Vuoden kellokas

Vuoden kellokas on Naistoimittajat ry:n vuodesta 1973 jakama palkinto henkilölle, työryhmälle tai organisaatiolle, joka on merkittävällä tavalla kiinnittänyt huomiota ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen kysymykseen.^[1]

Palkinnon 50-vuotisen historian aikana sen saajat ovat useimmiten olleet naisia tai naisryhmiä. Kerran palkinto on myönnetty yhdistykselle (Nuorisotutkimusseura 2008) ja viidesti miehelle tai miesryhmälle.

Vuoden kellokkaina palkitut

Vuosi	Nimi[1]	Peruste[1]
1973	Matti Joensuu	nuorten perheiden asema
1974	Kerstin Hanf	Argentiinan suomalaissiirtolaisten ongelmat[2]
1975	Riitta Auvinen	tasa-arvokysymykset
1976	Leila Kalliala	sosiaaliset kysymykset naistenlehdissä
1977	Kaius Hedenström	saariston- ja maisemansuojelu
1978	Liisa Kulhia	yksityisen henkilön vaikutusmahdollisuudet ja kunnallinen byrokratia
1979	Ulla-Maija Aaltonen	murrosikäiset nuoret
1980	Gisela Gästrin	rintasyövän omatoiminen havaitseminen
1981	Mirja Pyykkö	syöpälasten ongelmat
1982	Terttu Arajärvi	lapset ja mielenterveys
1983	Pirkko K. Koskinen	sukupuolten tasa-arvo lainsäädännössä
1984	Ritva Kinnunen	ydinfysiikka, hiukkastutkimus
1985	Aira Heinänen	vanhuksiin kohdistuva väkivalta
1986	Kari Lähteenmäki Kai Tapani Hannu Savolainen Risto Kuosa	rattijuopumus
1987	Timo Nuutinen	lasten kasvatus ja väkivalta
1988	Maija-Liisa Marton	kulttuuri
1989	Johanna Suurpää	pakolaiskysymykset
1990	Tuovi Allén	taloudellinen tasa-arvo
1991	Pirjo H. Mäkelä	vastuu ihmisestä
1992	Raija Julkunen	hyvinvointivaltio ja sukupuolimallit
1993	Jaana Venkula	mediakritiikki
1994	Eija Koski	kierrätys
1995	Theresita Ruutu	turvaverkko filippiiniläisnaisille
1996	Liisa Mariapori	yritysverotuksen epäkohdat
1997	Anja Eerikäinen	eläinten oikeudet
1998	Taru Jaakonkari Brita Heikkilä Eeva Jokinen Marjatta Laitila Irmeli Pokela	ihmisarvoinen vanhuus
1999	Mari Uusitalo ja Setlementtinuorten liitto ry	Upea Minä -tyttöprojekti
2000	Saana Sandholm Päivi Korkeala Sanna Rytkönen	vauvakassien kerääminen ja toimittaminen Karjalan äideille
2001	Seija Järvinen	skitsofreenikkojen avohoidon kehittäminen
2002	Elina Grundström	halpatuonnin etiikka
2003	Leena Ruusuvuori	naisiin kohdistuva väkivalta
2004	Yahya Djalali	vastuu lähimmäisestä
2005	Juha Siltala	työntekijöiden ihmisarvoinen elämä
2006	Maija Töyry	aikakauslehtijournalismin koulutus
2007	Sirkka-Liisa Kivelä	vanhusten hoito
2008	Nuorisotutkimusseura
2009	valokuvaaja Leena Louhivaara	rintasyöpään liittyvä häpeä
2010	Iiris Ruoho Sinikka Torkkola	Journalismin sukupuoli -kirja
2011	Tarja Halonen	julkiset kannanotot mm. naisten ja vähemmistöjen asemasta, kestävästä kehityksestä ja rauhanprosessista
2012	Anna-Lena Laurén	nyky-Venäjä ja sen historia
2013	Susanna Kuparinen	teatterin ja tutkivan tiedonvälityksen yhdistäminen
2014	Tahdon2013-kampanja ja sen vetäjä Senni Moilanen	sukupuolineutraali avioliitto[3]
2015	Helsingin Kallion seurakunnan pappi Marjaana Toiviainen	turvapaikanhakijoiden sekä muiden köyhien ja asunnottomien tukeminen[4]
2016	Salla Vuorikoski	”peloton journalisti, joka ei toimi ego edellä vaan tähtäimessä totuus yhteiskunnasta”[5]
2017	Eeva-Liisa Hynynen	Kittilä-uutisointi ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset[6][7]
2018	Saara Särmä	tekee töitä sukupuolittuneen nettivihan kitkemiseksi taiteen, tieteen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoin.[8]
2019	Jessikka Aro	”jatkaa sinnikkäästi työtään journalistina ja vastustaa julkisesti maalittamista ja häiritsemistä. Hän myös auttaa muita journalisteja häirintätilanteissa.”
2020	Turvakamu – Ensi- ja turvakotien liiton lasten ja nuorten turvaksi luoto sovellus
2021	Eva Biaudet	vaikuttavasta työstä tasa-arvon hyväksi
2022	Outi Salovaara[9]	tutkivasta journalismista erityisesti Venäjään liittyen[10]
2023	Katja Gauriloff	"Huomion kiinnittämisestä vähemmistön historiaan ja oikeuksiin universaalin elokuvataiteen keinoin."[11]

Lähteet

1. Vuoden kellokas Naistoimittajat ry. Viitattu 7.8.2022.
2. Argentiinan aarniometsissä mureni jopa suomalainen sisu, Kerstin Hanfin tv-dokumentti Pettymysten paratiisi (1973) Ylen Elävässä arkistossa. Viitattu 3.5.2015.
3. Vuoden 2014 Kellokas-palkinto Tahdon2013-kampanjalle ja sen vetäjä Senni Moilaselle 21.1.2015. Naistoimittajat ry. Viitattu 17.9.2015.
4. Marjaana Toiviaisesta vuoden Kellokas (Arkistoitu – Internet Archive), Yle Uutiset 23.2.2016.
5. Vuoden Kellokas on Salla Vuorikoski Turun Sanomat. 21.2.2017. Viitattu 28.5.2024.
6. Naistoimittajat ry: Toimittaja Eeva-Liisa Hynynen on Naistoimittajat ry:n Vuoden Kellokas 2017 tiedote. 17.3.2018. Naistoimittajat. Viitattu 2.8.2019.
7. Saarlotta Virri: Tunnustus Suomen Kuvalehden Kittilä-uutisoinnista – Eeva-Liisa Hynynen on Vuoden Kellokas Suomen Kuvalehti. 19.3.2019. Suomen Kuvalehti. Viitattu 2.8.2019.
8. Naistoimittajat ry: Saara Särmä Vuoden kellokas 2018 Naistoimittajat ry. 20.3.2019. Naistoimittajat ry. Viitattu 2.8.2019.
9. Toijonen, Ville: Palkittu toimittaja Outi Salovaara ei saa enää viisumia Venäjälle: ”Sanoivat, että syytä voit kysyä FSB:ltä” Yle Uutiset. 1.4.2023. Viitattu 3.4.2023.
10. Outi Salovaara 50. Kellokas Naistoimittajat.fi. 22.3.2023. Viitattu 7.4.2023.
11. Katja Gauriloff on Vuoden 2023 Kellokas – Naistoimittajat ry naistoimittajat.fi. 9.5.2024. Viitattu 9.5.2024.

Aiheesta muualla

• Vuoden kellokas Naistoimittajat ry
• Kauppinen, Maija (toim.): Vaikuttavat kellokkaat: Kellokkaat 1973-1999. Naistoimittajat ry, 2000. ISBN 951-98582-0-2
• Lehdistötiedote Vaikuttavat kellokkaat -kirjasta vuodelta 2000