Silakka
Itämeressä elävä sillin alalaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Silakka eli haili (Clupea harengus membras) on Itämeressä elävä sillin alalaji. Silliin verrattuna silakka on pienempi ja vähärasvaisempi. Biologisesti silli ja silakka ovat samaa lajia, eli niillä on samanlainen perimä, eikä niiden välillä ole jyrkkää rajaa. Käytännössä silli ja silakka erotetaan kaupallisessa mielessä Suomessa virallisella Kauppa- ja teollisuusministeriön päättämällä määräyksellä siten, että vain yli 10 painoprosenttia rasvaa sisältävästä sillistä saa käyttää sillin nimeä ja vähärasvainen kala on kaupattava silakkana.[2] Ruotsissa silakaksi (strömming) on kutsuttu Kalmarin ja Puolan rannikon välisen linjan itäpuolelta pyydettyä silliä.[3]
| Silakka | |
|---|---|
 Silakkaa |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Sillikalat Clupeiformes |
| Alalahko: | Clupeoidei |
| Heimo: | Sillit Clupeidae |
| Suku: | Clupea |
| Laji: | Silli harengus |
| Alalaji: | membras |
| Kolmiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Silakka on parvikala. Silakka on Viron kansalliskala[4] ja Varsinais-Suomen maakuntakala.[5]
Koko ja ulkonäkö
Silakka on tavallisesti 14–18 cm pitkä, joskus jopa 30–35 cm. Normaalikokoinen silakka painaa 30–100 grammaa. Suomen suurin silakka on vuodelta 2002, ja se painoi 726 grammaa[6].
Ulkonäöltään silakan voi sekoittaa kilohailiin. Kalat erottaa kuitenkin esimerkiksi vatsaa silittämällä: kilohailin vatsan suomut tuntuvat käteen teräviltä.[2]
Lisääntyminen
Silakalla on eri aikaan kutevia populaatioita. Suurin osa niistä kutee alkukesällä, pieni vähemmistö syksyllä.[7] Silakka kutee suurissa parvissa aivan matalikosta jopa kymmenen metrin syvyyteen, kunhan paikka on kovapohjainen, soran, hiekan ja kasvillisuuden peitossa. Mäti takertuu alustaan. Poikaset kuoriutuvat parin viikon päästä.[2] Poikaset kasvavat ensimmäisenä kesänään 8–10 cm:n pituisiksi.
Kalastus ja käyttö
Silakka on saalismäärältään Suomen tärkein kala.[8] Sitä pyydetään nykyisin pääasiassa troolaamalla.[7] Suomen ammattikalastajien saalis vuonna 2010 oli noin 92 miljoonaa kiloa.[9] Noin 69 miljoonaa kiloa eli kolme neljännestä suomalaisten silakkasaaliista pyydetään Selkämereltä, 14,5 miljoonaa Saaristomereltä.[9] Suomenlahdelta saatiin vuonna 2010 silakkaa enää 3,4 miljoonaa kiloa, kun 1980-luvun saaliit olivat 20 miljoonaa, ja vielä 1990-luvulla 7–12 miljoonaa kiloa vuodessa.[10][9] Suurin osa saaliista menee rehuksi turkistarhoille ja lohenkasvattamoille.[2] Suurikokoisen silakan käyttöä ihmisravintona on suositeltu rajoitettavaksi sen sisältämien ympäristömyrkkyjen takia.[11] 2020-luvun alussa noin viidennes saaliista meni ulkomaille, ja Suomeen jääneestä silakasta käytettiin elintarvikkeena viidesosa.[12]
Vuonna 2018 kotimaista silakkaa kulutettiin Suomessa keskimäärin 310 grammaa henkilöä kohden. Kulutetusta kalasta 90,3 prosenttia oli peräisin kaupallisesta kalastuksesta ja 9,7 prosenttia taas vapaa-ajankalastuksesta.[13]
Silakan onginta
Silakka syö eläinplanktonia, joten sitä on turha pyytää syötillä. Litkalla niitä sen sijaan saa ongituksi varsinkin keväällä, muun muassa Helsingin silloilta.[14]
Silakkaruoka
Ruokakalana silakka on edullinen ja ravinteikas. Se on myös Suomen monipuolisin ruokana käytetty kalalaji, jonka asema on säilynyt jo pitkään.[15][16] Suolasilakka (suolattu), savusilakka (savustettu) ja hiilisilakka (hiillostettu) ovat osa suomalaista ruokaperinnettä. Ruotsalaisten perinneherkkuna pidetään bakteerikäymisellä valmistettua hapansilakkaa, jonka haju on erikoinen ja voimakas.[17]
Silakassa on muiden rasvaisten kalojen tavoin EPA-happoja sekä vitamiineja ja hivenaineita, etenkin kalsiumia, fosforia ja D-vitamiinia. Kalsiumia ja fosforia on eniten kalojen ruodoissa.[18]
Alla olevassa taulukossa luetellaan perusravintoaineiden sekä kolesterolin, EPA-rasvahappojen ja fosforin pitoisuudet eräissä yleisissä ruokalajeissa. Taulukossa on eritelty kokonaisenergian jakautuminen prosentteina: vaikka silakkapihvien massasta vain 12,3 % on rasvaa, se tuottaa 58 % koko tuotteen energiamäärästä.
| Kalapuikot uunissa [19] | Silakkapihvit[20] | Lihapullat[21] | |
|---|---|---|---|
| Energiaa | 270 kcal | 187 kcal | 240 kcal |
| Valkuaisaineita | 14,9 g (23 %) | 15,6 g (34 %) | 18,4 g (31 %) |
| Rasvaa | 9,3 g (30 %) | 12,3 g (58 %) | 15,6% (58 %) |
| Hiilihydraatteja | 31,2 g (47 %) | 3,5 g (8 %) | 6,6 g (11 %) |
| EPA-rasvahappoja | 61 mg | 232 mg | 2 mg |
| Kolesterolia | 41,9 mg | 80,7 mg | 96,1 mg |
| Fosforia | 152,8 mg | 228,2 mg | 166,5 mg |
| Kalsiumia | 9,6 mg | 337 mg | 20,2 mg |
| D-vitamiinia | 0,9 μg | 17,5 μg | 0,5 μg |
Terveysvaikutukset ja käyttörajoitukset
Itämeren silakkaan sen ikääntyessä kerääntyvien terveydelle vaarallisten organohalogeenien (dioksiinien) pitoisuudet ylittävät Euroopan unionin elintarvikkeissa salliman rajan (8 pg/g). Suomella ja Ruotsilla oli kuitenkin vuoden 2011 loppuun asti poikkeuslupa myydä rajan ylittävää kalaa. Suurikokoisen, yli 17 cm pitkän silakan syöntiä suositellaan kuitenkin rajoitettavaksi 1–2 kertaan kuukaudessa.[11]
Silakan käytön ympäristövaikutukset
Luonnonvarakeskus arvioi vuonna 2016, että silakan kalastaminen poistaa Itämerestä vuosittain 500 tonnia fosforia ja 2 700 tonnia typpeä, mikä vuoksi kalastuksella on näiltä osin myönteinen vaikutus Itämeren tilaan.[15]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.