Tapetti

sisäseinien koristemateriaali From Wikipedia, the free encyclopedia

Tapetti on ohutta materiaalia, useimmiten paperia, vinyyliä tai lasikuitua, jota liimataan liisterillä seiniin koristeeksi. Useimpiin tapetteihin on painettu koristeellisia kuvioita, mutta on myös yksivärisiä tapetteja sekä sellaisia, jotka on tarkoitus maalata halutun väriseksi.

Historia

Ensimmäiset tiedot tapeteista on noin vuodelta 200 eaa. jolloin kiinalaiset, jotka olivat keksineet paperinvalmistuksen, laittoivat riisipaperia seinilleen. Modernin tapetinpainamisen telan avulla painettavine jatkuvine kuvioineen keksi ranskalainen Jean Papillon vuonna 1675.[1]

Tapetointi

Thumb
Tapetointia.

Tapetti tulisi kiinnittää seinälle keskeltä sivuille suuntautuvin vedoin, mikä vähentää kuprujen syntymistä.

Tapettien kiinnitys tulisi aloittaa valonlähteestä kuten ikkunasta poispäin, koska uusin kiinnitetty tapetti on aina edellisen tapetin reunan kohdalta hieman koholla. Mikäli tehtäisiin päinvastoin valonlähteestä tuleva valo aiheuttaisi näkyviä varjoja tapettien reunakohtiin.[2]

Suomen tapettivalmistajia

Suomen tapettitehtaista olivat vuonna 2018 toiminnassa vielä Sandudd Oy ja Pihlgren & Ritola, molemmat Akaan Toijalassa.[3]

  • Johan Backmanin tapettipaja, Kokkola, 1740-luku[4]
  • Petter Solitanderin tapetti- ja tekstiilipaino, Porvoo, 1740-luku[4]
  • Sundmanin tapettitehdas, Helsinki 1848–1880[4]
    • vuodesta 1865 Jurjeffin tapettitehdas[5]
  • Rieksin tapettitehdas, Helsinki, 1858–1885, Pietari 1885–1917[6]
  • Tilgmannin tapettitehdas, Helsinki, 1800-luvun loppu
  • Sandudd 1885–
    • Sandudd Tapetfabriks Ab, Helsinki, 1885–1975[7]
    • Wihuri Oy Sandudd, Vantaa, 1975–1987
    • Sandudd Tapetti Oy, Toijala, 1987–1991[8]
    • Sandudd Oy, Toijala, 1992–[9]
  • G. Wilhelm Nyholmin tapettitehdas, Viipuri 1874–1906[5]
  • Frenckellin tapettitehdas, Tampere, 1853–[3]
  • Tampereen tapettitehdas Oy, per. Rudolf Winter, 1892–1917[4][10]
  • Winter Osakeyhtiö, Tampere, Pohjois-Pirkkala, 1892-1980
  • Ålands Tapetfabrik, Maarianhamina 1894–?[5]
  • Toijalan tapettitehdas, Toijala 1903–[4][3]
  • Lohjan tapettitehdas, Lohja
  • Pihlgren ja Ritola, Toijala, 1930–[3][4]
  • Helpiön tapettitehdas, Toijala 1904–1980[8]
  • Uusi Tapettitehdas, Toijala, 1927, v. 1951–1990 Tapetti Oy[3]

Tapettipaperin valmistajia

Viimeinen suomalainen tapetin pohjapaperin valmistaja oli Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board Kyro Hämeenkyrön Kyröskoskella, joka pysäytti tapettipaperia tuottaneen koneensa vuonna 2017.[11]

Tapettipaperia ovat Suomessa valmistaneet myös:[5]

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.