Remove ads
Veikko Antero Sinisalo (30. syyskuuta 1926 Riihimäki – 16. joulukuuta 2003 Tampere)[1] oli suomalainen näyttelijä ja lausuja.
| Veikko Sinisalo | |
|---|---|
 Veikko Sinisalo (vasemmalla) poikansa Jarnon kanssa vuonna 1961. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Veikko Antero Sinisalo |
| Syntynyt | 30. syyskuuta 1926 Riihimäki |
| Kuollut | 16. joulukuuta 2003 (77 vuotta) Tampere |
| Ammatti | näyttelijä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Sinisalon isä oli työmies ja vahtimestari, SDP:n kansanedustaja Väinö Viljam Sinisalo (e. Heikman).[2][3] Veikko Sinisalon serkku oli poliitikko Taisto Sinisalo.[3] Veikko Sinisalon tytär on näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalo ja pojat kapellimestari Jarno Sinisalo (1956–2006) sekä sairaanhoitaja Antti-Veikko Sinisalo.
Sinisalo työskenteli nuorena ensin Riihimäen lasitehtaalla, sitten veturinlämmittäjänä. Sairastumisensa vuoksi hän ei ehtinyt mukaan jatkosotaan monien ikätoveriensa tavoin. Hän opiskeli lausuntaa yksityiskursseilla ja Suomen Nuoriso-opistossa Mikkelissä, myöhemmin myös Työväen akatemiassa. Musiikkia ja laulua hän opiskeli Tampereen musiikkiopistossa ja näyttelijäntyötä Suomen Teatterikoulussa.[4]
Sinisalo sai heti Teatterikoulusta valmistuttuaan kiinnityksen Tampereen Työväen Teatteriin, jossa viihtyi eläkkeelle siirtymiseensä 1979 saakka, lukuun ottamatta kahta vuotta 1967–1969 Helsingin kaupunginteatterissa.[1] Hänen näyttelijänuransa läpimurtoja olivat näytelmät Portto ja pyhimys vuonna 1952 ja erityisesti Peer Gynt vuonna 1957. Sinisalolle sopivat niin vakavat, yksilön tunne-elämän ristiriitoja valottavat luonneroolit kuin työmies Rantasen ja Koskelan Jussin kaltaiset kansanmiehen osat.[5] Hän teki myös operetti- ja musikaalirooleja muun muassa maitomies Tevjenä Viulunsoittajassa katolla ja My Fair Ladyn laulavana roskakuskina.
Sinisalon jäähyväisiksi Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä jäi Gerhart Hauptmannin näytelmä Ennen auringonlaskua, josta hän vetäytyi 1989 terveyssyiden vuoksi. Sinisalo kuitenkin palasi vielä tekemään yhden miehen esityksenä Apologian eli Sokrateen puolustuspuheen vuonna 1996 TTT:n Kellariteatterissa.
Remove ads
Sinisalo tuli tunnetuksi lausuntailloistaan, muun muassa Lauri Viidan Betonimyllärin ja runoteoksen Pohjantähti tulkinnoista eri puolilla Suomea, Pohjois-Ruotsissa ja Unkarissa. Hänen mielirunojaan oli Jorma Eton runo Suomalainen. Monologi-illoissaan hän esitti myös Toivo Pekkasen, Ilmari Kiannon ja Aleksis Kiven tekstejä. Viimeisimpinä töinään hän esitti Sokrateen puolustuspuheen Tampereen kellariteatterissa.[1]
Sinisalo oli Kajaanin Sana ja Sävel -tapahtuman perustaja ja sen keulahahmo sekä viime vuosina kunniapuheenjohtaja. Kajaania hän piti toisena kotikaupunkinaan, kun ensimmäinen oli Tampere. Hän esiintyi mielellään myös kirkoissa ja piti huolen siitä, että Kajaanin Runoviikon ohjelmaan kuului aina myös hyvin suosittu kirkkoilta. Sen järjesti Sinisalon stipendirahasto, jonka tarkoitukseksi Sinisalo määritteli "auttaa ja tukea nuoria runon ja kirjallisuuden tulkitsemisen jalossa taidossa".[4]
Remove ads
Sinisalo ehti näytellä 17 elokuvassa.[6] Hän tunnetuin roolinsa on kenties alikersantti Lahtinen Väinö Linnan romaaniin pohjautuvassa Edvin Laineen elokuvassa Tuntematon sotilas vuodelta 1955. Hän oli Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Laurilan Anttoon roolissa vuonna 1968. Hän teki nimiosan elokuvassa Sven Tuuva 1958 sekä sotilasfarssissa Murheenkryynin poika. Lisäksi Sinisalo on näytellyt sivurooleja muun muassa neljässä Spede Pasasen tuottamassa elokuvassa.
Sinisalo kuului niin sanottuun Mäkelän piiriin sekä kirjailija- ja taiteilijajärjestö Kiilaan.[4] Hän oli SDP:n valitsijamiehenä vuosien 1978, 1982 ja 1988 presidentinvaaleissa.[7][4] Hän oli myös SDP:n jäsen.[8]
Sinisalo menehtyi 77-vuotiaana pitkään sairastettuaan Tampereella.[9] Hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle.[10]
Sinisalolle myönnettiin vuonna 1976 Pro Finlandia -mitali, ja 1977 hän sai professorin arvonimen sekä Aleksis Kiven Seuran Eskon puumerkki -palkinnon[11][12]. Kirkkohallitus myönsi hänelle vuoden 1996 kirkon kulttuuripalkinnonlähde?.
- Kuisma ja Helinä (1951)
- Opri (1954)
- Tuntematon sotilas (1955)
- Musta rakkaus (1957)
- Sven Tuuva (1958)
- Murheenkryynin poika (1958)
- Pähkähullu Suomi (1967)
- Noin 7 veljestä (1968)
- Täällä Pohjantähden alla (1968)
- Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969)
- Pohjan tähteet (1969)
- Pohjantähti (1973)
- Betonimylläri (1973) (TV)
- Jokamies (1983)
- Aleksis Kiven elämä (2001)
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads