Triaskausi oli geologinen ajanjakso noin 252–201 miljoonaa vuotta sitten mesotsooisella maailmankaudella.[1] Kautta edelsi elämän historian suurin joukkotuho, josta selvinneet lajit kehittyivät ja levittäytyivät.[2] Maapallolla oli triaskaudella yksi jättiläismanner Pangea, jossa oli kuiva ilmasto laajoilla alueilla. Kauden eläimistöä luonnehti matelijoiden nopea kehitys varsinkin maalla. Myös sammakkoeläimet olivat yleisiä. Uusista ja vanhoista matelijaryhmistä vanhoja edusti arkosaurit. Ensimmäiset pienet maanisäkkäät kehittyivät synapsideista triaskauden lopussa. Ensimmäiset dinosaurukset ilmestyivät 240–230 miljoonaa vuotta sitten triaskaudella. Merissä eli kalaliskoja sekä notosaureja. Myös ensimmäiset lentoliskot ilmestyivät.
| Triaskauden jako | ||||
|---|---|---|---|---|
| kausi | epookki | vaihe | ikä (mvs) | |
| Jura | varhais | Hettange | nuorempi | |
| Trias | myöhäis | Rhaetia | 201,3–208,5 | |
| Noricum | 208,5–~227 | |||
| Carnia | ~227–~237 | |||
| keski | Ladini | ~237–~242 | ||
| Anisus | ~242–247,2 | |||
| varhais | Olenjok | 247,2–251,2 | ||
| Indus | 251,2–252,17 | |||
| Permi | Loping | Changxing | vanhempi | |
| Triaskauden jako ICS:n mukaan tammikuussa 2013.[1] | ||||
Triaskauden kasvillisuus koostui muun muassa siemensaniaisista, havupuista, käpypalmuista ja neidonhiuspuista. Ensimmäisten koppisiemenisten eli kukkivien kasvien uskotaan kehittyneen triaskaudella, mutta ne yleistyivät vasta noin 120 miljoonaa vuotta sitten liitukaudella. Kauden alku- ja loppupuolella tapahtui suuria joukkosukupuuttoja sekä ainakin kaksi pienempää kauden keskivaiheilla. Kauden keskivaiheen lämmin, kostea jakso mahdollisti dinosaurusten levittäytymisen.
Triaskauden nimi viittaa kolmijakoon (Tria), joka näkyy Saksassa esiintyvissä laajoissa aikakauden kerrostumissa. Alatriaksen punertavan hiekkakiven päällä on keskitriaksen vaaleaa kalkkikiveä ja sen päällä ylätriaksen tummaa liuskekiveä. Kerrostumat tunnetaan Saksassa nimillä Buntsandstein (alatrias), Muschelkalk (keskitrias) ja Keuper (ylätrias). Kauden nimesi Friedrich von Alberti vuonna 1834.
Maantiede
Suurin osa maasta oli triaskaudella C-kirjaimen muotoisessa jättiläismantereessa Pangea, joka tarkoittaa suomeksi ”kaikkea maata”. Mantereen keskellä oli Tethysmeri, suuri Panthalassa-valtameren lahti, joka muodostui kutistamalla aikaisemman Paleotethysmeren olemattomiin. Triaskauden meristä tunnetaan erittäin vähän, sillä niiden pohjat ovat tuhoutuneet aikojen saatossa painumalla mannerlaattojen alle. Vain harvoja mannerlaattojen puolella olevia merikerrostumia on säilynyt.
Atlantti avautui mereksi triaskauden lopussa. Pangea halkeili, muttei hajonnut vielä triaskaudella. Ensimmäinen mantereen halkeamista enteillyt hautavajoama erotti New Jerseyn Marokosta. Koska Maa oli jakautunut suureen mantereeseen ja suureen mereen, monet maa- ja vesialueet olivat joko suolajärviä tai laguuneja.
Ilmasto
Maapallo oli pitkään triaskauden alkupuolella käytännössä elinkelvottoman kuuma ainakin tropiikissa. Lämpötila oli maalla 50–60 celsiusastetta ja meressä jopa 40 astetta. Kuuma kausi päättyi 247 miljoonaa vuotta sitten[3] paahteen oltua huipussaan 249 miljoonaa vuotta sitten[4]
Ilmasto oli useimmiten kuuma ja kuiva laajoilla alueilla Pangean sisäosissa. Siihen liittyivät runsaat vuodenajanvaihtelut, kuumat kesät ja kylmät talvet. Mannerilmastoon kuuluivat myös voimakkaat vuorokausivaihtelut ja aavikkomaisuus. Pangean rannikoilla oli monsuuni-ilmasto. Sateet vaihtelivat siinä voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. Monsuuni-ilmasto vallitsi päiväntasaajalla.
Aavikot lisääntyivät ja ilmakehän happipitoisuus laski triaskauden edetessä. Ilman happipitoisuus vaihteli eri arvioiden mukaan 12 prosentista 16 prosenttiin, joten happea oli hyvin vähän[5]. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli noin viisi kertaa nykyistä korkeampi, mutta arvio vaihtelee 2–12 välillä. Noin 235 miljoonaa vuotta sitten hiilidioksidia oli ilmassa viisi kertaa nykyistä enemmän ja happea alle 15 prosenttia.[6].
Merenpinta oli erittäin alhaalla triaskauden alussa. Ilmasto oli kuiva etenkin kauden alku- ja keskivaiheilla. Aavikkoa oli päiväntasaajankin seudulla ja se ulottui osapuilleen 45. leveysasteelle saakka.[7] Lämmin ja kuiva ilmasto suosi matelijoita. Nykyistä lämpimämpi ilmasto lämpeni entisestään sekä kuivui huomattavasti triaskauden alkupuolella, mutta viileni hieman kauden loppupuolella kosteuden lisääntyessä. Ilmasto pysyi kuitenkin nykyistä kuivempana ja lämpimämpänä. Napa-alueet olivat lämpimiä ja kosteita, eikä niissä esiintynyt tiettävästi jäätä.
Maan keskilämpötila oli 19 celsiusastetta noin 230 miljoonaa vuotta sitten triaskauden keskivaiheilla. Ilmakehän hiilidioksidipitoituus oli samaan aikaan laskussa ja happea ilmassa noin 19 prosenttia.
Carnia-vaiheen kostea jakso
Kun Pangea alkoi hajota, syntyi tulivuorenpurkauksia. Näitä oli Pohjois-Amerikan länsiosissa.[8] Lämpötila nousi hiilidioksidin takia.[9] Tämä haihdutti merta, ja sademäärä nousi Pohjois-Amerikan-Euroopan leveyksillä.[10] Ilmaston kostuminen tapahtui Carnia-kaudella noin 234-232 miljoonaa vuotta sitten.[11][12] Se oli Carnian Julia- ja Tuvalia-kausien rajalla.[13] Ympäristö muuttui maalla ja merissä. Eliölajeja katosi molemmista. Se mahdollisti muun muassa kalkkipitoisen nanoplanktonin ja dinosaurusten levittäytymisen.[14][15][16] Uusia kasvilajeja ilmestyi. Tämä näkyy muun muassa meripihkan esiintymisenä kauden löydöissä.[17]
Kasvillisuus
Triaskauden kasvillisuutta hallitsivat paljassiemeniset siemenkasvit ja sanikkaiset. Yleisiä triaskauden siemenkasviryhmiä olivat havupuut, käpypalmut, siemensaniaiset, Bennettitales, Ginkgoales ja Czekanowskiales. Monet myöhemmin monimuotoistuneet kasviryhmät, kuten Bennettitales ja Gnetales sekä havupuiden mäntykasvit, araukariakasvit ja Cheirolepidiaceae, esiintyvät fossiiliaineistossa ensimmäisen kerran triaskaudella. Myöhäistriaskaudelta tunnetaan myös joitakin toisinaan varhaisina koppisiemenisinä pidettyjä kasveja, kuten Marcouia ja Sanmiguelia[18]
Triaskauden alulla kasvillisuus oli permikauden joukkotuhon jäljiltä suhteellisen yhtenäistä ja vähälajista kaikkialla maailmassa, mutta kauden lopulla Pangean jättiläismantereen eri alueille oli kehittynyt hyvinkin monimuotoisia ja omaleimaisia kasvistoja. Myöhäistriaskauden aikana Pangealla oli kaksi selkeästi erottuvaa suurta kasvimaantieteellistä aluetta: pohjoinen Euramerikka ja eteläinen Gondwana, joita erotti toisistaan Tethysmeri ja Gondwanan pohjoisosat käsittänyt kuiva trooppinen vyöhyke. Lisäksi Euramerikan alueelta on erotettavissa yhdeksän ja Gondwanan alueelta kaksi pienempää kasvimaantieteellistä aluetta.[18]
Kuivalta trooppiselta vyöhykkeeltä on löydetty vain vähän kasvien fossiilisia jäänteitä.[18] Toisaalta kauden jäättömillä napa-alueilla tiedetään kasvaneen puita, kuten Etelämantereelta löydetyt Telemachus-havupuut ja Dicroidium-siemensaniaiset.[19][20]
Eläimistö
Triaskauden matelijat olivat enimmäkseen aikaisempaa kehittyneempiä arkosaureja, joiden yksi hallitseva alaryhmä oli krokotiilinsukuiset crurotarsit. Yleisiä olivat ajoittain myös matelijoiden toiseen kehityslinjaan kuuluneet nisäkäsmäiset synapsidit sekä niihin kuuluneet kynodontit.[21] Myös dinosaurusten edeltäjät, tekodontit, kehittyivät triaskaudella.[22]
Ilmassa liitäneet lentoliskot ja merissä eläneet kalaliskot ilmestyivät triaskaudella. Arkosaurit valtasivat maalla elintilaa permikauden matalilta synapsideilta. Sekä lihan- että kasvinsyöjiä käsittäneet nisäkäsmäiset kynodontit ja krokotiilimaiset rynkosaurit olivat yleisiä ennen kauden ensimmäistä joukkotuhoa, jossa ne hävisivät pois. Myös ensimmäisen joukkotuhon jälkeen ilmestyneet tekodontit tuhoutuivat suuressa sukupuutossa.[23] Tunnettu varhaistriaskauden matelija on kahdella jalalla liikkunut Euparkeria, jota on arveltu arkosaurien kantamuodoksi.
Ensimmäiset dinosaurukset ilmestyivät triaskauden loppupuolella noin 230–210 miljoonaa vuotta sitten, osapuilleen 15 miljoonaa vuotta ennen kauden päättymistä.[24] Varhaisimpia hirmuliskoja olivat kasvinsyöjät Plateosaurus ja Riojasaurus sekä lihansyöjät Herrerasaurus ja Eoraptor, joista Herrerasaurus eli noin 235–225 miljoonaa vuotta sitten. Triaskauden lihansyöjädinosaurukset, teropodit olivat melko pieniä ja enimmillään noin neljä metriä pitkiä, siinä missä kasvinsyöjät saattoivat saavuttaa kymmenen metrin pituuden. Muita triaskautisia petodinosauruksia olivat muun muassa Coelophysis ja Saltopus.
Kynodontteihin kuulunut Cynognathus oli hieman varaaneja muistuttanut, neljällä jalalla kävellyt sudenkokoinen matelija. Desmatosuchuksen selässä oli luupiikkejä. Koiramainen Massetognathus eli noin 205 miljoonaa vuotta sitten triaskauden lopussa, Diictodon puolestaan 230 miljoonaa vuotta sitten kauden keskivaiheilla. Nisäkäsmäiset matelijat kuolivat sukupuuttoon hirmulistojen ilmestyessä.
Ensimmäiset pienet, munia hautoneet nisäkkäät ilmestyivät myöhäistriaskaudella. Ne olivat nykyisiä nisäkkäitä alkeellisempia, muistuttivat päästäisiä ja olivat mahdollisesti yöeläimiä. Varhaisia nisäkkäitä on löydetty Euroopasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikasta. Tunnetuin varhainen nisäkäs on luultavasti rottamainen, hieman matelijamaiset jalat omannut Megazostrodon.[25] Muita varhaisia nisäkkäitä olivat Haramyoa ja Kuehneotherium[26] sekä mahdollisesti nisäkäsmäisistä matelijoista kehittynyt Eozostrodon.
Myöhäistriaskaudella eli pieniä, liitäviä matelijoita. Vedessä oli kalaliskoja sekä notosaureja.[27] Triaskaudella ilmestyi myös lintujen edeltäjä Pseudosychis, mahdollinen liskolintu Archaeopteryxin esimuoto sekä ensimmäiset tunnetut varsinaiset sammakot, kuten Protobatrachus.
Triaskaudella eli lukuisia permikauden eläimiä kauden lopun joukkotuhosta huolimatta. Esimerkiksi nisäkäsmäisten matelijoiden ja nisäkkäiden edeltäjät terapsidit ilmestyivät permikauden aikana. Selkärangattomat otukset alkoivat muuttua nykyisten kaltaisiksi triaskaudella. Merissä eli ammoniitteja, simpukoita sekä muita nilviäisiä. Varhaiset kilpikonnat, kuten esimerkiksi Proganychelys, ilmestyivät noin 210 miljoonaa vuotta sitten myöhäistriaskaudella. Nykyisenkaltaiset korallit ilmestyivät varhaistriaskaudella. Hyönteiset kävivät läpi suuren muodonvaihdoksen triaskauden aikana.
Triaskauden lopun joukkotuho
- Pääartikkeli: Triaskauden joukkotuho
Triaskausi päättyi monien eläinten jopa katastrofaaliseen häviämiseen. Suuria tulivuorenpurkauksia esiintyi 213–208 miljoonaa vuotta sitten Pangean alettua hajota. Nykyisen Quebecin alueella sijaitseva Manicouaganin törmäyskraatteri syntyi noin 214 miljoonaa vuotta sitten. On väitetty että toinen joukkotuho olisi tapahtunut jo 220 miljoonaa vuotta sitten, mikä kumoaisi Manicouaganin törmäyksen osallisuuden triaskauden joukkotuhon aiheuttajana. Etelämantereelta vuonna 2006 löydetty Wilkesinmaan kraatteri saattaakin olla joukkotuhon aiheuttaja. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuudessa tapahtui oletettavasti melko nopeita nousuja noin 230 ja 200 miljoonaa vuotta sitten, sekä hieman hitaampia nousuja 220 miljoonaa vuotta sitten. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus saattoi nousta triaskauden lopussa 1 500–2 000 ppm:ään, kun nykyinen taso on noin 400 ppm:ää.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
