Syvyyspommi

Syvyyspommi on vanhimpia sukellusveneiden torjunnassa käytettäviä aseita. Se on yleensä lieriön muotoinen ja sisältää räjähdysainetta ja sytyttimen, joka on säädetty laukeamaan tietyssä syvyydessä. Syvyyspommeja voidaan pudottaa sekä laivoista että lentokoneista.

Yhdysvaltalainen syvyyspommi toisen maailmansodan ajoilta. USS Pampanito Museum, San Francisco, Kalifornia

”Siili”-syvyysammusheitin brittifregatin keulassa vuonna 1945

Lentokoneesta pudottaminen on suomalainen keksintö. Keksijä oli ilmavoimien kapteeni, Mannerheim-ristin ritari Birger Ek vuonna 1942. Hän havaitsi, etteivät tavalliset lentopommit pystyneet venäläisten sukellusveneiden vahvoihin painerunkoihin. Eräs laivaston upseeri kertoi hänelle syvyyspommeista ja monen mutkan jälkeen niitä saatiinkin käyttöön. Keksintö oli alusta alkaen menestys. Suomesta se levisi pian ulkomaillekin ja esimerkiksi Britanniassa sitä kehitettiin edelleen. Tärkein ero entiseen oli siinä, että näiden pommien laukeamissyvyyden saattoi säätää tarpeen mukaan lennon aikana erillisellä reperterikellolla. Suomalaisiin syvyyspommeihin syvyydet laitettiin jo varikolla eikä niitä voinut lennolla enää säätää. Keksintö oli avainasemassa, kun Atlantin saattueille järjestettiin Islannista käsin jatkuva lentovartio, ja sillä on merkittävä osuus Atlantin taistelun voitossa.^[1]

Pienikokoisia ammuksen muotoisia syvyyspommeja kutsutaan syvyysammuksiksi. Ne laukaistaan yleensä ryhmittäin erityisestä heittimestä, jota kutsutaan nimellä ”siili”. Ensimmäinen sellainen tuli Suomeen fregatti Matti Kurjen mukana. Kyseisessä aluksessa laitteisto oli brittiläiseen tapaan keulassa.

Sittemmin tällaisia syvyysammusheittimiä oli ainakin Tykkivene Karjalassa. Normaalitilanteessa heittimet olivat aluksen sisällä huoltotilassa, ja toimintaa varten ne työntyivät laivan keskikyljen aukoista lavetilla ulos laukaistaviksi.

Monissa aluksissa on myös pieniä käsiheitteitä. Puolen kilon painoiset miehistön heittämällä levittämät syvyysanturilla varustetut räjähdyspanokset on tarkoitettu sukeltajien torjuntaan. Rauhan aikana näillä panoksilla voidaan myös varoittaa tunnistamatonta sukellusvenettä ja ilmoittaa että piileskelevä alus on havaittu.

Syvyyspommeilla hyökättäessä sukelluksissa olevan maalin kimppuun käytetään useampia aluksia, joista yksi mittaa maalin paikkaa, ja tarkkailee hyökkäyksen tehoa samalla kun muut alukset tekevät maalin yliajoja ja pudottavat syvyyspommeja. Tällöin maalin tarkkailu on helpompaa, ja sukelluksissa olevan aluksen on vaikeampi päästä karkuun maalia osoittavalta alukselta. Tällainen toimintamalli vaatii tietysti useamman aluksen osaston yhteistoimintaa. Vedenalaisen maalin kimppuun voi toki hyökätä yksittäinenkin alus, jolla on syvyyspommeja ja oma maalinosoitusjärjestelmä vedenalaisille kohteille.

Nykyisin syvyyspommit ovat hiljalleen syrjäytymässä maalihakuisten torpedojen tieltä. Jotkut valtiot, kuten Suomi ja Britannia, käyttävät yhä syvyyspommeja, koska tietyissä erikoistilanteessa ne ovat toimivampia. Lentokoneissa ja helikoptereissa käytetään pääasiassa maalinhakuisia suto-torpedoita. Kylmän sodan aikaan suurvalloilla oli myös ydinaseita käyttäviä syvyyspommeja. Ydinasevallat USA, UK, Ranska, Venäjä ja Kiina poistivat kaikki sukellusveneitä vastaan tarkoitetut ydinaseet palveluskäytöstä vuoden 1990 tienoilla.

Sotilasslangissa syvyyspommilla on lempinimi roskatynnyri muotonsa vuoksi.

Katso myös

• Mk 101 Lulu, amerikkalainen ydinsyvyyspommi

Lähteet

• Depth Charges (englanniksi)
• Depth Charges (englanniksi)

Viitteet

1. Vincent Gallery jr: KAAPPASIMME SUKELLUSVENEEN, s. 124–129