lestadiolaisuuden haara From Wikipedia, the free encyclopedia
Uusheräys on lestadiolaisuuden suunta, joka syntyi 1900-luvun alun lestadiolaisuuden hajaannuksessa. Nimensä mukaisesti se vaati liikkeeseen uutta herätystä. Liike on ollut alusta asti yleensä hyvin innokas tukemaan Suomen Lähetysseuran tekemää lähetystyötä. Uusheräys julkaisee omaa lehteä nimeltä Lähettäjä[2].
Uusheränneitä oli vuonna 2012 lestadiolaisuuden tutkija, kirkkohistorian professori Jouko Talosen arvion mukaan yhteensä noin 3 000 maailmassa, joten se on viidenneksi suurin lestadiolaisuuden haara maailmassa[3]. Talosen arvioiden mukaan liikkeen kannatus oli säilynyt samana vuoden 2001 arviosta[2][3]. Uusheränneitä oli 2000-luvun vaihteessa lähinnä Suomessa ja Norjassa, mutta pieniä määriä myös Amerikassa rauhansanalaisuuden (ALC) sisällä[4].
Lestadiolainen herätysliike jakaantui 1900-luvun vaihteen suuressa hajaannuksessa viiteen osaan, joiden nimet ovat vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus, uusheräys, narvalaisuus ja samperilaisuus. Uusheräys, narvalaisuus ja samperilaisuus erkaantuivat itsenäisiksi lestadiolaisuuden haaroiksi vuosina 1897–1898. Amerikassa hajaannus esikois- ja vanhoillislestadiolaisuuden välillä tapahtui jo vuonna 1894 mutta Euroopassa vasta noin vuonna 1900. Vuonna 1908 samperilaisten johtajan Heikki Sandbergin kuoltua samperilaiset liittyivät uusheräykseen. Narvalaisuuteen liittyi paljon uusheränneitä erityisesti Pietarissa. Narvalaisia oli aluksi hyvinkin paljon, mutta narvalaisten määrä ja toiminta laantui kiihkeän alun jälkeen hyvin nopeasti, niin että 1920-luvulla narvalaisuuden molemmat suuntaukset - lindströmiläisyys ja kumpulaisuus - lakkasivat jo käytännössä olemasta. Vanhoillislestadiolaisuuden ja uusheräyksen välillä käytiin rajankäyntiä Norjassa vuonna 1907 ja Vesisaaressa vielä 1913–1914[5][6][7]. Amerikassa uusheräys erkaantui vanhoillislestadiolaisuudesta noin vuosina 1901–1902.[8][9] [10] [11] [12] [13]
Uusheräys sai alkunsa 1800-luvun lopussa Kittilässä. Uudenheräyksen kirkkoherra K. A. Heikel kirjoittaa liikkeen alusta: "Tämä nk. uusi heräys on saanut alkunsa Jumalan sanan ja rukouksen kautta Kittilän seurakunnassa talvella 1894–1895. Sieltä se on maallikkosaarnaajain kautta levinnyt Ouluun, Helsinkiin ja moniin maaseutuihin". Muita tunnettuja uudenheräyksen saarnamiehiä olivat Fredrik Paksuniemi, Pietari Hanhivaara ja Mikko Saarenpää. Myös Väinö Havas toimi uudessaheräyksessä, kunnes siirtyi vanhoillislestadiolaisuuteen.[14][15]
Uusheräyksen oppi erosi muista lestadiolaisuuden suunnista erityisesti käytäntöön otetulla opilla lain kolmannesta käytöstä. Etenkin Kittilän saarnaajat katsoivat tällöin liiallisen evankelisuuden pilanneen kristillisyyden. Uudestiheränneet korostivat lakia herättämään kristillisyyttä ja halusivat rajoittaa synninpäästön käyttöä. Lain kolmas käyttö otettiin käytäntöön. Koko lestadiolaisuutta vaadittiin heräämään uudesti. Vanhoillinen suuntaus ei hyväksynyt uuttaheräystä, koska heidän mukaansa heränneen ei enää tarvitse herätä. Uusheräyksellä oli myös väljempi seurakuntaoppi muihin pääsuuntauksiin verrattuna.[16]
Uusheräyksen itsenäistymisajankohtana pidetään vuosia 1896–1898, jolloin sitä kannattavat saarnamiehet aloittivat järjestelmälliset lähetysmatkansa. Kittilästä käsin se saavutti pian kannatusta Itä-Lapissa sekä Rovaniemen, Kemijärven ja Sallan seudulla. Pohjanlahden rannikolla se sai jonkin verran kannatusta Siika-, Pyhä- ja Kalajokivarsilla, runsaammin Etelä-Pohjanmaalla ja Porin seudulla. Karjalassa tästä lestadiolaisuuden oppositioliikkeestä tuli pian enemmistöliike.[17] Venäjällä Pietarissa oli lestadiolaisia ennen suurta hajaannusta eri arvioiden mukaan 700–1500[18]. Pietarin lestadiolaisista melkein kaikki liittyivät ensin uusheräykseen 1897–1898, mutta pian sen jälkeen valtaosa Pietarin uusheränneistä liittyi narvalaisuuteen.[19]
Lyhyen aikaa 1901–1914 Yhdysvalloissa Hockinsonissa oli uusheränneillä oma kirkko nimeltä United Peace Church, jonka perustaja ja ainoa pastori oli Pietari (Peter) Kopra (1865–1914) kuolemaansa asti. United Peace Churchin ainoa kirkkorakennus rakennettiin Hockinsoniin Washingtonin osavaltioon lähelle vanhoillislestadiolaisten kirkkorakennusta. [8]
Uusheräyksen organisoitu toiminta kiteytyi pakanalähetystyön ympärille, mistä tuli uutta ryhmää integroiva tekijä. Vuonna 1907 syntyi virallinen organisaatio, kun liike perusti Suomen Lähetysseuran yhteyteen oman haaraosastonsa nimellä Laestadiolainen Haaraosasto, jonka nimi oli vuodesta 1956 lähtien Lestadiolaisten Lähetysyhdistysten Keskusliitto. Liitolle syntyi myöhemmin eri puolille maata paikallisosastoja, jotka ottivat hoitaakseen aiempien epävirallisten toimintapiirien tehtävät.[17] Osa uusheränneistä halusi kuitenkin itsenäisempää toimintaa ilman yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa.[16]
Martti E. Miettisen ja Arvi Merikallion johdolla itsenäisempää toimintaa kannattava oppositio perusti Suomen lestadiolaisen lähetysyhdistyksen ja erkani muusta uusheräyksestä vuonna 1938. Vuonna 1940 ryhmät kuitenkin liittyivät takaisin yhteen. Kiistat itsenäisemmästä toiminnasta kuitenkin jatkuivat sodan jälkeen ja johtivat vuonna 1953 hajaannukseen, jossa Kolkuttaja-lehti meni uusheräyksestä erkaantuneelle ryhmälle, jota kutsutaan lehden mukaan Kolkuttaja-suunnaksi. Myöhemmin vuonna 1960 Kolkuttaja-suunta hajosi kahteen osaan, joita kutsutaan peuralaisuudeksi ja kontiolaisuudeksi. Vielä 2000-luvun vaihteessa joitakin kontiolaisia oli vielä olemassa, mutta peuralaisuus oli lakannut jo olemasta.[20] Peuralaisuus sai nimensä Eskil Peuran mukaan ja kontiolaisuus Heikki Kontion mukaan.[16]
Liikettä yhteen kokoaviksi vuotuisiksi tilaisuuksiksi muodostuivat Haaraosaston, myöhemmin Keskusliiton, vuosikokoukset sekä kesäisin vietettävät uusheräyksen kesäseurat. Jatkuvasti järjestettiin myös paikallisia seuroja. 1920-luvulla perustettiin Orpojen Ystäväin Liitto, jonka tukemiseksi perustettiin ompeluseuroja. Vuonna 1919 perustettiin aikakauslehteä nimeltä Vartijan Ääni, ja 1939 aloitti toimintansa Kalajoen Kristillinen Opisto.[21]
Amerikan uusheränneet ryhtyivät vuonna 1908 yhteistyöhön Amerikan pikkuesikoisten kanssa, jotka erkaantuivat esikoislestadiolaisuudesta vuonna 1903. Pikkuesikoisten ja uusheränneitten kanssa yhteistyöhön ryhtyi Amerikassa vuonna 1908 myös joitakin vanhoillislestadiolaisia, joiden kanssa he ryhtyivät järjestämään vuosittain yhteisiä suuria seuroja. Suurseuratoimintaan mukaan lähteneitä vanhoillislestadiolaisia ryhdyttiin kutsumaan suurseuralaisiksi ja suurseuralaisuutta vastustaneita vanhoillislestadiolaisia ryhdyttiin kutsumaan heidemanilaisiksi. Vuonna 1928 uusheränneet ja pikkuesikoiset perustivat yhdessä suurseuralaisten kanssa kirkkokunnan nimeltä Apostolic Lutheran Church of America (ALCA)[22]. ALCA-kirkkokuntaan liittyneet suurseuralaiset vanhoillislestadiolaiset erkaantuivat vanhoillislestadiolaisuudesta 1927–1928 nimikkeellä kirkkokuntalaisuus ("Federation").[23][24]
Edellä mainitusta syystä Amerikassa uusheränneillä on yhteiset seurakunnat (ALC) rauhansanalaisten kanssa ja yhteinen kirkkokunta nimeltä Apostolic Lutheran Church of America (ALCA), joka perustettiin vuonna 1928.[25][24]
Uusheräyksestä erkaantui 1922–1923 pienehkö ryhmä nimeltä heiskaslaisuus saarnaaja Aatu Heiskasen (1886–1941) toiminnan vaikutuksesta. Heiskaslaiset siirtyivät uusheräyksestä skutnabbilaisuuteen ja erosivat luterilaisesta kirkosta. [26]
Norjassa uusheräyksellä oli paljon yhteistoimintaa erikiinien kanssa aina vuoteen 1951 asti. Erään näkökulman mukaan erikiinien voidaan siis katsoa erkaantuneen uusheräyksestä vuonna 1951, jolloin yhteistoiminta lopetettiin opillisista syistä. Uusheränneitten ja erikiinien välille syntyi kiistaa muun muassa kasteopista ja perisyntiopista. Vesisaaressa erikiineillä on yhä yhteistyötä uusheräyksen kanssa jossakin määrin. Pykeijassa uusheräyksellä on yhteistyötä esikoislestadiolaisten kanssa.[7] Erikiinit erkaantuivat lundbergilaisista vuonna 1925 ja vanhoillislestadiolaisista jo vuonna 1910[27][28].[5]
Vuonna 1963 Lestadiolaisten Lähetysyhdistysten Keskusliittoon kuului 31 paikallisosastoa, joissa oli 1594 jäsentä. Tällöin osastojen perustaminen oli vasta aluillaan, eikä toimintaa oltu läheskään kaikilla kannatusalueilla ehditty virallistaa. Samana vuonna Vartijan Ääni -lehden painos oli noin 3 500 kappaletta.[21] 1963 olemassa olleet paikallisosastot sijoittuivat alueille, joilla liike sai jo alusta lähtien kannatusta, eli osiin Peräpohjolaa, Oulun eteläpuolelle, Etelä-Pohjanmaalle ja Porin tienoolle sekä Pohjois-Karjalaan. Mitään selkeää kokonaisuutta ei kannatusalueista ollut kuitenkaan muotoutunut.[29]
Vuonna 2000 Lestadiolaisten Lähetysyhdistysten Keskusliitto otti itselleen uuden nimen, Lestadiolainen Uusheräys ry.[30] Nykyään (2013) uusheränneiden keskusyhdistyksen nimi on Uusheräyksen Keskusliitto ry tai Uusheräys ry[31]
Uusheräys pyrkii vaalimaan Lars Levi Laestadiuksen alulle laittaman herätysliikkeen perintöä. Tarkoituksena on Raamatun ja evankelis-luterilaisen tunnustuksen pohjalta levittää Suomessa elävää kristillisyyttä ja edistää lähetystyötä ulkomailla.[30] Liike julistaa syntien anteeksisaamista Kristuksen kärsimisen ja kuoleman tähden. Erityisesti halutaan kuvata Jeesus Kristus kärsivänä Jumalan karitsana ja ihmistä rakastavana syntisten Vapahtajana. Henkilökohtaista rippiä käytetään, ja sen kautta katuvalle ihmiselle julistetaan kaikki hänen syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.[32]
Uusheräyksellä arvioitiin vuonna 2012 olevan kannattajia noin 3 000, jolloin se oli viidenneksi suurin lestadiolaisuuden ryhmä maailmassa[3]. Talosen arvioiden mukaan kannatus oli pysynyt samana vuoden 2001 jälkeen.[3][20][33]. Uusheräystä suurempia lestadiolaisuuden ryhmiä ovat vuoden 2012 arvioiden mukaan vanhoillislestadiolaisuus (kannattajia 115 000), esikoislestadiolaisuus (24 000), rauhansanalaisuus (21 000) ja töröläläisyys (4 000).[3]
Vuonna 2011 paikallisyhdistyksiä oli 20, ja niihin kuului noin 1 100 jäsentä.[30] Liike toimittaa Lähettäjä-lehteä, jonka levikki on 2 000. Liikkeen laulukirja on Siionin matkalaulut. Samaa kirjaa käyttää myös rauhan sana, ja se on toteutettu yhteistyössä näiden kahden liikkeen välillä.[34] Uusheräyksen luonteenomaisin toimintamuoto ovat seurat, joita järjestetään sekä kodeissa että uudenheräyksen ja seurakuntien tiloissa. Liike järjestää vuosittain Kesäseurat, joka on liikkeen valtakunnallinen päätapahtuma.[35] Liikkeellä on kansanopisto Kalajoella (Kalajoen Kristillinen Opisto)[36] sekä leirikeskus Heinäkallion leirikoti Kangasalla.[37] Oulussa liikkeellä on omaa opiskelijatoimintaa.[38]
Suomessa uusheräyksen vaikutusalueita ovat: Eno, Haapavesi, Hamina, Himanka, Helsinki, Iisalmi, Ilmajoki, Jalasjärvi, Joensuu, Kajaani, Kalajoki, Kangasala, Kemi, Kemijärvi, Kittilä, Kuopio, Kurikka, Kärsämäki, Lahti, Leväsjoki, Merijärvi, Nivala, Nurmes, Oulainen, Oulu, Pyhäjoki, Raahe, Seinäjoki, Sodankylä, Teuva, Tornio, Turku ja Ylivieska. [39][40] Uusheräyksen keskustoimisto sijaitsee Kurikassa[41]. Uusheräyksellä on ollut toimintaa myös Vaasassa vuodesta 2011 lähtien.lähde?
Ulkomailla uusheräys toimii yhteistyössä Suomen lähetysseuran kanssa. Sillä on lähettejä Angolassa, Etiopiassa, Senegalissa, Tansaniassa ja Taiwanissa.[42] Se tekee myös lähetystyötä Venäjän Karjalassa, missä se toimii ilman Suomen lähetysseuraa. Työn tuloksena on syntynyt Harlun seurakunta[43][44]
Uusheränneet tukevat "Raamatun sanaan toimintansa pohjaavia" lähetystyöjärjestöjä, kuten esimerkiksi Kansanlähetystä.[45]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
