Valdemar II Sejr
Tanskan kuningas (1202–1241) From Wikipedia, the free encyclopedia
Valdemar II Sejr (24. kesäkuuta 1170 – 28. maaliskuuta 1241) oli Tanskan kuningas vuosina 1202–1241.[1][2] Jälkipolvet ovat 1500-luvulta lähtien käyttäneet hänestä lisänimeä Sejr, voittaja tai valloittaja.[1][2]
Suku
Hän oli edeltäjänsä Knuut VI:n veli ja tämän edeltäjän Valdemar I:n ja kuningatar Sofia Minskiläisen toiseksi vanhin poika. [1]
Kuningas
Valdemarin vanhempi veli Knuut VI kuoli yllättäen 40-vuotiaana, ja Valdemar nousi kuninkaaksi vuonna 1202. Heti seuraavana vuonna hän valloitti Lyypekin ja Holsteinin. Vuonna 1204 hän yritti sekaantua Norjan kruununperimykseen, ja nelivuotisen sodan jälkeen Norjan uusi kuningas vannoi uskollisuutta Tanskalle vuonna 1208.[1][2]
Vuonna 1219 Saksalainen ritarikunta pyysi apua Baltian käännyttämisessä, ja Valdemar sai sotaretkelleen ristiretken arvon. Taistelut Tallinnan lähistöllä olivat rajuja. Niissä liehui ensimmäistä kertaa Tanskan lippu, jossa on punaisella pohjalla valkoinen risti. Legendan mukaan lippu putosi taivaasta Lindanisen taistelussa ja johdatti tanskalaiset voittoon. Viro liitettiin Tanskan maihin, ja sen asukkaat kastettiin kristinuskoon.[2]
Vuonna 1223 poliittinen tilanne kuitenkin muuttui äkillisesti, kun Schwerinin kreivi Henrik vangitsi Valdemar Sejrin ja hänen poikansa Valdemar nuoremman Lyøn saarella. Vasta vuonna 1226 heidät vapautettiin 44 000 hopeamarkan lunnaita vastaan. Sillä välin kuninkaan Pohjois-Saksan valtakunta oli romahtanut, ja yrittäessään saada sen takaisin, hän kärsi ratkaisevan tappion 22. heinäkuuta 1227 Bornhøvedissä Holsteinissa.[2]
Vuonna 1227 Valdemar menetti joitakin alueita nykyisessä Saksassa. Sen jälkeen hän keskittyi jäljellä olevan alueensa sisäpolitiikkaan ja perusti läänitysjärjestelmän, mikä loi Tanskaan aatelisluokan, mutta vei talonpojilta näiden viikinkiajoista asti nauttiman vapauden. Hän kirjoitti myös vuonna 1241 valtiollisen lakikokoelman, jota käytettiin vuoteen 1683 asti.[1][2]
Valdemar on Tanskassa myyttinen kuningas, koska hän otti käyttöön nykyisen lipun, ja koska Tanskan suurvalta-ajan voidaan katsoa päättyneen hänen valtakauteensa. Valdemarin jälkeen maata repivät sisällissodat.[1][2] Valdemar Sejrin poliittisen vahvuuden taustalla, kuten myös hänen vankeutensa aikana, oli erinomainen yhteistyö piispojen ja valtaherrojen kanssa.[2]
Valdemar II Sejr kuoli 71-vuotiaana maaliskuussa 1241 ja hänet haudattiin Sankt Bendtin kirkkoon Ringstediin.[2]
Avioliitot ja perilliset
.jpg)
Valdemar avioitui vuonna 1205 Böömin prinsessa Dagmarin (k. 1212) kanssa, joka oli Böömin kuningas Ottokar I:n ja tämän ensimmäisen puolison Adelheid von Meißenin tytär.[2] Dagmar kuoli toisen synnytyksensä jälkeiseen infektioon ja myös lapsi kuoli.[3]
Heille syntyi yksi eloon jäänyt lapsi:
- Valdemar nuorempi (1209–1231), isänsä kanssahallitsija 1218.[4] Avioitui 1227 Portugalin infanta Eleanorin (1211–1231) kanssa;[5] kuoli 21-vuotiaana metsästysonnettomuudessa lapsettomana.[6]
Valdemar avioitui toisen kerran vuonna 1214 Portugalin infanta Berengárian eli Bengjerdin (1194–1221) kanssa, joka oli vuonna 1212 seurannut veljeään Flanderin herttua Ferrandia tämän uuteen kotimaahan.[7] Avioliitto oli järjestetty liitoksi Ranskaa vastaan. Berengaria oli kuningas Sancho I:n ja Dulce Aragonialaisen tytär.[2] Hän kuoli viimeisen raskautensa jälkeiseen infektioon, myös lapsi syntyi kuolleena.[7]
Heille syntyivät lapset:[2]
- Erik IV Plovpenning, kruununperillinen
- Sofia (1217–1247), avioitui 1230 Brandenburgin markkreivi Johann I:n kanssa
- Abel, Etelä-Jyllannin herttua, Tanskan kuningas
- Kristoffer I, Lollannin ja Falsterin herra, Tanskan kuningas
Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset Guttorm jaarlin tyttären, Esbern Snaren lesken Helena Guttormsdotterin (k. 1205 jälkeen) kanssa:
- Knud (n. 1205/1211-1260), Tallinnan ja Viron herttua, myöhemmin Blekingen herttua
- Niels (k. 1281), Hallandin herttua
Kävi kuitenkin ilmi, että järjestely aiheutti suuria ongelmia Valdemarin kuoleman jälkeen.[2]
Viitteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.