viikoittainen lepopäivä juutalaisuudessa From Wikipedia, the free encyclopedia
Sapatti (hepr. שבת, šabbat) on juutalaisuudessa viikoittainen lepopäivä, jota vietetään juutalaisen viikon viimeisenä päivänä, lauantaina. Sapatti perustuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomukseen, jossa Jumala lepäsi luomisen seitsemäntenä päivänä. Sapatti on asetettu myös neljäntenä käskynä kymmenessä käskyssä (2. Moos. 20:8–12). Juutalaiset ovat noudattaneet sapattia mahdollisesti jo 1000-luvulta eaa. alkaen. Sapattia vietti pyhäpäivänään myös kristillinen alkuseurakunta, ja sitä viettää edelleen osa nykyisistä kristillisistä seurakunnista. Suurin sapattia viettävä kristillinen ryhmä on seitsemännen päivän adventistit.
Sapatin tarkoitus on ensisijaisesti lepo ja yhdessäolo. Sapattina ei tehdä työtä, eikä hoideta omia askareita. Sapatin vietto alkaa perjantaina auringonlaskun aikaan perheaterialla, jolloin myös sytytetään kynttilöitä. Lauantaiaamuna järjestetään sapattijumalanpalvelus. Sapatti päättyy lauantaina pimeäntulon jälkeen havdala-seremoniaan. Vanhoillisimmissa juutalaisuuden suuntauksissa noudatetaan tiukkoja rajoituksia sen suhteen, millaista työtä sapattina saa tehdä.
Sapatti on juutalaisuuden tärkein rituaali ja ainoa, joka mainitaan kymmenessä käskyssä. Se on myös juutalaisten tärkein juhlapäivä, jopa tärkeämpi kuin jom kippur, sillä sapattina Tooraa kutsutaan lukemaan useampi seurakunnan jäsen kuin jom kippurina.[1]
Sapatti on juutalaisille aika osoittaa kiitollisuutta omasta elämästään ja yhteisöstään sekä tilaisuus henkiselle kasvulle.[2] Sapatti on ennen kaikkea lepopäivä.[1] Rentoutumisen lisäksi sapatissa on kyse myös tietoisuudesta Jumalan luomistyöstä ja paosta Egyptistä, juutalaisesta identiteetistä, nautinnosta ja henkisyydestä. Sapatti tarjoaa myös esimakua rauhaisasta ja yltäkylläisestä tulevaisuudesta.[3]
Harras juutalainen aloittaa sapattiin valmistautumisen perjantai-iltapäivällä. Koti siivotaan ja perhe peseytyy ja pukeutuu huolitellusti. Pöytä katetaan hienoksi ja päivällinen valmistetaan. Tarpeelliset valot sytytetään valmiiksi ja ruokaa valmistetaan myös seuraavaksi päiväksi, sillä valojen sytyttäminen ja ruoanlaitto ovat sapatin aikana kiellettyä.[1]
Sapatti alkaa illalla, sillä luomiskertomuksessa ilta ilmoitetaan vuorokauden alkuna. Ennen sapatin alkua perheen nainen sytyttää kaksi sapattikynttilää ja lausuu siunauksen. Sapattikynttilät sytytetään viimeistään 18 minuuttia ennen auringonlaskua. Sen jälkeen perhe käy joskus 45 minuuttia kestävässä sapattipalveluksessa. Palattuaan kotiin perhe syö kotonaan päivällisen, jota ennen perheen mies lausuu kiddushin, viinimalja kädessä lausuttavan rukouksen, joka pyhittää sapatin.[1] Sapattikattaukseen kuuluu kynttilöitä ja kynttilänjalkoja, kaksi challa-leipää liinalla peitettynä, viinimalja ja talon paras astiasto.[4]. Koska sapattia kehotetaan Raamatussa yhtäällä ”muistamaan”, toisaalla ”noudattamaan”, perjantai-iltana on tapana sytyttää vähintään kaksi kynttilää. Joskus kynttilöitä on yksi jokaista perheenjäsentä kohden. Ateria aloitetaan leivällä, jolle lausutaan siunaus. Aterian jälkeen perhe viettää aikaa yhdessä keskustellen tai lukien Tooraa.[1]
Sapattiaamun jumalanpalvelus järjestetään perinteisesti lauantaiaamuna kello yhdeksän ja kahdentoista välillä. Sen lisäksi perinteiseen sapattiin kuuluvat iltajumalanpalvelus perjantai-iltana ja iltapäivän jumalanpalvelus lauantaina iltapäivällä.[1] Reformijuutalainen sapattijumalanpalvelus voidaan pitää perjantai-iltana, lauantai-iltapäivänä tai lauantai-iltana. Jumalanpalveluksen yksityiskohdat vaihtelevat pitopäivän, maan ja synagogan mukaan. Sapattijumalanpalvelus järjestetään rukoushuoneessa, joka voi sijaita sisällä tai ulkona. Osanottajat pukeutuvat usein huolitellusti, ja jotkut peittävät päänsä kipalla tai huivilla. Jokaiselle osanottajalle on varattu rukouskirja (siddur). Sapattirukoukset käsittelevät usein Jumalan ylistystä sekä sapattiin liittyviä asioita kuten luomiskertomusta ja pakoa Egyptistä. Tilaisuudessa luetaan Tooraa ääneen ja rabbi tai seurakunnan johtaja pitää saarnan. Tilaisuuteen kuuluu musiikkia ja laulua sekä ruokailu (kiddush).[2]
Jumalanpalveluksen jälkeen perhe syö ja viettää jälleen aikaa yhdessä eri tavoin. Sapatti päättyy noin 40 minuuttia auringonlaskun jälkeen lauantai-iltana, kun taivaalla on näkyvissä kolme tähteä. Sapatin lopuksi suoritetaan havdala-rituaali, jossa lausutaan siunauksia.[1]
Sapattina työskentely on kielletty. Työskentelyä merkitsevä hepreankielinen sana melachah esiintyy lähinnä vain sapattia ja juhlapäivien rajoituksia koskevissa kirjoituksissa. Se viittaa lähinnä sellaiseen työskentelyyn, joka tuottaa jotain tai jolla hallitaan elinympäristöä. Koska sanaa käytettiin sapatin ja muiden juhlapäivien lisäksi vain pyhäkön rakentamisen yhteydessä, rabbit määrittelivät kielletylle työskentelylle 39 kategoriaa, jotka kaikki esiintyivät pyhäkön rakentamisessa. Näiden lisäksi kielletyiksi määriteltiin myös kaikki samansisältöiset työt tai samaan tulokseen pyrkivät, sekä niiden tekemiseen käytettyjen välineiden käyttö. Esimerkiksi vasaran käyttö rakentamiseen on kielletty, mutta ei sen käyttö pähkinöiden särkemiseen. Kiellettyä on myös matkustaminen, myyminen, ostaminen ja muut arkityöt, jotka rikkovat sapatin henkeä. Mitä tahansa sapattirajoitusta saa kuitenkin rikkoa hengenhädässä.[1]
Nykyaikana yleisiä toimintoja, joita sapattina eivät etenkään vanhoilliset ortodoksijuutalaiset harjoita, ovat esimerkiksi:[5]
Sapatinmatka on matka, jonka oikeauskoinen juutalainen saa sapattina kävellä kaupungin ulkopuolelle. Sen pituus on kuusi stadionia, noin runsas kilometri.[6]
Sähkölaitteen käynnistäminen on kielletty, sillä se rinnastetaan tuleen. Autoa ei saa ajaa monestakaan syystä, sillä se esimerkiksi toimii tulen avulla ja sillä kuljetetaan asioita julkisesti.[1] Jotkin vanhoilliset juutalaisperheet turvautuvat siksi usein ei-juutalaisten naapuriensa apuun näitä koskevissa asioissa.[7]
Lisäksi on kiellettyä kantaa, käyttää tai koskettaa käsin tiettyjä esineitä (muktzah). Näihin luetaan muun muassa tarpeettomat esineet, arvokkaat esineet, työvälineet, Toorassa kielletyt esineet sekä sapattina kielletyn asian tekemiseen tarkoitetut esineet. Mitään tavaraa ei myöskään saa kantaa yksityisen alueen kuten kodin sekä ulkopuolisen maailman välillä.[5]
Kaikista israelilaisista yli 70 prosenttia viettää sapattia.[8] Vuonna 2022 on arvioitu, että noin kolmannes Israelin väestöstä noudattaa sapattisääntöjä.[9]
Sapatti on luultavasti vanhin edelleen noudatettu viikoittainen uskonnollinen rituaali. Juutalaiset noudattivat sapattia ilmeisesti jo viimeistään 1000-luvulla eaa. kuningas Daavidin aikana, ja varmasti 700-luvulla eaa.[10]
Sapatilla ei tiedetä olleen esikuvaa. Juutalaiset olivat ilmeisesti ainoa Lähi-idän kansa, joka vietti sapattia. Muilla Lähi-idän muinaisilla kansoilla oli omat lepopäivänsä, mutta niiden tarkoitus ja esiintyminen kalenterissa olivat erilaiset kuin sapatin. Babylonialaisilla oli sapattu, kerran kuukaudessa täysikuun aikaan vietetty ”sydämen lepopäivä”, ja viisi kuukausittaista lepopäivää, jotka eivät kuitenkaan noudattaneet seitsenpäiväistä jaksoa. Näiden päivien suhdetta juutalaisten sapattiin ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan, ja vaikka sapatti olisikin niistä syntynyt, sen luonne olisi muuttunut täysin erilaiseksi. Myös Siinailla asuneet keniitit viettivät lepopäivää, joka ei kuitenkaan ollut viikoittainen.[11]
Sapatin merkitys ja varhaiset säännöt kuvataan Vanhassa testamentissa eli Tanakissa. Sen alussa on kaksi luomiskertomusta, joista uudemmassa mainitaan seitsemäs päivä lepopäivänä, jolloin Jumala oli saanut luomistyön valmiiksi. Heprean sana šabbat merkitseekin lopettamista.[12]
»Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.»
(1. Moos. 2:2–3)
Sapatti mainitaan Raamatussa varsinaisesti ensi kerran israelilaisten saapuessa Siinaille pakomatkallaan Egyptistä (2. Moos. 16:23–26). Tässä kohdassa Jumala viittaa sapattiin jo yleisesti tunnettuna lepopäivänä.[13]
»Silloin hän sanoi heille: ”Näin on Herra sanonut: Huomenna on lepopäivä, Herran pyhä sapatti. Leipokaa tänään, mitä haluatte leipoa, ja keittäkää, mitä haluatte keittää, mutta ottakaa talteen kaikki, mikä jää yli, ja säilyttäkää se huomisaamuun.”»
(2. Moos. 16:23)
Myöhemmin samassa kirjassa Mooses toi vuorelta kymmenen käskyä, joista neljäs määräsi lepopäivän pyhitettäväksi (2. Moos. 20:8–11).
»Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.»
(2. Moos. 8–11)
Sapatin vakavuutta noihin aikoihin kuvaa kertomus, jossa israelilaisten matkatessa erämaassa yksi heistä löydettiin keräämässä polttopuuta. Mies vietiin Mooseksen ja Aaronin eteen ja vangittiin odottamaan tuomiota. Jumala tuomitsi hänet kuolemaan kivittämällä, ja heimo pani rangaistuksen täytäntöön (4. Moos. 15:32–36).[14]
2. Mooseksen kirjassa käskyn perusteena on luomisen lopun levon muistaminen, mutta 5. Mooseksen kirjassa se perustellaan juutalaisten Egyptistä vapatumisen muistamisella.[15] Mooseksen 2. kirjan luvussa 31 sapatti määritellään ikuiseksi liitoksi Jumalan ja hänen kansansa välillä.[16]
»Herra käski Mooseksen vielä sanoa israelilaisille: ”Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut, sillä sapatti on sukupolvesta toiseen oleva merkkinä liitosta, jonka minä olen teidän kanssanne tehnyt. Siitä muistatte, että minä, Herra, olen erottanut teidät omaksi kansakseni. Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta. Kuutena päivänä viikossa tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä on sapatti, Herran pyhä lepopäivä, ja jokaisen, joka tekee työtä seitsemäntenä päivänä, on kuoltava. Sukupolvesta toiseen israelilaiset viettäkööt sapattia ja pitäkööt sen kunniassa. Se on heidän ikuinen velvollisuutensa. Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin.”»
(2. Moos. 31:12-17)
2. Mooseksen kirjassa on jo tiettyjä tarkkaan ilmoitettuja sääntöjä siitä, mitä sapattina ei saa tehdä. Työt oli pysäytettävä, mutta joitain uskonnollisia rituaaleja kuten uhraamista sai harjoittaa, ja tiettyjä uhrauksia jopa edellytettiin sapattina. Kylväminen ja niittäminen oli kielletty samoin kuin kaikki rakentaminen, myös ilmestysmajan.[17]
Myöhemmissä kirjoissa sapatin merkitys kasvoi niin, että se yhdistyi kaikkiin juutalaisuuden osa-alueisiin. Sapatin merkityksen juutalaisille tiesivät myös näiden viholliset, jotka ajoittivat hyökkäyksensä Juudaan usein juuri sapatiksi.[18]
Ajanlaskun alkuvuosisatoihin mennessä sapatista oli kehittynyt juutalaisille ilon ja ruoan juhla alkuaikojen kuolemanuhan alla suoritetun velvollisuuden sijaan.[19] Sapatin merkitys juutalaisille kasvoi Babylonian vankeuden aikana ja sen jälkeen, ja sääntöjen määrä kasvoi moninkertaiseksi.[20] 100-luvulla rabbit opettivat, että sapatti on tärkeämpi kuin muut lait: se on kymmenestä käskystä pisin ja Tooran 613 laista useimmin mainittu.[21]
Sapattia viettää pyhäpäivänään myös osa nykyisistä kristillisistä seurakunnista, kuten seitsemännen päivän baptistit ja seitsemännen päivän adventtiseurakunta.[22][23]
Kirkkohistorioitsijoiden mukaan ensimmäisillä vuosisadoilla kaikki kristilliset seurakunnat viettivät sapattia lepopäivänään. 300-luvun alussa alkoi Rooman seurakunnasta muotoutua valtionkirkko, joka sai loppuhuipennuksensa 500-luvun alussa. Näiden muutosten lomassa kirkko muokkautui osittain silloisen yhteiskunnan mukaisesti. Yksi muutos oli se, että kirkko lopetti sapatin vieton ja siirtyi viettämään lepopäivänään ja jumalanpalveluspäivänään Rooman valtakunnan virallista lepopäivää sunnuntaita. Monet tutkijat kuten myös katolinen kirkko sijoittavat tämän lepopäivämuutoksen vuoteen 364, jolloin katolisessa Laodikean konsiilissa paavi Liberiuksen johdolla kehotettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.[24]
Raamatun mukaan Jeesus itse vietti juutalaisena sapattia, mutta kiisteli rabbiinien kanssa tarkoista sapattisäännöistä. Jeesus koetti palauttaa sapatin sen alkuperäiseen tarkoitukseensa ilon, vapauden ja rauhan päiväksi ja sanoi: ”sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:27).[25]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
