Vallanjako-oppi
valtioteoria, jonka mukaan yli valta tulee jakaa kolmelle instituutiolle From Wikipedia, the free encyclopedia
Vallanjako-oppi on valtioteoria, jonka mukaan toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan on kuuluttava eri elimille. Se on vaikuttanut useimpiin nykyaikaisiin valtiosääntöihin. Opin on kehittänyt ranskalainen Montesquieu.[1]
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: "Lausejärjestys ei ole aivan looginen esimerkiksi termien määrittelyn ja kuvailun osalta. Lauseet vaikuttavat irrallisilta lainauksilta joistain pidemmistä teksteistä. " Liisa Laakso dekaani, valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Lähde xle rivi 73 . |
Vallanjako-oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Samaa olivat aiemmin jo hahmotelleet Niccolò Machiavelli, John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimpiä oppia määritteleviä töitä.[2]
Vallan kolmijako-oppi on perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä.[3]
Periaate
Täydellistä vallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä ovat riippumattomia toisistaan, jolloin jokaisella elementillä on oma tehtävänsä. Suomessa vallan kolmijako tapahtuu seuraavasti: lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, toimeenpanovaltaa käyttävät presidentti sekä valtioneuvosto, ja tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Suomessa vallan kolmijako ei toteudu täydellisesti, sillä samat henkilöt voivat olla säätämässä ja toimeenpanemassa lakeja. Hallitusvalta on tehty osittain riippuvaiseksi lainsäädäntövallasta, sillä hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Tämä periaate tunnetaan parlamentarismina.[4]
Sovellukset
Presidenttijohtoiset valtiot ovat tietynlainen sekamuoto parlamentarismista ja monarkiasta, esimerkiksi Suomen valtiomuototaistelun seurauksena luovuttiin monarkistisista haaveista, mutta hyväksyttiin valtionpäämiehen vahva hallinnollinen rooli.[5] Suomen hallitusmuotoa tuolta ajalta on kuvattu ranskalaistyyppiseksi.
Nykyisessä perustuslaissa on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun valtiovallan yläpuolelle.[6]
Presidenttikeskeisissä valtioissa valtion päänä ja korostettuna vallankäyttäjänä on yleensä presidentti. Kriitikoiden mukaan jokainen tällainen valtio on ajautunut vähintään kerran kriisiin lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan keskinäisten jännitteiden vuoksi (Suomessakin itsenäisen Suomen historian alkuvuodet ja autonomian ajan eduskunnan ja senaatin suhde).[7]
Parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat yleensä kytkettyjä toisiinsa, sillä toimeenpanevan elimen pitää nauttia lakia säätävän elimen luottamusta. Parlamentti voi siis erottaa hallituksen antamalla sille epäluottamuslauseen.[2]
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.