Remove ads
Suomen kielenhuolto eli suomen kielen institutionaalinen huolto – kielenkäytön tarkoituksellinen ohjailu suosituksia esittämällä – alkoi Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa ja Helsingin yliopistossa 1800-luvulla. Kielenohjailu ja -huolto oli tullut tarpeelliseksi, kun suomen kielen asemaa vahvistettiin lainsäädännöllä Suomen suuriruhtinaskunnassa vuodesta 1858 alkaen (kieliasetus) ja suomenkielinen opetus alkoi kansakouluissa.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan perustettiin vuonna 1868 Kielitieteellinen Osakunta tutkimaan itämerensuomalaisia kieliä, mutta sen toiminta kuihtui jo 1870-luvulla. Helsingin yliopistoon perustettiin Kotikielen Seura vuonna 1876 August Ahlqvistin aloitteesta tutkimaan ja edistämään suomen kielen käyttöä. Seura perusti Virittäjä-aikakauskirjan, jolla oli tärkeä sija kirjakielen ohjailussa; tästä tehtävästä se luopui vähitellen 1990-luvun alussa, kun Kielikellosta tuli kielenhuollon pää-äänenkannattaja.
Remove ads
Ensimmäisen merkittävän normatiivisen muoto-opin julkaisi Emil Nestor Setälä vuonna 1898. Se perustui Arvid Genetzin ja Ahlqvistin kielioppeihin. Setälästä tuli vuonna 1893 suomen kielen professori. Virkaanastujaisesitelmässään hän käsitteli kielenohjailun periaatteita ja arvioi, että tietoista kielenhuoltoa ja -ohjailua ei tarvita lainkaan. Kielitieteilijän tulee ainoastaan ymmärtää kielen lakeja, ei tuomita kielivirheitä. Kielen mittapuuksi olisi otettava ”paraiden kirjailijain kieli”.[1] 1920-luvulle tultaessa havaittiin kuitenkin, ettei käytäntö sen enempää kuin kirjailijain paraimmistokaan kyennyt ratkaisemaan yleiskielen kaikkia ongelmia. Ensimmäisen kielioppaan julkaisi Knut Cannelin vuonna 1916.
Suomen kirjakielen varhaiset kehittelyperiaatteet voidaan jakaa kolmia:[2]
- Kieliopillisuuskantaa edustivat Reinhold von Becker, Kustaa Renvall, Elias Lönnrot ja Ahlqvist. Heidän mukaansa kielen muotoja oli arvioitava ennen kaikkea niiden alkuperäisyyden kannalta. Kielelle siis oletettiin menneisyydessä vallinnut täydellisyystila, jonkinlainen kulta-aika, jota nyt koetetaan ennallistaa turmeltuneen puhekielen takaa.
- Kansankielisyyskannan mukaan kielenohjailun ensisijaisena mallina olisi pidettävä todellista puhekieltä, erityisesti hyvien kielipaikkojen kieltä. Tunnetuin edustaja oli K. A. Gottlund.
- Purismi eli kielenpuhdistelu sopi kansallisuusaatteen läpitunkemaan yhteiskuntaan. Oikeastaan kieliopillisuuskanta ja kansankielisyyskanta ovat purismin erilaisia ilmentymiä.
Eduskunnan aloitteesta käynnistettiin vuonna 1927 Nykysuomen sanakirjan toimitustyö. Käsikirjoitus laadittiin Suomalaisen kirjallisuuden Seuran Nykysuomen laitoksessa. Aineiston keruu lopetettiin vuonna 1938, mutta sanakirja ilmestyi vasta vuosina 1951–1961, ja se antaa siksi kuvan lähinnä 1930-luvun kielestä. Nykysuomen sanakirja on sekä kuvaileva että normatiivinen teos.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteydessä oli toiminut jo vuodesta 1903 kolmimiehinen kielitieteellinen valiokunta. Vuonna 1927 sitä laajennettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunnaksi, ja sen oli määrä ohjata kaikkia suomalaisia oikeakielisyysasioissa. Vuonna 1945 valiokunnan yhteyteen perustettiin kielitoimisto, ja vuonna 1949 kielivaliokunta eli tuolloin kielilautakunta siirrettiin valtion ja Suomen Akatemian alaisuuteen. Nykysuomen laitos siirtyi Suomen Akatemian suojiin vuonna 1960 ja kielitoimisto 10 vuotta myöhemmin. Vuonna 1976 perustettiin opetusministeriön alaisuuteen Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus), johon Nykysuomen laitos siirrettiin Suomen Akatemiasta. [3] Samana vuonna kielilautakunta muutettiin suomen kielen lautakunnaksi, ja sen rinnalle perustettiin ruotsin ja saamen kielen lautakunnat. Suomen kielen lautakunta on kuusijäseninen, ja se päättää periaatteellisista ja yleisluontoisista suosituksista. Lautakunnan päätöksistä ja muista kielenhuollon ja -ohjailun asioista julkaistaan kirjoituksia Kielikello-lehdessä.
Suosittuja yksityisten tekijöiden kielenkäytön oppaita ovat olleet muun muassa Osmo Ikolan Nykysuomen käsikirja (1. laitos 1971) sekä Terho Itkosen ja Sari Maamiehen Uusi kieliopas (useita laitoksia 1982–2012).
Vuosina 1990–1994 julkaistiin kolmiosainen Suomen kielen perussanakirja, jossa on noin 100 000 hakusanaa. Se pyrkii korvaamaan Nykysuomen sanakirjan nykykielen kuvauksena. Teoksen uudistettu versio julkaistiin vuonna 2006 nimellä Kielitoimiston sanakirja. Sanakirjassa esitetään oikeinkirjoitusohjeita, tyyliohjeita, käyttöesimerkkejä, synonyymeja ja selvitetään sanontojen merkityksiä; sanakirjassa on myös normatiivisia suosituksia (”paremmin” ja ”pitää olla”).[4]
Ruotsinsuomen huoltoa harjoitetaan Ruotsissa sikäläisen yhteiskunnan tarpeisiin. Maahan muutti varsinkin 1960–1970-luvulla paljon suomalaisia, jotka eivät kaikki osanneet ruotsia; he tarvitsivat tulkkeja ja suomenkielistä tiedotusaineistoa. Ruotsinsuomalainen kielilautakunta toimi vuosina 1975–2006, ja sen jälkeen kielenhuolto siirrettiin maan Kielineuvoston tehtäväksi. Suosituksia julkaistaan Kieliviesti-lehdessä.[5]
Remove ads
Remove ads
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads