englantilainen jalkapalloseura From Wikipedia, the free encyclopedia
Tottenham Hotspur Football Club on englantilainen jalkapalloseura Pohjois-Lontoon Tottenhamin kaupunginosasta. Joukkue pelaa Englannin Valioliigassa ja sen kotistadion on Tottenham Hotspur Stadium.
| Tottenham Hotspur | |||
|---|---|---|---|
 |
|||
| Koko nimi | Tottenham Hotspur Football Club | ||
| Lempinimet | Spurs, The Lilywhites[1] | ||
| Perustettu | 1882 | ||
| Kaupunki | Lontoo, Britannia | ||
| Kenttä | Tottenham Hotspur Stadium | ||
| – kapasiteetti | 62 850 | ||
| Sarja | Englannin Valioliiga | ||
| Sarjataso | 1. | ||
| Värit | |||
| Puheenjohtaja |
 Daniel Levy |
||
| Päävalmentaja |
 Ange Postecoglou |
||
|
|||
Seura perustettiin vuonna 1882. Se saavutti kaudella 1960–1961 ensimmäisenä joukkueena 1900-luvulla saman kauden aikana sekä Englannin liigamestaruuden että FA Cupin. Spurs on myös ainoa joukkue, joka on voittanut FA Cupin koko liigan ulkopuolisena joukkueena, vuonna 1901. Se on myös ensimmäinen eurocup-voiton saavuttanut englantilaisjoukkue voitettuaan vuonna 1963 Cup-voittajien cupin loppuottelussa Atlético Madridin maalein 5–1. Kaikkiaan Tottenham on saavuttanut kaksi Englannin liigamestaruutta sekä kahdeksan FA Cupin ja neljä Liigacupin voittoa. Eurocup-peleissä se on voittanut kahdesti UEFA-cupin ja kerran Cup-voittajien cupin sekä yltänyt kerran Mestarien liigan loppuotteluun.
Tottenhamin verivihollinen on naapuriseura Arsenal. Joukkueiden kohtaamisia kutsutaan nimellä Pohjois-Lontoon derby.
Pohjois-Lontoon Tottenhamin kaupunginosan High Streetille oli vuonna 1882 kokoontunut paikallisen krikettiseuran pelaajia pohtimaan tulevan kesän suunnitelmia. He opiskelivat St. John’s Presbyterian -oppikoulussa, ja päättivät tekemisen puutteessa ryhtyä pelaamaan jalkapalloa. Joukkue nimettiin Northumberlandin herttuan nuorimman pojan, myös Harry Hotspur -lempinimellä tunnetun Henry Percyn mukaan. Idea nimeen tuli Hotspurin urheasta luonteesta. Uusi seura tunnettiin aluksi nimellä Hotspur FC. Vuonna 1883 puheenjohtajaksi tuli John Ripsher.[2]
Seuran nimi muutettiin vuonna 1884 muotoon Tottenham Hotspur Football and Athletic Club, ja vuonna 1885 joukkue pelasi ensimmäisen varsinaisen ottelunsa, kun se kohtasi St. Albansin paikallisessa London Association Cupissa.[2] Paikalliskilpailja Arsenalia vastaan Tottenham pelasi ensimmäisen kerran vuonna 1887.[2]
Tottenham Hotspur muuttui 16. joulukuuta 1895 ammattilaisseuraksi. Seuraavana vuonna ystävyysottelua Aston Villaa vastaan saapui seuraamaan 6 000 katsojaa. Joukkue valittiin Southern Leaguen ykkösdivisioonaan. Seura selvisi vuonna 1896 ensimmäiseen cup-finaaliinsa. Paikallisen Charity Cupin loppuottelu päättyi kuitenkin Wellingboroughin 2–0-voittoon.[2]
Tottenhan Hotspurista tuli vuonna 1898 osakeyhtiö. Samana vuonna syntyi uusi katsojaennätys, kun 14 000 katsojaa seurasi Arsenalia vastaan pelattua ottelua.[2]
Vuonna 1900 Tottenham voitti Southern Leaguen ja seuraavana vuonna ensimmäisenä pääsarjaan kuulumattomana joukkueena FA Cupin, kun Sheffield United kaatui Boltonissa pelatussa loppuottelussa 3–1. Tulos merkitsi samalla erään aikakauden loppua, sillä pohjoisenglantilaisten seurojen hallinta turnauksessa päättyi. FA Cupin voitto auttoi tuomaan joukkueelle paikan vuodeksi 1908 toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Kakkosdivisioonaan. Seura nousi vuonna 1909 pääsarjaan, jossa se pelasi kuusi vuotta ja putosi sitten takaisin Kakkosdivisioonaan. Seura palasi Ykkösdivisioonaan vuonna 1920.[2]
Tottenham voitti vuonna 1921 toisen FA Cupinsa, kun se voitti loppuottelussa Stamford Bridgellä Lontoossa Wolverhamptonin 1–0. Seitsemän vuotta myöhemmin seura putosi jälleen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, jossa se pelasi viisi kautta ja putosi uudestaan vuonna 1935. Vuonna 1938 FA Cupin kuudennen kierroksen ottelua Sunderlandia vastaan saapui katsomaan White Hart Lanelle 75 038 katsojaa, mikä on edelleen seuran yleisöennätys.[2]
Tottenham Hotspur nousi pääsarja Ykkösdivisioonaan vuonna 1950. Heti seuraavana vuonna se voitti historiansa ensimmäisen Englannin liigamestaruuden. Joukkueen valmentajana toimi Arthur Rowe.[2]
Arthur Rowen lähdettyä uudeksi valmentajaksi tuli Jimmy Anderson, joka ei kuitenkaan kestänyt paineita. Niinpä joukkuetta alkoi johtaa pelaaja Bill Nicholson. Tottenham voitti kaudella 1960–1961 liigamestaruuden kahdeksan pisteen erolla Sheffield Wednesdayyn. Lisäksi FA Cupin finaalissa yhden miehen vajaalla pelannut joukkue voitti Leicester Cityn 2–0.[2]
Liigamestaruuden myötä Tottenham pääsi osallistumaan kauden 1961–1962 Euroopan Cupiin eli nykyiseen Mestarien liigaan. Joukkue ylsi välieriin, joissa se putosi Benficalle. Englannin liigassa Tottenham sijoittui kolmanneksi edellään Ipswich ja Burnley. FA Cupissa seura uusi mestaruutensa, kun se voitti finaalissa Burnleyn maalein 3–1. Cup-mestaruuden ansiosta Tottenham pääsi seuraavaksi kaudeksi Cup-voittajien cupiin, jonka Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa se voitti Atlético Madridin 5–1. Tottenhamista tuli siten ensimmäinen eurocupin voittanut englantilaisjoukkue.[2]
1960-luvun edetessä Tottenhamin runko alkoi muuttua pelaajakauppojen ja lopettamisien myötä, mikä loi Bill Nicholsonille haasteita. Seura kuitenkin voitti vuonna 1967 FA Cupin, kun Chelsea kaatui historian ensimmäisessä lontoolaisjoukkueiden välisessä finaalissa 2–1. Muutoksista alkoi uusi menestyksekäs aikakausi, ja vuonna 1971 Tottenham saavutti ensimmäisen Liigacupin mestaruutensa, kun se voitti finaalissa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneen Aston Villan 2–0. Voiton myötä seura pääsi pelaamaan kauden 1971–1972 UEFA-cupiin, jonka kaksiosaisessa finaalissa Tottenham voitti Wolverhamptonin yhteismaalein 3–2. Tottenham oli siten ensimmäinen englantilaisseura, joka oli saavuttanut kaksi eurocup-voittoa. Seuraavana vuonna 1973 siitä tuli ensimmäinen kaksi Liigacupin voittoa saavuttanut seura, kun Norwich hävisi sille finaalin 0–1.[2]
Tottenham ylsi vuonna 1974 jälleen UEFA Cupin finaaliin, mutta nyt Feyenoord voitti yhteismaalein 4–2. Lisäksi Hotspurin kannattajien mellakointi ratkaisevassa finaalissa Rotterdamissa toi Tottenhamille kiellon osallistua jatkossa eurocupeihin. Toisaalta seura ei muutenkaan seuraavan kymmenen vuoden aikana saavuttanut riittävän hyvää menestystä eurocup-kentille yltääkseen.[2]
Tottenhamin ongelmat alkoivat 1970-luvun jälkipuoliskolla. Bill Nicholson irtisanoutui seurasta vuonna 1976, ja hänet korvasi entinen Arsenal-valmentaja Terry Neill. Hänet kuitenkin erotettiin kesken toisen kautensa, eikä Keith Burkinshaw’kaan onnistunut pelastamaan seuraa putoamiselta sarjaporrasta alemmas. Tottenham ylsi kaudella 1977–1978 Kakkosdivisioonassa maalieron turvin kolmanneksi ja nousi takaisin. Seuraavaksi kaudeksi Tottenham osti joukkueeseensa Argentiinan tuoreen maailmanmestarijoukkueen pelaajat Osvaldo Ardilesin ja Ricardo Villan.[2]
Tottenham voitti vuonna 1981 FA Cupin, kun Manchester City hävisi finaalin uusintaottelun 3–2. Ottelu tunnetaan erityisesti Ricardo Villan yksilösuorituksen päätteeksi tekemästään voittomaalista. Seuraavan kauden Cup-voittajien cupissa joukkue ylsi välieriin, jossa se putosi FC Barcelonalle. Tottenham saavutti jälleen FA Cupin voiton voittamalla uusintaottelussa Queens Park Rangersin 1–0.[2] Liigassa Tottenham sijoittui neljänneksi, mikä toi sille paikan UEFA-cupiin.[2]
Tottenham voitti toisen kerran UEFA-cupin vuonna 1984, kun joukkue kaatoi loppuottelussa belgialaisen Anderlechtin toisen osaottelun rangaistuspotkukilpailun jälkeen, kun kaksi ottelua oli päättynyt 1–1-tasapeliin. Valmentaja Keith Burkinshaw oli riitaantunut seurajohdon kanssa ja jätti joukkueen finaalien jälkeen.[2]
Tottenham ylsi vuonna 1987 kahdeksannen kerran FA Cupin finaaliin. Tällä kertaa se hävisi jatkoajalla Coventrylle maalein 2–3. Samalla kaudella 1986–1987 joukkueen hyökkääjä Clive Allen teki 49 maalia kaikki turnaukset mukaan lukien.[2] Vuonna 1988 Tottenham osti ensimmäisen yli miljoona puntaa maksaneen pelaajansa, kun Paul Stewart siirtyi seuraan 1,5 miljoonalla punnalla. Vielä enemmän seura maksoi Newcastlen Paul Gascoignesta, jonka hinta oli 2,2 miljoonaa puntaa. Samalla Chris Waddle siirtyi Tottenhamista Marseilleen viidellä miljoonalla punnalla.[2]
Paul Gascoigne ja Gary Lineker muodostivat tehokkaan kaksikon, ja vuonna 1991 Tottenham saavutti viimeisimmän FA Cupin voittonsa, kun Nottingham Forest hävisi jatkoajan jälkeen 1–2.[2]
Kun Valioliiga perustettiin silloisen Ykkösdivisioonan tilalle vuonna 1992, Tottenham oli vaikeuksissa, kun esimerkiksi Paul Gascoigne siirtyi Lazioon 5,5 miljoonalla punnalla. Uudeksi manageriksi Terry Venablesin tilalle tuli Tottenhamia jo pelaajaurallaan edustanut Osvaldo Ardiles.[2] Ardiles hankki vuoden 1994 MM-kilpailuissa menestyneitä pelaajia, ja joukkueeseen liittyivät romanialaiset Gheorghe Popescu ja Ilie Dumitrescu. Lisäksi omistaja Alan Sugar suostutteli joukkueeseen saksalaisen Jürgen Klinsmannin. Taloudellisten epäselvyyksien vuoksi Tottenham aluksi suljettiin tulevan kauden FA Cupista ja määrättiin aloittamaan liigakausi miinuspisteistä, mutta rangaistus muutettiin myöhemmin sakoiksi. Lisäksi Ardilesin korvasi managerina Queen’s Park Rangersista tullut Gerry Francis, joka Ardilesista poiketen kannatti puolustusvoittoista jalkapalloa. Tuloksena oli FA Cupin välieräpaikka, jossa Everton voitti Tottenhamin 4–1.[2] Valioliigassa sijoitus oli seitsemäs.[3]
Tottenham taantui 1990-luvun jälkipuoliskolla yhä enemmän Valioliigan keskikastin joukkueeksi. Vuonna 1996 se sijoittui kahdeksanneksi,[4] vuonna 1997 kymmenenneksi,[5] vuonna 1998 14:nneksi[6] ja vuonna 1999 11:nneksi.[7] Vuonna 1999 seura kuitenkin saavutti Liigacupin mestaruuden voittamalla finaalissa Leicester Cityn 1–0.[8]
Tottenham sijoittui 2000-luvun alussa edelleen vuodesta toiseen liigan keskikastiin sijoille 9–14.[9][10][11][12][13][14] Joukkue hävisi vuonna 2002 Liigacupin finaalin Blackburn Roversille 1–2.[15]
Tottenham nousi takaisin kärjen tuntumaan kaudella 2005–2006, jolloin valmentajana toimi hollantilainen Martin Jol. Joukkue sijoittui Valioliigassa viidenneksi, minkä myötä se selvisi seuraavan kauden UEFA-cupiin. Mestarien liigaan oikeuttanut neljäs tilakin oli lähellä, sillä Arsenal ohitti West Hamille hävinneen Tottenhamin päätöskierroksella. Kymmenen Tottenhamin pelaajaa joutui jättämään viimeisen pelin sivuun ruokamyrkytyksen vuoksi.[16] Seuraavalla kaudella 2006–2007 Tottenham uusi viidennen sijansa.[17] UEFA-cupissa joukkue pääsi puolivälieriin, jossa se putosi lopulta koko turnauksen voittaneelle Sevillalle yhteismaalein 3–4.[18]
Tottenham aloitti kauden 2007–2008 heikosti, ja Martin Jol erotettiin lokakuun lopulla. Tilalle tuli Sevillasta vuoteen 2011 ulottuvalla sopimuksella Juande Ramos.[19] Joukkue sijoittui Valioliigassa lopulta sijalle 11.[20] Seura saavutti pitkästä aikaa cup-voiton, kun se voitti Liigacupin loppuottelussa Chelsean jatkoajan jälkeen 2–1.[21] UEFA-cupissa pelit päättyivät neljännesvälierissä PSV Eindhovenia vastaan, joka voitti rangaistuspotkukilpailun, maalieron ollessa kahden pelin osalta tasan 1–1.[22]
Kauden 2008–2009 alku oli Tottenhamin historian heikoin, ja kahdeksan ottelun jälkeen joukkue oli sarjan viimeisellä sijalla. Valmentaja Juande Ramos erotettiin, ja hänen tilalleen tuli Fulhamista Harry Redknapp.[23][24] Tottenham oli lopulta liigan kahdeksas.[25] Liigacupin finaalissa joukkue hävisi rangaistuspotkukilpailun jälkeen Manchester Unitedille, kun varsinainen peliaika ja jatkoaika olivat päättyneet 0–0.[26]
.jpg)
Tottenham sijoittui kaudella 2009–2010 Valioliigassa neljänneksi, mikä toi sille paikan Mestarien liigan karsintoihin.[27] Kaksiosaisessa karsinnassa Tottenham voitti BSC Young Boysin yhteismaalein 6–3 ja selvisi lohkovaiheeseen.[28] Mestarien liigassa Tottenham ylsi lopulta puolivälieriin, joissa Real Madrid pudotti Tottenhamin yhteismaalein 5–0.[29] Seuraavaksi kaudeksi Tottenham ei päässyt Mestarien liigaan, sillä Valioliigan kaudella 2010–2011 joukkue sijoittui viidenneksi, mikä riitti ainoastaan paikkaan Eurooppa-liigassa.[30]
Tottenhamin sijoitus kauden 2011–2012 Valioliigassa oli neljäs, mutta joukkue jäi silti Mestarien liigan ulkopuolelle. Paikan sai Valioliigassa neljän parhaan ulkopuolelle jäänyt Chelsea, joka pääsi mukaan Mestarien liigan hallitsevana mestarina.[31] Kauden 2011–2012 Eurooppa-liigassa Tottenham jäi alkulohkoon.[32] Valmentaja Harry Redknapp puolestaan vaati seuralta suurta palkankorotusta, johon puheenjohtaja Daniel Levy ei suostunut. Redknapp jätti Tottenhamin kesäkuussa 2012.[33] Uudeksi valmentajaksi Redknappin tilalle nimitettiin kolmivuotisella sopimuksella André Villas-Boas, joka oli edellisellä kaudella erotettu Chelseasta.[34] Tavoitteena oli, että Villas-Boasin opastuksessa Tottenham nousisi kokonaisvaltaisesti uudelle tasolle.[35]
Mestarien liigan karsintoihin oikeuttanut neljäs tila jäi Tottenhamilta pisteen päähän kaudella 2012–2013.[36] Eurooppa-liigassa joukkue hävisi puolivälierissä FC Baselille. Yhteismaalit olivat kahden osaottelun jälkeen tasan 4–4, mutta Basel voitti rangaistuspotkukilpailun.[37]
Tottenham lähti suurin toivein kauteen 2013–2014. Joukkue joutui luopumaan suurimmasta tähdestään Gareth Balesta, mutta hankki tilalle pelaajia yli sadalla miljoonalla punnalla. Tottenham kuitenkin pelasi alkukaudella heikosti.[35] Päävalmentaja André Villas-Boas erotettiin ja tilalle tuli Tim Sherwood. Hän toimi tehtävässä aluksi väliaikaisesti, mutta myöhemmin sopimusta jatkettiin kauden 2014–2015 loppuun asti.[38] Sijoitus Valioliigassa oli lopulta kuudes.[39] Eurooppa-liigassa joukkue putosi neljännesvälierissä Benficalle yhteismaalein 5–3.[40]
.JPG)
Toukokuussa 2014 Tottenhamin uudeksi valmentajaksi tuli argentiinalainen Mauricio Pochettino. Joukkue sijoittui kaudella 2014–2015 Valioliigassa viidenneksi, ja lisäksi se ylsi Liigacupin finaaliin, jossa hävisi Chelsealle 0–2.[41] Eurooppa-liigassa Fiorentina pudotti Tottenhamin jatkosta ensimmäisellä pudotuspelikierroksella yhteismaalein 1–3.[42]
Valioliigan kaudella 2015–2016 Tottenham sijoittui kolmanneksi, mikä oli seuran paras sarjasijoitus sitten vuoden 1990.[41] Tottenhamin joukkue oli koko Valioliigan nuorin.[43] Uuteen pelaajasukupolveen kuuluivat muun muassa korkeintaan 22-vuotiaat Harry Kane, Dele Alli ja Eric Dier sekä 23-vuotiaat Érik Lamela ja Christian Eriksen.[44] Kane voitti Valioliigan maalintekijätilaston 25 maalillaan.[45] Eurooppa-liigassa joukkue hävisi neljännesvälierissä Borussia Dortmundille yhteismaalein 1–5.[46]
Tottenham sijoittui kaudella 2016–2017 Valioliigassa toiseksi ja samalla ensimmäisen kerran 22 vuoteen paikalliskilpailija Arsenalin edelle. Joukkueen sarjassa keräämät 86 pistettä olivat seuran historian korkeimmat.[47][48] Harry Kane voitti toistamiseen maalintekijätilaston, nyt 29 maalilla.[49] Mestarien liigan alkulohkossa Tottenham sijoittui kolmanneksi[50] ja jatkoi pelejään Eurooppa-liigassa, jossa se putosi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Gentille yhteismaalein 2–3.[51]
Tottenham sijoittui kaudella 2017–2018 Valioliigan kolmanneksi.[52] Mestarien liigassa joukkue putosi neljännesvälierissä Juventukselle yhteismaalein 3–4.[53] Kauden jälkeen Tottenham solmi viisivuotisen jatkosopimuksen päävalmentaja Mauricio Pochettinon kanssa.[54]
Tottenham ei tehnyt yhtäkään pelaajahankintaa kaudelle 2018–2019.[55] Joukkue sijoittui Valioliigassa neljänneksi.[56] Mestarien liigassa Tottenham ylsi loppuotteluun, mutta hävisi sen Liverpoolille 0–2.[57]
Mauricio Pochettino erotettiin 19. marraskuuta 2019, kuten myös valmennusryhmään kuuluneet Jesus Perez, Miguel D’Agostino ja Antoni Jimenez. Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy perusteli potkuja viimeaikaisten tulosten äärimmäisellä pettymyksellä. Valioliigassa Tottenham oli 12 ottelun jälkeen sijalla 14.[58] Uudeksi päävalmentajaksi nimettiin seuraavana päivänä portugalilainen José Mourinho, jonka kanssa solmittiin kauden 2022–2023 loppuun saakka kestävä sopimus.[59] Hänet kuitenkin erotettiin huhtikuussa 2021. Totteham oli Mourinhon ensimmäinen seura sitten valmennusuransa alun, jolle hän ei onnistunut voittamaan palkintoja.[60]
Valmentajaksi kaudelle 2021–2022 tuli niin ikään portugalilainen Nuno Espírito Santo, joka sai potkut vain neljä kuukautta myöhemmin heikosti sujuneen alkukauden jälkeen.[61] Tilalle tuli italialainen Antonio Conte, jonka alaisuudessa Tottenham pelasi hyvän loppukauden ja kiri neljänneksi. Seuraava kausi 2022–2023 oli Tottenhamille vaikeampi ja se sijoittui kahdeksanneksi, mikä ei oikeuttanut seuraavan kauden europeleihin. Conte oli lähtenyt maalis-huhtikuun vaihteessa,[62] ja hänen tilalleen tuli seuraavana kesänä australialainen Ange Postecoglou, joka oli valmentanut kaksi edellistä kautta skotlantilaista Celticiä.[63]
Tottenham Hotspurin perinteinen kotipeliasu koostuu valkoisesta paidasta ja laivastonsinisistä housuista, joita se on käyttänyt vuodesta 1898 lähtien.[64] Värit lainattiin Preston North Endiltä.[2] Sukkien värinä on vaihdellut valkoinen ja sininen. Lisäksi eurocup-peleissä Tottenhamilla on 1960-luvulta lähtien ollut tapana käyttää kokovalkoista asua. Yksittäisinä kausina sitä on käytetty myös Valioliigassa.[64]
Alkuvuosina Tottenhamin peliasu muuttui usein. Seuran ensimmäinen vuosina 1883–1885 käyttämä peliasu oli kokonaan laivastonsininen. Peliasuksi vaihtui vuonna 1885 vaaleansinisen ja valkoisen yhdistelmä. Se oli käytössä vuoteen 1889, jolloin käyttöön otettiin laivastonsininen paita ja valkoiset housut. Punainen paita ja laivastonsiniset housut olivat puolestaan käytössä vuosina 1890–1895. Sen jälkeen pelipaita vaihtui ruskeakultaraidalliseksi, mutta housut pysyivät samanvärisinä. Tätä asua käytettiin vuoteen 1898, jolloin nykyinen väritys otettiin käyttöön.[64]
Seuran vieraspeliasut ovat vaihdelleet useasti. Niistä yleisin on kuitenkin ollut laivastonsinisen paidan ja valkoisten housujen yhdistelmä, jota käytettiin esimerkiksi lähes koko 1950- ja 60-luvut. Myös keltaista paitaa on käytetty useita vuosia.[65]
Tottenham pelasi 1. lokakuuta 2017 125-vuotisjuhliensa kunniaksi yhden pelin alun perin 1800-luvulla käytetyllä vaaleansinisen ja valkoisen yhdistelmällä.[64]
     1883–1885
|
 1885–1889
|
1890–1895
|
 1895–1898
|
1898–
|
Sponsori
|
Tottenham Hotspurin tunnus on kukko. Se on viittaus Harry Hotspuriin, jolla oli maine kukkotappelujen kannattajana. Tottenhamin tunnus, jossa kukko seisoo jalkapallon päällä, esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1909, jolloin joukkueen entinen pelaaja William James Scott teetti siitä kuparisen patsaan. Se asetettiin Tottenhamin silloisen stadionin, White Hart Lanen, länsikatsomon katoksen päälle.[64][66]
Kukkoa käytettiin ensimmäisen kerran Tottenhamin peliasussa vuoden 1921 FA Cupin finaalissa. Logo on sittemmin kokenut muutoksia – edellisen kerran vuonna 2006, jolloin seuran imagoa pyrittiin nykyaikaistamaan. Nykyinen tunnus muistuttaa vuosina 1966–1982 käytössä ollutta logoa, mutta sen ääriviivat ovat selkeämmät.[64]
| Tottenham Hotspurin tunnukset[64] | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |  |  |  |  |  |  | |
| 1921–1951 | 1951–1966 | 1966–1982 | 1982–1983 | 1983–1995 / 1999–2006 | 1995–1997 | 1997–1999 | 2006– |
Historiansa ensimmäiset ottelunsa Tottenham pelasi julkisella kentällä Tottenham Marshesissa. Suurten yleisömäärien ja katsojien huonon käytöksen vuoksi seura muutti vuonna 1888 yksityiselle kentälle Northumberland Parkiin.[64][67][68]
Seura ja yleisömäärät kasvoivat, joten vuonna 1899 joukkue siirtyi Tottenhamin High Roadilla sijaitsevalle uudelle stadionille, joka nimettiin White Hart Laneksi.[69] Sen ensimmäinen ottelu pelattiin maanantaina 4. syyskuuta, kun ystävyysottelussa oli vastassa Notts County ja paikalla 5 000 katsojaa. Seuraavana lauantaina stadionille saapui 11 000 katsojaa seuraamaan Southern Leaguen ottelua Tottenham – Queens Park Rangers.[70]
Ensimmäisen viiden vuoden aikana stadionin kapasiteetiksi oli muodostunut 32 000 paikkaa.[70] Sittemmin kapasiteetti oli noin 36 000, joka osoittautui liian pieneksi.[71] Siksi White Hart Lanen paikalle rakennettiin uusi stadion.[72] White Hart Lane purettiin kauden 2016–2017 päätteeksi.[73]
Ennen uuden stadionin valmistumista Tottenham pelasi kotiottelunsa evakossa Wembley Stadiumilla.[74]
Tottenham tiedotti lokakuussa 2008 suunnittelevansa uuden stadionin rakentamista White Hart Lanen välittömään läheisyyteen.[75] Seura allekirjoitti projektinimellä Northumberland Development Project (NDP) tunnetun stadionhankkeen suunnittelusopimuksen syyskuussa 2011.[76] Rakennustyöt alkoivat vuonna 2016.[77]
Stadion maksoi Tottenhamille 850 miljoonaa puntaa eli vajaat 960 miljoonaa euroa, ja sen kapasiteetti on 62 062 katsojaa. Stadionilla on tarkoitus järjestää lisäksi amerikkalaisen jalkapallon otteluita sekä konsertteja ja muita suuria tapahtumia. Stadionin nimeksi ilmoitettiin heinäkuussa 2018 Tottenham Hotspur Stadium. Seuran fanien keskuudessa nimeä kritisoitiin tylsäksi. Britannian median mukaan on kuitenkin mahdollista, että stadion nimetään myöhemmin jonkin sponsorin mukaan.[78][79]
Tottenhamin piti siirtyä uudelle stadionille syyskuussa 2018, mutta ajankohta viivästyi. Seura tiedotti lokakuussa 2018, että kaikki loppuvuoden kotiottelut pelataan Wembleyllä, koska työt kriittisten turvajärjestelmien kanssa olivat kesken.[80] Lopulta ensimmäinen Tottenham Hotspur Stadiumin ottelu oli 3. huhtikuuta 2019 pelattu Tottenham – Crystal Palace.[81]
Valioliigan kaudella 2017–2018, jolloin Tottenham pelasi evakossa Wembleyn stadionilla, seuran kotiotteluissa kävi sarjan joukkueista toiseksi eniten yleisöä Manchester Unitedin jälkeen, 1 291 103, ja lisäksi sillä oli toiseksi korkein kotiotteluiden katsojakeskiarvo, 67 953.[82] Vuosina 1950–1962 Tottenhamin keskiarvo oli viidesti koko sarjan korkein.[83][84] Seuralla oli vuonna 2018 yhteensä 499 347 sosiaalisen median seuraajaa, mikä oli Valioliiga-seuroista viidenneksi eniten.[85]
Tottenham-ihailijakerhoja on maailmassa useita.[86] Itsenäisesti toimivan Tottenham Hotspur Supporters’ Trust -kerhon seura itse on virallisesti tunnustanut kannattajien edustajaksi.[87]
Tottenhamilla on perinteisesti ollut maine juutalaisten seurana. Juutalaisten osuus seuran kannattajissa alkoi kasvaa 1900-luvun alussa, jolloin osa Itä-Euroopasta tulleista työväenluokkaisista juutalaisista muutti liikenneyhteyksien ja työn vuoksi Tottenhamiin. Arvion mukaan 1930-luvun puolivälissä noin kolmannes Tottenham Hotspurin kannattajista oli juutalaisia. Juutalaisten kannattajien määräksi arvioitiin 2010-luvulla enää noin viisi prosenttia, eli saman verran kuin muillakin lontoolaisseuroilla. Vastustajajoukkueiden kannattajien keskuudessa maine on kuitenkin yhä olemassa, ja Tottenhamia vastaan pelatuissa otteluissa on muun muassa laulettu antisemitistisiä kannustuslauluja ja Tottenhamin kannattajista käytetty juutalaisuuteen viittaavia halventavia nimityksiä ”yid” tai ”yiddo”. ”Yid”-sanaa alettiin käyttää 1960-luvulla, ja 1970–1980-lukujen vaihteessa Tottenhamin kannattajat alkoivat itse kutsua itseään ”yideiksi” tai ”yid armyksi”.[88] Seuran kannattajista jotkut kokevat, että sanan omiminen purkaa siihen liittyvän loukkauksen.[89] Toiset taas ovat sitä mieltä, että sanat ”yid” ja ”yid army” ovat omassakin käytössä rasistisia ja loukkaavia,[90] ja Juutalaisten maailmankongressi ja Board of Deputies of British Jews ovat molemmat tuominneet sanan käytön Tottenham-kannattajien keskuudessa. Myös Englannin jalkapalloliitto ja rasisminvastainen Kick It Out -järjestö ovat toistuvasti pyytäneet kannattajia lopettamaan sanan käytön. Vuonna 2014 kolme Tottenhamin kannattajaa pidätettiin Eurooppa-liigan ottelussa ”yid”-sanan vuoksi.[91] Vuonna 2013 Britannian silloinen pääministeri David Cameron sen sijaan sanoi, että on eri asia, jos Tottenhamin kannattajat itse kutsuvat itseään ”yideiksi”, kuin että jotkut muut kutsuvat heitä samalla sanalla loukkaamistarkoituksessa. Cameronin mielestä Tottenhamin kannattajien tapauksessa sanan käytön taustalla ei ole viha, minkä vuoksi sitä ei voi pitää vihapuheena.[92]
Tottenham-kannattajien keskuudessa on toisinaan esiintynyt jalkapallohuliganismia. Vuonna 1974 seuraa kiellettiin pelaamasta kaksi eurocupien kotiotteluaan, kun sen kannattajat olivat mellakoineet Feyenoordia vastaan pelatussa UEFA-cupin loppuottelussa Rotterdamissa. Fanit rähinöivät samassa kaupungissa uudelleen vuonna 1983. Seuraavana vuonna Tottenham-kannattaja ammuttiin Brysselissä.[93] Yksittäisiä väkivallantekoja ja yhteenottoja muiden seurojen kannattajien kanssa on esiintynyt vielä 2000-luvullakin.[94][95]
Tottenham Hotspurin suurin kilpailija on paikallisvastustaja Arsenal FC, ja joukkueiden kohtaamisia kutsutaan Pohjois-Lontoon derbyiksi. Kilpailuasetelma seurojen välillä alkoi vuonna 1913, jolloin Arsenal muutti itäisen Etelä-Lontoon Plumsteadista Pohjois-Lontoossa Tottenhamin lähettyvillä sijaitsevalle Highbury-stadionille. Myös joukkueiden kannattajien välillä käydään kiivasta mutta enimmäkseen ystävällishenkistä kilpailua. Tottenhamin kannattajat viettävät 14. huhtikuuta ”St Hotspur Day” -päivää, joka juhlistaa Tottenhamin voittoa Arsenalista FA Cupin välierässä vuonna 1991.[96]
Vuoteen 2018 mennessä kaikkiaan 18 pelaajaa oli edustanut molempia pohjoislontoolaisia seuroja. Sol Campbell joutui vuonna 2001 Tottenhamin kannattajien epäsuosioon, kun hän siirtyi ilmaiseksi Tottenhamista Arsenaliin.[96]
Arsenalin lisäksi Tottenhamilla on kilpailuasetelmaa myös kahden muun lontoolaisseuran, Chelsean ja West Hamin, välillä.[97] Tottenhamin ja Chelsean välistä kilpailuasetelmaa kutsutaan nimellä Chelsea – Tottenham Hotspur rivalry. Tottenhamista on tullut Chelsean päävihollinen Arsenalin tilalle.[98]
|
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kausi | Ostot | Myynnit | Ostot/Myynnit +- | Arvokkain hankinta | Siirtosumma | Arvokkain myynti | Siirtosumma |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2023–2024 | 272,1M € | 120,7M € | –151,4M € |  Brennan Johnson |
55,0M € | Harry Kane |
95,0M € |
| 2022–2023 | 177,9M € | 38,8M € | –139,1M € |  Richarlison |
58,0M € |  Steven Bergwijn |
31,3M € |
| 2021–2022 | 95,9M € | 34,6M € | –61,3M € |  Bryan Gil |
25,0M € |  Juan Foyth |
15,0M € |
| 2020–2021 | 110,5M € | 13,3M € | –97,2M € | Giovani Lo Celso |
32,0M € | Kyle Walker-Peters |
13,3M € |
| Yht. | 656,4M € | 207,4M € | -449,0M € | ||||
| Kausi | Ostot | Myynnit | Ostot/Myynnit +- | Arvokkain hankinta | Siirtosumma | Arvokkain myynti | Siirtosumma |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2019–2020 | 148,5M € | 64,5M € | –84,0M € |  Tanguy Ndombélé |
60,0M € |  Christian Eriksen |
27,0M € |
| 2018–2019 | – | 5,4M € | +5,4M € | Ei hankintoja | – |  Mousa Dembélé |
5,4M € |
| 2017–2018 | 123,5M € | 103,8M € | –19,7M € |  Davinson Sánchez |
42,0M € | Kyle Walker |
52,7M € |
| 2016–2017 | 83,5M € | 52,3M € | -31,2M € | Moussa Sissoko |
35,0M € | Ryan Mason |
15,4M € |
| 2015–2016 | 71,0M € | 87,6M € | +16,6M € |  Son Heung-min |
30,0M € | Roberto Soldado |
16,0M € |
| 2014–2015 | 48,5M € | 44,2M € | -4,3M € | Ben Davies |
12,7M € |  Gylfi Sigurðsson |
10,1M € |
| 2013–2014 | 122,5M € | 135,2M € | +12,7M € | Erik Lamela |
30,0M € | Gareth Bale |
101,0M € |
| 2012–2013 | 73,3M € | 72,8M € | -0,5M € | Mousa Dembélé |
19,0M € |  Luka Modrić |
30,0M € |
| 2011–2012 | 9,0M € | 43,3M € | +34,3M € | Scott Parker |
5,8M € | Peter Crouch |
11,3M € |
| 2010–2011 | 26,6M € | 2,9M € | -23,7M € | Rafael van der Vaart |
10,5M € |  Adel Taarabt |
1,2M € |
| Yht. | 706,4M € | 612,0M € | -94,4M € | ||||
| Kausi | Ostot | Myynnit | Ostot/Myynnit +- | Arvokkain hankinta | Siirtosumma | Arvokkain myynti | Siirtosumma |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2009–2010 | 40,3M € | 31,7M € | -8,6M € | Peter Crouch |
10,5M € | Darren Bent |
11,8M € |
| 2008–2009 | 142,5M € | 88,1M € | -54,5M € | David Bentley |
22,0M € |  Dimităr Berbatov |
38,0M € |
| 2007–2008 | 94,2M € | 22,6M € | -71,6M € | Darren Bent |
24,8M € | Jermain Defoe |
9,3M € |
| 2006–2007 | 61,0M € | 38,7M € | -22,3M € | Dimităr Berbatov |
15,7M € | Michael Carrick |
27,2M € |
| 2005–2006 | 36,5M € | 22,7M € | -13,8M € | Jermaine Jenas |
15,0M € |  Frédéric Kanouté |
6,5M € |
| 2004–2005 | 47,1M € | 10,5M € | -36,6M € |  Andy Reid |
8,0M € |  Hélder Postiga |
7,5M € |
| 2003–2004 | 29,8M € | 1,8M € | -28,0M € | Jermain Defoe |
10,5M € | Jonathan Blondel |
1,2M € |
| 2002–2003 | 10,5M € | 1,4M € | -9,1M € | Robbie Keane |
10,5M € | Stephen Clemence |
1,4M € |
| 2001–2002 | 28,1M € | 9,8M € | -18,3M € | Dean Richards |
12,2M € | Luke Young |
6,0M € |
| 2000–2001 | 25,7M € | 2,5M € | -23,2M € |  Serhi Rebrov |
18,0M € |  Espen Baardsen |
2,0M € |
| Yht. | 515,7M € | 229,8M € | -285,9M € | ||||
| Kausi | Ostot | Myynnit | Ostot/Myynnit +- | Arvokkain hankinta | Siirtosumma | Arvokkain myynti | Siirtosumma |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1999–2000 | 17,0M € | 1,8M € | -15,2M € | Chris Perry |
6,0M € | Rory Allen |
1,5M € |
| 1998–1999 | 9,8M € | 1,8M € | -8,0M € | Tim Sherwood |
6,0M € |  Garry Brady |
1,0M € |
| 1997–1998 | 17,7M € | 5,8M € | -11,9M € | Les Ferdinand |
9,5M € | Teddy Sheringham |
5,3M € |
| 1996–1997 | 5,3M € | 1,1M € | -4,2M € | Steffen Iversen |
3,3M € | Steve Slade |
0,4M € |
| 1995–1996 | 13,4M € | 13,9M € | +0,5M € | Chris Armstrong |
6,8M € | Nick Barmby |
7,5M € |
| 1994–1995 | 9,7M € | 0,1M € | -9,6M € |  Ilie Dumitrescu |
3,7M € | Gudni Bergsson |
0,1M € |
| 1993–1994 | 4,1M € | 2,5M € | -1,6M € | Jason Dozzell |
2,4M € | Gordon Durie |
1,8M € |
| 1992–1993 | 6,7M € | 10,6M € | +3,9M € | Teddy Sheringham |
3,2M € | Paul Gascoigne |
7,4M € |
| 1991–1992 | 4,2M € | 1,5M € | -2,7M € | Gordon Durie |
3,3M € | Mitchell Thomas |
0,6M € |
| 1990–1991 | 0,1M € | 1,2M € | +1,1M € | John Hendry |
0,1M € | Guy Butters |
0,6M € |
| Yht. | 80,0M € | 40,3M € | -39,7M € | ||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
