ajatus yhtäläisistä oikeuksista myös muille eläimille kuin ihmisille From Wikipedia, the free encyclopedia
Eläinten oikeudet on käsitys, jonka mukaan muiden eläinten intressit, kuten intressi välttää kärsimystä, pitäisi ottaa huomioon yhtä vakavasti kuin ihmisten intressit.[1] Vaikka eläinten oikeuksien kannattajat lähestyvät asiaa erilaisista filosofisista näkökulmista, he ovat karkeasti ottaen samaa mieltä siitä, että eläimiä ei pitäisi kohdella enää omaisuutena, käyttää ruokana, tutkimuskohteina tai viihteenä, vaan ne tulisi ottaa huomioon oikeushenkilöinä ja moraaliyhteisön jäseninä.[2][3]
Eläinten oikeuksilla on kannattajinaan lainoppineita, kuten Alan Dershowitz ja Laurence Tribe Harvard Law Schoolista.[4][2] Saman oppilaitoksen Steven Wise on sitä mieltä, että ensimmäiset vakavat oikeudelliset haasteet eläinten "esineellisyydelle" lain edessä ovat vain muutamien vuosien päässä.[5] Eläimiä koskevien lakien kursseja opetetaan nytmilloin? 97:ssä Yhdysvaltain 180:stä oikeustieteellisestä laitoksesta,[6] ja eläinten oikeuksista opettaminen on jo rutiininomaista yliopistojen soveltavan etiikan kursseilla.[7]
Kriitikoiden mukaan ei-inhimilliset eläimet eivät voi tehdä yhteiskuntasopimusta tai moraalisia valintoja, ja sen takia niitä ei voi pitää oikeuksien haltijoina. Tätä mieltä on esimerkiksi filosofi Roger Scruton, joka kirjoittaa, että vain ihmiseläimillä on velvollisuuksia ja sen seurauksena vain heillä on oikeuksia[8] Usein tähän liittyy väite, että eläinten käytössä ei ole mitään väärin sinänsä, vaikka meillä on velvollisuus olla aiheuttamatta niillä tarpeetonta kipua. Tämä perinteinen kanta tunnetaan eläinsuojeluna.[9]
Eläinten oikeuksia on hahmoteltu kahden eri filosofisen lähestymistavan kautta: utilitarismin ja oikeuksiin perustuvan ajattelun. Ensin mainittua edustaa Peter Singer, Princetonin yliopiston bioetiikan professori, ja jälkimmäistä Tom Regan, Pohjois-Carolinan valtiollisen yliopiston filosofian emeritusprofessori.
Heidän ajattelunsa erot heijastelevat filosofien tekemää jakoa etiikan teorioihin, jotka arvioivat teon moraalisuutta sen seuraustensa perusteella (seurausetiikka, konsekventialismi, teleologinen etiikka tai utilitarismi), ja toisaalta niihin, jotka arvioivat tekojen seurausten sijaan teot sinänsä joko oikeiksi tai vääriksi (deontologinen etiikka). Seurausetiikan kannattaja voi esimerkiksi väittää, että valehteleminen on väärin, jos se tekee jonkun onnettomaksi, ja deontologisen etiikan kannattaja voi sanoa valehtelemisen olevan jo periaatteellisella tasolla väärin.
Eläinoikeusdebatissa Singer ei usko eläimillä tai ihmisilläkään varsinaisesti olevan luonnollisia oikeuksia, vaikka hän käyttää käytännöllisistä syistä sanaa "oikeus" puhuessaan siitä, kuinka yksilöitä pitäisi kohdella. Sen sijaan hän uskoo, että punnitessamme jonkun teon seurauksia selvittääksemme sen moraalisuuden meidän tulisi ottaa huomioon eläinten intressit – pääasiassa heidän intressinsä välttää kipua – huomioon yhtä lailla kuin ihmisten intressit. Eli kun yhden yksilön – ihmisen tai muun eläimen – kärsimys on yhtäläinen toisen yksilön kärsimyksen kanssa, ei ole mitään moraalista syytä antaa niistä toiselle suurempaa painoarvoa.
Sen sijaan Reganin ajattelussa ei ole kyse tekojen seurausten punnitsemisesta. Hän uskoo, että eläimet ovat "elämäsubjekteja" (subjects-of-a-life), joilla on tämän vuoksi moraaliset oikeudet, jotka on otettava huomioon.
Singer on preferenssiutilitaristi eli hän arvioi tekojen oikeudenmukaisuutta niiden seurausten perusteella ja erityisesti sen mukaan, kuinka teko tyydyttää sen seurausten kohteeksi joutuneiden intressit (preferenssit). Oikeat teot maksimoivat mielihyvän ja minimoivat kärsimyksen (on olemassa myös muita utilitarismin muotoja, kuten sääntöutilitarismi, joka arvioi teon oikeudenmukaisuutta sen mukaan, kuinka hyvät seuraukset teon edustamalla moraalisäännöllä yleisesti ottaen on). Singerin kanta on, että ei ole olemassa moraalisia perusteita olla antamatta eläinten intresseille yhtäläinen painoarvo ihmisten intressien kanssa. Tämä tasa-arvoisuuden periaate ei tarkoita, että eläimiä pitäisi kohdella samoin kuin ihmisiä, vaan että heidän intressinsä tulisi huomioida yhtä hyvin. Sekä ihmisellä että hiirellä on esimerkiksi intressi olla tulematta potkituksi, eikä Singerin mukaan ole mitään moraalista tai loogista syytä olla ottamatta näitä intressejä huomioon yhtäläisellä tavalla. [10] Singer lainaa englantilaista filosofi Henry Sidgwickiä: "Yhdenkään yksilön hyvä ei ole sen arvokkaampi maailmankaikkeuden näkökulmasta kuin jonkun toisen." [11] Tämä näkyy myös Jeremy Benthamin kirjoituksessa: "Jokainen otetaan huomioon yhtenä ja ketään ei oteta huomioon enempänä kuin yhtenä." Toisin kuin ihminen tai hiiri, kivi ei kokisi potkituksi tullessaan kärsimystä ja siten sillä ei ole mitään intressiä välttää sitä. Intressit havaitaan Singerin mukaan kyvystä kärsiä, eikä tämän intressin selvittämiseksi tarvita välttämättä muita havaintoja. Ja kun jollakin taholla on huomattu olevan intressejä, niille pitää antaa yhtäläinen painoarvo muiden olentojen intressien kanssa. Avainasemassa on siis se, missä määrin eläimet kykenevät tuntemaan kärsimystä.
Singerin mukaan kaikki hyväksyvät nykyään, että eläimet kärsivät ja tuntevat kipua, vaikka näin ei ole ollut aina. Bernard Rollin, filosofi ja eläintieteen professori, kirjoittaa, että Descartesin vaikutus jatkui 1980-luvulle asti. Ennen vuotta 1989 eläinlääkärit koulutettiin hänen mukaansa jättämään kipu huomiotta. Toimiessaan muiden tieteilijöiden kanssa häntä usein pyydettiin todistamaan, että eläimet ovat tietoisia ja esittämään "tieteellisesti pätevää" todistusaineistoa siitä, että eläimet voivat tuntea kipua.[12]
Singer kirjoitti vuonna 1980, että tieteelliset julkaisut ovat kahden viime vuosikymmenen aikana osoittaneet, että suurin osa tutkijoista uskoo eläinten kärsivän ja tuntevan kipua, vaikka edelleen jotkut väittävät, että eläinten kärsimys olisi vähäisempää, koska ne olisivat kyvyttömiä vastaavaan pelottavan asian odottamiseen kuin ihmiset tai muistamaan mennyttä kärsimystä yhtä elävänä. [13]
Eläinten kärsimyksen ja tietoisuuden ongelma liittyy siihen, ettei eläimillä ole kieltä, minkä takia jotkut tutkijat ovat väittäneet, ettemme voi tietää, milloin eläin kärsii. Singer vastaa tähän kirjoittamalla, että jos kielikyky on kivun kertomisen edellytys, olisi mahdoton monissa tilanteissa havaita myös ihmisen kärsimystä. Hänen mukaansa voimme usein ihmistenkin kohdalla vain tarkkailla kivun (otaksutusti) aikaansaamaa käyttäytymistä ja tehdä asiasta harkittu arvio sen perusteella. Kuten Ludwig Wittgenstein on kirjoittanut, kivusta kärsimisellä tarkoitetaan pitkälle sitä, jos havaitsemme käyttäytymistä, kuten huutamista, jostain ruumiinosasta kiinnipitämistä, hiljaista valitusta tai selvää toimintakyvyttömyyttä etenkin silloin, jos nämä seuraavat jotain tapahtumaa, jonka uskomme aiheuttavan kipua meissä itsessämme.[14] Singerin mukaan ei ole mitään syytä olettaa, että eläinten vastaavalla kipukäyttäytymisellä olisi erilainen merkitys.
Singerin mukaan ihmisten välinen tasa-arvo ei perustu mihinkään tosiasiaan, vaan se on ainoastaan preskriptio (moraalinen määräys). Ihmisethän eroavat toisistaan monin tavoin. Jos esimerkiksi väittäisimme sukupuolten tasa-arvon perustuvan yhtäläiseen älykkyyteen, niin silloin tasa-arvo menetettäisiin, mikäli tutkimukset paljastaisivat yhden sukupuolen toista älykkäämmäksi. Tosiasiassa tasa-arvo perustuukin preskriptioon eikä deskriptioon; tasa-arvossa on Singerin mielestä kyse moraaliväittämästä eikä tosiasioita koskevista väittämistä. [15]
Tom Regan väittää kirjoissaan The Case for Animal Rights ja Empty Cages, että eläimet ovat "elämän subjekteja" (subjects-of-a-life) ja sellaisenaan oikeuksien kantajia. Hän argumentoi, että ihmisillä on oikeudet tiettyjen kognitiivisten (tiedollisten) kykyjen takia, joten nämä oikeudet pitäisi laajentaa myös niihin eläimiin, joilla on vastaavat kyvyt. Kuitenkin vain ihmisillä on kyky toimia moraalisena agenttina. Kaikki ihmiset, kuten pienet lapset, eivät kykene tähän, mutta he ovat kuitenkin tästä huolimatta moraalin kohteita ("moral patients"). Tähän luokkaan kuuluvat olennot eivät voi itse muodostaa moraalisia periaatteita ja ovat kykenemättömiä hyvään tai pahaan, vaikka voivatkin tehdä hyödyllisiä tai haitallisia asioita.
Eläimillä on sisäsyntyinen arvonsa "elämän subjekteina" ja niitä ei tulisi Reganin mukaan pitää välineinä päämäärien saavuttamiseksi. Hänen teoriansa ei kata kaikkia tuntevia eläimiä vaan ainoastaan, ne joita voidaan pitää elämän subjekteina. Regan lisää, että ainakin kaikki yhden vuoden ikäiset nisäkkäät kuuluvat tähän luokkaan.
Siinä missä Singer keskittyy eläinten kohtelun kohentamiseen ja hyväksyy, että joissain hypoteettisissa tilanteissa yksittäisiä eläimiä voidaan legitiimisti käyttää edistämään ihmisten (tai muiden olentojen) päämääriä, Regan uskoo, että meidän pitäisi kohdella eläimiä samoin kuin ihmisiä. Hän soveltaa eläimiin Kantin ihmisille varaamaa näkemystä, jonka mukaan niitä pitää kohdella aina päämäärinä sinänsä, joita ei saa koskaan uhrata välineellisen hyödyn takia. Tästä lähtökohdasta on noussut abolitionistinen eläinoikeusajattelu, joka ei hyväksy eläinten hyväksikäyttöä eikä myöskään omistamista tai lemmikkieläinten pitoa[16].
Eläinten oikeuksien kriitikot, kuten Michiganin yliopiston filosofianprofessori Carl Cohen, vastustavat usein oikeushenkilöllisyyden myöntämistä eläimille, koska heidän mielestään oikeuksien omistajien pitää olla kykeneviä erottamaan omat intressinsä oikeuksista. Eläinten oikeuksien puolustajat vetoavat siihen, että oikeudet ovat myös ihmisillä, jotka eivät ole kykeneviä moraaliseen ajatteluun. Cohen on kuitenkin sitä mieltä, että moraalisen arviointikyvyn kriteeriä ei tule soveltaa jokaiseen ihmiseen yksitellen, vaan sitä pitää soveltaa kyseisen lajin (ihmisen) kykyihin yleisellä tasolla.[17]
Eläinoikeuksien ristiriitaisia linjanvetoja on käsitelty, jopa suoranaisia populismisyytöksiä esitetty, lähinnä maataloustuottajien näkökulmasta tehdyissä ammattijulkaisuissa. Alex Avery on kirjoittanut Center for Global Food Issuesin kolumnissaan eräästä ristiriidasta. Hänen mukaansa radikaaleimmat eläinoikeusaktivistit vaativat totaalista eläinten käytön lopettamista kaikissa tuotantomuodoissa, jotka voidaan ymmärtää ihmisen eläimiin kohdistamaksi hyväksikäytöksi. Tarkan rajauksen mukaan tähän sisältyisivät myös lemmikkieläinten omistaminen, koska tällöin ne eivät kykene toteuttamaan itseään luonnollisesti, vaan ovat riippuvaisia ihmisestä ja ihmisen valinnoista, s.o. kaikki kotieläimet ovat tuotantoeläimiä; lemmikit tuottavat ravinnon sijaan mielihyvää. Tietoisesti vaatimalla vain lihansyönnin lopettamista ja "tehomaatalouden" lopettamista, ja jättämällä lemmikkieläinvaatimus vähemmälle huomiolle, pyritään vaikuttamaan urbaaniin, maatalouden realiteeteista vieraantuneeseen väestöön.[18]
Muita yleisiä kritiikin lähtökohtia ovat muun muassa rajanvetokysymys, eli mihin vedetään eläinoikeuksien raja (kasvit, sienet, bakteerit, hyönteiset) ja kuinka rajoja ylläpidettäisiin (enforcing), sekä tappamisen oikeutus / oikeudettomuus, käyttäväthän petoeläimet toisia eläimiä ravinnoksi myös "täysin luonnollisissa" oloissa.[19]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
