon näyttelykappaleista. Warringtonin crwth ei ole säilynyt yhtä täydellisenä kuin muut kaksi esimerkkiä.[5]
Bostonissa, Museum of Fine Artsissa on yksi säilynyt crwth.[2]
St Fagansin crwthistä löydettiin konservointityön yhteydessä piilossa otelaudan alla ollut toinen kaikukoppa. Tällainen löytö on jousisoitinten joukossa ainutlaatuinen. Myös Aberystwythin ja Warringtonin crwthien lähempi tarkastelu viittasi siihen, että tällainen rakenne on saattanut olla crwthien yleinen ominaisuus.[5][2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
