Babylonin vankeus

Babylonin vankeus (vanhassa raamatunkäännöksessä Baabelin vankeus) oli juutalaisten maanpakolaisuuden ajanjakso Babylonissa Mesopotamiassa. Se alkoi vuonna 597 eaa., jolloin Uus-Babylonian hallitsija Nebukadressar II ensimmäisen kerran valloitti Juudan kuningaskunnan pääkaupungin Jerusalemin ja karkotti juutalaisia Babyloniaan, ja päättyi vuonna 538 eaa. Kyyros Suuren sallittua juutalaisten palata Jerusalemiin.^[1]

Eugène Delacroix'n (1798–1863) maalaus Babylonin vankeus.

Historia

Vuonna 603 eaa. Juudan kuningas Joojakim joutui Nebukadressarin vasalliksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän kapinoi, ja vuonna 598 eaa. Nebukadressarin joukot lähtivät kukistamaan kapinaa. Juutalaiset teloittivat kuninkaansa rauhoittaakseen babylonialaisia ja nostivat kuninkaan pojan Jojakinin hänen tilalleen valtaistuimelle. Kolme kuukautta myöhemmin Jerusalem antautui babylonialaisille, ja babylonialaiset karkottivat kuninkaan, suuren osan kaupungin virkamiehistä ja ylimystöstä sekä profeetta Hesekielin Babyloniaan. Juudan kuninkaaksi babylonialaiset asettivat Joojakimin sedän Sidkian.^[1]

Vuosina 595–594 eaa. Babyloniassa oli levotonta, ja juudalaiset alkoivat taas tavoitella itsenäisyyttä. He kapinoivat vuonna 589 eaa., minkä seurauksena Nebukadressar valloitti Jerusalemin heinäkuussa 587 eaa. Sidkia vangittiin, Salomon temppeli ja Jerusalemin kaupunginmuurit tuhottiin, ja 832 asukasta vietiin maanpakoon Babyloniin. Juudan kuvernööriksi asetettiin Gedalja, jonka juudalaiset kuitenkin surmasivat. Tämän viimeisen kapinan seurauksena vielä 740 asukasta kuljetettiin vankeuteen Babyloniaan. Suurin osa juudalaisista sai kuitenkin jatkaa asumista kotimaassaan, eivätkä poliittiset kuohunnat vaikuttaneet heidän elämäänsä.^[1]

Juutalaiset elivät pakkosiirtolaisuuden aikana Babylonissa omissa pienissä yhteisöissään, joita johtivat heimonvanhimmat. Juutalaiset omistivat omat talonsa, ja he saivat mennä naimisiin. Pakkosiirtolaisuuden aikana kehitettiin synagogainstituutio ja neliömäinen heprealainen kirjaimisto, ja kuukausille annettiin heprean kielessä babylonialaiset nimet. Pakkosiirtolaiset kokoontuivat keskenään, kuuntelivat profeettojaan kuten Hesekieliä ja Deutero-Jesajaa, sekä haaveilivat paluusta Siioniin ja uuden temppelin rakentamisesta.^[1]

Kun Persian kuningas Kyyros Suuri valloitti Babylonin, hän myönsi vuonna 538 eaa. juutalaisille oikeuden palata Juudaan.^[2] Samalla hän antoi heille luvan rakentaa Jerusalemin temppeli uudestaan. Se saatiin rakennetuksi vasta Dareioksen hallitsijakaudella.^[3] Osa maanpakolaisista päätti jäädä Babyloniin.^[1]

Seuraukset

Babylonin vankeus oli käänteentekevä tapahtuma juutalaisten historiassa. Babylonin juutalaiset, kuten Esra, olivat jo maanpakovuosinaan kirjoittaneet ja laajentaneet Raamatun kirjoituksia, pyrkien vahvistamaan juutalaista identiteettiä ja torjumaan synkretismiä, jotta juutalaiset eivät katoaisi kansana. Maastakarkotuksen syyksi löydettiin juutalaisten harhautuminen ainoasta oikeasta Jumalasta. Juudan juutalaisia kehotettiin noudattamaan Jumalan lakia, johon kuuluivat muun muassa ruoka- ja sapattimääräykset, ympärileikkaus sekä avioitumisen kieltäminen toisuskoisten kanssa ja muunlainenkin eristäytyminen naapurikansoista. Juutalaisuudesta alkoi kehittyä kirjauskonto. Juutalaisen Raamatun kanonisointi aloitettiin, ja kirjakokoelmaan otettiin mukaan useita karkotuskertomuksia Eedenin puutarhasta alkaen. Juudan pohjoisen naapurin Israelin kuningaskunnan asukkaita eli samarialaisia ei enää pidetty juudalaisten kanssa samana kansana ja uskonyhteisönä.^[4]

Ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisten historiaa kirjoittanut Josephus pitää Babylonista paluuta hetkenä, jolloin israelilaisista tuli juutalaisia, joita ei enää määrittänyt asuinmaa ja syntyperä, vaan joka oli kotimaassa ja ulkomailla asunut teokraattinen yhteisö, jonka yhdisti kanoninen laki. Sen johtajia eivät enää olleet kuninkaat vaan papisto, ja siihen saatettiin liittyä ja siitä voitiin erottaa.^[4]

Lähteet

1. Werblowsky, R. J. Zwi & Wigoder, Geoffrey (toim.): The Oxford Dictionary of the Jewish Religion, s. 94. Oxford University Press, 1997. ISBN 0-19-508605-8
2. Esra 1:1–6
3. Esra 6:1–15
4. Brenner, Michael: A Short History of the Jews, s. 19–27. Princeton University Press, 2010. ISBN 978-0-691-15497-8

Aiheesta muualla

• Peltonen, Mauno: Baabelin vankeus ja Jerusalemin tuhon ajoitus (Arkistoitu – Internet Archive)
• Raamattu: 2. Kun. 24:8–16; 2. Kun. 25:1–21
• Raamattu: Jer. 25:11–12; Jer. 29:10
• Raamattu: Sak. 1:7,12; Sak. 7:1–5