englantilainen uudisraivaaja From Wikipedia, the free encyclopedia
William Penn (14. lokakuuta 1644 Lontoo – 30. heinäkuuta 1718 Ruscombe, Berkshire)[1] oli englantilainen kveekari ja uskonnonvapauden puolustaja, jonka johdolla englantilaiset siirtolaiset perustivat Pohjois-Amerikkaan Pennsylvanian siirtokunnan. Kyseinen tapahtuma edisti merkittävästi eurooppalaisten kveekarien muuttoliikettä ja heidän opettamansa kristinuskon nopeaa leviämistä Pohjois-Amerikan siirtokuntiin nykyisen Yhdysvaltojen alueella. Penn tunnetaan myös merkittävänä rauhanaatteen edustajana.
Pennin isä oli Englannin kuninkaallisen laivaston amiraali Sir William Penn, joka sai Oliver Cromwellilta suuria läänityksiä Irlannissa.[1] Penn vietti lapsuutensa Chigwellissä Essexissä, mutta hänen isänsä jouduttua epäsuosioon perhe muutti 1650-luvun lopulla Irlantiin, jossa hän sai ensimmäisen kosketuksensa kveekareihin kuullessaan Thomas Loe -nimistä saarnaajaa. Penn aloitti vuonna 1660 opinnot Oxfordin yliopistossa, mutta hänet erotettiin vuonna 1662 hänen luovuttuaan anglikaanisuudesta.[2] Hän vietti sen jälkeen isänsä tahdosta kaksi vuotta Ranskassa, ensin Ludvig XIV:n hovissa ja sitten protestanttisessa koulussa Saumurissa. Palattuaan vuonna 1664 Englantiin hän opiskeli vuoden ajan lakia Lincoln’s Innissä Lontoossa, mutta ei jatkanut opintojaan pidemmälle. Vuonna 1665 puhjennut Lontoon suuri ruttoepidemia sai Pennin kiinnostumaan uudelleen kveekarien seurasta, joten seuraavana vuonna isä lähetti hänet hoitamaan suvun tiluksia Irlannissa. Tavattuaan uudelleen saarnaaja Loen hän liittyi tämän kannustamana lopullisesti kveekareihin.[2][1] Penn ystävystyi muun muassa kveekariliikkeen perustajan George Foxin kanssa.[3]
Pennin nuoruudessa kveekarit olivat Englannissa vainottu ryhmä. Hän itse joutui neljä kertaa vankeuteen julistettuaan uskoaan. Hän julkaisi kääntymistään seuranneiden seitsemän vuoden aikana kaikkiaan 42 kirjaa ja pamflettia aiheesta. Jo ensimmäisissä julkaisuissaan hän hyökkäsi anglikaanisen kirkon oppeja vastaan. Kyseenalaistettuaan kahdessa pamfletissaan protestanttisen kolminaisuusopin hänet vangittiin vuonna 1669 Lontoon Toweriin, jossa hän kirjoitti samana vuonna kuuluisimman teoksensa No Cross, No Crown. Siinä hän ylisti puritaanien askeettista elämänihannetta ja kveekarien yhteiskunnallisten uudistusten tavoitteita. Seuraavissa teoksissaan Penn puolusti järjestelmällisesti uskonnollista suvaitsevaisuutta, pääosin teologisilla argumenteilla. Vuonna 1670 kadulla saarnannutta Penniä ja William Meadia syytettiin mellakan aiheuttamisesta niin sanotussa Bushellin jutussa. Penn puolusti oikeuden edessä itseään niin taitavasti, että jury kieltäytyi toteamasta häntä syylliseksi, minkä seurauksena juryn jäsenet erotettiin ja vangittiin. Ylituomari Sir John Vaughan kumosi juryn syrjäyttämisen, mistä tuli tärkeä juryjen riippumattomuuden vahvistanut ennakkotapaus brittiläisessä oikeusjärjestelmässä.[2]
Perittyään vuonna 1670 kuolleen isänsä suuren maaomaisuuden Penn pääsi Englannin hovin ja kuningas Kaarle II:n suosioon. Hän jatkoi silti edelleen kiistanalaista julkaisutoimintaansa ja teki vuosina 1671 ja 1677 saarnamatkoja Hollantiin ja pohjoiseen Saksaan. Hän myös tuki radikaalin tasavaltalaisen Algernon Sidneyn vaalikampanjaa ja kirjoitti whig-puoluetta tukeneen pamfletin.[2]
Pennin katse kääntyi Englannin Pohjois-Amerikan-siirtokuntiin, sillä hänestä tuli läntisessä New Jerseyssä suuren maa-alueen omistaneen kveekarin Edward Byllyngen luottomies. Vuonna 1681 Penn ja yksitoista muuta kveekaria ostivat itselleen koko itäisen New Jerseyn hallintaoikeuden. Kun samoihin aikoihin Kaarle II alkoi hallita Englannissa ilman parlamenttia ja maan poliittinen kehitys näytti ajavan uskonnolliset vähemmistöt yhä ahtaammalle, Penn päätti perustaa Amerikkaan siirtokunnan, johon kveekarit ja muut vainottujen kristittyjen suuntausten edustajat voisivat muuttaa luodakseen sinne ihanteellisen kristillisen yhteisön. Penn teki Englannin kruunun kanssa sopimuksen, jolla kuitattiin kuningas Kaarle II:n maksamaton 15 000 punnan velka hänen kuolleelle isälleen. Vastineeksi velan mitätöimisestä kruunu myönsi 4. maaliskuuta 1681 Pennille oikeudet laajaan maa-alueeseen Delawarejoen länsirannalla. Kuninkaan aloitteesta alue nimettiin Pennsylvaniaksi Pennin isän mukaan.[4][2] Pennin ehdottama nimen loppuosa viittasi alueen metsäisyyteen (sylva, lat., ’metsä’).[3] Pennsylvanian omistajana ja kuvernöörinä Pennillä oli nyt täydet valtuudet alueen kehittämiseen.[1] Pennsylvanian lisäksi Yorkin herttua (myöhempi kuningas Jaakko II) myönsi hänelle oikeudet myös kolmeen muuhun kreivikuntaan, jotka muodostivat nykyisen Delawaren alueen.[2]
Penn laati Pennsylvanian siirtokunnalle vuonna 1682 hallitusmuodon (Frame of Government), joka kuvasti hänen uskonnollisia ja poliittisia ihanteitaan. Siihen kuului ehdoton uskonnonvapaus, kansanvaltainen päätöksenteko, Englannin perinteisten kansalaisoikeuksien turvaaminen ja toimeenpanovallan valtuuksien rajoittaminen. Pennin laatiman siirtokunnan hallitusmuodon sanotaan olleen historian ensimmäinen kirjoitettu perustuslaki, jossa erikseen mainittiin, että sen sisältöä voitaisiin myöhemmin tarvittaessa muuttaa. Tämä osoittautuikin tarpeelliseksi, sillä Pennin kaavailema hallintorakenne osoittautui käytännössä tehottomaksi ja monimutkaiseksi. Penn antoi myös ohjeet, joiden pohjalta siirtokunnan uuden pääkaupungin Philadelphian ruutuasemakaava tuli suunnitella.[2] Penn toivoi siirtokuntansa tuottavan hänelle myös hyvät tulot ja hän mainosti sitä laajasti pitkin Eurooppaa. Pennsylvanian uskonnonvapaus houkuttelikin siirtokuntaan kveekareita, hugenotteja, mennoniitteja, amisseja ja luterilaisia useista Manner-Euroopan maista, erityisesti Saksasta ja Hollannista.[3]
Penn saapui itse Amerikkaan Welcome-laivalla vuonna 1682 ja johti Pennsylvanian siirtokunnan ensimmäistä edustajakokousta, jossa hänen laatimansa hallitusmuoto virallisesti hyväksyttiin. Myös Delawaren kreivikuntien hallinto yhdistettiin Pennsylvaniaan. Penn sai neuvoteltua luottamukseen perustuneet suhteet siirtokunnan ja alueen alkuperäisasukkaiden lenni-lenapejen kanssa.[2] Varsinkin Pennin vuonna 1683 lenni-lenape-päällikkö Tamanendin kanssa tekemä sopimus on kuuluisa, joskaan heidän tapaamisensa todenperäisyydestä ei ole varmuutta.[5] Penn maksoi intiaaneille kohtuullisena pidetyn 1 200 punnan korvauksen näiden luovuttamista maista.[3] Pennin vuonna 1683 julkaisema A Letter to the Free Society of Traders sisältää tarkan kuvauksen sekä Pennsylvanian silloisesta tilasta että lenni-lenapeista. Penn ei kuitenkaan onnistunut sopimaan Pennsylvanian ja Marylandin välisen rajan sijainnista Marylandin kuvernöörin lordi Baltimoren kanssa, joten hän joutui jo vuonna 1684 palaamaan Englantiin puolustaakseen siirtokuntansa etuja.[2]
Englantiin palanneen Pennin poliittinen vaikutusvalta lisääntyi, kun hänen ystäväpiiriinsä kuulunut kuninkaan veli vuonna 1685 nousi valtaistuimelle nimellä Jaakko II. Penn sai aikaiseksi satojen uskonsa vuoksi vangittujen kveekarien vapauttamisen vankeudesta. Hän tuki Jaakko II:n vuonna 1687 antamaa suvaitsevaisuusjulistusta (Declaration of Indulgence). Mainion vallankumouksen jälkeen vuonna 1689 säädetty uskonnonvapauslaki (Act of Toleration) toteutti lopullisesti Pennin toiveet, mutta läheiset suhteet syrjäytettyyn kuningas Jaakkoon ja Stuartien hallitsijasukuun tekivät hänen henkilökohtaisen asemansa jälleen vaikeaksi Vilhelm III:n noustua valtaistuimelle. Jouduttuaan vetäytymään syrjään julkisesta elämästä Penn kirjoitti muun muassa teoksensa An Essay Towards the Present and Future Peace of Europe (1693), jossa hän ehdotti kansainvälisen organisaation perustamista sotien ehkäisemiseksi Euroopassa.[2] Pennin ehdotus on nähty varhaisena esimerkkinä Euroopan yhdysvallat -ideasta.[3] Hän laati seuraavina vuosina myös kirjan kveekarien historiasta sekä vuonna 1696 suunnitelman Pohjois-Amerikan siirtokuntien liitoksi.[2]
Pennin ollessa kruunun epäsuosiossa Pennsylvanian omistus takavarikoitiin häneltä kahdeksi vuodeksi (1692–1694) ja siirtokunta annettiin läheisen New Yorkin hallintaan. Sen jälkeen Pennsylvanian edustajakokouksella oli jatkuvia riitoja Pennin nimittämien varakuvernöörien kanssa ja myös ongelmallinen suhde emämaahan. Selvitelläkseen asioita Penn palasi vuonna 1699 Pennsylvaniaan. Tyytymättömyyden hillitsemiseksi hän hyväksyi itsehallinnon antamisen Delawaren alueelle sekä vuonna 1701 uuden Pennsylvanian peruskirjan (Charter of Privileges) hyväksymisen, joka korvasi hänen aiemman hallitusmuotonsa. Penn palasi vuonna 1701 lopullisesti Englantiin, mutta jätti Pennsylvaniaan apulaisensa James Loganin, joka jatkoi hänen työtään siellä seuraavat 50 vuotta. Pennin nimittämät myöhemmät varakuvernöörit sen sijaan osoittautuivat epäluotettaviksi tai kyvyttömiksi. Pettyneenä uskonnollisen kokeilunsa epäonnistumiseen Penn valmistautui vuonna 1712 luovuttamaan koko Pennsylvanian Englannin kruunulle, mutta Pennin saama voimakas halvauskohtaus keskeytti neuvottelut asiasta ja ratkaisu jäi tekemättä.[2]
Pennin vanhuutta synkensivät epäluotettavien alaisten ja huikentelevaisen pojan aiheuttamat huolet. Hän joutui jopa viettämään yhdeksän kuukautta velkavankeudessa tilanhoitajansa kavallettua hänen varojaan. Halvauskohtauksensa jälkeen hän kärsi viimeisinä vuosinaan dementiasta.[2]
Pennin ensimmäinen vaimo oli vuodesta 1672 Gulielma Springett. He saivat kahdeksan lasta, joista neljä kuoli jo nuorina. Gulielma kuoli vuonna 1694. Kaksi vuotta myöhemmin Penn avioitui Hannah Callowhillin kanssa. He saivat seitsemän lasta, joista viisi eli aikuisiksi.[2]
Pennin kootut teokset julkaistiin vuonna 1726.[2]
Pennin laatiman Pennsylvanian demokraattisen hallitusmuodon on arveltu olleen myöhemmin yksi Yhdysvaltain perustuslain innoittajista. Myös Pennin intiaanipäällikkö Tamanendin kanssa väitetysti tekemä ”suuri sopimus” saavutti suuren maineen. Ranskalainen valistusfilosofi Voltaire sanoi sen olleen ainoa intiaanien kanssa tehty sopimus, jota ei rikottu.[3]
Pennsylvania pysyi Pennin jälkeläisten omistuksessa aina siirtokunta-ajan loppuun saakka. Yhdysvaltain itsenäistymisen myötä he menettivät perinnöllisen kuvernöörinviran vuonna 1776, ja luopuivat vuonna 1790 myös nimellisestä omistusoikeudestaan alueeseen Englannin kruunun maksamaa 4 000 punnan vuotuista eläkettä vastaan.[1]
Vuonna 1894 valmistuneen Philadelphian kaupungintalon huipulla on kuvanveistäjä Alexander Milne Calderin toteuttama William Pennin patsas. Washingtonin kongressitalossa on puolestaan friisi, joka esittää Pennin ja Tamanendin kohtaamista.[3]
Presidentti Ronald Reagan julisti kongressin päätöksellä Pennin ja tämän toisen vaimon Hannahin Yhdysvaltain kunniakansalaisiksi marraskuussa 1984.[3]
Pennin Amerikkaan saapumisen 300-vuotismuistoksi hänen entisen asuintalonsa paikalle Philadelphian vanhaankaupunkiin rakennettiin vuonna 1982 muistomerkkinä toimiva Welcome Park -puisto, joka on nimetty hänet Amerikkaan tuoneen Welcome-laivan mukaan ja joka on osa Independence National Historical Park -kokonaisuutta. Vuonna 2024 syntyi kohu, kun kansallispuistohallinto National Park Service julkisti suunnitelman poistaa puistossa oleva Pennin patsas samalla kun puisto uudistetaan kertomaan laajemmin Amerikan alkuperäisväestön historiasta. Tontti oli ollut Pennin kuoleman jälkeen 1700-luvulla Philadelphiassa vierailleiden irokeesien liittokunnan eli Haudenosauneen edustajien käytössä, mitä puisto ei nykyisellään tuo esiin.[6][7]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
