Vaara-Suomi

Vaara-Suomi on Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Koillismaan alueista muodostuva maisema-alue, joka on saanut nimensä yli 50 metriä korkeiden mäkien eli vaarojen mukaan.^[1] Savon puolella vaara-alue alkaa Nilsiän korkeudelta, jossa suurimpiin ja tunnetuimpiin vaaroihin lukeutuvat Tahko ja Kalevalassakin mainittava Pisa.

Eteläisessä Vaara-Suomessa on Järvi-Suomen maisemia vesistöineen, ja pohjoisessa on jo melkein tunturin korkuisia vaaroja. Talvet ovat runsaslumisia: vuodessa satavasta vedestä noin puolet tulee lumena. Alueella on usein tykkylunta, ilman kosteudesta johtuen puihin kiteytynyttä lunta. Vaara-Suomesta poikittainen keskiosa kuuluu Maanselän vedenjakajaseutuun.

Valtaosa Vaara-Suomesta on ylänköä ja sijaitsee yli 200 metrin korkeudella merenpinnasta.^[1]

Maantiede

Maaperän kivikkoisuus on ollut haaste monissa töissä. Pekka Halosen maalaus Tienraivaajia Karjalassa vuodelta 1900.

Kuusamosta Ilomantsiin ulottuvan alueen maisemaa hallitsevat suot, vaarat ja erämaavesistöt. Vaara-Suomen maantieteellinen erikoisuus on se, että vaarojen rinteillä ja lailla on kivisyydestään huolimatta^[1] ravinteikkaampi maaperä kuin alavilla mailla. Tämä johtuu siitä, että korkea vedenkoskematon maa vaarojen rinteillä ja lailla on pysynyt ravinteikkaana, kun taas alavat maat ovat menettäneet ravinteita vesien huuhtomina meriin, kuten esimerkiksi jääkauden ajan Yoldiamereen. Maaperän ravinteikkuuden takia Vaara-Suomessa on etenkin Kainuun alueilla lehtoja. Lehdot ovat kuitenkin yksittäistapauksia, sillä maapeite ja kasvillisuus on niukkaa niukkaravinteisen kallioperän takia.

Vaara-Suomen alueen kallioperä on hyvin suureksi osaksi graniittigneissiä. Suomen vanhin (3,1–2,6 miljardia vuotta vanha) kallioperä on juuri Vaara-Suomen alueella. Vaarat kertovat muinaisista vuoristoista ja eroosion aikaansaannoksista. Vaarajonon säilyminen ympäristöään 200–250 metriä korkeampana vaatii kovaa ainetta, joka kestää eroosion kulutustyön. Yleensä vaarat ovatkin kovaa kvartsiittia. Ukko-Kolin kvartsiittipatja on satoja metrejä paksu ja väriltään puhtaan valkoista. Kvartsiittipatjasta löytyy kyaniitti-mineraalia, jonka syntyminen on mahdollista ainoastaan noin 10 kilometrin syvyydessä paineen ja lämmön vaikutuksesta. Vaara-Suomessa on siis yli miljardi vuotta sitten ollut Himalajan korkuinen vuoristo, Karelidit.

Jääkauden ajalta maisemassa on yhä näkyvissä hiidenkirnuja ja drumliineja. Pitkittäisharjuja on näkyvissä luoteesta kaakkoon ja lännestä itään kulkevina ketjuina, muun muassa Pielisen yli kulkeva harjujakso. Jääkauden seurauksena syntynyt moreeni peittää kallioperää, ja tekee maaperästä monin paikoin kivikkoisen ja epätasaisen, vaikeasti muokattavan, mutta ei silti estä puustoa saamasta riittävästi ravinteita kivien välistä, ja siten kehittymästä tiheäksi. Kivisyys on erityisesti itäsuomalaisten maanviljelijöiden ja metsänraivaajien harmi.

Kasvillisuus ja eläimistö

Lakka on tyypillinen Vaara-Suomen soiden kasvi.

Vaarojen lakia hallitsevat yleensä havumetsät, jotka ovat karuudestaan huolimatta tiheitä verrattuna esimerkiksi Lapin metsiin. Suurin osa Vaara-Suomen metsistä on talousmetsiä, mutta siellä on myös suojeltuja metsäalueita^[1]. Vaarojen välissä on usein soita. Vaara-Suomi onkin Järvi-Suomen ohella maan metsäisintä aluetta. Metsäkasvillisuus on lajistollisesti melko köyhää; tyypillisimpiä lajeja ovat puolukka ja mustikka. Soilla ja notkelmissa kasvillisuus on monimuotoisempaa^[1], ja niillä kasvaa esimerkiksi karpaloita ja suomuuraimia eli lakkoja. Jäkälää ja marjoja kerätään soilta ulkomaan vientiin ja kotimaisille ostajille.

Harvan asutuksen ja laajojen erämaa-alueiden ansiosta^[1] Vaara-Suomessa viihtyvät monet ihmisiä karttavat ja itäiset eläinlajit, kuten metsäpeura, liito-orava, metsäsopuli ja idänpäästäinen. Suurpetoja eli karhuja, susia, ahmoja ja ilveksiä on paljon. Vanhojen ikimetsien linnuista voi tavata Suomessa harvinaiset pikkusiepon, lapinpöllön ja valkoselkätikan. Yleisempiä pesiviä lajeja ovat muun muassa mehiläishaukka, jänkäsirriäinen ja punavarpunen. Talvilintuja on parisenkymmentä lajia.

Vaara-Suomi maisemamaakuntajaossa

Maisemamaakuntajaossa Vaara-Suomi jakautuu jotakuinkin kahtia: Vaara-Karjalaan, johon kuuluu suuri osa Pohjois-Karjalaa, sekä Kainuun ja Kuusamon vaaramaahan, johon kuuluu pääosa Kainuusta ja Koillismaasta. Lisäksi Oulujärvi ympäristöineen muodostaa tässä jaottelussa oman erillisen Oulujärven seudun. Tosin Oulujärven läntisintä osaa lähiympäristöineen ei aina muutoinkaan lasketa varsinaisesti Vaara-Suomeen kuuluvaksi.

Kulttuurissa

Yleisissä mielikuvissa Kainuuta pidetään koskemattomien erämaiden maakuntana, vaikka todellisuudessa seudun metsät ja virrat valjastettiin teollisuuden ja energiatalouden käyttöön jo 1900-luvulla. Vesistöjen ääreen ovat syntyneet myös alueen suurimmat kaupungit Joensuu ja Kajaani: edellinen Saimaan Pyhäselän pohjoisrannalle ja jälkimmäinen Oulujärven kupeeseen. Talot on monesti rakennettu vaarojen laille rehevämmän maaperän ja vähäisemmän hallanarkuuden vuoksi. Metsätalous on alueella edelleen tärkeä elinkeino, vaikka nykyinen maatalouspolitiikka onkin heikentänyt perinteisten pientilojen asemaa. Monet kylät ovat autioituneet ja palvelut siirtyneet isompiin keskuksiin, mutta kesämökkejä on alueella edelleen niin paljon, että monien Vaara-Suomen kuntien väkimäärä kaksinkertaistuu kesäkuukausien ajaksi.^[1] Alueella käy vuosittain noin miljoona turistia, ja harvaan asutun seudun tärkeimmäksi elinkeinoksi onkin pikkuhiljaa nousemassa matkailu.^lähde?

Kulttuuriperinteellisesti Vaara-Suomen perinteessä on paljon itäisiä vaikutteita. Karjalaisen kulttuurin ainekset, kuten karjalanpiirakat, rotinat ja virpomalorut ovat levinneet muualle Suomeen juuri Vaara-Suomen kautta, ja kulttuurissa ja taiteessa alueen vaikutus ilmenee Kalevalassa ja Akseli Gallen-Kallelan maalauksissa sekä itse Oulujärven rannalla Paltamossa^[2] varttuneen Eino Leinon runoissa.^[1]