Yläsaksan äänteensiirros

Yläsaksan äänteensiirros eli toinen äänteensiirros on länsigermaanisen kielialueen eteläosissa tapahtunut fonologinen kehityskulku eli joukko äänteen­muutoksia. Nämä muutokset erottavat yläsaksan alasaksasta ja samalla muistakin germaanisista kielistä kuten englannista, hollannista ja skandinaavisista kielistä, jossa tätä muutosta ei ole tapahtunut.^[1] Yläsaksan äänteensiirroksessa länsigermaanisten kielten soinnittomat klusiilit /t/, /p/ ja /k/ muuttuivat vastaaviksi affrikaatoiksi (/ts/, /pf/ ja /kx/) tai spiranteiksi (/s/, /f/, /x/) riippuen niiden asemasta sanassa.^[2] Lisäksi /d/ muuttui /t/:ksi^[2], jota paitsi eteläisimmissä murteissa muutkin soinnilliset klusiilit (/b/ ja /g/) muuttuivat vastaaviksi soinnittomiksi (/p/ ja /k/).

Yläsaksalaiset murteet jaetaan ylisaksaan (vihreä) ja keskisaksaan (vaaleansininen), ja ne erottuvat alasaksasta (keltainen) ja alafrankenilaista murteista. Tärkeimmät isoglossit, Benrathin ja Speyerin linja, on merkitty mustalla. Kartta osoittaa eri kielimuotojen nykyiset puhuma-alueet vuoden 1945 jälkeen.

Tätä muutosta sanotaan toiseksi äänteensiirrokseksi erotukseksi germaanisessa kantakielessä paljon aikaisemmin tapahtuneesta ensimmäisestä konsonanttien siirtymästä,^[3] jota kuvaa Grimmin laki. Molempien äänteensiirrosten säännönmukaisuudet on pääasiassa selvittänyt Jacob Grimm.^[3] Yläsaksan äänteensiirros on todennäköisimmin alkanut kansainvaellusajan lopulla, 500- tai 600-luvulla.^[2]

Yläsaksan (saks. Hochdeutsch) murteiden välillä on eroa siinä, missä määrin äänteenmuutoksia tapahtui. Murteita, joissa muutoksia tapahtui eniten, on sanotaan ylisaksalaisiksi (saks. Oberdeutsch, kun taas niitä, joissa vain osa muutoksista tapahtui, sanotaan keskisaksalaisiksi (saks. Mitteldeutsch tai frankkilaisiksi murteiksi.^[2][4] Yli- ja keskisaksankin eri murteiden välillä on eroa; niinpä keskisaksalaisen kielialueen länsiosissa esiintyy niin sanottu reininmaalainen viuhka: muuttuneiden konsonanttien määrä vähenee vähitellen pohjoista kohti siirryttäessä.

Yleiskuvaus

Yleensä yläsaksan äänteensiirrokseen katsotaan kuuluvan kaksi toisiinsa liittyvää muutosta:

1. Muinaislänsigermaaniset soinnittomat klusiilit /t/, /p/ ja /k/ muuttuivat useimmissa tapauksissa spiranteiksi /s/, /f/ ja /x/ tai affrikaatoiksi /ts/, /pf/ ja /kx/ riippuen niiden asemasta sanassa.(saks. Tenuesverschiebung).^[5] Muutosta ei kuitenkaan tapahtunut frikatiivin jäljessä; niinpä esimerkiksi äänneyhtymät /sp/, /xt/ ja /ft/ pysyivät ennallaan. Myöskään äänneyhtymässä /tr/ muutosta ei tapahtunut, yhtymissä /pr/ ja /kr/ kylläkin.
2. Siirrosta edeltäneessä kielimuodossa esiintyneet soinnilliset konsonantit /d/, /b/ ja /g/ (joita muinaislänsigermaanisessa kielessä olivat vastanneet /ð/, /β/ ja /ɣ/) muuttuivat vastaaviksi soinnittomiksi klusiileiksi /t/, /p/ ja /k/.(saks. Medienverschiebung)^[5] (Länsigermaanisissa kielissä näitä olivat alun perin vastanneet frikatiivit /ð/ /ƀ/ ja /ʒ/, mutta jo aikaisemmin ne olivat kaikissa asemissaan muuttuneet klusiileiksi /d/, /b/ ja /g/.^[6])

Kaikissa yläsaksan murteissa ainakin osa soinnittomista klusiileista muuttui frikatiiveiksi tai affrikaatoiksi.^[7][8] Sillä perusteella, missä määrin tämä tapahtui, on vanhastaan erotettu toisistaan ylisaksalaiset (saks. Oberdeutsch) murteet, joissa muutos tapahtui täydellisimmin, ja keskisaksalaiset (saks. Mitteldeutsch) murteet, joissa se tapahtui vain osittain.^[7] Niinpä /d/ muuttui /t/:ksi sekä ylä- että keskisaksalaisissa murteissa, kun taas /b/ muuttui johdonmukaisesti /p/:ksi ja /g/ /k/:ksi vain vanhassa Baijerin murteessa.^[9] Joissakin keski- ja yläsaksalaisissa murteissa soinnittomat klusiilit ovat kuitenkin muuttuneet takaisin soinnillisiksi lenition vaikutuksesta, joka alkoi vuoden 1300 aikoihin osassa Baijeria.^[10]

Saksan nykyinen kirjakieli perustuu pääasiassa keskisaksan itäisiin murteisiin, ja niinpä siinä monet mutta eivät kaikki edellä mainitut konsonantit esiintyvät muuttuneissa muodoissaan.^[11] Erityisesti soinnittomiksi muuttuneista aiemmin soinnillisista klusiileista vain /t/ esiintyy soinnittomana lähes kaikissa tapauksissa.^[12] Miten muutokset ovat vaikuttaneet, ilmenee helposti vertailemalla saksan kielen sanoja niiden vastineisiin muissa germaanisissa kielissä, kuten seuraavassa taulukossa:^[13][14]

Äänne		Sana eri kielissä				Merkitys
saksassa	muissa germ. kielissä	saksa	englanti	hollanti	ruotsi
/s/	/t/	Wasser	water	water	vatten	vesi
/ts/	/t/	Zunge	tongue	tong	tunga	kieli
/f/	/p/	Schiff	ship	schip	skepp	laiva
/pf/	/p/	Apfel	apple	appel	äpple	omena
/x/	/k/	gleich	like	geljik	lik	kaltainen
/t/	/d/	Dochter	daugther	dochter	dotter	tytär

Poikkeuksena ovat alasaksasta ja muista kielistä tulleet lainasanat, esimerkiksi saks. Park, joka tulee ranskan sanasta parc ja on samaa alkuperää kuin saksan Pferch; molemmat ovat peräisin latinan sanasta parricus. Nykyisessä saksan yleiskielessä /p t k/ ovat pysyneet alkuperäisessä muodossaan vain frikatiivien jäljessä, esimerkiksi sanassa Stein (kivi; englantilainen vastine stone) sekä äänneyhtymässä /tr/, esimerkiksi sanassa treu, joka on samaa alkuperää kuin englannin true.^[15]

Germaanisessa kantakielessä esiintyi myös /þ/-äänne (/θ/, sama kuin englannin th sanassa thing). Saksassa se on muuttunut d:ksi, ja myös tämän muutoksen on toisinaan katsottu liittyvän yläsaksalaiseen äänteensiirtoon, kuten myös sanan alussa olevan /x/:n muuttumisen /h/:ksi.^[5] Tämä muutos kuitenkin tapahtui muissakin mannermaalla puhutuissa länsigermaanisissa kielissä.^[8] Näiden muutosten liittyminen yläsaksan äänteensiirtoon onkin kiistanalaista.^[16] Braune ja Reiffenstein ovatkin täysin kiistäneet tämän yhteyden.^[17]

Yksityiskohtainen kuvaus

Soinnittomien klusiilien muutokset

Soinnittomat klusiilit /p t k/ muuttuivat eri tavoin riippuen niiden asemasta sanassa. Lisäksi lopputulosten välillä on merkittävää eroa ylisaksalaisten ja keskisaksalaisten murteiden välillä.^[5][7] Varsinkin kantakielen /p/:n ja /k/:n vastineet vaihtelevat murteittain.^[18].

• /t/ muuttui

Muinaissaksi	muinaisyläsaksa	nykysaksa	englanti	suomi
tehan	zehan	zehn	ten	kymmenen
herta	herza	Herz	heart	sydän
settian	sezzen	setzen	set	asettaa

Muinaissaksi	muinaisyläsaksa	nykysaksa	englanti	suomi
etan	ezzan	essen	eat	syödä
bitan	bizzan	beißen	beat	purra
ût	ûz	aus	out	ulos

äänneyhtymäksi /t͡s/ sanan alussa, geminaattana ja toisen konsonantin jäljessä, esimerkiksi:^[19]

vokaalin jäljessä geminaataksi ʒʒ, joka sanan lopussa ja usein myös pitkän vokaalin jäljessä yksinkertaistui ʒ:ksi^[16]. (Miten tämä tarkkaan äännettiin, ei tiedetä, mutta kyseessä oli joka tapauksessa eri äänne kuin tavallinen /s/.^[20] Nykyisin se merkitään kielitieteellisissä teoksissa usein ʒ:llä, mutta muinaisyläsaksissa teksteissä se kirjoitettiin yleensä z:llä eikä se täten kirjoituksessa erottunut affrikaatasta /ts/^[21][22]) Esimerkiksi:^[19]

Nämä molemmat /t/:n muutokset tapahtuivat kaikissa yläsaksalaisissa murteissa.^[23] Keskisaksalaisista keskifrankkilaisssa murteissa alkuperäinen /t/ kuitenkin säilyi neutrisukuisten pronominien lopussa: muinaisyläsaksaksi that, muinaisyläsaksaksi thit, muinaisyläsaksaksi it, muinaisyläsaksaksi wat, muinaisyläsaksaksi allet.^[17][6] Myöhemmin, 1200-luvulta lähtien frikatiivi /ʒ/ muuttui /s/:n kaltaiseksi useimmissa saksan murteissa.^[16]

• /p/ muuttui

Muinaissaksi	muinaisyläsaksa	nykysaksa	englanti	suomi
piper	pfeffar	Pfeffer	pepper	pippuri
helpan	helpfan/helfan	hilfen	help	auttaa
skeppian	skepfen	schöpfen	scoop

Muinaissaksi	muinaisyläsaksa	nykysaksa	englanti	suomi
piper	pfeffar	Pfeffer	pepper	pippuri
gripan	grif(f)fan	greiffen	gripe	tarttua, puristaa
skip	scif	Schiff	ship	laiva

Muinaissaksi	(useimmat) frankkilaiset murteet	muu muinaisyläsaksa
pad	pad	pfad
appel	appel	apful
kamp	kamp	kampf
helpan	helpan/helpfan	helpfan/helfan
opan / ofan/offan	offan
up	ûf	ûf

äänneyhtymäksi /p͡f/ sanan alussa, geminaattana ja toisen konsonantin jäljessä, esimerkiksi:^[19]

vokaalin jäljessä geminaataksi /ff/, joka sanan lopussa ja usein myös pitkän vokaalin jäljessä yksinkertaistui /f/:ksi^[16][24], esimerkiksi:^[19]

Keskisaksalaisissa ja useimmissa Reininmaan frankkilaisissa murteissa tämä muutos tapahtui vain vokaalin jäljessä:^[14]

Lisäksi joissakin keskifrankkilaisissa murteissa loppu-/p/ säilyi prepositiossa up.^[6]

• /k/ muuttui:

Muinaissaksi	(useimmat) frankkilaiset murteet	muu muinaisyläsaksa	englanti	suomi
korn	chorn	Korn	corn	jyvä
werk	werch	Werk	work	työ
wekkian	wecchan	wecken	awake	herätä

Muinaissaksi	(useimmat) frankkilaiset murteet	Muu muinaisyläsaksa	englanti	suomi
brekan	brehhan	brechen	break	rikkoa
juk	joh	Joch	yoke	kahle

äänneyhtymäksi /kx/ sanan alussa, geminaattana ja toisen konsonantin jäljessä, esimerkiksi:^[19]

vokaalin jäljessä geminaataksi /xx/, joka sanan lopussa ja usein myös pitkän vokaalin jäljessä yksinkertaistui /x/:ksi^[16], esimerkiksi:^[19]

muinaissaksi	muinaiskeskisaksa OHG	eteläisin muinaisyläsaksa
kind	kind	chind
stark	stark	starch
makon	mahhon	mahhon
ik	ih	ih

Muinaissaksin brekan => OHG muinaisyläsaksaksi brehhan (englannin break, nykysaksan brechen, rikkoa)

Muinaissaksin juk : OHG muinaisyläsaksaksi joh (englannin yoke, nykysaksan Joch)

Kaikissa murteissa /k/ muuttui vokaalin jäljessä geminaataksi /xx/; vain yläsaksalaisessa alemannin ja baijerin murteissa muutos tapahtui muissakin asemissa:^[14]

Kaikissa murteissa /p t k/ säilyivät ennallaan frikatiivin /s/, /f/ tai /x/ jäljessä, esimerkiksi sanoissa spinnan (englanniksi spin; pyöriä), stein (englanniksi stone; kivi) ja naht (englanniksi night; yö). Lisäksi /t/ pysyi ennallaan yhdistelmässä /tr/, esimerkiksi sanassa tretan (englanniksi tread) ja bittar (englanniksi (bitter) (katkera).^[25][6]

Soinnillisten konsonanttien muutokset

Toinen ryhmä äänteenmuutoksia oli niin sanottu Medienverschiebung, jossa soinnilliset klusiilit (/d/, /b/ ja /g/) muuttuivat vastaaviksi soinnittomiksi (/t/, /p/ ja /k/).

Jo aikaisemmn länsigermaaniset frikatiivit (/ð ƀ ʒ/) olivat kaikissa tapauksissa muuttuneet soinnillisiksi klusiileiksi /d b g/, paitsi Keski-Saksan keskifrankkilaisissa murteissa, joissa /ƀ/ ja /ʒ/ säilyivät.^[6] Monissa muissa saksan murteissa sananalkuiset /g/ ja /b/ ovat muuttuneet spiranteiksi, mutta tämä on ilmeisesti tapahtunut vasta myöhemmin, mihin viittaa se, että sanan lopussa ne eivät ole muuttuneet frikatiiveiksi vaan soinnittomiksi klusiileiksi.^[26]

Myös Medienverschiebungin tulokset vaihtelevat murteittain ja jonkin verran myös sen mukaan, missä asemassa nämä konsonantit sanassa ovat.^[5] Niissä ylisaksan murteissa, joissa kaikki kolme klusiilia muuttuivat, ei todennäköisesti enää yleensäkään tehty eroa soinnillisten ja soinnittomien konsonanttien välillä.^[6]

Muutokset olivat seuraavat:^[19]

• /d/ > /t/:

Muinaissaksi	(useimmat) frankkimurteet	Muu muinaisyläsaksa
dor	tor	Tor	door	portti, ovi
biodan	biotan	bieten	–
biddian	bitten	bitten	bid	pyytää

Tämä muutos tapahtui yläsaksalaisella ja suurimmassa osassa keskisaksalaista aluetta, mutta Reininmaan frankin murrealueella vain /d/:n ollessa geminaattana tai sanan lopussa.^[9] Myöhemmin yläsaksassa yhtymä /nt/ muuttui useimmiten muotoon /nd/, kuten esimerkiksi nykysaksan sanassa binden, muinaisyläsaksaksi bintan (sitoa).^[27]

• /b/ > /p/:

Muinaissaksi	(useimmat) frankkilaiset murteet	Muu muinaisyläsaksa
blōd	pluat	Blut	blood	veri
sibbia	sippa	Sippe	sib

Baijerissa tämä muutos tapahtui johdonmukaisesti kaikissa asemissa.^[25] Alemannin murteessa tämä tapahtui säännönmukaisesti sanan alussa ja lopussa, mutta sanan keskellä /b/ on usein säilynyt.^[9][28] Geminaatta /bb/ muuttui /pp/:ksi kaissa murteissa paitsi keskisaksalaisessa ripuaarin murteessa.^[16]

• /g/ > /k/:

Muinaissaksi	(useimmat) frankkilaiset murteet	Muu muinaisyläsaksa
geban	kepan	geben	give	antaa
hruggi	rucki	Rücken	ridge	vuorenharjanne, katonharja

Tämä muutos tapahtui Baijerissa ja alemannin murteessa, johdonmukaisiimin sanan alussa mutta Baijesissa myös sanan keskellä ja lopussa.^[25] Geminaatta /gg/ muuttui /kk/:ksi kaikissa murteissa paitsi keskisaksalaisessa ripuaarin murteessa^[16]

Medienverschiebungin vaikutukset ovat selvimmin näkyvissä /d/:n muuttumisessa /t/:ksi. Tämä on näistä muutoksista laajimmalle levinnyt ja ainoa, joka ei jo muinaisyläsaksalaisena aikana osittain palautunut ennalleen.^[15] Esimerkiksi Baijerissa ja alemannilaisella alueella myös /g/ ja /b/ muuttuivat /k/:ksi ja /p/:ksi, mutta jo 800-luvulla ne alettiin alemannissa jälleen kirjoittaa /g/ ja /b/ paitsi ollessaan geminaattoina (/kk/ ja /pp/, ei /gg/ ja /bb/), samoin 900-luvulta lähtien yleisesti Baijerissakin.^[6] Keskiyläsaksalaisena aikana vain Baijerissa kirjoitettiin /p/ sananalkuisen /b/:n sijasta, mikä asiantila on säilynyt nykyaikaan saakka eteläbaijerilaisissa murteissa.^[29][16] Nykyisissä murteissa asiaa on hämärtänyt se, että Baijerin pohjoisosissa ja alemannin murteessa /t/, /p/ ja /k/ ovat eräissä tapauksissa vuoden 1350 jälkeen jälleen muuttuneet soinnillisiksi vastineikseen /d/, /b/ ja /g/.^[30]}}

Muutostauluko

Esimerkkejä yläsaksalaiseen äänteensiirtoon kuuluvista konsonanttien muutoksista ^[31][19]

Klusiili	Asema	Alkugermaaninen / muinaisyläsaksaa edeltänyt foneemi	Muinaisyläsaksalainen foneemi	Muinaisyläsaksalainen sana	Vastine nykysaksassa	Vastine muinaissaksassa	Vastine nykyenglannissa
Soinniton	Vokaalin jäljessä	/t/	/ʒ(ʒ)/	eʒʒ	essen	etan	eat
				bîʒ	beißen	bîtan	bite
				waʒ	was	wat	what
		/p/	/f(f)/	off	offen		open
				grîf	greifen	grîpan	gripe
				ûf	auf	ûp	up
		/k/	/χ(χ)/	mahhôn	machen	makôn	make
				brehh	brechen	brekan	break
				ih	ich	ik	I (muinais­englanniksi ic)
	Sanan alussa, konsonantin jäljessä ja geminaattana	/t/	/ts/	zunga	Zunge	tunga	tongue
				herza	Herz	herta	heart
		/tt/		sezzen	setzen	settian	set
		/p/	/pf/	phad	Pfad	pad	path
				helph	helfen	helpan	help
		/pp/		aphul	Apfel	appul	apple
		/k/	/kχ/	ylisaksan chorn	Korn	korn	corn
				ylisaksan werch	Werk	werk	work
		/kk/		ylisaksan wec(c)hen	wecken	wekkian	– (muinais­englanniksi weccen)
Soinnillinen	Kaikissa asemissa	/d/	/t/	tohter	Tochter	dohtar	daughter
				wetar	Wetter	wedar	weather
				bint	binden	bindan	bind
				alt	alt	ald	old
		/dd/	/tt/	bitten	bitten	biddian	bid
		/b/	/p/	ylisaksan per	(ge)bären	beran	bear
				ylisaksan sipun	sieben	sibun	seven
				ylisaksan lîp	Leib	lîööf	life
		/bb/	/pp/	sippa	Sippe	sibia	muinaisenglannin sib
		/g/	/k/	ylisaksan kast	Gast	gast	guest
				ylisaksan stîk	steigen	stigen	Muinaisenglannin stigan
				ylisaksan tac	Tag	dag	day
		/gg/	/kk/	rucki	Rücken	hruggi	ridge

Ajankohta

Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, milloin yläsaksan äänteensiirros tapahtui.^[32] Tavallisimmin sen katsotaan kehittyneen loppuun saakka 700-luvulla, hieman ennen vanhimpia säilyneitä yläsaksankielisiä tekstejä.^[14] Muutos vaikutti geminaattoihin eri tavalla kuin yksinkertaisiin konsonantteihin, mikä osoittaa, että länsigermaaninen geminaatio oli silloin jo tapahtunut; tämän geminaation katsotaan yleensä tapahtuneen 400-luvulla.^[15] Sitä paitsi muutos vaikutti myös niihin latinalaisperäisiin lainasanoihin, jotka omaksuttiin muinaissaksaan ennen 500-lukua, mutta ei niihin, jotka tulivat käyttöön vasta 700-luvulla tai myöhemmin.^[28] Eri muutosten keskinäinen aikajärjestys on edelleen huonosti tunnettu.^[33] Tavallisesti sen katsotaan alkaneen /t/:stä, jota seurasi ensin /p/ ja lopulta /k/.^[15]

Maantieteellinen levinneisyys

Reininmaan viuhka:
1 Pohjoinen alafrankki,
2 eteläinen alafrankki,
3 ripuaarinen frankki,
4 & 5 Moselin frankki,
6 Reininmaan frankki

Vaikka saksan murrealueiden väliset rajat ovat muinaisyläsaksalaisen ajan jälkeen siirtyneet, nykysaksan murteet voidaan edelleen erottaa toisistaan sen perusteella, missä määrin yläsaksan äänteensiirtymä on niihin vaikuttanut. Erityisesti näin voidaan erottaa keskisaksalaiset murteet, joissa muuttuneita konsonantteja on vähemmän, ylisaksalaisista, joissa niitä on enemmän.^[34] Siirtymä sai alkunsa Etelä-Saksassa ja levisi vähitellen pohoista kohti, ja varsinkin läntisimmässä saksassa eri muutosten levinneisyysalueiden pohjoisrajat muodostavat kartalla viuhkamaisen kuvion, jota sanotaan Reininmaan viuhkaksi (engl. Rhenish fan)^[35]

Sen alueen pohjoisraja, jossa alkuperäinen /t/ on kaikissa tapauksissa, eräitä pronomineja ja neutrin -t-päätettä lukuun ottamatta, ja missä /p/ ja /k/ ovat muuttuneet /f/:ksi ja /x/:ksi vokaalien välissä ja sanan lopussa, tunnetaan nimellä Benrathin linja. Sen eteläpuolella puhutaan yläsaksalaisia, pohjoispuolella alasaksin ja alafrankin murteita.^[36] Välittömästi tämän linjan pohjoispuolella, eteläisissä alafrankin murteissa, konsonanttien siirtymä on tapahtunut vain adverbissä auch (myös) sekä muutamissa pronomineissa, joissa loppu-/k/ on muuttunut /x/:ksi (esimerkiksi sanoissa ich (minä), mich (minut) ja dich (sinut). Näiden muutosten pohjoisraja on Uerdingenin linja.^[36]

Äänteen /p/ muuttuminen konsonantin jäljessä /f/:ksi (esimerkiksi sanassa helpan > helfen, auttaa) erottaa toisistaan Moselin frankkilaiset murteet ripuaarisista murteista, joissa tätä muutosta ei ole tapahtunut. Vastaavasti /t/ on muuttunut /s/:ksi, esimerkiksi sanoissa wat > was ja dat > das, myös Reininmaan frankkimurteissa.^[36] Läntisen keskisaksan ja ylisaksan välisenä kielirajana voidaan pitää sitä linjaa, jonka eteläpuolella sananalkuinen ja aikaisemmin geminoitunut /p/: on muuttunut /pf/:ksi (esimerkiksi sanoissa Pund > Pfund 'punta', Appel > Apfel 'omena'). Itäisen keskisaksan erottaa läntisestä keskisaksasta se, että siellä /p/ on muuttunut /f/:ksi ("Pund-Fund"-linja"); itäisistä keskisaksan murteista vain eteläisimmissä esiintyy sanan alussa /pf/, kun taas muissa niistä sen paikalla on pelkkä /f/.^[36][37][38] Sananalkuinen ja aikaisemmin geminoitunut /k/ on muuttunut affrikaataksi /kx/ ja myöhemmin /x/:ksi, esimerkiksi sanassa Kind > Chind, vain yläsaksalaisen murrealueen eteläisimmissä osissa.^[36]

Yläsaksan äänteensiirtymän vaikutukset eri tapauksissa saksan eri murreryhmissä^[36]

	-C(-) /t/ > /s/	#C- /t/ > /ts/	-CC- /tt/ > /ts/	-[l/r]C- /tt/ > /ts/	-C#[a] /t/ > /s/		-C(-) /p/ > /f/	#C- /p/ > /pf/	-CC- /pp/ > /pf/	-[l/r]C- /p/ > /pf/[b]	-C#[c] /p/ > /f/		-C(-) /k/ > /x/	#C- /k/ > /kx/	-CC- /kk/ > /kx/	-[l/r]C- /k/ > /kx/	-C#[d] /k/ > /x/
Alasaksi / pohjoinen alafrankki	ei	ei	ei	ei	ei		ei	ei	ei	ei	ei		ei	ei	ei	ei	ei
eteläinen alafrankki	ei	ei	ei	ei	ei		ei	ei	ei	ei	ei		ei	ei	ei	ei	kyllä
ripuaari	kyllä	kyllä	kyllä	kyllä	ei		kyllä	ei	ei	ei	ei		kyllä	ei	ei	ei	kyllä
Moselin frankki	kyllä	kyllä	kyllä	kyllä	ei		kyllä	ei	ei	kyllä	ei/kyllä[e]		kyllä	ei	ei	ei	kyllä
Reininmaan frankki	kyllä	kyllä	kyllä	kyllä	kyllä		kyllä	ei	ei	kyllä	kyllä		kyllä	ei	ei	ei	kyllä
Itäinen keskisaksa	kyllä	kyllä	kyllä	kyllä	kyllä		kyllä	kyllä[f]	ei[g]	kyllä	kyllä		kyllä	ei	ei	ei	kyllä
ylisaksa	kyllä	kyllä	kyllä	kyllä	kyllä		kyllä	kyllä	kyllä	kyllä	kyllä		kyllä	ei/kyllä[h]	ei/kyllä[i]	ei/kyllä[j]	kyllä
Vain sanoissa *wat, *dat jne. Useimmissa murteissa /f/ Vain sanassa *u(ː)p Vain sanoissa *ik, *dik, *mik, *auk Vain Moselin frankkilaismurrealueen eteläosassa /pf/ vain etelässä; pohjois- ja keskimurteissa /f/ Pienellä alueella Thüringenissä /pf/ Vain eteläosissa, Sveitsissä enimmäkseen /x/ Vain eteläosassa Vain eteläosassa

Käännös suomeksi

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:High German Consonant Shift

Lähteet

1. Jaakko Anhava: ”Germaaniset kielet”, Maailman kielet ja kielikunnat, s. 60. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X
2. Otavan suuri ensyklopedia, . osa (Reykjavik–Sukulaisuus), s. 6001. Otava, 1980. ISBN 951-1-05637-9
3. ”Äänteensiirto”, Tietosanakirja, 10. osa (Työehtosopimus–Öölanti), palstat 1950–1952. Tietosanakirja Oy, 1919. Teoksen verkkoversio.
4. ”Saksan kieli ja kirjallisuus”, Tietosanakirja, 8. osa (Ribot–Stambul), palstat 514. Tietosanakirja Oy, 1916. Teoksen verkkoversio.
5. Werner König: dtv-Atlas zur deutschen Sprache, s. 63. Deutscher Taschenbuch Verlag, 1994.
6. R. D. Fulk: A Comparative Grammar of the Early Germanic Languages, s. 134-136. John Benjamins, 2018. doi:10.1075/sigl.3 ISBN 978-90-272-6312-4
7. Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 118–120. Oxford University Press, 2018.
8. Steffen Höder: Zweite Lautverschiebung. Wörterbücher zur Sprach- und Kommunikationswissenschaft (WSK) Online, 2015. Teoksen verkkoversio.
9. Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 125. Oxford University Press, 2018.
10. Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 204, 261–262. Oxford University Press, 2018.
11. Simon Pickl: ”(High) German”, Oxford Research Encyclopedia of Linguistics. Oxfordin yliopisto, 2023. ISBN 978-0-19-938465-5 doi:10.1093/acrefore/9780199384655.013.939
12. Christopher Young, Thomas Gloning: A History of German Through Texts, s. 32. Routledge, 2004.
13. Stefan Sondereggen: Grundzüge deutscher Sprachgeschichte. Diachronie des Sprachsystems, vol 1, s. 124-126. de Gruyter, 1979. doi:10.1515/9783110842005
14. Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 123. Oxford University Press, 2018.
15. Christopher Young, Thomas Gloning: A History of German Through Texts, s. 32-35. Routledge, 2004.
16. Hermann Paul, Peter Wiehl, Siegfried Grosse: Mittelhochdeutsche Grammatik (24 ed), s. 114. Niemeyer, 1998.
17. Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 84–85. Niemeyer, 2004.
18. Fundamental Regularities in the Second Consonant Shift. Journal of Germanic Linguistics, 2006, 18. vsk, nro 1. doi:10.1017/S147054270600002X
19. Günther Schweikle: Germanisch-deutsche Sprachgeschichte im Überblick (4 ed.), s. 129-131. J. B. Metzler, 1996.
20. Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 167–168. Niemeyer, 2004.
21. Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 167–168. Niemeyer, 2004.
22. Hermann Paul, Peter Wiehl, Siegfried Grosse: Mittelhochdeutsche Grammatik (24 ed), s. 31. Niemeyer, 1998.
23. Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 122. Oxford University Press, 2018.
24. Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 126. Niemeyer, 2004.
25. Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 87–88. Niemeyer, 2004.
26. Hermann Paul, Peter Wiehl, Siegfried Grosse: Mittelhochdeutsche Grammatik (24 ed), s. 120. Niemeyer, 1998.
27. Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 201. Oxford University Press, 2018.
28. Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 82. Niemeyer, 2004.
29. Robert P. Ebert, Oskar Reichmann, Hans-Joachim Solms, Klaus-Peter Wegera: Frühneuhochdeutsche Grammatik, s. 88. de Gruyter, 1993. doi:10.1515/9783110920130 ISBN 978-3-484-10672-7
30. Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 261–262. Oxford University Press, 2018.
31. Peter von Polenz: Geschichte der deutschen Sprache, 11. ed, s. 44-45. de Gruyter, 2020. doi:10.1515/9783110485660
32. Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 82. Niemeyer, 2004.
33. Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 124. Oxford University Press, 2018.
34. Peter von Polenz: Geschichte der deutschen Sprache, 11. ed, s. 46-48. de Gruyter, 2020. doi:10.1515/9783110485660
35. German britannica.com. Viitattu 28.11.2024.
36. Peter Schrijver: Language contact and the origins of the Germanic languages, s. 97–104. Routledge, 2014.
37. Hermann Paul, Peter Wiehl, Siegfried Grosse: Mittelhochdeutsche Grammatik (24 ed), s. 4. Niemeyer, 1998.
38. Robert P. Ebert, Oskar Reichmann, Hans-Joachim Solms, Klaus-Peter Wegera: Frühneuhochdeutsche Grammatik, s. 129. de Gruyter, 1993. doi:10.1515/9783110920130 ISBN 978-3-484-10672-7