venäläinen runoilija From Wikipedia, the free encyclopedia
Izabella (Bella) Ahatovna Ahmadulina (ven. Изабе́лла Аха́товна Ахмаду́лина);[1] (10. huhtikuuta 1937 Moskova, Neuvostoliitto – 29. marraskuuta 2010[2]) oli venäläinen runoilija.
Hän syntyi Moskovassa tataarisyntyisen Akat Valejevitš Akmadulin ja venäläis-italialaisen Nadežda Makarovna Lazarevan ainoana lapsena. Akhmadulina opiskeli Maksim Gorkin kirjallisuusinstituutissa, josta hän valmistui vuonna 1960.[3][4]
Ahmadulina oli naimisissa vuosina 1955-1958 Jevgeni Jevtušenkon, aikakauden toisen kuuluisan runoilijan, kanssa. Hänen toinen aviomiehensä vuosina 1959-1968 oli kirjailija ja käsikirjoittaja Juri Nagibin. Tästä avioliitosta hänellä on adoptiotytär Anna, joka on graafikko ja kirjakuvittaja. Hänen kolmannesta avioliittostaan vuonna 1971 elokuvaohjaaja Eldar Kulievin (1951-2017) kanssa syntyi tytär Jelizaveta Kulieva (s. 1973), joka on myös runoilija ja valmistunut Kirjallisuusinstituutista. Vuonna 1974 hän meni naimisiin neljännen aviomiehensä, taiteilija ja lavastusuunnittelija Boris Messererin (s. 1933) kanssa ja jätti lapset äitinsä ja taloudenhoitajan hoiviin. Heillä oli koti Peredelkinossa ja Moskovassa.[5]
Akhmadulinan kirjallinen ura alkoi, kun hän oli koulutyttönä työskennellyt toimittajana moskovalaisessa sanomalehti Metrostrojevetsissa ja kehitti runollisia taitojaan runoilija Jevgeni Vinokurovin järjestämässä piirissä. Ahmadulinan ensimmäiset runot julkaistiin Oktjabr (ven. Октябрь, 'Lokakuu') -sanomalehdessä vuonna 1955.[6]
Ensimmäinen Ahmadulinan oma kokoelma Struna (Jänne) ilmestyi Moskovassa 1962.[7] Hän käänsi erityisesti georgialaista runoutta venäjäksi ja kirjoitti esseitä venäläisestä runoudesta.[1]
Opiskellessaan kirjallisuusinstituutissa hän julkaisi runojaan ja artikkelejaan eri sanomalehdissä, sekä virallisina että käsinkirjoitettuina. Häntä kritisoitiin Komsomolskaja Pravdassa vuonna 1957.[4] Hänet erotettiin instituutista vuonna 1959, (mutta hänen annettiin palata myöhemmin), koska hän vastusti Boris Pasternakin vainoamista.[8]
Ensimmäinen runokokoelma Struna ('Jänne', 1962) oli valtava menestys. Huolimatta epäsuosioon joutumisesta monet hänen kokoelmistaan julkaistiin myöhemmin: Uroki Muzyki ('Musiikkitunteja', 1970), Stikhi ('Runoja', 1975), Svetša ('Kynttilä', 1977), Sni o Gruzii ('Georgian unelmia' (1977), Taina ('Salaisuus', 1983), Poberezije ('Rannikko', 1991) ja muita. Kokoelmasta Sad ('Puutarha') Akhmadulina sai Neuvostoliiton valtionpalkinnon vuonna 1989.[7][4]
Hän esiintyi loppuunmyydyillä stadioneilla 1960-luvulla, samoin kuin runoilijat Jevgeni Jevtušenko, Andrei Voznesenski ja Robert Roždestvenski.[9]
Hän oli cameo-osa kuuluisassa Marlen Hutsijevin ohjaamassa Mne dvadtsat let (ven. Мне двадцать лет, 'Olen 20-vuotias') elokuvassa vuonna 1961. Hän teki käsikirjoituksen Juri Nagabinin tekstin pohjalta Aleksei Saharovin elokuvaan Tšistije prudi, (ven. Чистые пруды, 'Kirkkaat lammet') 1965 ja Vladimir Krasnopolskin ja Valeri Uskovin lyhytfilmiin Stuardessa (ven. Стюардесса, 'Lentoemäntä' ) 1967.[4]
Surrealistiseen tyyliin kirjoitettu novelli Mnogo sobak i sobaka (ven. Много собак и собака, 'Monta koiraa ja yksi koira') julkaistiin vuonna 1979 samizdat-kirjallisuuden Metropol kirjallisuuskalenterissa, jota hän oli ollut mukana perustamassa.[9] Hän kirjoitti esseitä Aleksandr Puškinista ja Mihail Lermontovista, jotka hän monesti omisti läheiselle ystävälleen Bulat Okudžavalle.[4]
Hän julkaisi avoimen maanpaossa olevaa Andrei Saharovia tukevan kirjeen vuonna 1975. Ahmadulinasta tuli vuonna 1977 Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian kunniajäsen.[10] Lokakuussa 1993 hän allekirjoitti niin sanotun Neljänkymmenenkahden kirjeen (ven. Письмо́ сорока́ двух), jossa kirjailijat vastustivat hallituksen toimia.[10]
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hän julkaisi runokokoelmat Larets i Kliutch ('Arkku ja avain', 1994), Zvuk Ukazuyushchiy ('Ohjaava ääni', 1995) ja Odnazhdy v Dekabre ('Joulukuu päivä', 1996).[3]
Ahmadulina oli yksi suojasään äänekkään runouden esittäjistä, mutta 1970-luvulla hänen runoutensa sai subjektiivisemman ja lyyrisemmän sävyn ja häntä pidettiin modernistisen runouden romanttisen tyylin edustajana. Tärkeitä esikuvia Ahmadulinan runoudelle olivat Anna Ahmatova, Marina Tsvetajeva ja Osip Mandelstam.[11]
Ahmadulina kuoli kotonaan lähellä Moskovaa 29. marraskuuta 2010.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
